keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Sanoinko jotain?


(Juan José de Larra)

Tunnustin tämän aikaisemmin. Pääni yllä pyöri vaativa lause: “”Minä tahansa asian sanominen ei ole merkityksellistä.” Se johti minut lupaamaan itselleni jotain, antamaan itselleni tyylin ohjenuoran: sanoa yksinkertaisesti se mikä täytyy sanoa.

Tekisi mieli heittää pyyhe kehään. Kun katson taaksepäin, kysyn: ”Sanoinko jotain?” Kauhea kysymys. Tekisi mieli parantaa tapansa. Mutta miten se onnistuu?

Yksi suosikkikirjailijoitani on Mariano José de Larra (1809-1837). Hän julkaisi 1834 artikkelin, joka ei ollut artikkeli: Lo que no se puede decir, no de debe decir (Mitä ei voi sanoa, sitä ei pidä sanoa). Lopussa Larra kertoo tarkistaneensa, onko hän rikkonut sensuurilakia. Hän toteaa, ettei ole sanonut mitään, ei edes kirjoittanut oikeaa artikkelia, mutta on sen sijaan noudattanut lakia. Larra väittää, että tämä on häntä ohjaava periaate: Mitä ei voi sanoa, sitä ei pidä sanoa. Hän sanoo sen olevan helppoa. Jos ei voi kirjoittaa jotain, sen parempi: säästyy vaivalta. Älkäämme pettäkö itseämme, hän sanoo. "Mikään ei ole niin helppoa kuin totteleminen."

Tämä saa minut pohtimaan häiritseviä asioita siitä, mitä vaatii ohjenuorani noudattaminen.

Filosofiakahvila vierailee Helsingissä!

Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)


(Ohje: Bussi nro 55 lähtee Rautatientorilta. Jäädään pois Intiakadun pysäkillä, maauimalan kohdalla.)



Linkki karttaan:
https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

AIHE: Alibin etsijät (vastuullisuudesta ja vastuuttomuudesta, vastuullisuuden ja aidon elämisen yhteydestä, vapaudesta...)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Filosofiakahvila Helsingissä 2018

(Kuva Helsingistä, ei kuitenkaan filosofiakahvilapaikka)

Filosofiakahvila vierailee Helsingissä!

Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)


(Ohje: Bussi nro 55 lähtee Rautatientorilta. Jäädään pois Intiakadun pysäkillä, maauimalan kohdalla.)



Linkki karttaan:
https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

AIHE: Alibin etsijät (vastuullisuudesta ja vastuuttomuudesta, vastuullisuuden ja aidon elämisen yhteydestä, vapaudesta...)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

torstai 17. toukokuuta 2018

Filosofia kokemuksena


(George Bataille luolassa)

Tämä oli yhtenä keskustelun aiheena filosofisissa pidoissa (viikonlopputapahtumissa). 

Kokemus on tyypillisesti sana, jota käytetään monella tavalla. Näin myös filosofiassa. Kun fenomenologit puhuvat kokemuksesta, he puhuvat jostain primaarisesta ja tavanomaisesta: subjekti kokee maailman, koska on maailmassa. Jotkut ajattelijat ovat siirtäneet sen aivan toisenlaiselle alueelle, koska kiinnittyvät erilaiseen, vaarallisempaan, perinteeseen. George Bataille puhui sisäisestä kokemuksesta (l'expérience interieure). Maurice Blanchot käytti ilmaisua rajakokemus (l'expérience limite). Näissä kokemuksissa on kyse jostain rajummasta, repivämmästä, ekstaattisemmasta – kokemuksesta, joka muuttaa kokijan. Tällainen tranformaatiokokemus irrottaa ihmisen itsestään, repii hänet identiteettinsä rajoista.

Kokemus on tässä hahmotettu joksikin muuksi kuin ohimeneväksi tuntemukseksi tai aistimukseksi – joksikin joka muuttaa ihmistä. Ihmiselle tapahtuu jotain. Näin hän saa kokemuksen. Mutta kokemuksessa on mukana enemmän. Ihminen ei vain saa kokemusta. Hän tekee sen. Hän osallistuu sen valmistamiseen. Kokemus on ajateltua; ajattelu on siinä mukana.

Filosofi kirjoittaa kirjaa, mutta ei välttämättä vain osoittaakseen jotain tai ilmaistakseen tietämänsä asian. Hän voi tähdätä ennalta-arvaamattomaan paikkaan; kirjan kirjoittaminen voi olla kokemus, joka mahdollistaa uudenlaisen suhteen itseen ja maailmaan. Motiivi filosofoida voi olla tämä: kokemus. Tietenkään ei ole kyse mistä tahansa kokemuksesta, mistä tahansa muutoksesta. Filosofi ei muutu porsaaksi niin kuin vauva muuttuu porsaaksi kirjassa nimeltä Liisa Ihmemaassa.

Se mikä mahdollistuu on irtaantuminen tavanomaisesta elämäntavasta ja sitä ohjaavista kulturaalisista arvoista, siitä mikä hyväksytään välttämättömänä, totena tai hyvänä. Jos kokemus johtaa toisenlaiseen elämään, se ei merkitse mitä tahansa erilaista elämää. Hän voi haluta vapaaksi jostain kahleista. Ehkä hän yrittää olla onnellinen. Ehkä jopa parempi ihminen.

On ehkä outoa käyttää ilmaisua ”tehdä kokemus”. María Celia Salas Guerra puhuu aiheesta Fernando Pessoaa ja kirjoittamista koskevassa väitöskirjassaan. Hän viittaa Heideggeriin ja sanoo, että tehdä on kokemus on sitä, että polulla menossa kohti jotain, ja tämä joki kutsuu meitä, koskettaa meitä, muuttaa meitä. Salas Guerra käyttää Heideggerilta lainaamiaan ilmaisuja, jotka ovat erityisen passiivisia: meihin tulee jotain, jokin ottaa meidät valtaansa. Mutta tämä jokin pitää vastaanottaa. Kokemuksen tekeminen merkitsee sitä, että hankkii jotain tällä polulla, tiellä, tässä tapahtuman vastaanottamisessa.

Kun puhun filosofiasta kokemuksena, en puhu siitä, miltä tuntuu, kun kuulee jonkun puhuvan filosofisia tai kun lukee filosofista teosta. Puhun kokemuksesta, joka tehdään ja siitä kun hankkii jotain. Tämä kokemus on filosofinen siinä mielessä, että se on filosofian harjoittamisen seurausta. Sillä on silti sekä esteettinen että poliittinen ulottuvuus.

1.Esteettinen ulottuvuus. Filosofian mahdollistamalla kokemuksella on esteettinen ulottuvuus, mutta ei siksi, että se synnyttäisi jonkinlaisen kauneuselämyksen (sekään ei ole poissuljettu). Kokemuksella on kuitenkin aistimuksellinen (aisthesis) ja affektiivinen puoli, samanlainen kuin taiteen mahdollistamassa kokemuksessa – joka on ennen kaikkea kokemuksellisen kentän laajentumista. Lisäksi on mahdollista, että kokemus stimuloi mielikuvitusta, avaa mahdollisuuden tutkia ja kokeilla esteettisen elämän mahdollisuuksia, toisin sanoen esteettisten arvojen tuomista elämään.

2.Poliittinen ulovuttuvuus. Kun kokemus tulee jaetuksi, kun se murtaantuu ulos filosofin yksinäisyydestä, se tekee kysymyksestä yhteisen. Tämä ”yhteisyys” on ainakin potentiaalisesti poliittista. Filosofian suhde politiikkaan on mielenkiintoinen teema, koska sillä on aina suhde siihen, vaikka filosofian ydin ja sen velvollisuus on pysyä ulkopuolella, kriittisessä suhteessa siihen. Yksi filosofian vanhimpia tehtäviä on olla antidespoottinen voima, joka asettaa totuuden petosta vastaan, eettisen vaatimuksen mielivaltaa vastaan.

Filosofiakahvila Helsingissä, aihe Alibin etsijät
Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 
Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Filosofiakahvilan aiheet syksyllä 2018


Tässä tulee filosofiakahvilan aiheet syksyllä 2018. Pidätän oikeuden mahdollisiin muutoksiin...

Mainitsen jo nyt, että tiistain kahvilapaikka ja aika saattavat muuttua. Muuten paikat ja ajat tulevat olemaan samat, ainakin luultavasti.

Torre del Marin ylimääräiset aiheet syyskuussa ovat: 1. Todellisuus tieteessä 2. Miksi lukea tieteenfilosofiaa? 3. Selkeydestä

Varsinainen ohjelma Fuengirolassa ja Torre del Marissa (lokakuusta lähtien): 

1.Kannettava filosofia 
2.Merkintöjä todellisuudesta 
3.Todellisuus filosofiassa 
4.Kun ei ole päätetty etukäteen... 
5.Keinot ja päämäärät 
6.Caliban ja minä 
7.Kategoria, yleinen syytös 
8.Älyllisen promiskuiteetin tarve 
9.Ironia 
10.Ero ja etäisyys  
11.Miten elää ilman filosofiaa? 

Filosofiakahvila Helsingissä, aihe Alibin etsijät
Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 
Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Kiitokset ja varoitus


Kiitokset kaikille filosofiakahvilakävijöille - niin Fuengirolassa kuin Torre del Marissakin!

Filosofiakahvila tulee tänäkin kesänä vierailemaan Suomessa, tosin tällä kertaa vain Helsingissä 16.kesäkuuta, klo 14.00. (Paikka on sama kuin aikaisempinakin vuosina: Jantuset Kumpulassa.Kymintie 51) 

Aihe Helsingissä tulee olemaan Alibin etsijät (vastuullisuudesta ja vastuuttomuudesta, vastuullisuuden ja aidon elämisen yhteydestä, vapaudesta...)

VAROITUS! Tulen pian julkaisemaan syksyn filosofiakahvila-aiheet. Ne tulevat olemaan vaativia, innoittavia, kuumia ja vaarallisia!

Pistän myöhemmin blogiin erillisen mainoksen Helsingin filosofiakahvilasta sekä alustusmuistiinpanon.

Mainitsen jo nyt, että Sam Sandqvist ja minä valmistelemme seminaaria, joka käsittelee tieteen ja filosofian tulevaisuutta. Työnimenä on MITEN KÄY TULEVAISUUDESSA?

Suunnitteilla on myös uusi viikonlopputapahtuma, uudet filosofiset pidot!!!

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Antipsykologi puhuu





Aiheena Torre del Marissa 9.toukokuuta, klo 11.00. Paikka Con Corazonmari, C/Copo

1.

Helmikuussa 2017 totesin:

Psykologiaa ei voi halveksia. Se ei ole vain ”huono tiede”. Se on valtaa ja voimaa. Se on valta, joka vaikuttaa meihin. Mutta meissä voi olla jotain, joka on tämän vallan raja – jotain joka pilaa sen vaikutuksen, seuraukset meissä. Tämä ”jokin” on keksittävä, sille tilaa annettava. Siinä kritiikin tehtävä.

Vuotta aikaisemmin, maaliskuussa, kysyin kysymyksen itsensä tuntemisesta:

Voisi olla mielenkiintoista, ehkä jopa tärkeää, tuntea itsensä maailmassa olevana, osana sitä ja ymmärtää tämä maailma yhteiseksi. Voisi olla arvokasta tajuta itsensä luovaksi voimaksi, ei pelkästään olennoksi, jolla on joitakin ominaisuuksia. Mitä kaikkea voisi merkitä se, että itsen näkee myös luovan työn, muokkauksen kohteena? Mitä silloin tarkoittaisi itsensä tunteminen?

Lähden liikkeelle näistä katkelmista, astun eteenpäin, niin toivon.

2.

Vaikka tajunta ei räjähtäisi, jokin liikahtaa hidaspäisenkin päässä, jos ei ajattele kysymystä subjektista (tai sielusta tai minuudesta) identiteetin näkökulmasta. Jos en etsi itseäni, vaan luon itseäni, kokemus on toinen. Kokemus ”minuudesta” on erilainen eri aikoina, koska se on sidoksissa kulttuuriin, joka ohjaa itseymmärrystä, antaa sille sanaston. Tämä johtaa meidät uusien, historiallisten kysymysten äärelle.

Tällä kertaa annan antipsykologin minussa pohtia, mitä merkitsee itsensä tunteminen, jos lähtökohtamme on tämä – ja jos me olemme saavuttaneet uuden tavan kokea itsemme.

Meillä on uudet silmät katsoa itseämme. Emme etsi itseämme emmekä haaveile siitä, että vapautuisimme jostain luonnollisesta tai välttämättömästä painolastista, sairaudesta tai kuolemasta. 
Uusi kokemuksen sisältö ja merkitys on siinä, että yritämme määrittää, mitä voimme tehdä vapauden kokemuksellamme. Jos ja kun koemme näin, se avaa mielestäni uuden näkökulman itsensä tuntemisen teemaan.

Jos tarkkailen itseäni tunteakseni itseni, löydän annetun minän ominaisuuksia. Jos joku tietävä (psykologi, pappi, psykoanalyytikko) kertoo, mitä minä todella haluan tietämättä että haluan sitä, itsen tunteminen on toisen käsissä. Kummassakin tapauksessa itse, joka halutaan tuntea, on kiinni siinä mitä on;  kysymykseen ei sisälly kysymystä mahdollisuuksista, siitä mitä minä voin tehdä. Tosiasioista ei voi johtaa moraalisia sääntöjä, sanoi David Hume (1711-1776). ”There is not ought from is.” Humen ajatusta seuraten voisi sanoa, että valmis itse - annettu itse - observoinnin tai tulkinnan kohteena merkitsee eettisen kysymyksen väistämätöntä poissaoloa.

Kun kysyn, mitä voin tehdä tai mitä en voi tehdä, tietämys tai tuntemus koskee toista  aluetta, mahdollisuuksia. Vaikka en vielä voisi sanoa, mitä minun täytyy tehdä, en ole enää kiinni vain siinä mitä on. Itsensä tuntemisen ongelma kytkeytyy etiikkaan, kysymykseen vapauden käytöstä.

3.

Näin kysymys itsensä tuntemisesta ei ole enää kysymys sielun rakenteesta. Puhumme enemmän vaihtelevista olosuhteista, jotka vaikuttavat siihen, mitä voin tehdä. Huomion kohteena on nykyisyys, konkreettiset mahdollisuudet. Historia osoittaa, että ennen oli toisin, koettiin toisin. Opimme, ettei edes kokemus minuudesta ole aina sama. Sen ei tarvitse olla sitä huomennakaan. Jokin tässä päivässä, tässä kulttuurissa, rajoittaa: kaikki sellainen toistuva puhe, joka synnyttää tunteen itsestäänselvyydestä ja sattumanvaraisen välttämättömyydestä, ihmisluonnon pysyvyydestä. On sanottava vastaan. Se on velvollisuuteemme. Me elävät kiellämme kaiken pysyvyyden tässä elämässä.

Tunnen itseni vähän paremmin. Tiedän, etten ole vain tarkkailun alla olevia ominaisuuksia. Minussa on myös mahdollisuuksia. Voin tehdä asioita. Kykenemistä estävät asiat eivät ole niin kuin painovoima (joka sekään ei estä ihmistä lentämästä). Estävät tekijät ovat ihmisen luomuksia: uskomuksia, filosofioita, kasvatusperiaatteita, psykologisia teorioita... Tunnen itseni paremmin. Voin sanoa vastaan. On oltava päättäväinen ja teroitettava älynsä, tehtävä siitä pureva.

4.

Viimeisen vuoden tai puolentoista vuoden ajan pääni yllä on leijaillut vaativa ja velvoittava, kielteisessä muodossa oleva väite: ”Minä tahansa asian sanominen ei ole merkityksellistä.” Viime syksynä, 11.10. kirjoitin muistivihkooni huomion, joka jatkaa siitä eteenpäin.

Tyylini ohjenuora: sanoa yksinkertaisesti se mikä täytyy sanoa.

Itseään tutkivan kysymys ei minun tapauksessani ole, onko minulla huono itsetunto tai onko minulla käyttäytymishäiriö tai olenko tehnyt syntiä. Kysyn, voinko tehdä tästä toimia tämän ohjenuoran mukaan. Ainoa tie itsetuntemukseen on kokeilu...