Filosofiakahvila tiistaisin Los Bolichesin "kunnantalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto)klo 11.15, keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 (torstaina 6.12. ei ole)
AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA tiistaisin Trattoria Gio, Centro Finlandia klo 13.30
Omistettu Matti Sandqvistille
AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA tiistaisin Trattoria Gio, Centro Finlandia klo 13.30
Omistettu Matti Sandqvistille
On keskusteluita,
joissa sylki, jopa veri, roiskuu, mutta turhaan. Sota perustuu käsitteellisiin
sekaannuksiin. Jos vain joku olisi hidastanut vauhtia ja ajatellut, olisi
nähty, että kiista perustuu pseudo-ongelmaan. François Jullien antaa erittäin ajankohtaisen esimerkin.
Nykyään puhutaan identiteetistä, jonka ajatellaan olevan kansallinen tai
ainakin kollektiivinen ja se asetetaan esimerkiksi yhdenmukaistavia voimia,
myös globalisaatiota vastaan. Nationalismi esitetään vastauksena. Vaikutukset
näkyvät ja ne ovat vakavia. Nationalismin mukana kehittyy maaperä ja kanavat
demagogialle, populismille ja ksenofobialle. Filosofin ja sinologin mukaan
aiheeseen liittyvä kiistely perustuu käsitteellisiin sekaannuksiin tai
sekavuuksiin.
Ensimmäinen sekaannuksen aihe on kulturaalinen identiteetti. François Jullienin
mukaan sitä ei ole olemassa (Il n'y a pas
d'identité culturelle, 2017). Yksilöllä voi olla identiteetti; hän on
enemmän tai vähemmän sama henkilö.
Kulttuuri sen sijaan muuttuu koko ajan, ei pysy samana. Jos se pysyy, se on
kuollut. Näemme kaikki, että kulttuurit eroavat
toisistaan. Tähän vastatessaan Jullien kehittää merkittävän käsitteen. Hänen
mukaansa kulttuureja ei erota toisistaan ero tai erot, vaan écart. Sanan voisi kääntää aukoksi tai
etäisyydeksi. Ero on luokitteleva käsite; sen avulla katsotaan, onko joku
samanlainen vai ei. Sen tarkoitus on monta kertaa identifioiminen. Écart ei johda identifioimiseen, vaan
tutkintaan, joka tuo esiin erilaisia mahdollisuuksia. Eron määrittäjä määrittää
olemuksen, écart implikoi jotain
muuta: se on kartoitusta, mittausta.
Kun lähtökohtana on écart eikä
ero, identiteetin sijasta huomion kohteena on kulturaalinen tekijä tai
elementti resurssina tai hedelmällisyytenä. Tästä seuraa käytännöllinen
näkökulma. Jos joku puolustaa kulttuuriaan, hän ei puolusta monumenttia; hän aktivoi jotain kulttuurissaan. Tämä on
mielenkiintoista siksi, että ihmiset eivät aina osaa ”puolustaa” kulttuuriaan.
Jullienin yksi esimerkki (ei täysin ongelmaton) resurssista on subjektin
käsite. Subjekti – minä, joka lausuu jotain, tekee aloitteen – on
eurooppalainen käsite ja idea, jolla on erityinen poliittinen merkitys. Tunnustaa
toinen subjetkina merkitsee, ettei toinen ole mykkä ja ajattelematon objekti,
kohde. Käsite kytkeytyy demokratian ideaan: yhteisö on vapaiden subjektien
yhteisö, jonka lähtökohta on, että toista kohdellaan subjektina. Jos toinen
nähdään subjektina (eikä esimerkiksi esineenä), hänelle puhutaan erityisellä
tavalla. Toista ei vain käsketä. Koska hänet nähdään vapaana ja
aloitekykyisenä, hänet yritetään vakuuttaa (peithein).
Écart, aukko, avaa erilaisen
näkökulman kulttuuriin myös siksi, että omistussuhteet muuttuvat tai katoavat.
Suomalainen kulttuuri, jota ei voi tietenkään redusoida johonkin määritelmään
suomalaisesta kulttuurista, ei ole enää suomalaisten: se on kenen tahansa, joka
aktivoi jotain siinä. Ero erottaa, écart
avaa yhden ja toisen välille tilan (entre/
between). Erotetut (erilaiset) herrat – Platon ja Aristoteles – eivät
siirry eri sfääreihin. Heidän välissään oleva tila, entre, merkitsee dialogin mahdollisuutta.
Jos kulttuuri nähdään
resursseina, lähteinä, olennaiseksi
tulee aktivoiminen. Tämä voi luoda näkökulman myös filosofiaan. Sen voi nähdä
yhdenlaisena aktivoimisen muotona. Huomion ja määrittelyn kohteena ei ole
olemus tai identiteetti, vaan etäisyys. Ihmiset kokevat usein, että filosofia
johtaa neuvottomuuteen. Mutta jos ihminen käyttää resursseja, kaivaa esiin
parhaimman näistä lähteistä, hän tietää mitä tehdä. Ihmettely on etäisyyden
ottamista. Se on filosofian tehtävä. Ehkä tämä on meidän kaikkien tehtävä,
eräänlainen velvollisuus: faire un écart.
Ilmaisulla on pelottava merkitys, sillä se merkitsee astumista ulos
normaalista, konventionaalisesta ja vakiintuneesta.
Jossain määrin ja
tietyllä tavalla elämme uudestaan Platonin ajan ongelmat. Yhteiskunnat eivät
kunnioita arvoja, joita ne julistavat. Ihmiset eivät käytä kulttuurinsa
resursseja, vaan heiluttavat lippuja. Sanat ovat menettäneet tehonsa ja
suuntansa. On paljon melua. Melu jatkuu, vaikka jotkut tietävätkin, ettei minkä
tahansa sanominen ole merkityksellistä. Mitä meiltä puuttuu? Meiltä ei ehkä
puutu lähteitä, vaan ihmisiä, jotka
aktivoivat ne. Meiltä puuttuu ihmisiä, jotka astuvat ulos vakiintuneesta.
Elämän kulusta täytyy tulla epänormaalia.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila