1.
Historiallisesti fasismi on ollut monimuotoista. Yleensä se esiintyi -20- ja -30-luvulla vaihtoehtona perinteellisille vasemmistolaisille ja oikeistolaisille suuntauksille. Joissakin tapauksissa fasistit ilmoittivat olevansa ”kolmas tie”, mistä syystä Englannin työväenpuolueen muutamia vuosia sitten kehittämä ”ohjelma” oli hiukan huonosti nimetty.
Monimuotoisuus on ilmentynyt esimerkiksi vaihtelevana suhtautumisena kristinuskoon. Hitler suhtautui vähintäänkin varovaisesti kristittyihin. Hän halusi luoda oman mytologiansa. Espanjan falangistien ja Francon diktatuurin virallinen ideologia sen sijaan oli katolinen nationalismi.
Nykyisin, kauhistuneiden silmien alla, fasismi ilmenee muun muassa pienten ryhmien tai yksilöiden terrori-iskuina. Se ei ole fasismin ainoa ilmenemismuoto, mutta siihen tunnetaan nyt kutsumusta.
Epäsuorasti käsittelen fasismin ongelmaa monessakin ensi syksyn istunnoista. Puhun siitä epäsuorasti käsitellessäni puheen ongelmaa. Fasistista halua ja valtaan rakastunutta henkeä ilmentävät vaarallisiksi koettuihin ihmisiin kohdistuvat veriteot, mutta myös tietynlaisia virityksiä – vihaa ja pelkoa – synnyttävät puheet. Kun tuon esiin kysymyksen avoimeksi jättämisestä, mielessä voi pitää tai taustaksi voi kuvitella toisenlaisen kuvan: fasistien suljetut tilat, halun ehdottomaan järjestykseen ja lopullisiin totuuksiin.
2.
Fasismi ei ole koskaan syntynyt pelkästään raivoisasta verenhimosta, vaan myös poliittisesta tahdosta ja kurinalaisesta järjestäytymisestä. Siksi ei riitä pelkästään se, että otetaan aseet pois. On haisteltava ilmaa, yritettävä saada haju muustakin kuin ruudista ja raudasta. Olisi haistettava vihan ja pelon kytemispaikat.
Filosofinen argumentointi fasistin – tai rasistin – kanssa on toivotonta. Habermasin kuvittelema ideaalinen kommunikaatiotilanne ei päde, jos toinen keskustelija pitää rautaisilla hampaillaan kiinni toisen käsivarresta. Vaikka filosofia ei siis käännytä isänmaan rakastajan päätä, on ajattelun tehtävä jotain.
Jotenkin tätä on tutkittava... Koska sietämätöntä on, jos ihmisiä murhataan ja tapahtumat selitetään pois nimitysten ja luokittelujen avulla. Jos ja kun terroriteon tekijä ei olekaan fanaattinen ”islamisti”, vaan protestantti, sanotaan: ”Mies on mielisairas.” Tällainen selittäminen poistaa tapahtumien dramaattisuutta väärällä, todellisuutta pakenevalla tavalla.
3.
Usein keskustelu aiheesta saa yksioikoisia muotoja. Ehdotetaan, että internettiä pitäisi valvoa ja ”paha” sieltä poistaa. Tämän vaatimuksen vastustajat vetoavat sananvapauteen, aitoon arvoon, jota pyrimme puolustamaan. En ole kummankaan keskustelijan kannalla. Pidän täydellistä kontrolloimista mahdottomana ja vaarallisena. Ehdotuksen vastustajat eivät huomaa, että sananvapaus on aina ollut ongelmallinen, koska typerätkin ihmiset voivat käyttää sitä. Sananvapaudella on hyvin vähän merkitystä, jos sen käyttäjillä ei ole muuta sanottavaa kuin mielipiteitä, noita esi-isiltä perittyjä reaktioita.
Halutaan ratkaisua, vaikka ei tiedetä, mikä on ongelma. Ongelma ei ole internet - missä viha ilmaistaan ja minkä kautta se leviää - vaan tilanne, joka synnyttää ja ruokkii fasismia. Kysymys ei ole siitä, pitääkö aseet kieltää, vaan se, miten voimme vastustaa fasismia itsessämme ja muissa.
4.
Vastustaa fasismia merkitsee vaikeaa sitoutumista aktiivisuuteen. Emme voi passiivisesti katsoa vierestä, olla myöntämättä rasismin yleistymistä ja sen poliittisesti sekä juridisesti hyväksyttyä, mutta kiihottavaa olemassaoloa. Kiihottajien olemassaolo on aina edellytys jopa pienimuotoiselle katuväkivallalle. Se mitä ollaan tekemässä on kasvava ja kasvatettu väkivallan kulttuuri.
5.
Fasismi on elämäntapa, joka ei ole kadonnut ja unohtunut. Se elvytetään jokapäiväisissä eleissä ja se uusiutuu, kun ihmiset omaksuvat tiettyjä asenteita ja näkemyksiä. Vastustaa fasismia on luoda toisenlainen elämäntapa, toinen olemassaolon tyyli.
Meidät on totutettu ajattelemaan, että yksilön kehitys edellyttää maailmankuvan omaksumista ja rakentamista. Maailmankuvat, perityt tai sirpaleista omaehtoisesti kootut, muodostavat linssit, jotka värjäävät ja vääristävät maailman, jota katsomme. Älkää odottako, että kritiikki toisi ratkaisun sanan tavanomaisessa merkityksessä. Yleensä se ymmärretään vaihtoehdoksi, uudeksi malliksi tai maailmankuvaksi. Silti se on tarpeellinen vastaus. Maailmankuvaa poispyyhkivä kritiikki on ratkaisu, koska ongelma on maailmankuva.
Ei-fasistinen asenne on kriittinen. Se on myös luova, mutta tarkoitus ei ole luoda järjestystä, uutta hierarkiaa ihmisten välille, vaan avoin kenttä, missä kaikki ei ole ennalta määrättyä ja määriteltyä. Tarkoitus ei ole luoda ohjelmaa, vaan kehittää kykyä elää vapaasti, ilman ohjelmaa.
(Bernini: Pyhän Teresan ekstaasi, yksityiskohta)
