maanantai 25. toukokuuta 2020

Filosofit ovat kiusankappeleita



Filosofit ovat kiusankappaleita ja rauhanhäiritsijöitä. Siinä heidän outo hyveellisyytensä. 

Tämä on merkityksellistä, kun luen jonkun filosofin onnistunutta teosta: tulen levottomaksi.

Jo Sokrates sanoi sen: "Olen paarma."


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Tulevista aiheista


Syksyllä haluaisin puhua asiasta, jota nimitän paremman sanan puutteessa onnellisuudeksi. Aihe ollut ennenkin esillä. Otan sen uudestaan käsiteltäväksi, koska yksi ja toinen kysymys on siitä esitetty. Ei vain minulle, vaan kaikille. 

Koska teemaan sopii, otan listalle osan keväällä pitämättä jääneistä aiheista. Eli jos filosofiakahvila käynnistyy, syksyllä on aiheina ainakin nämä: 


1.Maailma ei ole tehty minua varten 
2.Miten kadotimme itsemme 
3.Älä välitä mitä muut ajattelevat 

Omat pähkäilyni, kysymykseni meistä ja maailmastamme ovat johtaneet pohtimaan kysymystä tahdosta. Lisäksi filosofiakahvilan osallistujat ovat puhuneet toistuvasti suututtavasta tahdon vapauden ongelmasta. Aion siis puhua tahdon ja vapauden teemasta (joka on ihan eri asia kuin tahdon vapauden teema). Uskon saavani esiin joitakin kysymyksiä ja näkökulmia, jotka voivat valaista tätä outoa onnellisuuden aihetta. 

Ehkä pääsemme puhumaan syksyllä myös elämisen taidosta. Ainakin Torre del Marissa haluisin puhua huumeista. Aihe ollut pitkään mielessä...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Totuus on toinen maailma


Kohu on laantunut. Nyt voi siteerata Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolemaa (1985). Kohu on laantunut, sanon. Se on sitä ironiaa. Kuka muistaa enää edes toissavuotisia kirjoja? Kuka muistaa enää mitään?

Kirjasta voisi puhua paljon. Pistän vain yhden siteerauksen, josta tahtoisin joskus puhua pitkään ja hartaasti:

"Jos valetta käy kiistämään, toistaa sen kieltä. Totuus on toinen maailma. Sen kieli suora, järjetön."

Mikä tämä on? Onko tämä aforismi, Paavo Haavikon parodiointia? En tiedä. Minä näen siinä sarjatulen, kolme totuutta. Vaikein sana, hankalin niellä, on tietenkin tuo viimeinen. 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

maanantai 11. toukokuuta 2020

Älä mene filosofin luokse!

Serra

Cristóbal Serra (1922-2012) julkaisi vuonna 1999 pienen kirjasen, jonka nimi oli Nótulas. Hän nimesi näin oman lajinsa. Nótula tulee latinan sanasta nothus, joka merkitsee äpärää, sekoitusta, risteytystä.

Yksi opuksen äpärä on seuraavanlainen:

"Älä mene filosofin luokse. Mene nuorallatanssijan luokse ja tee samoin kuin hän: mene kävellen löysällä köydellä. Katso jos filosofi herää horroksestaan. Eikö sinusta vaikuta, että hän on kovin uninen?"

En tiedä viisaudesta, mutta viisaasta saattaa olla välttää filosofeja. Se on selvää. Silti pääni jää täyteen kysymyksiä. Kuka on tuo olento, joka on vaipunut horrokseen? Missä hän on? Onko hän meissä? Voiko hänet todella herättää? 

Ehkä voimme etsiä vastauksia vain kävelemällä löysällä köydellä...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

torstai 7. toukokuuta 2020

KISS

Lichtenberg

Georg Christoph Lichtenbergillä on muistikirjoissaan (hän käytti niistä englanninkielistä sanaa Waste Book) seuraavanlainen katkelma:

"Kuka minä olen? Mitä minun tulee tehdä? Mitä voin uskoa ja toivoa? Tässä on kaikki filosofiassa. Olisi toivottavaa voida yksinkertaistaa näin lisää asioita, pitäisi ainakin kysyä itseltään - alusta lähtien - voisiko näin luonnostella kaiken mitä aikoo kehitellä kirjoituksessa."

Jokainen voi tunnistaa näissä kysymyksissä Lichtenbergin aikalaisen, Immanuel Kantin, läsnäolon. Kysymykset ovat lähes samat kuin ne, jotka Immanuel Kant esittää Puhtaan järjen kritiikin lopussa filosofian peruskysymyksinä:

1.Mitä voin tietää?
2.Mitä minun tulee tehdä?
3.Mitä voin toivoa?

Kantin kysymykset ovat sinänsä huomionarvoisia, koska niiden muotoilu (ensimmäisen ja kolmannen kysymyksen) oli eräänlainen vallankumous ajattelussa; ne suuntasivat katseen aivan uusiin asioihin. Lichtenbergin huomio on mielenkiintoinen toisesta syystä. Hän puhuu yksinkertaistamisen hyödyllisyydestä. 

Vaikka (joidenkin) filosofien tekstejä pidetään vaikeina, yksinkertaistaminen on tärkeä osa filosofoimisen taitoa. En tiedä, kuinka moni filosofi myöntää tämän. Myös heidän työssään on syytä noudattaa vanhaa kunnon KISS-periaatetta: Keep it simple, stupid. Muotoilun alkuperää ei tunneta, mutta jo munkkifilosofi Vilhelm Ockhamilainen (1285-1349) käytti säästeliäisyyden periaatetta, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa Occamin partaveitseksi. Idea on, että ilmiöitä selittävien tekijöiden tulee olla mahdollisimman vähäinen. Selittävistä teorioista tulisi valita yksinkertaisin. Ei tarvitse olla tiedemies havaitakseen, että tämä on käytännössä hyvä nyrkkisääntö.

Yksinkertaistamisen taito on vaikea myös siksi, että siihen päästään vasta monimutkaisuuden viidakon läpi. Se on vaikeaa, koska se vaatii myös tasapainoaistia; on huomattava varoa liiallista yksinkertaistamista.


Vilhelm Ockhamilainen

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

maanantai 4. toukokuuta 2020

Ajattelijan varjo

Diderot

Narri on kuninkaan varjo. Mutta kuka tai mikä on ajattelijan varjo? Emme löydä sitä seuraamalla ajattelijaa ja hänen  liikkeitään. Pelkkä katse ei tuo esiin varjoa. Tällaisten kysymysten - monesti huonojen tai turhien - kautta tulee esiin metodologinen ongelma. En ratkaise tässä ongelmaa. Esitän vain arvauksen. Arvaukseni on, että on yksi teksti, jonka kautta voisimme lähestyä ajattelijan varjoa tai ainakin testata, onko kysymys hyvä tai pitäisikö se muotoilla uudestaan.

Teksti, joka saattaisi olla hedelmällinen, on Denis Diderot´n Rameaun veljenpoika. Kirja on lukemisen arvoinen ja sitä voisi tutkailla muutenkin. Ideani on, että sen avulla voisi luoda näkökulman kysymykseen ajattelijan varjosta. Kirja dramatisoi ajattelijan ja hänen narrimaisen varjonsa suhteen. 

Oppineet tietävät, että Rameaun veljenpojassa on läsnä filosofian historian varjoihin jäänyt hahmo: Diogenes Sinopelainen. Nimi mainitaan teoksessa laskujeni mukaan kaksi kertaa. Se on silti yhdellä ja toisella tavalla koko ajan läsnä oudon, hävyttömän, lurjusmaisen ja jalon Rameaun veljenpojan hahmossa. Teoksen lopussa Diogenestä puolustaa erityisesti Minä (Diderot). Rameaun veljenpoika on hyvin epäileväinen.

Kirja on dialogi kahden ihmisen välillä. Toinen on Minä (filosofi, enemmän tai vähemmän Diderot itse) ja toinen on Hän (Rameaun veljenpoika, ilveilevä antifilosofi). On suhteellisen helppo nähdä, että Diderot luo ilkeän ironista valaistusta myös omaan hahmoonsa ja samalla koko filosofien laumaan.

Rameaun veljenpojan suorat puheet ja ilveily ovat provokaatiota, jotka muodostavat haasteen ajattelulle. Ne ovat filosofian pilkkaa ja siksi erityisellä tavalla filosofisia. Kun Minä (Diderot) sanoo jotain, jossa on sekä logiikkaa ja filosofista asennetta, Hän vastaa:

"En käsitä juuri mitään siitä mitä siinä minulle puhelette. Nähtävästi se on filosofíaa; ja sanonpa teille etukäteen, että semmoiseen en sekaannu."

Tiedän, että olisi kohtalaisen helppoa ryhtyä akateemiseksi ja oppineeksi. Olisi helppoa puhua Rameaun veljenpojan syntyhistorian kontekstista, kyynikkokoulukunnan vaikutuksista Ranskan valistukseen, Diogeneksen roolista Diderot´n ajattelussa ja elämässä jne. Asetan itselleni tämän teoreettisen kysymyksen kautta kuitenkin aivan toisenlaisen tehtävän. Kyse ei ole enää metodologisesta ongelmasta. Tehtävänä on valinta. 

Jos haluaa lähestyä kysymystä ajattelijan varjosta ja epäilee, että varjo on läsnä Rameaun veljenpojassa ja hänen hävyttömyydessään, se vaatii muutakin kuin kommentointia: täytyy asettua varjon eteen. On katsottava eteenpäin ja siedettävä edessään ajattelun raja, sen takana oleva ulkopuoli. On ehkä jopa omaksuttava jotain tuosta ajattelijan varjosta, ruumiillistettava itsessään jotain sen laadusta. Ehkä silloin filosofoiminen ei ole enää kommentointia, vaan toimintaa...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila