Filosofin vastaanotto

Aloitamme Aurinkorannikon Sofiaopistolla ”filosofin vastaanoton”. Tarkoitus ei ole leikkiä gurua, ei edes hyvää neuvonantajaa. Lähtökohtana on keskustelu, ihmettely ja kysely.

En aio luennoida enkä saarnata. Kyse on yhteistyön muodosta: vastaanotolle tulijan kanssa tutkitaan ja pohditaan, onko käsissämme todellinen ongelma ja voiko sen muotoilla toisin. Tavoite ei ole valaistuminen eikä pelastuminen, vaan pääseminen kysymyksen ulkopuolelle.

Opiston sivuilla vastaanottoa kuvataan näin:

Filosofin vastaanotolle voi tulla milloin tahansa – silloin kun on huolia tai kun jokin asia mietityttää. Työskentelytapana on avoin ja tasavertainen keskustelu. Ilman ennakkoasenteita etsitään uusia näkökulmia, jotka mahdollistavat ajattelumallien muuttamisen. Tarkastelun kohteena voi olla yhteisesti valittu aihe tai ongelma, kriisi tai kysymys elämän merkityksestä.

Filosofien vastaanotot ja filosofiakahvilat alkoivat yleistyä Saksassa jo -80-luvulla, nykyisin filosofeja työskentee jopa sairaaloissa. Saksasta kiinnostus filosofien vastaanottoihin on levinnyt muuallekin Eurooppaan, myös Suomeen ja Espanjaan. Alan ihmisillä on tapana sanoa, että filosofian vastaanotto ei ole terapiaa, mutta se voi toimia vaihtoehtona terapialle tai sen täydentäjänä.
www.sofiaopisto.net

Puuttuvat ihmiset

(Antonio Machado)


ANJA-HELENA KÄRKKÄISEN KIRJASTA OSOITTEESSA
www.basanoskustannus.blogspot.com

Olemme ilmiselvästi taivaassa: kaikki mielenkiintoiset ihmiset puuttuvat. Ajattelun ja taiteen tehtävä on kamppailu. Tehtävä ei ole sotiminen, vaan voimien välinen mittelö, jotta jotain tapahtuisi; se on kutsumista, huhuilemista, arvaamattoman kuulostelemista. Ajattelu kutsuu esiin puuttuvia ihmisiä.

Runoilija Antonio Machado oli filosofi niin kuin monet runoilijat, esimerkiksi Hölderlin, Rilke, Vicente Núñez ja Mirkka Rekola. Ja Machado on kirjoittanut yhden hauskimmista filosofisista teoksista: Juan de Mairena. Kirjan päähenkilö on erikoisia keskustelutaidon ja filosofian oppitunteja kouluajan ulkopuolella pitävä liikunnanopettaja. Juan de Mairena ei ole mikä tahansa kirjallinen henkilöhahmo; hän on ”apokryyfinen hahmo”, jonka Machado luo, koska hän puuttuu maailmasta.

Kirja alkaa näin:

Totuus on totuus, sanoi sen Agamemnon tai sianhoitaja.
Agamemnon: Samaa mieltä.
Sianhoitaja: Ei vakuuta minua.

Onko filosofia mahdollista?

(Roberto Bazlen)

TIETOA ANJA-HELANA KÄRKKÄISEN KIRJASTA
www.basanoskustannus.blogspot.com

Puolustan Pierre Hadot´n näkemystä filosofiasta elämäntapana. Hadot sanoo, että alunperin filosofia on ollut pikemminkin valinta kuin teoretisointia; se on ollut ensisijaisesti tapa olla maailmassa, ja teoria on luotu vain tukemaan valintaa, tekemään jokin elämäntapa mahdolliseksi.

Puolustan tätä näkemystä, mutta se tuo eteen uusia kysymyksiä. Onko enää mahdollista nähdä filosofia elämäntapana, kun satojen vuosien ajan siitä on tehty akateemista oppianetta ja teoreettista keskustelua? Teorian ja käytännön välille on syntynyt kuilu. Teoria ei vaikuta enää tapaan olla ja elää.

Jos ja kun filosofia nähdään elämäntapana, ajattelun ensisijainen tavoite on luoda ethos, siis olemisen tapa. Etiikka on siis tärkeämpää kuin tieto-oppi. Tarkoitus ei ole silti ollut luoda etiikan teoriaa niin kuin myöhemmin, kun Kant, utilaristit ynnä muut tarttuivat niin sanottuihin moraalifilosofisiin kysymyksiin. Aikaisemmin etiikka ei ollut muuta kuin ”oppi onnesta”; sitä se oli Epikurokselle ja vielä myös Spinozalle.

Minun skeptisyyteni ja kokemukseni pakottavat minut kysymään, voiko ”oppi onnesta”, siis etiikka, olla mahdollista. Joudun kysymään tätä, koska näen ja koen, että jokainen tulee onnelliseksi tavallaan. Jos pidän kiinni tästä näkemyksestä, joudun sanomaan, että jokaisen on luotava oma filosofia, oma etiikka. Vain sillä tavalla se on mahdollista.

Vasta-argumenttien hanakkaat esittäjät, nykyaikaiset filosofit, huomauttaisivat tässä heti solipsismin ja nihilismin vaarasta: ”Jos pidät kiinni tuosta, ei voida siis keskustella mistään moraaliperiaatteesta tai sen yleispätevyydestä.” Tällaisten argumenttien esittäjät eivät sinänsä ole huolissaan siitä, voimmeko pitää kiinni moraaliperiaatteista; heitä kiinnostaa vain näkemysten argumentointi ja sen puutteet. Tätä nykyaikainen filosofia pitää – huomattaan, mutta kiihkeästi – oman toimintansa ehdottomana, yleispätevänä periaatteena: filosofia on argumentointitaitoa, sen korjaamista. Mutta filosofia elämäntapana ei ole argumentointia; se on intuitiota ja yritystä tehdä sanoista tekoja.

Ethoksen luominen, oman filosofian luominen, ei todellisuudessa poissulje muillekin suositeltavien periaatteiden sisältymistä tähän elämäntapaan. Käytännössä kauniin yksinkertaisen elämäntavan periaatteet ovat monille muillekin soveltuvia. Yleispätevän, kaikille tarkoitetun moraalin rakentaminen on silti hyytävää. Vaikka filosofia ei olisi enää mahdollista tänä päivänä, on yritettävä säilyttää jokin tila ajattelulle. Se tuhottaisiin, jos kaikille olisi sama moraali. Mitään moraalifilosofia kysymyksiä ei enää esitettäisi. Olisi vain Laki.

Italialainen Roberto Bazlen (1902-1965) ei kysynyt, onko filosofia enää mahdollista. Hän ei uskonut, että edes kirjoja voisi enää kirjoittaa. Koska hän ei uskonut, että kirjoja voi kirjoittaa, hän kirjoitti vain alaviitteitä olemattomaan tekstiin. Nämä muistiinpanot koottiin kirjaksi hänen kuolemansa jälkeen. Kirja, jota kirjoittaja ei halunnut kirjoittaa, lopulliseen muotoon saattaa, on nimeltään Note sensa testo.

Epäkirjailija Bazlen kykeni mielestäni nykyfilosofeja taitavammin luomaan tyylin, olemisen tavan. Tämä tyyli on silti luotu raunioille ja se on tyyli, joka myöntää mahdottomuuden, haaksirikon, joka on osa elämäämme tänään. Muoto oli Bazlenille sama kuin kuolema. Siksi hän oli epäkirjailija. Hän ei silti ollut kielteinen. Hän myönsi: haaksirikko on mahdollisuutemme.

On monenlaisia tapoja haaksirikkoutua. Postuumisti julkaistussa, ikuisesti keskeneräisessä romaanissaan Bazlen kirjoittaa: ”...ei pidä haaksirikkoutua siellä missä muut ovat haaksirikkoutuneet ... todellinen elämä merkitsee: keksiä uusia paikkoja missä haaksirikkoutua... jokainen uusi työ on vain uuden kuoleman keksimistä.”

Jos filosofia on minulle mahdotonta – jos filosofia kieltää minulta itsensä – haaksirikkoni ei silti ole samanlainen kuin niiden, jotka tyytyväisesti jatkavat argumentointiaan.

Löydät mitä käytät

(Gilles Deleuze)

Gilles Deleuze totesi, että ajattelijalta löytää sen mitä käyttää. Löydetyn – käytettävissä olevan – käyttää eri tavalla kuin ajatuksen tai työkalun luoja. Jokaisella on omat syynsä ja oma nopeutensa.

Esimerkiksi mainittu Deleuze loi ajattelua, joka tavoittaa asioiden epävakauden ja löydän häneltä käsitteitä, jotka ilmaisevat tapahtumia, ei olemuksia. Hänen ansiostaan osaan vähän paremmin aavistaa, mikä on todellinen ongelma ja mikä pseudo-ongelma. Tällaisella ajattelulla on minun käytössäni merkitystä, koska yritän saavuttaa kokemuksen, jonka jälkeen en ole enää sama.

Toinen – erilainen – esimerkki olisi Diogenes...

P.S.
Näiden muistiinpanojen lukija on myös näiden käyttäjä – vapaa, toivottavasti hyväntuulinen...

Leibniz ei voi tehdä mitään

Monet nykyfilosofit ajattelevat potentian – pystymisen, kykenemisen - käsitteen kautta ja siitä lähtien. Tämä syvä kysymys kykenemisestä ja kykenemättömyydestä on lähtöisin Aristoteleen käsiteparista dýnamis-energeia (potentia-teko).

Valaisemme tätä yllä olevan Monty Python –ryhmän analyysin kautta.

Leibniz can´t do anything – Leibniz ei voi tehdä mitään.