Onko tyylillä väliä?

Rabelais lukee. Anonyymin muotokuva 1700-luvun alusta.

TIISTAIN RYHMÄ(t) EIVÄT KOKOONNU 
Filosofiakahvila  keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 

Onko tyylillä väliä? Kirjallisuudentutkimuksessa tyylillä tarkoitetaan usein ja yksinkertaisesti esitystapaa, joko yksittäisen tekijän tai aikakauden. Tyyli ei kuitenkaan rajoitu vain sanavalintoihin eikä tyyliopin pitäisi palauttaa sitä pelkästään joihinkin persoonallisiin ominaisuuksiin esityksessä tai edes tutkia sitä pelkästään filologisesti. Esimerkiksi Erich Auerbach (1892-1957) ymmärsi tämän.

Auerbachin klassikkoteoksen Mimesiksen 11.luku on nimeltään Maailma Pantagruelin suussa. Se käsittelee tietenkin Rabelais'n romaania ja monessa kohdassa erityisesti sen tyyliä.  Hän vertaa Rabelais'n tyyliä Montaignen tyyliin ja toteaa, että molemmat vetoavat Sokrateen hahmoon, hänen vapaaseen ja kansaomaiseen tyyliinsä, joka oli kosketuksissa jokapäiväiseen elämään. Rabelais'n tapauksessa korostuu vielä erityinen narrimaisuus, joka kantaa salaisesti mukanaan viisautta ja hyvellisyyttä. Auerbach kirjoittaa: ”Kyse on elämäntyylistä yhtä paljon kuin kirjallisesta tyylistä...”

Voi olla, että tyylillä on väliä, vaikkei se olisi muuta kuin tapa ilmaista. Voi olla merkityksellistä ja arvokasta, ettei tyyli esimerkiksi ole koristeellinen ja epäsuora. Wittgenstein kommentoi erästä kirjailijaa yhdessä monista postuumisti julkaistuissa muistiinpanoissaan: ”Tekee mieli sanoa: Elehdi vähemmän ja sano mitä sinun pitää sanoa.” Tämä on hyvä neuvo kirjoittajalle. Myös erittäin vaativa, koska se edellyttää kirjoittajalta, että hänen pitäisi tietää, mitä hänen pitää sanoa. Todellisuudessa tämäkin neuvo – vaikka Wittgenstein ei sitä sano tai muista -  palautuu Sokrateen sanoihin. Sokrateen puolustuspuheessa hän ilmaisee oman lähtökohtansa tavalle sanoa, oman tyylinsä periaatteen (17c): ”...ilman sanaston koristeita.”

Jos tyyli on enemmän kuin tapa sanoa ja se on myös elämäntyyli, voi se olla erityisen merkityksellinen ja tärkeä asia - ei vain kirjoittajan tai filosofin, vaan kenen tahansa elämässä. Kuvitelkaamme tapaus, ihminen, joka ottaa tosissaan tämän ajatuksen. Hänen eteensä avautuu aivan uudenlaisia kysymyksiä. Hän ei kysy vain, mitä hänen on sanottava, vaan hän kysyy, miten se täytyy sanoa. Hän ei kysy vain, mitä pitää tehdä, hän kysyy, miten hänen täytyy se tehdä. Eikä kyse ole vain älyllisestä asenteesta; siinä on sydän mukana. Tyyli on uskottavuutta. Uskomme kirjailijan sanovan mitä hän ajattelee, kun hänellä on tyyli. Se ei voi olla imitointia, pastissia, koristelua.

Emme voi päättää toisen puolesta, millaista tyyliä hänen pitäisi omassa ilmaisussaan ja elämässään kehittää. Tyylinluomisen, tyylittämisen, merkitys on siinä, että olemassaolon eri puoliin – puheeseen, erotiikkaan, urheiluun – tulee taidetta. Katsomme toisin; arvioimme esteettisesti, emme vain mittaa nopeutta tai voimaa.

Jos tyyli on enemmän kuin joitakin luokiteltavia olevia piirteitä sanojan tai kirjoittajan ilmaisussa ja se on asenne, voimme kysyä, voiko kritiikki, kriittinen asenne, olla tyyli? Voisiko kritiikkiä tarkastella tyylinä ja mitä se toisi esiin? Olisiko tyylitöntä vastata näihin kysymyksiin, jos kriittinen asenne merkitsee sitä, että on valmis luopumaan helpoista vastauksista ja haluaa pyyhkiä pois tutut kategoriat?

Kuvitelkaamme tutkija, joka haluaisi arvioida filosofien (tai muiden kirjoittajien) tyylejä luopuen retoriikan tutkijoiden tai kirjallisuudentutkijoiden oletuksesta, että tyyli on valmiin persoonan ilmauksia? Mitä se merkitsisi? Tyylin käsite olisi toinen. Se merkitsisi enemmän itsen luomista kuin itsen ilmaisemista.

Tutkija joutuisi varmaan kysymään, mistä (aineksista) itse luodaan. Se voisi olla ihan hyvä kysymys. Hän voisi myös kysyä, missä se luodaan. Tähän voisi antaa luonnostelevan, hypoteettisen, ainakin mahdollisesti mielenkiintoisen vastauksen. Se luodaan suhteissa (itseen, toisiin, maailmaan). Ajatelkaamme vaikka ironiaa. Se on tietynlainen asenne, tietynlainen suhde; siinä joku ottaa etäisyyttä, katsoo ehkä vinosti. Eteen avautuisi mahdollisesti mielenkiintoinen alue, jossa tutkija ei voisi enää olla filologi; hänestä saattaisi tulla jopa filosofi. Onnettomuus, joka sattui eräälle klassisen filologian professorille Baselissa...

TULOSSA SEMINAARI TORRE DEL MARIIN: TULEVAISUUS EI OLE ENTISELLÄÄN (luennoitsijoina Marjatta Jabe, Sam Sandqvist, Jenni Spännäri, Pasi Färm). 16.3. klo 13.00.-17.00, paikka. La Sorrentina  C/Paseo Maritimo de Poniente (Camping Laguna Playa)

Lisätietoja, ilmoittautumisia (olisi mukava, jos ilmoittaisi myös, aikooko syödä, niin osaavat ravintolassa pistää työkalut ja pöytäliinat sen mukaan) otetaan vastaan pasifarm@yahoo.es

http://koetinkivet.blogspot.com/2019/02/tulevaisuus-ei-ole-entisellaan-torre.html

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Arkipäivä

TIISTAIN RYHMÄ(t) EIVÄT KOKOONNU Filosofiakahvila  keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00, torstai TORSTAIN RYHMÄ KOKOONTUU POIKKEUKSELLISESTI (28.2.) HOTEL ILUNION (alakerran kahvilatila) Paseo Marítimo 87, Rafaelin aukio klo 16.00 

Mitä on arkipäivä? Se on jotain, josta halutaan ulos lomalle ja paratiisiin. On silti toinen tapa lähestyä arkipäivän tuskaa. Voi yrittää katsoa toisella tavalla.  Monesti arkipäivä on epämääräistä huonovointisuutta. Se on sitä, että joku katuu tai tuntee tarvetta katua, vaikkei oikein tiedä mitä. Huonovointisuudessa syntyy silti poliittinen tietoisuus. Ainakin jos lääkäri ei estä sitä.

Otetaan esimerkiksi elokuva, joka kuvaa työttömäksi jääneen keski-ikäisen miehen arkea: Kaupan laki ( La Loi de marché, 2015), ohjaus Stéphane Brizé. Elokuva näyttää, mitä on jokapäiväinen elämä. Entiset työkaverit yrittävät saada päähenkilön mukaan poliittiseen taisteluun, mutta hän kieltäytyy, koska pyrkii omien sanojensa mukaan eteenpäin elämässä. Ihmiset, joilla on valtaa päättää miehen elämästä (työvoimavirkailija ja pankkitoimihenkilö) yrittävät auttaa; he tekevät ehdotuksia, puhuvat kohteliaasti, eivät käske.

Kun mies saa lopulta töitä myymälän vartijana, pomot ovat poissaolevia ja kauniisti puhuvia ihmisiä. Työkaveri kertoo, että johtaja haluaa tehdä leikkauksia ja siksi kannattaa valvoa kassatyöntekijöiden toimintaa. Elämässään eteenpäin pyrkivä mies tekee työtä ohjeen mukaisesti. Kukaan ei käske, kukaan ei määrää, kukaan ei pakota. Kun yksi työntekijä saa potkut jäätyään kiinni naurettavasta rikkeestä, hän tekee itsemurhan liiketilassa. Johtajat korostavat, etteivät työntekijät ole vastuussa; he tarjoavat psykologista tukea. Päähenkilö järjestää potkut vielä toiselle kassalle toisesta mitättömistä rikkeestä. Elokuva näyttää siis, ettei pahoinvointi johda aina poliittiseen tietoisuuteen, vaan tietoisuuteen omista eduista ja siitä miten kannattaa toimia, jotta pääsisi eteenpäin elämässä: tee käskemättä se mitä johtaja haluaa.

Toinen todellisuus, jossa pahoinvointi harvoin kehittyy poliittiseksi tietoisuudeksi: medikalisaatio, ts. lääketieteen aseman vahvistuminen ja esimerkiksi poikkeavuuksien lääketieteellistäminen. Ilmiö on monimutkainen ja nimenomaan tarkoittaa prosessia, jossa jokin potentiaalisesti yhteiskunnallinen kysymys siivotaan pois lääkäreiden ja psykologien ongelmaksi. Medikalisaatio ei merkitse vain lääkäreiden aseman vahvistumista – se tarkoittaa joskus jopa päinvastaista, kun suureksi tekijäksi, vahvimmaksi vaikuttajaksi, nousee lääketeollisuus. Kyse ei ole enää siitä, että herroilla ja isännillä pitää olla tervettä työvoimaa, jota käyttää. Ihmisillä on nyt oikeus terveydenhoitoon; se on valtion (tai hallituksen) tehtävä. Lääkärit eivät ole enää aktiivisia toimijoita tai päätekijöitä; he ovat porras, välikäsi, hoidon kulutuksessa. Tämä tarkoittaa, ettei lääkäri voi pysäyttää medikalisaatiota.

Miten ilmiö kehittyi, miten se syntyi? Hallitsijat pelkäsivät – pelkäävät silloin tällöin vieläkin – vastarintaa, kapinaa. Tarvittiin tarkkaa ja konkreettista valvontaa, tarkkailua. Medikalisaatio liittyy tähän tarpeeseen. Samanaikaisesti kirkollinen valta ja pappien vaikutus ihmisten jokapäiväiseen elämään väheni, ja lääketiede tuli tilalle järjeksi ja ohjaukseksi. Medikalisaatio ei ole vain jokin epämääräinen ja globaali taipumus. Se ei ole myöskään valtion salajuoni. Se toteutuu jokapäiväisessä elämässä ja kaikkien, ei vain lääkäreiden, kautta: kiinnitämme huomiota lapsen jokaiseen naarmuun, kaikkin tapoihin, kysymme vointia, syötämme vitamiineja (emme appelsiineja).

Medikalisaation yksi vaikutus on se, että se ohjaa katsettamme ja ajatustamme tiettyyn suuntaan emmekä enää näe toisesta kulmasta. Emme näe emmekä voi kokea muuta kuin terveyden ja sairauden. Jopa moraaliset kysymykset liukenevat lääketieteellisen näkökulman sisään.

Tämä ei merkitse, että tietoinen ja aktiivinen elämänrakentaminen olisi kadonnut, mutta rakentaminen perustuu siihen, että syömme määrätyllä tavalla, liikumme määrätyllä tavalla ja muokkaamme ennen kaikkea kehoa – ja sitäkin pitäen silmällä erityisesti terveydellisiä tekijöitä. Tästä meidän nykyaikainen moraalimme: epäterveellinesti elävä on paha, rikollinen, epäkelpo. Samuel Butlerin (1835-1902) utopia (Erewhon) ei ole enää utopia.

Ehkä jokin muu olisi silti mahdollista, jos ihminen ajattelisi toisin, tekisi toisenlaista työtä itsensä kanssa. Ajattelu ja työ itsensä kanssa voisi ehkä olla sellaista elämänrakentamista, joka erottaa ihmisen joukosta, joka on antanut jokapäiväisen elämän imeä itsensä mukaan; se on erottautumista liian tavallisista ihmisistä.

TULOSSA SEMINAARI TORRE DEL MARIIN: TULEVAISUUS EI OLE ENTISELLÄÄN (luennoitsijoina Marjatta Jabe, Sam Sandqvist, Jenni Spännäri, Pasi Färm). 16.3. klo 13.00.-17.00, paikka. La Sorrentina  C/Paseo Maritimo de Poniente (Camping Laguna Playa)

Lisätietoja, ilmoittautumisia (olisi mukava, jos ilmoittaisi myös, aikooko syödä, niin osaavat ravintolassa pistää työkalut ja pöytäliinat sen mukaan) otetaan vastaan pasifarm@yahoo.es

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Gorgias tänään

TIISTAIN RYHMÄ(t) EIVÄT KOKOONNU
Filosofiakahvila keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00 ja torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 

Platonin varhaiseen tuotantoon kuuluu teos nimeltään Gorgias (uusplatonistien luokituksissa sillä on alaotsikko Retoriikasta). Dialogi on kirjoitettu ilmeisesti aika pian Sokrateen kuoleman jälkeen. Alaotsikko on ymmärrettävä, sillä keskustelun aiheena on retoriikka eli puhetaito. Teos on Platonin kovasanaisin hyökkäys retoriikkaa vastaan. Sitä verrataan jopa ruonlaittotaitoon. Samalla tavalla kuin taitava kokki laittaa maukasta mutta epäterveellistä ruokaa taitava puhuja tuottaa nautintoa, muttei mitään hyötyä - päinvastoin vahinkoa, koska se synnyttää valheellisuuksia.

Retorikka samastuu tekstissä imarteluun ja lopulta Sokrates sanoo: ”Se ei ole mitään.” Kun Sokrates sanoo, ettei retoriikka ole mitään, hän tarkoittaa, ettei se pääse väittämäänsä tavoitteeseen, hyvään. Samalla hän asettaa retoriikan tekniikkaa (taitoa) vastaan toisenlaisen puheen, filosofian, joka hänen mukaansa on kykeneväinen ilmaisemaan totuuden. Sanoessaan että filosofia ilmaiseen totuuden hän ei tarkoita mitä tahansa totuutta, vaan filosofia näyttäytyy puheena, joka todella voi ohjata ihmisten sieluja (psykhagogia).

Jotta sieluja voisi muokata, niitä johdattaa kohti oikeudenmukaisuutta, täytyisi puheen synnyttää muutakin kuin mielihyvää; se pitäisi sattua ja häiritä. Platonin teos asettaa saman kysymyksen kuin minä olen tehnyt joitakin aikoja sitten: Kuka suostuu ajattelemaan? Platon menee pidemmälle ja kysyy myös, kuka pystyy ajattelemaan. Ongelma on se, että retorikka tekee ihmisistä parantumattomia.

Pythagorasta Wittgensteiniin saakka on filosofiassa ollut perinne, joka vaatii, että filosofian pitäisi parantaa – tai idea, jonka mukaan filosofia voisi tehdä meidät immuuneiksi. Perinne ja sen vaatimus voivat olla epäilyttäviä tai huvittavia, mutta Gorgiaksen teema on yhä ajankohtainen. Teoksen kysymykset ovat yhä eläviä. Me elämme yhä valheellisuuksia synnyttävän retoriikan keskellä. Me haluamme yhä tulla imarrelluiksi. Haluamme mielihyvää, emme työlästä ajattelua tai ponnistelua oikeudenmukaisuuden puolesta.

Yksi syy, miksi Gorgias esittää meille mielenkiintoisia kysymyksiä, on se, että meidän aikanamme vaikutelmalla on niin suuri merkitys. Oikeudenmukaisuuden teema esiintyy kysymyksessä retoriikasta, koska puhetaito voi antaa vaikutelman oikeudenmukaisuudesta. Sokrateen mukaan olisi kuitenkin tärkeää todella olla oikeudenmukainen, ei vain vaikuttaa siltä.

Nykyajan suuri retoorikko on tietenkin markkinoija. Markkinoinnin suuri sankari, Sokrateen todellinen vastakohta, Steve Jobs. Nykyaikainen puhetaito – journalistin tai poliitikon – synnyttää vaikutelmia ja usein ohjaa ihmiset pohtimaan pseudo-ongelmia tai sekoittaa asioita. Steve Jobsin poliittinen vastine: Donald Trump, jonka suurin valhe on siinä, että hän esiintyy antiretoorikkona.

Retoriikka on taitoa vaikuttaa, kykyä suostutella. Jotta voisimme kehittää immuniteettiamme, olisi opittava ainakin retoriikan tiettyjä tunnistettavia piirteitä. Ensinnäkin kaunopuheisuus. Retoorikko viljelee eufemismia. Kaunistelu ja lieventäminen synnyttää vaikutelman siitä, että jokin todellinen ongelma tai vaara ei ole mitään. Demagogian ja populismin tarkoitus ja vaikutus on päinvastainen: puhuja maalaa eteemme vaaroja.

Ottakaamme arkinen (ja poliittinen) esimerkki: imartelu (teema johon myös Gorgias viittaa). Imartelu on alemmassa asemassa olevan yritystä hankkia valtaa tai hyötyä. Joku siis sanoo toista kauniimmaksi ja mahtavammaksi kuin mitä hän on, jotta voisi saada jotain hyötyä hänestä. (Voimme ottaa esiin myös Quintilianuksen antaman  päinvastaisen tilanteen, jossa on eräänlaista kvasi-imartelua mukana. Kenraali voi tietää totuuden vihollisen voimasta, mutta suostuttelee miehensä hyökkäämään sanoen, ettei vihollinen ole mitään. Tässä tapauksessa kenraali epäsuorasti imartelee alemmassa asemassa olevia sotilaita.) Imartelu estää imarreltua tietämästä totuutta itsestään ja tilanteestaan. Mitä filosofia voi tehdä näin voimakkaan vihollisen edessä? Miten se voisi tehdä immuuniksi? Pitäisi lakata imartelemasta itseä...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Sam Sandqvist luennoi

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kaksi lainattua katkelmaa (Plutarkhos ja Larra)

Larra

TIISTAIN RYHMÄ(T) EIVÄT KOKOONNU (ainakaan toistaiseksi)

Filosofiakahvila keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 

Plutarkhos (n.45-n.125): Kuuntelemisesta (Peri tou akouein):

(hänen täytyisi)... käyttää kaikki tarkkaavaisuutensa luodatakseen sanojen syvää merkitystä ja puhujan tarkoitusta sekä suodattaa niistä se mikä on hyödyllistä ja edullista; hänen pitäisi muistaa, ettei hän ole tullut teatteriin tai konserttiin, vaan kouluun ja luokkahuoneeseen tarkoituksenaan korjata elämäänsä sen avulla mitä siellä sanotaan. Tästä seuraa, että kun hän tutkii ja arvostelee luentoa, hänen pitäisi aloittaa itsestään ja omasta mielentilastaan ja ponnistella arvioidakseen, onko mikään hänen tunteistaan vähemmän intensiivinen, painaako jokin hänen huolistaan vähemmän hänen hartioitaan, onko hänen luottamuksensa ja korkea tavoitteensa vahvemmalla pohjalla, onko hän saanut innostusta hyveeseen ja hyvyyteen. Yleensä kun hän nousee lähteäkseen parturista hän seisoo peilin edessä, tunnustelee päätään, tutkii leikkausta ja eroa, jonka siistiminen on saanut aikaan. Luonnollisesti olisi häpeällistä, jos hän palatessaan kotiin luennolta tai akateemisista harjoituksista ei katselisi itseään ja pistäisi merkille, onko hän päässyt eroon joistakin henkensä rasituksista ja pinnallisuuksista ja tullut kevyemmäksi ja hyväntuulisemmaksi. Sillä niin kuin Ariston sanoo: ei kylpy eikä puhe ole minkään arvoinen, jos se ei poista epäpuhtauksia.  

Mariano José de Larra (1809-1837): Madridin elämä (La Vida de Madrid):

Olen journalisti ja kuten kaikki julkaisevat kirjoittajat käytän suurimman osan ajastani sellaisen kirjoittamiseen mitä  en itse ajattele ja uskotellen muille sellaista mihin en itse usko. Ei voi kirjoittaa muuta kuin ylistäen! Toisin sanoen elämäni on supistunut siihen, että haluan sanoa mitä toiset eivät halua kuulla.

TULOSSA SEMINAARI TORRE DEL MARIIN: TULEVAISUUS EI OLE ENTISELLÄÄN (luennoitsijoina Marjatta Jabe, Sam Sandqvist, Jenni Spännäri, Pasi Färm). 16.3. klo 13.00.-17.00, paikka. La Sorrentina  C/Paseo Maritimo de Poniente (Camping Laguna Playa)

Lisätietoja, ilmoittautumisia (olisi mukava, jos ilmoittaisi myös, aikooko syödä, niin osaavat ravintolassa pistää työkalut ja pöytäliinat sen mukaan) otetaan vastaan pasifarm@yahoo.es

SAM SANDQVIST LUENNOI ILMASTONMUUTOKSESTA TORRE DEL MARISSA 16.HELMIKUUTA. KLO 16.30. LA SORRENTINA, C/PASEO MARITIMO DE PONIENTE (CAMPING LAGUNA PLAYA)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tulevaisuus ei ole entisellään, Torre del Mar

16.maaliskuuta klo 13.00.-17.00, paikka La Sorrentina  C/Paseo Maritimo de Poniente (Camping Laguna Playa)

Lisätietoja, ilmoittautumisia (olisi mukava, jos ilmoittaisi myös, aikooko syödä, niin osaavat ravintolassa pistää työkalut ja pöytäliinat sen mukaan) otetaan vastaan pasifarm@yahoo.es

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila