Haaksirikko

Roberto Bazlen

TIISTAIN RYHMÄ(t) EIVÄT KOKOONNU

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TORSTAINA 4.4. Trattoria Gio, Centro Finlandia klo 13.30

Filosofiakahvila keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00 ja torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 

Sanoin kerran: ”Olkaamme pragmaattisia, älkäämme olko dogmaattisia. Mitä tämä merkitsee? Mielipide, itsestään varma ja omaan itseensä sulkeutunut mielipide, haluaa olla doxa. Se haluaa, että uskomme siihen. Mitä muuta voimme, kun luemme filosofista tekstiä, kuin päättää, olemmeko samaa mieltä vai eri mieltä? Voimme kysyä: Mitä voin tehdä tällä? Tämä on pragmaattinen, käytännöllinen kysymys.” Tämä on lähtökohta tänään.

Siteerasin vuosia sitten italialaista Roberto Bazlenia (1902-1965), joka ei kysynyt, onko filosofia enää mahdollista. Hän ei uskonut, että edes kirjoja voisi enää kirjoittaa. Koska hän ei uskonut, että kirjoja voi kirjoittaa, hän kirjoitti vain alaviitteitä olemattomaan tekstiin. Nämä muistiinpanot koottiin kirjaksi hänen kuolemansa jälkeen. Kirja, jota kirjoittaja ei halunnut kirjoittaa, on nimeltään Note sensa testo.

Postuumisti julkaistussa, ikuisesti keskeneräisessä romaanissaan Bazlen kirjoittaa: ”...ei pidä haaksirikkoutua siellä missä muut ovat haaksirikkoutuneet ... todellinen elämä merkitsee: keksiä uusia paikkoja missä haaksirikkoutua... jokainen uusi työ on vain uuden kuoleman keksimistä.”

Katkelma tuo esiin kysymyksen todellisesta elämästä. Se esittää yksilöllisyyden vaatimuksen: Ei pidä haaksirikkoontua siellä missä muut. Mutta miksi haaksirikko? Onko todellinen elämä aina epäonnistumista? En usko, että kyse on siitä. Teksti ei puhu epäonnistumisesta, vaan uusien paikkojen keksimisestä. Jokainen työ johtaa kuolemaan. Haaksirikkoontuminen samastuu enemmän kuolemaan kuin epäonnistumiseen. Todellinen elämä on uuden työn tekemistä.

Epäkirjailija Bazlen kykeni mielestäni nykyfilosofeja taitavammin luomaan tyylin, olemisen tavan. Tämä tyyli on silti luotu raunioille ja se on tyyli, joka myöntää mahdottomuuden, haaksirikon, joka on osa elämäämme tänään. Muoto oli Bazlenille sama kuin kuolema. Siksi hän oli epäkirjailija. Hän ei silti ollut kielteinen. Hän myönsi muutakin kuin mahdottomuuden: haaksirikko on mahdollisuutemme. On monenlaisia tapoja haaksirikkoutua, monenlaisia filosofisia elämäntapoja. Se on varmaan vieläkin elämäntapa, joka on erilainen, ei tavanomainen. Tällainen elämäntapa voi vaikuttaa liian vaativalta. Olemme tottuneet viihdyttämään itseämme, etsimään lepoa, mukavuutta ja pieniä nautintoja. Filosofia ei lupaa pakoa arjesta. Se tahtoo enemmän: ei viihdykettä, vaan ajattelemisen iloa. Edessä on haaksirikko, mutta toisessa paikassa.

Soveltakaamme pragmaattista kysymystämme tähän ajatukseen haaksirikosta. Unohtakaamme teksti tekstinä, unohtakaamme hermeneutiikka. Mitä voin tehdä tällä? Jos teen tästä kehotuksen, lähden etsimään uusia paikkoja. Haaksirikko merkitsee epävarmuuden hyväksymistä, sen vastaanottamista. Mutta ennen kaikkea se merkitsee uuden keksimistä: uuden työn, uuden haaksirikon, uuden kuoleman.

Filosofoiminen ei vaadi vain filosofisen kirjoituksen ymmärtämistä. Sekin voi vaatia joskus paljon ja liikaa. Kyse ei ole myöskään jonkin teorian soveltamisesta. Filosofinen teksti voi olla väline ja työkalu. Kysymme, miten käyttää sitä ja missä. Koetinkivikysymys tämän välineen edessä on kolmiosainen. 1) Mihin sitä voi käyttää? 2) Mitä se saa esiin? 3) Voimmeko käyttää välinettä uudella tavalla?

Filosofia ei ole satama. Se kulkemista merellä, haaksirikkoontumista. Siksi siinä on vielä jotain mielenkiintoista, houkuttelevaa, viettelevää. Kaikki eivät kuule kutsua. Älkää välittäkö. Ei ole pakko elää niin kuin kaikki. Hylkäämme ensimmäiseksi lauseet, joissa on sana kaikki: kaikki sanovat, kaikki ajattelevat...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Epäilyttävät sanat

Kissa ja herra Bahtin

TIISTAIN RYHMÄ(t) EIVÄT KOKOONNU

Filosofiakahvila keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00 ja torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 

Sanat ovat epäilyttäviä. Ne ovat niin epäilyttäviä, että monet (myös filosofit) ovat pyrkineet eroon niistä.

1.Epäily

Ottakaamme esimerkiksi sana epäily - sana jota filosofit hellivät.

Joku tarttuu sanakirjaan ja toteaa, että epäily on espanjaksi duda. Sanaa ei kuitenkaan käytetä samalla tavalla espanjassa ja suomessa. Esimerkkilause:

Dudo que haya un gato en la caja

Epäilen, että laatikossa on kissa

Suomennos on suora, mutta virheellinen. Lauseet merkitsevät päinvastaisia asioita. Espanjankielisessä lauseessa esitetään epäluottamus siihen, että laatikossa olisi kissa. Suomenkielisessä lauseessa esitetään uskomus, että se todella on siellä. Jotta suomenkieliseen lauseeseen saataisiin sama merkitys, sivulause pitäisi muuttaa kielteiseen muotoon.

Mitä tästä voisi päätellä? Ehkä ettei suomeksi voi epäillä?

Epäily on filosofiassa - on se metodista tai ei - kriittistä suhtautumista varmoina pidettyihin asioihin. Se on kysymistä, tyytymättömyyttä valmiisiin vastauksiin. Tällainen voi olla harvinaista tai sitten ei. Jokapäiväisessä kielenkäytössä sanalla epäily on usein aivan toisenlainen merkitys. Poliisi epäilee, että olen rikkonut lakia. Äiti epäilee, että lapsi on tehnyt pahoja. Tämä merkitys on yleisempi, koska tällaiset epäilyt ovat tavallisempia kuin filosofiset asenteet maailman edessä.

Kaksi englanninkielistä lausetta:

I doubt

I suspect

Ja niiden suomennokset:

Minä epäilen

Minä epäilen

Elokuva, joka minulle näytti epäilyn epäilyttävyyden, on John Patrick Stanleyn ohjaama Doubt (2008). Itse asiassa elokuva näyttää, miten syövyttävä epäily voi olla ja miten se voi vahingoittaa. Se näyttää myös, että epäilyllä voi olla monta suuntaa.

2. Radikaali

Kun käytetään sanaa radikaali, sillä tarkoitetaan yleensä (nykyään) jotain kielteistä; se on haukkumasana, yritys väheksyä toista, erityisesti poliittista vastustajaa tai vihollista. Todellisuudessa monet radikaaleiksi haukutuista ei ole radikaaleja, juuriin meneviä. He vain puhuvat, muodostavat suussaan kaavoja ja lauselmia.

Sana on suosittu, mutta sen kuullessaan pitäisi hälytyskellojen soida. Sana opettaa, että sanat eivät ole viattomia. Niitä käytetään poliittisessa pelissä, valtataistelussa ja strategioissa.

3. Kantasuomalainen

Mark C. Taylor sanoi: ”The words are telling stories.” En tiedä, millaisen tarinan kertoisi sana “kantasuomalainen”, jos sitä dekonstruoisi taylorilaisesti. Minulle tässä on yksi esimerkki epäilyttävästä sanasta, koska se koko ajan muistuttaa vieraan, toisen, toiseuden jatkuvasta invaasiosta: pelottavan erilaisen tunkeutumisesta suomalaisuuteen ja suomalaiseen.

En tiedä, mitä tapahtui ja mihin sanaa tarvittiin. Suomessa puhuttiin maahanmuuttajista ja huomattiin, etteivät he ole homogeeninen ryhmä, vaan osa on jopa suomalaisia. Siksi humanismin ja poliittisen korrektiudenkin nimissä kai keksittiin sana erottamaan yhdet suomalaiset toisista. Erottelu tehtiin, jotta vältyttäisiin yhdeltä erottelulta, mutta vaikutukset voivat olla samat.

Vaikka kissat tunnistavat kissat, koirat tunnistavat koirat, ihminen ei annan tunnista ihmistä ihmiseksi eikä suomalainen suomalaista. Minun kuulteni eräs suomalainen ihmetteli kerran, että hyvin se Ruben Stiller puhuu suomea. Stillerkin on kommentoinut termiä kantasuomalainen ja ehdottanut uusien sanojen lanseeraamista. Niistä osuvin on ehkä plasebosuomalaisuus. Hän kirjoittaa: 

”Suomalaisuutta käytetään nykyään yleisesti plasebona eli lumelääkkeenä. Kun globaali markkinatalous uhkaa, ja työpaikat lähtevät alta, suomalaisuuden plasebo parantaa oloa.”

 P.S. Kuvittelen, että sanan kanta on varastettu kielitieteessä käytetyistä sanoista varhaiskantasuomi (suomalais-saamelaisten kielten kantakieli) ja myöhäiskantasuomi (itämerensuomalaisten kantakieli).

Kissa ja herra Deleuze

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofin kuolema

Miguel de Unamuno

TIISTAIN RYHMÄ(t) EIVÄT KOKOONNU

Filosofiakahvila keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00 ja torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 

Meidän ei tarvitse ajatella niin kuin Sokrates – ja moni muu – että filosofia opettaa kuolemaan, valmistautumaan siihen. Vaikkemme ajattelisi näin, voi filosofin tavassa kohdata kuolema olla jotain mielenkiintoista. Se saattaa näyttää jotain tavasta elää. Otan kolme esimerkkiä, anekdoottia.

1.Mihail Bahtin (1895-1975)

Kun Mihail Bahtin makasi kuolinvuoteellaan, hän halusi kuulla Boccaccion Decameronen ensimmäisen novellin. Se on tarina heittiöstä, valehtelijasta ja murhamiehestä, joka kuoleman läheisyydessä ripittäytyy papille valehdellen tekemisistään niin paljon ja niin taitavasti, että hänelle annetaan kaikki anteeksi ja kuoltuaan hänet haudataan luostariin.

Kertomuksella oli erityinen merkitys Bahtinille; se muistutti elämän yllätyksellisyydestä. Tarinan lukeminen kuolinvuoteella on varmasti ironinen teko. Se on nauramista kuolinvuoteella.

2. Miguel de Unamuno (1864-1936)

12.10.1936 Salamancan yliopiston rehtori Miguel de Unamuno osallistuu johtamansa laitoksen järjestämään tapahtumaan. Sali on täynnä oppineita, opiskelijoita ja falangen edustajia, muun muassa Francon vaimo Carmen Polo ja kenraali José Millán Astray, joka herjasi katalaaneja ja baskeja sanoen heidän olevan kansakunnan syöpä. Unamuno nousi ja sanoi: ”Tunnette minut hyvin ja tiedätte, etten voi olla pitkään hiljaa. Joskus hiljaa pysyminen on valehtelua...”

Unamuno kritisoi kenraalin huutoa ”Eläköön kuolema!” sanoen sen olevan vastenmielinen paradoksi. Sodan seurauksena raajarikko Astray haluaa Unamunon mukaan helpottaa oloaan tekemällä lisää raajarikkoja. Kenraali vastasi puheeseen yllyttäen falangisteja: ”Kuolema älymystölle! Eläköön kuolema!” Jotkut yleisössä vastasivat: ”Ei. Eläköön älymystö!” Tilanne oli sekasortoinen. Unamuno jatkoi: ”Voitatte, koska teillä on brutaalia voimaa. Mutta te ette vakuuta... Tarvitse jotain, jota teiltä puuttuu: järkeä ja oikeutta. Tämä on pahimman voitto. Tämä on militarismin kasvattamaa vainoharhaa ja katolisuutta, joka ei ole kristillisyyttä. Näen tarpeettomaksi pyytää teitä ajattelemaan Espanjaa...”

Carmen Polon kunniaksi sanottakoon, että Unamuno poistuu hänen tukemanaan ja suojelemana, sillä Unamuno oli selvästi vaarassa joutua aggression kohteeksi. Jo varsin huonokuntoinen Unamuno ei toivu kokonaan yhteenotosta falangistien kanssa ja kuolee kymmenen viikkoa myöhemmin.

3. Michel Foucault (1926-1984)

Pitkään sairastellut Michel Foucault aavisti kuoleman läheisyyden. Muutamia viikkoja ennen kuolemaansa hän kutsui Maailman lääkärit –järjestön edustajan luokseen. Foucault sanoi jättävänsä Colege de Francen ja totesi, ettei nyt ole aika kirjoittaa teoreettisia kirjoja. Hän pyysi anteeksi sitä ettei ole lääkäri ja esitti toiveen, että hänen ystävänsä järjestäisi hänelle projektin järjestön palveluksessa. Hanke oli toteutumassa. Foucault'n tarkoitus oli lähteä heti kun saa viimeiset kirjansa (Seksuaalisuuden historia II-IV) valmiiksi. Ne olivat miltei valmiita, osat II ja III ilmestyivät Foucault'n ollessa Pitié-Salpêtrièren sairaalassa, jonka arkistoja hän oli tutkinut väitöskirjaansa varten.

Foucault halusi siis auttaa pakolaisia viimeisenä tekonaan. Hän jätti silti myös toisen oven auki. Samoihin aikoihin, kun hän ehdotti hanketta, hän kirjoitti kalifornialaisille ystävilleen, joiden kanssa hän oli ottanut LSD:tä Death Valleyssä 1970-luvulla. He tulkitsivat jälkeenpäin, että Foucault uneksi kuolemasta nautinnossa ja ystävien ympäröimänä. 

TULOSSA SEMINAARI TORRE DEL MARIIN: TULEVAISUUS EI OLE ENTISELLÄÄN (luennoitsijoina Marjatta Jabe, Sam Sandqvist, Jenni Spännäri, Pasi Färm). 16.3. klo 13.00.-17.00, paikka. La Sorrentina  C/Paseo Maritimo de Poniente (Camping Laguna Playa)

Lisätietoja, ilmoittautumisia (olisi mukava, jos ilmoittaisi myös, aikooko syödä, niin osaavat ravintolassa pistää työkalut ja pöytäliinat sen mukaan) otetaan vastaan pasifarm@yahoo.es

http://koetinkivet.blogspot.com/2019/02/tulevaisuus-ei-ole-entisellaan-torre.html

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Sama laki härälle ja leijonalle

TIISTAIN RYHMÄ(t) EIVÄT KOKOONNU Filosofiakahvila  keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00, Fuengirola 

William Blake (1755-1827) kirjoitti yhdessä pääteoksessaan (Marriage of Heaven and Hell) : “Sama laki härälle ja leijonalle on alistusta.” Tässä tiivistyy ongelma, jota ei haluta ajatella. Haluamme ihmisten olevan saman lain alla ja samanarvoisia lain edessä. On todellakin yhteiskunnallinen ongelma, jos esimerkiksi rikas on etuoikeutetussa asemassa lain edessä. Tämä vääryys, jota yritetään poistaa, ei kuitenkaan merkitse, ettei oikeus joutuisi ottamaan huomioon olosuhteita, ihmisen taustaa, esimerkiksi terveydentilaa jne. Lainlaatija ja oikeuslaitos tasapainoilee joskus onnistuneesti, joskus vähemmän. Missään ei kukaan uskalla silti ajatella, että sama laki voisi olla vääryys tai alistamista.

Minua ei nyt kiinnosta paremman lain ehdottaminen tai oikeuskäytäntöjen uudistaminen. Minua kiinnostaa se, miten lainopillinen ja oikeuteen liittyvä ajattelu siirtyy ihmisten välille, jokapäiväiseen elämään. Mitä tahansa kaunista periaatetta (varsinkin jos se on hyvin abstraktisti muotoiltu) voidaan käyttää melkein mihin tahansa tarkoitukseen. Kun vaikka ns. maahanmuuttokriittinen puhe ja retoriikka esittää, että maahanmuuttajien pitäisi noudattaa lakia, puhujat eivät aina huomaa omaa lainrikkomustaan. Harvoin jokapäiväisen elämän turhat tai tarpeelliset puheet ja teot ovat varsinaista lainopillista tulkintaa. Niissä pikemminkin jäljitellään oikeudenkäynnin tiettyjä piirteitä tai rooleja: olemme syyttäjiä, todistajia, syytettyjä, tuomareita.

Mitä tapahtuu lainopillisesta näkökulmasta, kun ihminen on näissä erilaisissa rooleissa? Laki ei ole heille sama; laki vaatii heiltä eri asioita. Toisin sanoen jopa oikeuskäytäntö katsoo parhaaksi määritellä erikseen, mikä on kunkin vastuu ja mikä heitä sitoo tai on sitomatta. Tämä ei silti vielä mahdollista sen ajattelemista, että sama laki kaikille – härälle ja leijonalle – olisi alistusta. Blaken ajatus edellyttää siirtymistä toisenlaiseen paradigmaan tai jopa eri sfääriin.

Miten Blaken ajatus on mahdollinen tai mikä tekee sen ymmärrettäväksi? Miksei lain pidä olla sama härälle ja leijonalle? Härkä ja leijona kuuluvat eri lajeihin, joilla on aivan erilaiset taipumukset ja tavoitteet elämässä, erilainen ruokavalio muun muassa. Koska puhe on metaforista, voimme arvata, että Blake puhuu yksilöistä, ei lajeista. Blaken lausunto puhuu radikaalin individualismin puolesta. Tämä voi kuulostaa kauhistuttavalta ja vaaralliselta. Ajattelemme heti natsien yli-ihmistä, vaikkemme tiedä miksi. Natsismissa ei kuitenkaan ollut kyse individualismista, päinvastoin. Ajatus on tämä: me olemme singulaarisuuksia, joille ei voi olla samaa mittaa. Jos meille ei voi olla samaa mittapuuta, sellaisen käyttäminen tekee vääryyttä.

Blake antaa vääryydelle nimen, alistuksen (alkuperäistekstin sana on oppression). Lauseen tekstuaalisen kontekstin analysointi olisi pitkä ja pitkäveteinen (pirun ja enkelin väittely Jeesuksen hyveistä – väittely, jossa piru puolustaa Jeesusta enemmän). Blaken outo uskontokritiikki kohdistuu kuitenkin erityisesti Lakiin ja lakitauluihin, kiveen hakattuihin lakeihin. On kuin hän haluaisi nähdä jotain lempeämpää kuin laki, jotain hellempää.

Jos ymmärrämme Blaken lauseen, sen ei tarvitse johtaa vaatimukseen lain tai oikeuslaitoksen uudistamisesta. Se saattaa olla vaatimus tavallisen ihmisten välisen vuorovaikutuksen muuttamisesta. Jos ajattelemme uskonnollisesti (Blaken kritisoimassa mielessä) tai abstraktin lainopillisesti, emme näe ja hyväksy ajatusta, että teon luonteeseen vaikuttaa se, kuka sen tekee.

Ottakaamme esimerkiksi varastaminen. Maailman järjestys on monesti se, että köyhä lapsiensa leivän takia varastava saa kovemman rangaistuksen kuin pankkiiri, joka ajoi tuhannet köyhyyteen. (Pyydän anteeksi sosialistiselta kuulostavaa esimerkkiä). Ottakaamme toiseksi esimerkiksi abortti, joka on monen uskonnollisen heimon mukaan synnillistä ja tätä seuraten laitonta (tai melkein laitonta) monessa maassa. Abortin puolustajat (ja vastustajat) selittelevät ja spekuloivat, milloin sikiö on ihminen tai persoona. Tällainen spekulointi on minusta tyypillistä ”humanismia”. Kyse ei ole siitä, onko sikiön poistaminen ihmisen tappamista; kyse on siitä, kenelle se tehdään ja missä olosuhteissa.

Vaikka emme oppisi rakastamaan varasta tai kiittämään häntä siitä, että vapautti meidät turhuudesta, voimme ehkä kysyä: ”Entä jos jonain päivänä ihmistä ei kohdeltaisi kaltoin, kun hän on raskaana raiskauksen seurauksena?” Tämä kysymys tietysti edellyttää, että ymmärrämme, mitä tarkoittaa, että ihminen on raiskattu.

P.S.

Lopuksi tahdon huomauttaa, ettei oma motiivini ole moralistinen. En tahdo saarnata. Oma ongelmani ei ole se, että punaisten valojen edessä minun on pysäytettävä autoni. Ongelma on se, että kaikkien pitäisi mennä nukkumaan tiettyyn aikaan ja nousta tiettyyn aikaan. Muu on epäsosiaalista ja epänormaalia, hirveän epäterveellistä, siis ehkä pahempaa kuin tupakointi (joka on – tai ainakin oli -  aika sosiaalista). Motiivini on siis uteliaisuus. Voiko Blaken ajatuksen ottaa vakavasti ja voisiko se auttaa meitä ajattelemaan todellisia tilanteita, joissa joudumme elämään?

TULOSSA SEMINAARI TORRE DEL MARIIN: TULEVAISUUS EI OLE ENTISELLÄÄN (luennoitsijoina Marjatta Jabe, Sam Sandqvist, Jenni Spännäri, Pasi Färm). 16.3. klo 13.00.-17.00, paikka. La Sorrentina  C/Paseo Maritimo de Poniente (Camping Laguna Playa)

Lisätietoja, ilmoittautumisia (olisi mukava, jos ilmoittaisi myös, aikooko syödä, niin osaavat ravintolassa pistää työkalut ja pöytäliinat sen mukaan) otetaan vastaan pasifarm@yahoo.es

http://koetinkivet.blogspot.com/2019/02/tulevaisuus-ei-ole-entisellaan-torre.html

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila