Alaston Lear

 

Filosofiakahvilan aihe 23.4./24.4/ Fuengirolassa ei ole enää tänä keväänä. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Kuningas Lear on William Shakespearen näytelmistä kyynisin sanan alkuperäisessä merkityksessä. Lear on Diogeneen seuraaja. Totuus on alaston ja sen on ruumiillistuttava alastomassa kehossa.

Kaikki tuntevat tarinan. Learilla on kolme tytärtä. Lear päättää luopua kruunusta ja jaksaa vallan tyttärien kesken. Väärinymmärryksen takia valtaa ei saa Cordelia, ainoa joka todellisuudessa on uskollinen isälleen. Väärinymmärrys johtuu siiitä, että Cordelia ei käytä retoriikkaa, korusanoja.

Lear vierailee ensin toisen, sitten toisen vallan saaneen tyttärenä luona, mutta huomaa tulevansa torjutuksi, kylmästi kohdelluksi. Kohta hän on on tuulisella nummella pienen seurueensa kanssa. Taivasalla, tuulessa, hylättynä, hän alkaa menettää järkeään, siltä näyttää.

Hänen seurassaan on narri, joka niin kuin monet Shakespearen ja aikalaisten narrit kertovat totuuden, jota ei kuunnella. Kuningas Learin narrin elämä oli tuskaa. Hän sanoi totuuden. Learin korvat kuuntelivat tuulta, eivät narrin sanoja. Narri poistuu näyttämöltä ilman mitään selityksiä tai perusteluja. Tämä on ollut monenlaisten oppineiden spekuloinnin aiheena vuosisatojen ajan.

Ehkä hän toivoi poistuvansa näyttämöltä ja ajatteli olevansa Learin sisällä, kun on poissa. Kun Lear on narri itse, tapahtuu jotain, syntyy uusi herkkyys. Ehkä hän sitten kuulee, ajatteli hullu.Tässä maailmassa totuus on koira, joka ruoskitaan ulos koirankoppiin.

Tuulet huojuttivat heitä nummella. He eivät olleet enää kuningas ja narri, vain kaksi koiraa tuulten armoilla. Niin kuin sanoin Kuningas Lear on William Shakespearen näytelmistä kyynisin sanan alkuperäisessä merkityksessä. Minnekään ei pääse ilman kauhistuttavaa harjoitusta.

Lear anoi apuun salamoita. Ei halunnut luopua sadasta miehestään, ei tahtonut jättää kaikkea, halusi olla vielä edes kuninkaan varjo.Hän oli enää vain ihminen eikä nähnyt sitä. Tyttäriltään hän vaati,etteivät tekisi häntä hulluksi. Liian myöhään. Learin järki huiskutteli omille teilleen.

Vielä kerran ja vielä enemmän hulluutta, tuulta, kylmää. Uuteen elämään mennään myrskyn läpi. Lear saapui kukilla seppelöitynä, ylisti lintujen lentoa ja sanoi olevansa kuningas, on siis viimeisen järjen hipun menettänyt. Narri oli nyt hänen sisällään. Narri oli ääni hänessä, kirkkain.

Lear huusi keihäitä, käski antamaan merkin, menemään maaliin.

Järkeä oli Learin hulluudessa, joka näki, että keinottelija hirtätyttää väärentäjän. Vanha mies kukkakruunu päässä arvonsa menettäneenä, arvoonsa kurottaen ja koko maailma tanssien hänen sisällään ja ulkona, nummella, tanssi heinä. Voiko mitään oikaista, parantaa?

Näytelmä on synkkä. Lear tajuaa asiat liian myöhään, kun hän kantaa Cordelian ruumista. Cordelian koruton puhe, narrin totuus, olivat ilman korvia. Retoriikka puree paremmin. Ihminen haluaa olla imarreltu.

Nämä teemat – koruton puhe, suora totuus, alastomuus, paluu luontoon – ovat kyynisen koulukunnan teemoja. En tiedä, että oppineet olisivat kiinnittäneet tähän huomiota. Se ei ole tärkeää. Tärkeämpää on kokemus, joka mahdollistuu draaman kautta. Meidät hylättiin ja me hylkäämme tämän maailman, vastaanotamme toisen sateessa ja tuulessa,alastomina, koirina.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Näemmekö tunnustuksen?

Fisher-Byrialsen

Filosofiakahvilan aihe 16.4./17.4/ Fuengirolassa ei ole enää tänä keväänä. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

1.

Michel Foucault oli filosofi, joka tutki tunnustusta rituaalina ja käytäntönä, jolla on pitkä historia ja suuri merkitys länsimaisessa kulttuurissa. Mal fair, dire vrai -luennoilla Leveunin yliopistossa vuonna 1981 hän käytti seuraavanlaista esimerkkiä 1830-luvulta.

Tohtori Leuret pisti selvästi mielenvikaisen potilaan kylmään suihkuun ja sanoI.

“Puhutte hulluuksia.”

Potilaan mielestä hän tiesi, mitä oli nähnyt ja kuullut. Lääkäri totesi, että jos potilas tahtoo hänen olevan tyytyväinen, olisi parempi totella ja olla järkevä. Hän pyytää potilasta olemaan ajattelematta enää jräjettömiä ja olemaan puhumatta niistä. Potilas suostuu vastahakoisesti. Tohtori ei ole vakuuttunut ja sanoo antavansa kylmän suihkun kunnes potilas tunnustaa kaikkien puheidensa olevan hulluutta.

Potilas saa taas kylmän suihkun ja hän sanoo kaikkien kuvitelmiensa olevan hulluutta, koska tohtori pakottaa sanomaan niin.

Tohtori sanoo:

“Tuo ei riitä minulle. Annan taas kylmän suihkun jotta myöntäisitte vapaasta tahdosta, että olette hullu.”

Lopulta potilas tunnustaa olevansa hullu (naiset eivät herjaa häntä eivätkä miehet vainoa häntä) ja hän paranee.

Kieltämättä mielenkiintoinen esimerkki järjen ja järjettömyyden dialogista ja tunnustuksen yhdestä, terapeuttisesta, funktiosta.

2

Asianajaja Jane Fisher-Byrialsen on aktivisti, joka on tuonut esiin ns. Reid-tekniikan aiheuttamia kohtaloita. Tanskalaisesta opettajaharjoittelijasta puhuttiin pahaa. Epäilys heräsi. Hänet pidätettiin epäiltynä lapsen hyväksikäytöstä. Pidätetty uskoi itsekin sen, mitä hänen sanottiin tehneen, vaikka mitään ei ole tapahtunut. Mies tunnusti tekemättömän teon. 

Reid

Reid-tekniikan yksi kehittäjistä oli John E.Reid, poliisi ja psykologi. Perusidea oli ”humaani”: käytetään enemmän psykologisia kuin väkivaltaisia keinoja epäillyn kuulustelemisessa. Paradoksaalista tai ei, vaara on sama kuin kidutuksen käytössä: saadaan aikaan tunnustuksia, jotka eivät ole tosia. Filosofisessa mielessä tämä on mielenkiintoista, koska tunnustus on vuosisatojen ajan ollut tärkeä totuuden lähde ja merkki. Tunnustus, joka ei ole totta, ei määritelmällisesti ole tunnustus. Poliittis-filosofisesti Reidin tekniikka on uusi luku historiassa, joka todistaa, että tunnustus on tärkeä tekniikka ja vallankäytön mekanismi.

Fisher-Byrialsen on Don Quijote, mutta hän ei taistele tuulimyllyjä, vaan jättiläisiä vastaan. Joskus hän voittaa. Hän sai tanskalaisen opettajan vapaaksi. 

3

Marcel Proust sanoi. "Älä koskaan tunnusta." En tiedä, muistuttiko hän itseään hyvästä periaatteesta vai antoiko toiselle neuvon.

Lause todistaa, että Proust oli perverssi, sivilaation vihollinen. Hänen neuvonsa on anarkistinen; se sotii kaikkea järjestystä vastaan. Rikoksentekijän täytyy tunnustaa, potilaan pitää tunnustaa olevansa sairas, lapsen on myönnettävä olevansa tappelun aloittaja. 

Marcel Proust

Proust, vanha ketkuli, etsi toista tietä...

4

Olemme kuunnelleet tunnustuksia. Olisiko aika katsoa niitä? Sillä me teemme itsemme sanoissamme emmekä tiedä, mitä teemme, kun tunnustamme.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Oscar Wilde, rangaistus ja olemassaolon estetiikka

 

Oscar Wilde

Filosofiakahvilan aihe 9.4./10.4/ Fuengirolassa ei ole enää tänä keväänä. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Oscar Wilde (1854-1900) kirjoitti:

 

            “If you want to be a grocer, or a general, or a politician, or a judge, you will invariably become it; that is your punishment. If you never know what you want to be, if you live what some might call the dynamic life but what I will call the artistic life, if each day you are unsure of who you are and what you know you will never become anything, and that is your reward.” (Jos haluat olla kauppias, kenraali, poliitikko tai tuomari, sinusta varmasti tulee sellainen ja se on rangaistuksesi. Jos et koskaan tiedä mikä haluat olla, jos elät mitä toiset saattaisivat sanoa dynaamiseksi elämäksi mutta mitä minä nimitän taiteelliseksi elämäksi, jos joka päivä olet epävarma siitä mitä olet ja mitä tiedät, et tule miksikään ja se on palkintosi.)

Katkelmassa on monta huomionarvoista asiaa.

1.Ikivanha ajattelu palkinnoista ja rangaistuksista kääntyy ylösalaisin. Se josta tulee jotain (kenraali, tuomari tms.) kärsii rangaistuksen. Se josta ei tule mitään, saa palkintonsa siinä, ettei hänestä tule mitään. Hyvä asia ei ole tulla joksikin; se on rangaistus. Tällainen ihminen on vanki. Hän ei voi olla muuta.

2. Vanha ajatus itsetuntemuksen arvosta kyseenalaistuu. Itsensä tunteva tekee oman vankilansa. Epävarma ja epätietoinen elää dynaamista elämää.

3. Wilde sanoo dynaamista ja elävää elämää taiteelliseksi. Taiteellista elämää ei siis ole taideteosten tekeminen ja opiumin polttaminen boheemipiireissä. Se on sitä, ettei tiedä mikä haluaa olla eikä tule joksikin; se on pysymistä liikkeessä.

Wilde ja hänen aikautensa yritti elvyttää jotakin, jota voisi sanoa olemassaolon estetiikaksi: taiteelliset ja esteettiset arvot haluttiin tuoda elämään, olemassaoloon luotiin tyyliä. Jotkut tahtoivat rakentaa elämisen taidetta. Sanon tätä yritykseksi elvyttää kahdesta syystä.

1.Kyse oli yrityksestä, koska monet muut tendenssit pääsivät voitolle yhteiskunnassa. Porvarillisuus voitti: ihmiset halusivat tulla kauppaiksi jne. Normalisointi voitti. Ihmisistä tuli kuuliaisia pikemminkin kuin esteettisten kriteerien seuraajia. Oscar Wilde päätyi vankilaan.

2.Kyse oli elvyttämisestä, sillä länsimaisessa historiassa oli ainakin antiikin maailmassa ja renessansin aikana suhtauduttu elämään mahdollisuutena taiteelliseen muokkaukseen. Wilden lähde oli varmasti hänen aikalaisensa Walter Paterin (1839-1896) tutkimukset renessanssista, jotka olivat vanhojen taiteellisten pyrkimysten ja elämäntaiteen aktualisoimista.

Minun kysymykseni ei ole, voimmeko tai pitäisikö meidän seurata Wildea tai 1800-luvun dandismia. Minua kiinnostaa, minkälaisen näkökulman voimme luoda omaan elämäämme ja aikaamme Wilden huomion valossa. Se voisi olla mielenkiintoinen näkökulma, koska me yhä haluamme tulla kauppiaksi ja kenraaleiksi. Me olemme yhä vanhan itsetuntemusopin vankeja…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Minä itse, pappilan musta sika

 Filosofiakahvilan aihe 2.4./3.4/4.4.. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Sanskriitin kielessä on sana anātman (anatta), jota ei tietääkseni ole länsimaisessa kielessä. Sen tekninen käännös voisi olla epäsubstantiaalisuus. Se merkitsee sielun olemassaolemattomuutta tai epäsubstantiaalisuutta. Joskus näkee käytettävän sanaa Ei-Minä. Buddhalaisessa ajattelussa kaikki muuttuu, kaikki on väliaikaista ja ajatus aidosta minästä tai itsestä on harhaa.  Voimmeko siis ajatella buddhalaisesti, kun meillä ei ole tätä sanaa? Vai onko se jotain liian intialaista?

Sana on buddhalaisessa ajattelussa tärkeä, koska se merkitsee egottomuutta; sitä, että ajatus minästä ja itsestä ovat illuusioita. Me olemme niin kiinni egossa, että liitämme tämän epäitsekkyyteen. Sanaa ei kuitenkaan käytetä kovin moraalisessa mielessä, ainakaan länsimaisessa merkityksessä. 

Länsimaisessa, varsinkin saksalaisessa, filosofiassa on perinne, jota voisi nimittää hyvän egoismin traditioksi. Se alkoi (ehkä) Johann Gottlieb Fichtestä (1762-1814). Erityisesti Arthur Schopenhauer (1788-1866) kehitti ajatusta egoismista: ihminen yrittää tehdä kaikista hetkistä, kaikesta tapahtuvasta omaa. Tämä ajatus – niin kuvittelen – vaikutti esimerkiksi Max Stirneriin (1806-1856) ja Friedrich Nietzscheen (1844-1900). Schopenhauerin ajatus oli yhdenlaisen individualismin puolustusta ja vaikkei se ollut varsinaista itsekeskeisyyttä sanan arkipäiväisessä merkityksessä, hän muotoili tällaisen ajatuksen: “Kaikki minulle, muille ei mitään.”

Vaikka tämä hyvä egoismi ja sen perinne on synnyttänyt paljon väärinkäsityksiä ja sitä on tulkittu moralistisesti, on helppo nähdä, että “minä” ja “itse” ovat sillä tavalla keskeisessä asemassa länsimaisessa ajattelussa, ettei buddhalaisuus ehkä avaudu kovin helposti (siitä huolimatta, että Schopenhauerin, Stirnerin ja Nietzschen ajatuksista voi löytää jotain buddhalaista).

Ajatus epäsubstantiaalisuudesta ja toisenlaisesta näkökulmasta ei ole silti täysin vieras länsimaisessakaan ajattelussa. Usein se on liittynyt mystikkojen ajatuksiin tai ajattelijoihin, jotka ovat yrittäneet katsoa ylhäältä, kosmisesta näkökulmasta.

Nietzsche on häkellyttävä. Juuri kun luulet oppineesi tuntemaan hänet, hän ottaa kasvoilleen toisen naamion. Hän totesi jo varhain, että kun ihminen oppii ajattelemaan toisin, hän myös tuntee toisin. Lukija voi ihmetellä, millaista voisi olla toisella tavalla tunteminen. Nietzschen tekstit saattavat antaa sellaisen kuvan, että hän yksinkertaisesti antaa hyvän omantunnon olla egoistinen kyseenalaistaessaan vallitsevan moraalin. Hänellä on kuitenkin tekstikatkelma, joka sanoo: “Minun” ja “sinun” tuolla puolen. Tuntea kosmisesti!" Näkökulma ylittää sekä egoistisen että altruistisen perspektiivin, vaikka tämä ei varmasti ollut herran viimeinen sana.

Puhuin vuosia sitten Vicente Núñezin aforimista, joka lähentyy sanskriitin sanan ajatusta: “El ser no es sustancia, sino una relación.” Käänsin tämä teknisesti: ”Olento ei ole substanssi, vaan suhde.”

Sana ”substanssi” on yleinen, aika vaikea tekninen termi filosofiassa. Tieteellisessä sanastossa tai yleiskielessä se merkitsee ainetta tai ainesta, mutta filosofiassa pikemminkin itsenäistä oliota, olion olemusta; substantiaalinen on joku jolla on oma olemus. Aristoteles määrittelee substanssin (ousia) toisaalta materiaaliseksi substanssiksi, siis aineeksi ja toisaalta Metafysiikassa myös olennon tavaksi olla maailmassa; se merkitsee, että olento on subjekti, jota ei määrittele mikään muu. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että Aristoteleelle olento on substanssi.

Núñezin sofismi on antiaristoteelinen väite. Hän sanoo: Olento ei ole substanssi; olento ei ole subjekti, jotakin erillistä ja määriteltävissä erillään muista olennoista.

Olento on suhde. Jos kaksi olentoa kohtaavat, tärkeää ei ole näiden olentojen olemus, niiden kristallisoitunut olemus – joka on vain fiktio. Tärkeää on näiden olentojen positio, tila ja asema suhteessa toiseen. Kohtaamisen luonteen määrittelee se mikä on olentojen välissä. Oleminen on suhteellista (relationaalista, ei relatiivista). Se ei siis ole substantiaalista. Voiko sanoa ”minä”? Kyllä, mutta ”minä” on suhde – suhde toiseen, toisen suhde ”minään” ja ”minän” suhde omaan itseensä. Ei pitäisi puhua identiteetistä, ainakaan mistään pysyvästä. 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofinen elämä

 

Sid Vicious

Filosofiakahvilan aihe 26.3./27.3./

Fuengirolassa ei ole kiirastorstaina 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio). Kiirastorstaina 28.3. ei ole.

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Olettakaamme, että voisimme pitää filosofía muutakin kuin oppiaineena, puheena, teorioina. Jotkut ovat sanoneet, että se on toimintaa, jotkut jopa puhuneet siitä elämäntapana. Voisiko puhua filosofisesta elämästä? Mitä se tarkoittaisi? Minkä näköistä on filosofinen elämä?

Diogenes Laertios, kreikkalainen historioitsija 200-luvulta (merkittävä lähde antiikiin tutkijoille), voisi olla avain. Hänen teoksensa Merkittävien filosofien elämät ja opit voisi antaa vihjeitä. Kirjoittaja puhuu filosofien ideoista ja opeista, mutta kuvaa myös sankareiden ulkonäköä, olemusta ja olemisen tapaa. Hän kertoo pieniä tarinoita, anekdootteja, joissa filosofit reagoivat johonkin tilanteeseen, jonkun sanoihin. Filosofinen elämä on totuuden osoittamista, muttei vain sanoissa, opeissa, vaan myös siinä, miten reagoi, toimii. Se ilmenee – sen täytyy ilmetä – myös olemisen tavassa.

Kun Diogenes Laertioksen tarinoita ja tekstejä lukee, huomiota herättää se, että monet ns. filosofit suhtautuivat erittäin varautuneesti, jopa torjuvasti, moniin aikalaisten tapoihin ja arvoihin. He eivät usein olleet kiinnostuneita kunniasta, maineesta tai rikkauksista. Ne olivat joidenkin, esimerkiksi Diogenes Sinopelaisen, mukaan paheen koristeita. Tässä mielessä punkkarit ovat kaikkein lähimpänä filosofista elämää meidän aikanamme.

Vaikka emme suostuisi hyväksymään ajatusta punkkareista filosofisena koulukuntana, voisimme ottaa tosissaan kysymyksen. Mistä tunnistamme filosofin, jos tutkinnot tai virka eivät takaa sitä, että ihminen olisi filosofi?

On kuviteltavissa, että filosofilla on samanlainen kriittinen tehtävä kuin Diogenes Laertioksen aikana? Ehkä hän vastustaa tyrannia yhä vieläkin. Silloin voisimme ajatella, että hän aktivisti. Kaikki aktivistit eivät varmaan silti ole filosofeja. Voimme ajatella, ettei hänen eleensä ole kaikki suureellisia. Ero saattaa olla jossain pienessä.

Filosofit vastustivat alusta lähtien yleistä mielipidettä. He tekivät jopa erottelun mielipiteen ja tiedon välillä. Kaikilla on mielipiteitä, myös filosofeilla. Ero voi saattaa näkyä epäilevässä asenteessa. Se saattaa näkyä myös mielipiteisiin kohdistuvassa väheksynnässä. Hän saattaa pitää tärkeämpänä pieniä poikkeuksellisia tekoja.

Filosofia on ajattelua. Mutta myös muut ajattelevat. Myös tavalliset ihmiset tuntuvat aika ajoin pohtivan ns. filosofisia kysymyksiä, esimerkiksi kun he pohtivat arvojaan, elämän mielekkyyttä ja kun he etsivät vapautta tai kysyvät, miksi maailmassa on niin paljon pahuutta.

Vakavat koulutetut ihmiset haluaisivat ehkä sanoa, että filosofilla metodi, hänellä on harjoiteltu taito tai sivistys, joka taka hänen ajatustensa merkityksellisyyden. Ero filosofin ja ei-filosofin välillä ei kuitenkaan välttämättä ole tässä. Sana filosofia tarkoitti alunperin viisauden ystävyyttä. Jos sana viisaus on hankala, niin on ystävyyskin. Se pitää sisällään idean, että jollakin on intohimoinen suhde tähän ns. viisauteen. Ero tavallisen ihmisen ja filosofin välillä saattaa olla innostuksessa, sen asteessa.

Jos filosofisen elämän erottavat tekijät ovat pienet eleet, pienet poikkeukselliset teot ja innostus, punkkari saattaa yhä olla eniten filosofi…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

 

Pascal lyö vetoa

Pascal

Filosofiakahvilan aihe 19.3./20.3./21.3. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Blaise Pascal (1623-1662) oli ranskalainen matemaatikko, filosofi, mekaanisten laskimien ja todennäköisyysteorian yksi kehittäjä. Hän joutui liikenneonettomuuteen (hevosvaljaat syöksyivät sillalta alas, kun hevoset jostain syystä pillastuivat). Hän selvisi, mutta tulkitsi tapahtuman Jumalan varoitukseksi.

Matemaatikko, todennäköisyyslaskija ja uskonnollinen ajattelija samassa ihmisessä. Hän kysyi: “Onko parempi uskoa Jumalaan vai olla uskomatta?” Pascalin järkeily oli yksinkertainen. Jos joku päättää uskoa, ja Jumala on olemassa, hän voittaa pelastuksen. Jos Jumala ei ole olemassa, hän ei ole menettänyt mitään. Kun joku ei usko, hän ei voita mitään, jos hän oikeassa, mutta ollessaan väärässä, hän joutuu kadotukseen. Pascal, looginen ihminen, päättelee, että kannattaa lyödä vetoa Jumalan olemassaolon puolesta.

Tämä on ollut monien vitsien aihe. Pedro González Calero sanoo: “Löisin vetoa, ettei Jumala pidä Pascalin vetoa hauskana.” Tämä on erityisen hyvä vitsi jo siksi, että kirjoittajan käyttämä sana hauskuudesta (gracia) merkitsee teologiassa muuta, Jumalan armoa.

Minäkin pidin  ideaa vain kuriositeettina kunnes (hyvinkin) ateistinen filosofi Gilles Deleuze avasi toisenlaisen näkökulman. Hän korostaa, että Pascalin ideassa on olennaista kysymys, millainen olemisen tapa on oikea. Deleuze onnistui katsomaan asiaa toisesta näkökulmasta, vähemmän kliseisesti, koska hän kiinnitti huomionsa kysymykseen, ei vedonlyöntiin tai päättelyyn.

Yrittämättä olla yhtä terävä kuin Deleuze, lähtien hänen huomiosta, totean: Jos Pascalin koomisena pidetyn vedonlyönnin takana on todellinen ongelma, kysymys olemisen tavasta, Pascal saattaa tuoda esiin menetelmiä koskevan ongelman. Pascal lyö vetoa, koska meillä ei ole mitään valmista kriteeriä. Ehkä ei ole edes hyvä etsiä uutta kriteeriä, kuvitella sen mahdollisuutta.

Tämä ei tarkoita, että arviointi olisi mahdotonta tai tarpeetonta. Meidät voidaan yrittää pakottaa johonkin elämäntapaan tai normiin, joka on sietämätön, tuskaa aiheuttava. Meillä voi olla jokin esimerkiksi kauneuden kaanon, normi, jonka mielivaltaisuus on näytettävä ja ymmärrettävä. Maailma voi sanoa minulle: “Sinun on tehtävä itsestäsi yritys.” En ehkä halua sitä tai tämän imperatiivin mukaan eläminen merkitsi, että poissuljen elämästäni nautinnon, kauneuden, luovuuden muotoja.

Vaikka pitäisin kriteerin luomista mahdottomana enkä näkisi edes moisen pyrkimyksen toivottavuutta, joudun ajattelemaan, miten voisin arvioida yhden ja toisen olemisen tavan eroa. Miten voin sanoa mitään tärkeää, jos minulla ei ole kriteeriä? Joudunko lyömään vetoa?

Voi olla, että voin luoda ja keksiä kriteerejä, vaikkeivat ne kelpaisi kaikille. Niiden ei ehkä kuulukaan kuulua kaikille. Olemme erilaisia ja meillä on oikeus olla erilaisia. Ehkä siitä voisi luoda jo jonkinlaisen kriteerin.  Deleuze sanoo monessa teoksessaan, ettei totuuden käsite ole olennainen. Se ei tarkoita, ettei hän käyttäisi sanaa eikä ettei hän uskoisi jonkinlaiseen totuuteen, vaikkei sitä määrittelekään. Hän sanoo, että välttämättömyys, tärkeys ja kiinnostavuus ovat olennaisempia.

Deleuze sanoo yhdessä tekstissään (Pourparlers 1972-1990, 1990) mielenkiintoisen asian. Välttämättömyys, tärkeys tai kiinnostavuus eivät asetu totuuden sijalle, vaan mittaavat sanotun totuutta. Jos haluan, ettei sanottu ole merkityksetöntä, olennaista ei ole katsoa, onko se totta vai ei, vaan onko sen sanominen  tarpeellista tai jopa välttämätöntä. Nämä saattavat tuntua subjektiivilta asioilta, mutta ne eivät ole sitä täysin…

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Shandy

Filosofiakahvilan aihe 12.3./13.3./14.3. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

(Lopussa loppukevään aiheet)

Enrique Vila-Matasin (1948) teoksessa Historia abreviada de la literarura portátil (1985) joukko 1920-luvun avantgardistisia taiteilijoita ja kirjailijoita perustaa shandy-salaliiton, salaseuran, joka edistää kirjallisuuden ja taiteen tekemistä kannettavaksi. Vila-Matas ei luonut vain käsitettä (shandy), vaan visioi toisenalaisen elämäntavan, jolla tietysti on tekemistä myös todellisten esimerkkien kanssa.

Vila-Matasin shandy on mielenkiintoinen myös filosofisesti, jos ja kun filosofia kysyy, miten meidän pitäisi elää. Sana shandy tulee Laurence Sternen (1713-1768) klassikkoromaanista The Life and Opinions of Tristram Shandy, Gentleman (1759-1767). Vila-Matas sanoo teoksensa alaviitteessä, että shandy on Sternen asuinpaikan, Yorkshiren murretta ja merkitsee iloista, vaihtelevaa ja tärähtänyttä. Salaliittolaisia yhdisti mm. innovatiivinen henki, äärimmäinen seksuaalisuus, suurten tavoitteiden poissaolo, väsymätön nomadismi, epäjuhlallisuuden viljely. Jokaisen jäsenen piti toimia poikamieskoneena (máquina soltera).

Salaseura on fiktiivinen, mutta monet sen jäsenistä oli aikansa todellisia avantgardisteja, surrealisteja ja dadaisteja.  Kristian Blomberg luettelee väitöskirjassaan René Charista surrealistiseen  elämäntapaa kuuluvia asioita: ”...halu omistautua runoudelle (erityisesti kielen ja oman maailmassaolon kokemuksen välisen suhteen luotaamiselle), pitkät keskustelut, harhailu, sattuma, haluttomuus työntekoon sekä surrealistien ryhmässä vallinnut erotiikalle myönteinen ilmapiiri.”

Joku voisi sanoa, että tässä kärsitään nyt vakavasta vakavuuden puutteesta. Miten shandy tai surrealistien elämäntapa voisivat olla vakavasti otettavia vaihtoehtoja? Kun kysymme näin, oletamme, että vakavuus on hyvä asia. Sterne sanoi: ”Vakavuus on kehon salaperäinen tila, jonka tarkoitus on salata sielun puutteet.” Vaikka emme uskoisi Sterneä, voimme todeta, että aika ajoin tietyn lajin vakavuus hymyilyttää, jos ei epäilytä.

Jotkut shandien tempauksista eivät ole vain vakavuuden, vaan myös syvällisyyden parodiointia. He viettävät päiviä prinssi Mdivanin vuokraamassa sukellusveneessä. Kertoja kertoo kahdesta tekstistä, jotka sisältävät tietoja noista päivistä, mutta hän toteaa, ettei prinssi Mdivanin tekstiin, voi luottaa, koska se on täysin sekopäinen. Tämän tekstin mukaan salaliittolaiset olisivat matkustaneet sukellusveneellä maailman ääriin, mutta kertojan tietojen mukaan se ei kuitenkaan liikkunut satamasta.

Taiteilija Paul Kleen teksti on kertojan mukaan luotettavampi, mutta Kleekin kertoo tekstissä mm. unesta, jonka hän näki poltettuaan opiumia. Sukellus, meneminen syvyyksiin, ei voi paljastaa shandeille mitään perustaa, vain perusteettomuuden.

Voimme lisätä shandien asenteen epäilyttävyyteen myös sen, ettei se tunnu vievän minnekään eikä auta ketään suunnistamaan. Shandeissä on kuitenkin jotain kiehtovaa samalla tavalla kuin Michel Tournierin henkilöhahmoissa: he löytävät elämästä jotain runollista tai maagista. Heidän elämässään tuntuu olevan sisäinen logiikka. Se ei poisulje epäonnistumista, tuhoutumista tai eksymistä. Siinä on silti jotain kaunista.

Voimme kysyä, voimmeko oppia jotain fiktiiviltä henkilöiltä? Voimme, tietenkin. Ihminen voi oppia Shakespearen Prosperolta. Voimme inspiroitua Sofokleen Antigoneesta. Mitä voimme oppia Vila-Matasin kevyiltä, kevytmielisiltä, vaeltavilta hahmoilta? Voimme oppia seikkailumielen, halun katsoa nurkan taakse.

Loppukevään aiheet:

Pascalin veto

Filosofinen elämä

Minä itse, pappilan musta sika

Oscar Wilde, rangaistus ja olemassaolon estetiikka

Näemmekö tunnustuksen?

Alaston Lear

Fuengirolassa ei ole filosofiakahvilaa pääsiäisviikolla eli 28.3.

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila