Filosofiakahvila alkaa

Motto:

Miten on mahdollista, että totuudessa on niin vähän totuutta? Michel Foucault

Filosofiakahvila alkaa ENSI VIIKOLLA (eli lokakuun toisella viikolla). Ensimmäisen kerran Torre del Marissa keskiviikkona 8.10. ja Fuengirolassa torstaina 9.10. (Tiistai 7.10. on pyhäpäivä Fuengirolassa, mistä syystä lokakuun toisella viikolla ei ole tiistain istuntoa. Jatkossa siis Fuengirolassa sama aihe tiistaisin ja torstaisin.)

Ajat: to klo 16.00-17.30 Fuengirola, Carihuela Chica –ravintola, os. Paseo Marítimo 89, los Boliches, ti klo 11.15-12.45 Los Bolichesin kaupungintalonkahvila (sama rakennus, jossa on Biblioteca Nórdica)  ja ke klo 11-12.30 Torre del Mar, Mesón las Niñas, Calle Lope de Vega (samalla kadulla kun länsipäässä sijaitseva Mercadona)

 Aiheet:

1.Kun totuus on tehtävä

2.Totuuden pelisäännöt ja rituaalit

3.Huumori, todellisuus ja käytös

4.Keksivätkö filosofit Euroopan?

5.Mielikuvitus ja arvojen luominen

6.Motiivit, seuraukset ja hyveellisyys

7.Idios rythmos - Oma rytmi

8.Filosofien elämät ja filosofia elämäntapana

9.Tuomion luonne ja pidättäytyminen tuomitsemasta

10.Riivaajat meissä, terroristit ja omistushalu

Filosofiakahvilan keskustelua voi jatkaa ja siihen voi osallistua myös facebookissa

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Keskustelemisesta

En tahdo ryhtyä tässä vaiheessa rakentamaan idealisoivaa kuvaa keskustelemisesta tai ryhtyä ylväästi puhumaan keskustelemisen taidosta. Sanon silti jotain keskustelemisen puolustukseksi; se ei ole aina niin idioottimaista kuin voisi kuvitella, kun katsoo televisiota.

Parhaimmillaan keskusteluun sisältyy tärkeä mahdollisuus. Voimme ainakin jossain määrin astua valmiiden puheiden kahleista, omasta liian kiinnittyneestä asemastamme, ottaa etäisyyttä vakaumuksiin ja konventioihin. Tämä mahdollisuus on tärkeä, sillä vakaumukset ja konventiot ovat suojelemassa meitä avoimelta, mahdollisuuksilta, siltä mikä ei vielä ole. Jos riisumme tämän suojan, olemme siis alastomampia, aseettomampia, ehkä haavoittuvaisempia, mutta myös enemmän syttyviä, valmiimpia elämään, kykeneväisempiä nauttimaan odottamattomasta.

Siksi jo odotan pian alkavia filosofiakahvilan istuntoja. Parasta ei ole se että pääsen sanomaan minun ”hienoja ajatuksiani”, vaan se että pääsen kuulemaan, oppimaan.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

No comments nro 4

Jos sinulla ei ole hauskaa, teet jotakin väärin.

   Groucho Marx

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Lumoudun

(Vincent van Gogh)

En vain ihmettele. Lumoudun.

Kontrafaktuaali ja totuus

(Jules Joseph Lefebvre Totuus 1870)

Kontrafaktuaali on erityisenlainen ehdollinen väite. Miksi väite on vastafaktuaalinen? Koska väitteen ensimmäinen osa on tosiasioiden vastainen. Esimerkki voisi olla tällainen: ”Jos Edison ei olisi patentoinut lamppua, joku muu olisi sen tehnyt.” (Lause on muotoiltava näin, koska hän ei keksinyt sitä, ainoastaan kehitti ideaa ja patentoi sen, ja kontrafaktuaalin ensimmäisen osan pitää olla tosiasioiden vastainen.) 

Ihmiset käyttävät koko ajan kontrafaktuaaleja ja tosiasioiden vastaista ajattelua. Se on melkein aina mukana uudenlaisten kuvakulmien keksinnässä ja luovassa ajattelussa. Tottakai se voi johtaa myös harhaan ja tyhmyyteen. Minua ei kuitenkaan kiinnosta nyt luovuus tai tyhmyys, vaan kysymys kontrafaktuaalin ja totuuden suhteesta.

Filosofiassa on vuosisatojen ajan tutkittu totuutta lauseen ominaisuutena. Tästä ”paradigmasta” on seurannut monia asioita. Esimerkiksi se, että totuudesta puhuttaessa ja sitä ajatellessa on kehitelty niin sanottuja totuusteorioita: korrespondenssi- eli vastaavuusteoria, koherenssi- eli yhteensopivuusteoria, pragmatistiset teoriat jne.

Yleinen, erittäin vaikuttava teoria, joka vaikuttaa hiljaisesti tieteiden sisällä olevassa totuuskäsityksessä ja ”realistisessa” maailmankuvassa on korrespondenssiteoria. Korrespondenssiteorian mukaan väite on tosi, jos sitä vastaava tosiasia on olemassa. Aristoteleen muotoilu oli tämäntapainen: ”Väite on tosi, kun se vastaa todellisuutta.”

Tämä on totuuskäsitys, joka vastaa parhaiten arkipäiväistä totuuskäsitystä; ihmiset hyväksyvät sen välittömästi (intuitiivisesti niin kuin filosofit sanoisivat). Käsitystä on arvosteltu monella tavalla, monella tavalla se on kyseenalaistettu. En tartu nyt näihin vasta-argumentteihin, vaan asetan nenäkkäin kontrafaktuaalin ja totuuden.

Joskus spekulointi ja jossittelu voi olla tyhmää, mutta jonkun yksittäisen kontrafaktuaalin sisältö voi samalla tavalla kuin korrespondenssiteoria tuntua intuitiivisesti todelta. Esimerkkilauseemme (Jos Edison ei olisi patentoinut lamppua, joku muu olisi sen tehnyt) vaikuttaa todelta. Ajattelemme – oman kokemuksemme valossa – että todennäköisesti joku olisi sen ajan myötä tehnyt. Kontrafaktuaali ei kuitenkaan voi olla tosi korrespondenssiteorian mukaan, koska siinä väittämän ensimmäinen osa on tosiasioiden vastainen. Kontrafaktuaali on teorian näkökulmasta mieletön, vaikka onkin niin yleisesti harrastettu.

Meillä voisi siis olla kuviteltu – ja todennäköinen – henkilö, joka uskoisi korrespondenssiateorian olevan pätevä ja samalla uskoisi, että jokin kontrafaktuaali on totta. Kuviteltu henkilö olisi siis ristiriitaisessa tilanteessa ja hän olisi ristiriidassa itsensä kanssa. Itse asiassa tällaisiä henkilöitä faktisesti on olemassa. Monet meistä ovat tällaisia henkilöitä. Eikä se edes häiritse; ihmiset eivät huomaa ristiriitaa (koska aika monet eivät ole filosofeja ja filosofit taas eivät jaksa tai ehdi kaikkea tarkistaa).

Tiedän, että todelta tuntuva kontrafaktuaali on heikko pohja korrespondenssiteorian kumoamiseen, mutta tämä ristiriita voisi olla lähtökohta kahdelle askeleelle:

1.askel: Todelta tuntuva kontrafaktuaali voisi auttaa asettamaan korrespondenssiteorian lainausmerkkeihin ongelmallistammalla ”faktan” aseman.

2.askel: Se voisi olla lähtökohta pohtimaan totuuden käsitettä laajemmin, toisesta kulmasta, koska se pakottaisi ajattelemaan ja tutkimaan, millaisesta totuudesta kontrafaktuaalin totuudessa olisi kyse – jos sanasta ”totuus” voisi pitää kiinni.

Tiedän, että on monia filosofeja, jotka pitävät totuutta huonona – turhana tai vaikeana tai jopa tyhmänä – käsitteenä. Filosofia on silti – historiallisesti, faktisesti – ollut pelautumista totuuden kanssa. Tämä kevyt ja hiukan kevytmielinenkin huomautukseni kontrafaktuaalista ja totuudesta täytyy asettaa tähän kontekstiin: Emme ehkä etsi totuutta, vaan totuuden uutta hahmoa. Siis lopuksi yksi kontrafaktuaali, jonka totuudellisuutta en arvioi: Jos joku olisi keksinyt totuuden uuden hahmon, hän olisi löytänyt totuuden.

En tiedä mikä olen

(Carlos Monsivais)

Harrastan vähän ja kohtuullisesti tunnustuksia. Nyt on niiden vuoro. En tiedä mikä olen. Tämä voi kuulostaa epäilyttävältä. Joku ehkä ajattelee, että sanon näin välttääkseni määritelmää, paetakseni. Voi olla. Pakenen määritelmiä, koska haluan säilyttää mahdollisuuden olla jotain muuta, joissakin tapauksissa enemmän.

Meksikolaiselta kirjailijalta, Carlos Monsivaisilta, kysyttiin, mikä hän on, miten hän määrittelisi työnsä – onko se filosofiaa, journalismia, kirjallisuutta, antropologiaa vai mitä. Monsivais vastasi ovelasti, ettei halua määritellä eikä välitä tietää, mitä se on ja mitä hän on;  tälla tavalla, määrittelemättömänä, työ on elävää.

Tästä on kyse: ei vain yrityksestä pysyä hengissä, vaan pyrkimyksestä elävyyteen. Eräänlainen motto siis tämän syksyn filosofiakahvilaistuntoja varten: Olkaamme eläviä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Neljä heittoa

1.                    

Kun tuskalta ottaa painon, se pysyy, mutta on läpäistävissä.

2.

Kaiken on jäätävä keskeneräiseksi.

3.

Siihen on totuttu eikä sitä nähdä. Siksi muuri kestää.

4.

Luotan siihen, että kaikki on haurasta.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila