Kyynikkojen itsetuntemus

 

Filosofiakahvila 14.10./15.10./16.10. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Itsensä tunteminen Diogeneellä ja muilla kyynisen koulukunnan edustajilla on oma, mielenkiintoinen lukunsa. Kyynikko testaa, koettelee itseään: menee kylmään, sateeseen, helteeseen ja katsoo, kestääkö. Idea oli saada selville, onko itsestä kyynikkojen elämäntapaan, onko tarpeeksi kova.  Itsetuntemus merkitsi sitä, että tietää, mihin kykenee.

Jos Epiktetoksen kuvaukseen kyynisestä koulukunnasta on luottaminen (on monia syitä, miksi emme voi siihen luottaa), itsetuntemus oli koulukunnan edustajille myös jatkuvaa itsensä valvomista, tarkkailua. Hän valvoo omia ajatuksiaan, käsityksiään. Tietenkin tämä kuvaus pätee ainakin Epiktetoksen ja muihin stoalaisiin, mutta tässä on jo myöhempien, kristittyjen ja modernien itsetuntemus, joka sai usein tällaisen muodon: se oli itsensä tarkkailemista, omien ajatusten valvomista.

Kyynikko, esimerkiksi Diogenes, taisteli ihmiskuntaa vastaan ja ihmiskunnan puolesta. Hänellä oli missio. Itsetuntemus oli edellytys, ehto, tällaiselle työlle. Ihminen on hyödyllinen, hän voi auttaa, jos tuntee itsensä ja hallitsee itsensä, on suvereeni, ei ole kenenkään orja eikä myöskään omien intohimojensa.

Vuosisatojen ajan kyynikkojen koulukuntaa arvosteltiin ja sitä vastaan kampanjoitiin. Kulttuurin ja oppineisuuden puolustaja Julianus (331-363), joka oli Rooman keisari vuosina 361-363, kirjoitti kyynikkoja vastaan ainakin kaksi puhetta. Hän yritti silti ymmärtää arvostelun kohdetta ja totesi, että kyynikkojen perustana on kaksi periaatetta. 1. Tunne itsesi. 2. Parakharaxon to nomisma (uudelleenarvioi valuuttasi, väärennä rahasi).

Ensimmäinen, sokraattinen periaate, oli kaikkien antiikin koulukuntien ja kulttuurin yhteinen. Toinen periaate liittyi erityisesti legendaariseen Diogenekseen. Se oli muotoilu, joka muistuttaa Nietzschen ajatusta kaikkien arvojen uudelleenarvioisesta.  Monien tulkintojen mukaan nomisma, valuutta, on myös nomos, laki, tottumus.

Julianus kysyy näiden periaatteiden suhdetta: Pitääkö uudelleenarvioida valuutta tunteakseen itsensä vai täytyykö tuntea itsensä voidakseen uudelleenarvioida valuutan? Julianus kallistuu ajatukseen, että ensin täytyy tuntea itsensä. Tällä kallistumisella on seuraus. Jos täytyy tuntea itsensä voidakseen arvioida arvot uudestaan, kyseenalaistaakseen lait tai tavat, tämä merkitsee, että filososoiminen (ainakin kyynikon filosofoiminen) edellyttää itsetuntemusta.

Epiktetoksen ja Julianuksen kautta päädymme samaan kysymykseen tai väitteeseen itsetuntemuksen ja filosofoimisen, filosofin tehtävän, yhteydestä, niiden välttämättämästä kytköksestä.

Monta kertaa seurataan Sokratesta ja ajatellaan – tai ainakin sanotaan – filosofian päämäärän olevan itsetuntemus. Julianuksen kallistuminen ajattelemaan, että itsetuntemus on ehto mahdollistaa toisenlaisen näkökulman. Diogeneen ja muiden kyynikkojen filosofía oli taistelua ihmiskunnan puolesta ja sitä vastaan; se oli enemmän kuin työtä oman itsensä kanssa – ja työ oman itsensä kanssa oli työtä koko ihmiskunnan hyväksi. Itsetuntemus on välttämätöntä, jotta tietää, voiko tehdä tätä työtä. Lisäksi voi ajatella, että kaikki – ainakin potentiaalisesti – voivat hyötyä Diogeneen itsetuntemuksesta.

Filosofoimisen ja itsetuntemuksen kytkös ei silti ole aina selvä eikä se ole aina samanlainen. Kaikki filosofit eivät halua muuttaa rahan arvoa, muuttaa tapoja tai arvoja, epäile kulttuuria. Kyynikot olivat erikoistapaus, jota vastustettiin antiikissa ja myöhemmin kyyninen koulukuntaa on enemmän tai vähemmän marginalisoitu. Vaikka kyseessä on vain erikoistapaus, sen äärimmäisyys auttaa näkemään jotain, tuomaan esiin jotain…

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Itsetuntemus antiikissa

 Platon

Filosofiakahvila 14.10./15.10./16.10. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Voisi sanoa yleistäen, että antiikin maailmassa itsetuntemus oli tavoiteltava asia, koska ajateltiin, että se mahdollistaa varovaisuuden (prhonesis). Oman sielunsa tunteminen auttoi erottamaan tärkeän vähemmän tärkeästä. Tämä merkitsee, että itsensä tunteminen liitettiin osaksi elämisen taitoa (tekhne biou); sillä oli eettinen merkitys.

Se mikä helposti unohdetaan – koska itsetuntemuksen vaatimus on eri muodoissa jatkanut elämäänsä läpi vuosisatojen – on se, että itsensä tuntemiseen liittyi toinen, sitä tärkeämpi periaate: epimeleia heautou, itsestä huolehtiminen. Antiikin maailmassa, vuosisatojen ajan, itsestä huolehtiminen motivoi itsensä tuntemiseen. Näin melkein aina, vaikka eri ajattelijoiden ja kouluntien välillä oli erilaisia käsityksiä miten huolehditaan ja mikä tarkalleen ottaen on huolehtimisen ja tuntemisen kohde.

Vaatimus itsetuntemuksesta sai merkityksensä tämän laajemman periaatteen sisällä tai sen kautta. Itsetuntemus ei ollut itseisarvo eikä esimerkiksi pelkästään terapeuttinen työkalu; se liittyi ihmisen eettiseen olemiseen. Itsestä huolehtiminen merkitsi vuosisatojen ajan sitä, että ihminen kehitti itseään, rakensi itselleen olemisen tapaa, ethosta.

Platonille se, mistä huolehditaan ja mikä yritettän tuntea, on sielu. Meidän tulee kuitenkin olla varovaisia tulkinnoissamme. Sielu ei ollut Platonin teksteissä substanssi, olio; se oli jotakin, joka toimii, se oli toimintaa.  Tämä korostui myöhemmin, esimerkiksi stoalaisille, kun puhe sielusta oli vähäisempää: oma itse oli Minä, joka toimii.

Puhuminen Minästä tai jopa sielusta saattaa johtaa meidät harhaan, koska myöhemmät ajat ovat ymmärtäneet tämän toisin. Meillä on viimeistään romantiikasta asti ollut pakkomielteenä olla oma itse, olla persoonallisia. Kun antiikin maailmassa yritettiin oppia tuntemaan oma itse, he usein etsivät jotain yhteistä. Monet antiikin ajattelijoista sanoivat, että kaikilla ihmisillä on järki, he ovat rationaalisia olentoja. Itsensä opiskelijan tuli löytää tämä rationaalisuus, tehdä siitä periaate, kultivoida sitä. Monet Marcus Aureliuksen harjoitukset tähtäsivät yksilöllisyyden haihtumiseen, ei siihen, että hänestä, itsensä harjoittajasta, tulisi persoonallisuus.

Itsensä tunteminen oli jo aikojen alussa monimerkityksinen; tuntemisen kohde oli vaihteleva – se oli sitä jopa yhdelle ja samalle ajattelijalle, esimerkiksi Platonille.  Alkibiadesissa (kaikki tutkijat eivät pidä sitä Platonin kirjoittamana) itsetuntemuksen kohde on psykhe, sielu (joka on eri asia kuin persoonallisuus tai luonne). Itsetuntemus syntyy siitä, kun sielu kontemploi, katsoo itseään. Lakhesissa kohde on bios, olemassaolo, elämisen tapa. Itsetuntemus ei ollut tässä tapauksessa kontemploimista; se oli koe, testi, harjoitus.

Askeesi ja itsensä tunteminen liittyivät antiikin maailmassa yhteen muissakin koulukunnissa. Kun opettaja yritti saada oppilaan tuntemaan itsensä, kyse ei ollut siitä, että hän “löytäisi itsensä”, määrittelisi identiteettinsä, vaan mahdollisten puutteiden ja vikojen tunnistamisesta, myöntämisestä, jotta voisi aloittaa parannustyön.

Antiikin perinne on hajonnut tai kadonnut monella tavalla. Antiikin Kreikassa tiedon kohde, kosmos (maailma) ei ollut erilainen kuin itse tiedon kohteena, Kosmoksen tunteminen oli itsensä tuntemista. Jotkut oppineet ovat sanoneet, että tämä muuttui viimeistään Descartesin myötä. Tiedon kohde ei ollut enää kosmos, vaan universumi, ja tietävä subjekti oli siitä erillinen.

Kristinuskon myötä itsensä tuntemiseen liittynyt toinen periaate (itsestä huolehtiminen) katosi, ainakin osittain ja tuli jopa tuomituksi.  Psykologian ruokkima itsetuntemus ei varmasti tähtää ”persoonattomaan minään”. Mielenkiintoista on, että antiikin aikana rakennettu tavoite itsetuntemuksesta on kuitenkin saanut niin elimellisen osan kulttuuristamme...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ihmettely ja valmistautuminen

 Patočka 

Filosofiakahvila alkaa lokakuussa! Zoomin kautta jo syyskuun viimeinen päivä.

Filosofiakahvila 30.9./1.10./2.10. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Ihmettelyllä on ollut erityinen asema filofiassa ainakin Aristoteleestä Heideggeriin. Monet ovat sanoneet, että filosofoimisen alku on ihmettelyssä.

Usein hämäännytään ajattelemaan ihmettelyn objektia, kohdetta. Itse ihmettelyä ei ihmetellä. Ei kysytä, mitä ihmettely on. On ainakin yksi poikkeus: Jan Patočka (1907-1977). Kymmenen vuotta sitten kommentoimassani artikkelissa Spirituaalinen ihminen ja intellektuelli (jossa filosofi pohtii ”spirituaalisen ihmisen tilannetta maailmassa”) Patočka kysyy, eikö ihmettely ole outoa. Kun ihmettelee, maailma pysyy samana, siinä ei ole mitään uutta asiaa tai esinettä, mutta jokin on muuttunut täysin.  

Olen todennut aikaisemmin, ettei ihmettely merkitse, että maailma nähtäisiin ihmeenä. Patočkan mukaan ihmettelyn vaikutus on, että todellisuus nähdään problemaattisena, ei itsestään selvänä. Tästä lähtien problemaattisuus on meidän perusta, se mitä hengitämme ja olemme.  Kaikki mikä aikaisemmin hyväksyttiin itsestään selvänä, ei sitä ole.

Toisessa tekstissä Patočka sanoo jotain vielä radikaalimpaa. Teksti on huomioita Martin Heideggerin postuumisti  Der Spiegelissä julkaistusta haastattelusta. Otsikko on Vain Jumala voi meidät pelastaa. Todennäköisesti Heideggerin huomautus Jumalasta ei ole vain huomio meitä uhkaavasta vaarasta ja ihmisen kyvyttömyydestä, vaan se on viittaus Hölderlinin runoon, jossa puhutaan jumalien vetäytymisestä.

Patočka sanoo kaksi asiaa ihmettelyyn liittyvästä problematisoinnista. 1)Problematisointi muuttaa maailmaa (siirtyminen myytistä filosofiaan oli ei problemaattisen muuttumista problemaattiseksi tai kun kristinusko, esim. Paavali, kyseenalaisti filosofian sanoen sitä älyttömyydeksi). 2. Heidegger sanoo, että voimme vain valmistella muutosta. Patočka toteaa, että voimme valmistella sitä problematisoimalla (kiinnittäen huomiota itsestään selvyyden syntyyn, sen muotoutumiseen).

Nämä huomiot mielessäni olen kysynyt itseltäni, mihin pitäisi tarttua, minkä problematisointi olisi kiireellistä. Saatan kohdata esimerkiksi vallan väärinkäyttöä ja kysyn, miten sen voisi välttää, miten tehdä vastarintaa. Kun kysyn tätä, kohtaan nopeasti kysymyksen identiteeteistä, joihin meitä sidotaan. Näen, ettei kyse ole vain pahojen, psykopaattisten johtajien läsnäolosta. Kyse on mekanismeista ja strategioista, joihin osallistun; se mitä ajattelen itsestäni ja mikä on identiteettini, on osa tilannetta, joka minun pitäisi muuttaa. Kiireellinen kysymys johtaa minut kysymään ikivanhan periaatteen, itsetuntemuksen vaatimuksen, luonnetta ja toimivuutta.

Paavali saattoi olla oikeassa puhuessaan filosofiasta älyttömyytenä. Edessäni on uhka, kriisi, katastrofi, tulipalo. Eksyn kysymään, kuka olen.  Ilman mitään luottamusta siitä, että prosessi veisi minut satamaan, maaliin, joudun kuitenkin kulkemaan labyrintin läpi. Ainoa toivoni on, että tehdessäni labyrinttiä tulen tavoittamattomaksi tyrannille, joka haluaisi minua ymmärtää, tehdä minut yksinkertaiseksi, viivasuoraksi.

Vuosien kuluessa olen alkanut yhä enemmän ajattelemaan, että todellisuuden näkeminen problemaattisena on lähtökohta tavalle elää.  Siksi ajattelen, että filosofía on elämäntapa. Myös muutamat Patočkan huomiot vahvistavat tätä käsitystä…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Johdantoa itsetuntemuksen teemaan

Filosofiakahvila 7.10./8.10.(Fuengirolassa pyhä 9.10., peruttu, näillä näkyminen siis 16.10..) 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio). EI 9.10.

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Voisi vähän liioitellen ja dramatisoiden sanoa, että Apollon temppelin muuriin Delfoissa on kirjoitettu eniten länsimaiseen ajatteluun vaikuttavat sanat:  Gnōthi seauton,  Tunne itsesi.

Näistä sanoista  on esitetty erilaisia tulkintoja. Se ilmeisesti tarkoitti ainakin sitä, ettei ihmisen pitäisi ylittää rajojaan, kuvitella olevansa jumala. Sanojen on ajateltu merkitsevän myös sitä, ettei pidä kiinnittää huomiota väkijoukkojen mielipiteisiin. Suda (bysanttilainen Välimeren historiaa käsittelevä ensyklopedia) tukee tätä käsitystä, sillä sen mukaan käsky oli osoitettu niille, jotka kerskailevat, ylittävät sen mitä he ovat. Saman lähteen mukaan ohje myös varoittaa kiinnittämästä huomiota muiden mielipiteisiin.

Sanat on otettu tosissaan, niitä on epäilty, ne  on hylätty ja ainakin ne on ymmärretty eri tavoilla eri aikakausina. Vaikka sanon, että sanat ovat vaikuttaneet erityisesti länsimaissa, teema ei ole vieras idässä. Ainakin Laotse liitti itsetuntemuksen viisaan ominaisuuksiin.

Tein itselleni ohjelman kesällä 2024, kirjoitin: Olen puhunut aikaisemmin itsensä tuntemisesta, tästä vuosisataisesta vaatimuksesta. Nyt teen vain kolme huomautusta, jotka täytyy jonain päivänä ottaa systemaattisen käsittelyn lähtökohdaksi.

1.Vaadimme: "Tunne itsesi." Erittäin harvoin selvennetään, mikä tämä oma itse on.

2.Olisi tärkeää tietää, miten tähän vaadittuun tietoon pääsee.

3.Jos tunnen itseni, miten se auttaa minua elämässä, elämisessä?

Tähän ”ohjelmaan” pitää tehdä lisäys tai huomautus. Tarkastelun pitää ottaa huomioon kohteen historiallisuus, sen muuttuvuus. Tulos voi olla hämmentävä, hämmentää lisää jo valmiiksi sekavaa ajatusta. Jos en tiedä, mitä itsensä tunteminen on, se ei välttämättä selviä selvittämällä, mitä se on tarkoittanut Sokrateelle tai kristityille. Meidän on ehkä vain kestettävä tämä. Historiallisen katseen etu on siinä, että se ainakin myöntää, että maailma ja ymmärrys omasta itsestä on muuttunut.

Itsetuntemus on suhde itseen, muodostaa ainakin elimellisen osan sitä. Se on muuttunut ajan kuluessa. Siksi on syytä tutkia, miten itsetuntemus on muuttunut, millaisia muotoja se on saanut. Jos itsetuntemus auttaa yksilöä pysymään kaidalla tiellä tai se auttaa joitakin muita hallitsemaan yksilöä, näemme, että sillä voi olla yksi tai useampia funktioita. Asian historiallistaminen auttaa näkemään, ettei suhde itseen eikä itsetuntemuksen jokin muoto ole välttämätön maailman järjestys. Se merkitsee mahdollisuutta muuttaa suhdetta itseen ja luomaan ehkä uusia itsetuntemuksen muotoja.

Tietenkin minua motivoi minun haluni ja toiveeni, ajatukseni siitä, että jokin muutos on mahdollinen ja toivottava. Hypoteesini – ainakin toistaiseksi – on, että jokin itsetuntemuksen muoto auttaa meitä, on meille edullinen. On epäilemättä vaikeaa muotoilla tämän haluttavan itsetuntemuksen ideaa kaivamalla pohjaa kulttuurimme perustalta. On kuitenkin tehtävä tätä kaivaustyötä. Mitään ei rakenneta, jos ei ensin hajoteta.

Ajatus hajottamisen hyödyllisyydestä ja itsekritiikin tärkeydestä ei ole pelkkää pahapäisyyttä, ilkeyttä ja anarkismia. Voisi sanoa Nietzscheä mukaillen, että kritiikki antaa tilaa jollekin, joka tahtoo elää, syntyä. Hyvinkin katatrofaalisiin muutoksiin sisältyy mahdollisuus: jokin kumoutuu.

En tiedä, pystynkö olemaan niin systemaattinen kuin toivoin, mutta päätin ottaa riskin, ryhtyä tutkimaan asiaa (vaikka sana ”tutkiminen” voi olla liioiteltu)...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvila alkaa lokakuussa

 

Filosofiakahvila alkaa lokakuussa! Zoomin kautta jo syyskuun viimeinen päivä.

Filosofiakahvila 30.9./1.10./2.10. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Aiheet:

1.Ihmettely ja valmistautuminen 2.Johdantoa itsetuntemuksen teemaan 3.Itsetuntemus antiikissa 4.Kyynikoiden itsetuntemus 5.Kristinusko ja hermeneutiikka 6.Epäilijät ja kieltäjät 7.Psykoanalyysi ja itsensä tunteminen 8.Nietzschen kysymys 9.Subjektivaatio 10.Genealogia 11.Entä jos olen hirviö? 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Syksyn aiheet filosofiakahvilassa

Suunnitelmat eivät ole muuttuneet eli filosofiakahvilassa on tänä syksynä aiheena itsetuntemus tai periaate, jonka mukaan meidän pitäisi oppia tuntemaan itsemme. Otsikot ovat:

1.Ihmettely ja valmistautuminen

2.Johdantoa itsetuntemuksen teemaan

3.Itsetuntemus antiikissa

4.Kyynikoiden itsetuntemus

5.Kristinusko ja hermeneutiikka

6.Epäilijät ja kieltäjät

7.Psykoanalyysi ja itsensä tunteminen

8.Nietzschen kysymys

9.Subjektivaatio

10.Genealogia

11.Entä jos olen hirviö?

Filosofiakahvilaistunnot alkavat lokakuussa, zoomin kautta jo syyskuun viimeisenä päivänä

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Syksy ilman mottoa

Syksyn pääteema on itsetuntemuksen periaate. Olisi johdonmukaista, jos filosofiakahvilan motto tänä syksynä olisi: "Tunne itsesi." En kuitenkaan etukäteen ole päättänyt, että olen vaatimuksen, periaatteen, velvoitteen kannattaja tai vastustaja. Olemme ja elämme siis ilman mottoa...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

En tiedä vieläkään...

Tämän blogin tekstit ovat lokakuusta toukokuuhun filosofiakahvila-alustusten muistiinpanoja. Olen pitänyt filosofiakahvilaa vuodesta 2007 (jos oikein muistan). En silti vieläkään tiedä, mikä filosofiakahvila on, mitä se tulee olemaan tai mitä sen pitäisi olla. Ehkä se on vain yritys keskustella, jään kokeilemista kepillä...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Don Quijote ja Sancho Panza

 

Kumpi oli oikeassa, Don Quijote vai Sancho Panza? Kumpikin saatttoi olla väärässä. Ihminen voi hukata elämänsä sekä kuvitelmissa että uskossa kivenkovaan todellisuuteen.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Maailmanloppupuheista

Susan Sontag

Susan Sontagin esseissä Sairaus vertauskuvana (1978) ja Aids ja sen vertauskuvat (1988) on monenlaisia mielenkiintoisia ja käyttökelpoisia huomioita. Yllätyin lukiessani jälkimmäistä. En muista kovin monen nykyajattelijan tarttuneen yhtä terävästi maailmanloppupuheisiin, jotka ovat olleet osa mielenmaisemaamme viimeisten vuosikymmenien aikana.

"Ilmestyskirjan näyt ovat muuttuneet pitkäksi jatkosarjaksi", hän kirjoitti. Olemme tottuneet elämään tietoisina täysin mahdollista katastrofeista. Tapahtumat jäävät kummittelemaan mieleemme. Elämme toisenlaista aikaa kuin Ilmestyskirjan tekijä eli. Jäljentäminen (kuvat) tekevät tapahtumista toisenlaisia. Meillä on myös päteviä, esimerkiksi tilastollisia, menetelmiä tapahtumien seurausten arviointiin. Tieto todellakin lisää tuskaa.

Jonain päivänä ennen maailmanloppua täytyy puhua näistä puheista... 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Lispectorista

Clarice Lispector

Olen käyttänyt joskus Clarice Lispectorin (1920-1977) tekstejä puhuakseni jotain "filosofista". Tulen varmasti käyttämään tulevaisuudessakin.

Lispectorin neljä keskeistä sanaa ovat epifania, eläimet, hetki ja hiljaisuus. Epifania (ilmestys) mykistää, eläimet ovat mykkiä, hetkeä ei sanat tavoita. Lispectorin sana on hiljaisuus. Lispectorin tekstien yksi filosofisimpia puolia on se, että ne pohtivat kieltä, puhetta, sanaa. Monta kertaa sanat eivät riitä. Usein sanat pitävät sisällään hiljaisuuden.

Hiljaisuus on tila, johon pyritään; se on arvo, kaunein hetki. 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tuleva uhmaikä

 

Katselen ympärilleni ja ajattelen, huudan: "Olisi aika tulla uhmaikään."

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Optimistisin muistiinpano

Läpikäyn vanhoja muistiinpanoja inspiraation toivossa. Optimistisin merkintä, jonka olen löytänyt sanoo: "Se mikä sinussa on herännyt, sen voit herättää toisessa." En tiedä, kuka tuon on sanonut enkä usko sitä itse keksineeni. Tämä on epäilemättä optimistisin muistiinpano, jonka olen ikinä kirjoittanut. 

Ymmärrän tämän lauseen ohjeeksi kenelle tahansa pedagogille. Epäilen vain, ettei kukaan voi sytyttää toisessa samaa liekkiä kuin itsessä on...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tervetuloa, E.T

Joku Harvardin professori kuulema sanoo, että planeettaamme lähestyy avaruusalus kovaa vauhtia. Jos ulkoavaruudessa on älyllistä elämää, nämä älylliset olennot tuskin tulevat tänne pelaamaan shakkia. He haluavat jotain, vettä tai jotain harvinaista mineraalia. Toisin sanoen he tuhoavat meidät. 

Ajatus ei häiritse minua. Sen verran sekaisin on planeettamme. Sanon siis vain, että tervetuloa. Professorin mukaan he ovat perillä muutaman kuukauden päästä...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Älkää tuomitko

 

Kaikki minut tuntevat tietävät, ettei minulla ole hyveitä (paitsi epäilyttäviä kuten laiskuus ja pilkkaavuus). He tietävät myös, etten tuomitse (edes itseäni). Elän siis niin kuin kristityn pitää. Matteuksen evankeliumissa (7:1-5) sanotaan: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan.."

Kohta on mielenkiintoinen. Se ei vain varoita tuomitsemisesta, vaan myös tuomituksi tulemisesta. Tätä sietäisi pohtia... 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Huolehtimisesta

Vaikka syksyn filofiakahviloiden aiheet pyörivät kaikki itsetuntemuksen teeman ympärillä, täytyy puhua myös huolehtimisesta. Antiikin maailmassa itsetuntemuksen periaate kytkeytyi toiseen periaatteeseen, joka käski huolehtia itsestä (epimeleia heautou). Monet filosofit ovat myöhemminkin nostaneet esiin kysymyksen huolehtimisesta, esimerkiksi Martin Heidegger tai Michel Foucault, omalla tavallaan myös Georges Canguilhem.

Olen yhä vakuuttuneempi, että ajatteleminen ei ole pelkästään älyllinen operaatio; siinä on huolehtiminen mukana. Ajattelemiseen liittyy tietynlainen etäisyyden ottaminen, jopa pidättäytyminen. Se saattaa häiritä niitä, jotka haluaisivat raivoa, polemiikkia, lopullisia kannanottoja. Olen kuitenkin nähnyt, että ajattelun hiljaisuudessa, etäisyyden ottamisessa, pidättäytymisessä ihminen huolehtii jostakin - jossei muusta niin ainakin ajattelun voimasta...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Jonain päivänä leikin filosofia

Muistaakseni Whitehead sanoi, että länsimainen filosofia on vain alaviitteitä Platonin filosofiaan. Jokin minussa vastustaa ajatusta, että filosofia olisi vain kommentointia, mutta jonain päivänä tulen leikkimään filosofia, teen oman alaviitteeni Platonin Valtion yhteen kohtaan.

Valtion kuudennessa kirjassa  (488a-489b) on kohta, jossa kysytään, ketä ihmiset kuuntelevat puhujien hälinässä.  Platonin synkän käsityksen mukaan ihmiset kuuntelevat viettelijöitä, petkuttajia ja imartelijoita. Puhujat, jotka puhuvat totta, ärsyttävät ja synnyttävät vihaa.  Heidän kohtalonaan on kosto ja rangaistus.

Platon tekee omassa kulttuurissaan perinteellisen vertauksen. Hän vertaa kaupunkia (valtiota, yhteiskuntaa) laivaan, jonka johdossa on hyvä, mutta vähän sokea kapteeni. Kapteeni on kansa. Miehistö vain yrittää keksiä keinoja, miten saada laiva valtaansa. Miehistöllä viitataan demagogeihin, kansanvillitsijöihin. Päästäkseen päämääräänsä miehistö imartelee kapteenia. Miehistö (demagogit) eivät tietenkään johda laivastoa merenkulkuun liittyviin tietoihin nojautuen; heitä ohjaavat heidän omat intressinsä.

Tässä kohdassa - niin ajattelen - on jotain huomionarvoista tänä nykyisenäkin aikana...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kun simpanssi hymyilee...

Muistan filosofiakahvilaistunnoista ihan tyhmiä asioita. Kerran eksyimme puhumaan hymyilemisestä. Eräs osallistuja esitti älykkään epäilyn hymyilemisestä, sen merkityksestä ja arvosta.Yleensä minua ei heilauta mikään huomio, mutta totesin, että minulta on nyt pilattu yksi suosikkilauluni Smile (jonka sävelsi Charles Chaplin). On totta, että hymy voi olla valhe ja se on kehittynyt irvistyksestä. Kun simpanssi hymyilee, näemme oman esihistoriamme.

Silti Smile on yhä yksi suosikkini.

https://www.youtube.com/watch?v=xyHoohNyYkw&list=RDxyHoohNyYkw&start_radio=1

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Mitä on onnellisuus?

Otto ja Elise Hampel

Kaikki ovat filosofisia joskus. Ihmiset kysyvät, mitä on onnellisuus. Minulla on ollut omat epäilyni sanaa kohtaan, vaikka olen myös taistellut epäilyäni vastaan, yrittänyt löytää toisenlaista näkökulmaa. Olen siinä yrityksessä käyttänyt mm. Giorgio Agambenin ajatuksia.

Herään usein joku laulu korvissani. Parinakin aamuna olen kuunnellut vanhaa italialaista iskelmää Felicita. Väkisinkin on tullut mieleen, että sana kuuluu lauluihin, ei filosofisiin pohdiskeluihin.

On silti eräs tarina, joka riivaa minua. Otto ja Elise Hampel vastustivat Hitlerin valtakuntaa. He levittivät 1940-1943 postikortteja, jotka kritisoivat kolmatta valtakuntaa. Niin kuin arvata saattaa, he jäivät kiinni ja saivat kuolemantuomion. Ennen kuin Otto Hampel teloitettiin, hän sanoi olevansa onnellinen, koska oli voinut protestoida. Ainakaan aina onnellisuus ei ole siinä, mikä auto meillä on pihassa...

https://www.youtube.com/watch?v=xUj-lfx6vbo&list=RDxUj-lfx6vbo&start_radio=1

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Oman elämänsä sankari

 

Vaikka John Irvingin romaani The Cider House Rules (1985) ei ole ns. filosofinen romaani, se nostaa esiin kysymyksiä, jotka ovat kiusanneet kaikkia, myös filosofeja. Teoksen suomennoksen nimi on Oman elämänsä sankari. Nimi on osuva, sillä yksi romaanin esiinnostama kysymys on, missä määrin ihminen  voi tehdä itsestään oman elämänsä sankarin tai ylipäätään päättää kohtalonsa suuntaa.

Erään romaanin keskeisen hahmon elämään liittyy kohta, joka on erityisen mielenkiintoinen: "Kun meihin joskus liimataan nimilappu, kun otsaamme lyödään leima, tuosta polttomerkistä tulee meille kutsumus..." Tämä ei ole mielenkiintoinen ajatus vain, koska se ilmaisee muiden antamien leimojen vaikutuksen, vaan koska kaikkein sisäsyntyisin, eniten ihmistä oman elämänsä sankariksi tekevä asia, kutsumus, on seurausta leimasta.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kun olen labyrintti...

 

Paavali saattoi olla oikeassa puhuessaan filosofiasta älyttömyytenä. Edessäni on uhka, kriisi, katastrofi, tulipalo. Eksyn kysymään, kuka olen.  Ilman mitään luottamusta siitä, että prosessi veisi minut satamaan, maaliin, joudun kuitenkin kulkemaan labyrintin läpi. Ainoa toivoni on, että tehdessäni labyrinttiä tulen tavoittamattomaksi tyrannille, joka haluaisi minua ymmärtää, tehdä minut yksinkertaiseksi, viivasuoraksi.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Olkikoirat

 

Laotseen  (老子) uskotaan kirjoittaneen teoksen nimeltä Daodejing (Tao te ching, Taon kirja, joka on suomennettu nimellä Salaisuuksien tie). Kirjoittaja puhuu olkikoirista teoksen luvussa V (tai luvussa XLIX riippuen laitoksesta). Olkikoirat olivat muinaisessa Kiinassa oljesta tehtyjä koiria, joita käytettiin uhraamiseen (ne poltettiin) oikeiden koirien korvikkeena. 

Laotseen fragmentissa sanotaan, ettei taivas eikä maa ole hyväntahtoisia; niille olennot ovat vain olkikoiria. Metafora on suhteellisen selvä. Taivas ja maa ovat välinpitämättömiä. Teksti jatkuu sanoen, ettei viisaallakaan ole hyväntahtoisuutta (joissakin käännöksissä puhutaan hyvyydestä, kilteydestä). Tämä on syy, josta katkelma ei ole kaikkein siteeratuimpia yhdessä maailmankirjallisuuden käännetyimmässä teoksessa. Oppineet selittävät, että Laotse arvostelee konfutselaisuutta, joka arvosti hyvyyttä.

Laotseen kauheus on tässä. Hänelle viisas oli niin kuin kosmos, taivas ja maa: välinpitämätön. Hän sanoo, että maailmalle me olemme vain olkikoiria...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kunnianhimoinen suunnitelma

Luennoin vuosien ajan siitä, mistä Espanja puhuu. Esitelmöin yhä samantapaisista aiheista, vaikka otsikko on erilainen. Yritän silti kiinnittää huomiota myös siihen, mistä ei puhuta, mutta vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Paljon tutkittu (liian vähän keskusteltu) aihe on medikalisaatio, ts. yhteiskunnan tai elämän aspektien käsittely niin kuin ne olivat sairauksia (vaikka ne eivät sitä olisi).

Haluaisin tutkia medikalisaatiota ainakin sen verran, että minulle selviäisi, voinko löytää mielenkiintoisen näkökulman kysymykseen tai keksinkö, mitä olisi syytä kysyä. Toivottavasti minulla on joskus aikaa. Täytyy tutkailla sataa muuta aihetta sitä ennen... 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kansanmurhista

Sattuneesta syystä toisen maailmansodan jälkeen luotiin termi kansanmurha. Sen isä on puolalainen juristi Raphael Lemkin. Genocide tulee latinan sanoista genos (rotu, heimo) ja cide (tappaa). Aikaisemminkin oli ollut vastaavanlaista toimintaa, mutta Amerikan alkuperäisväestön tuhoaminen tai armenialaisten systemaattinen murhaaminen eivät ilmeisesti antaneet syytä termin käyttöönottoon.

Monesti kysyn, eikö olisi tarpeellista tutkia ns. kansanmurhan järkeä tai logiikkaa. Tiedän, että monet sanovat minun olevan järjetön, kun etsin järkeä siitä, mitä monet sanovat järjettömyydeksi. Mutta minulle järki ei samastu absoluuttiseen hyvään. Kun tutkailen järkeä, mielessäni on Francisco Goyan lause: "Järjen uni synnyttää hirviöitä." 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Mitä Goethe sanoi

Tischbein: Goethe

Johann Wolfgang von Goethe kirjoitti 19. joulukuuta 1798 Friedrich Schillerille: "...suhtaudun vihamielisesti kaikkeen, joka vain neuvoo ilman että rikastuttaa tai elävöittää välittömästi toimintaani."

Goethe ei nähdäkseni vain hylkää akateemista tai abstraktia filosofiaa. Hän kääntää katseensa pois myös moraalisesta ohjauksesta. Hän haluaa jotain muuta: inspiraatiota...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Aikakone

Yksi viimeisen vuosisadan fantasioista on aikakone. Se olisi epäilemättä käytännöllinen historiantutkijoille. Näkisin sillä myös toisen, terapeuttisen ja poliittisen,  funktion: se parantaisi nostalgiasta ja halusta palata menneisyyteen. Sateinen talvi talossa, jossa on olkikatto, muuttaisi näkökulmaa. Keskiajasta haaveilevat lähettäisin 1400-luvun Pariisiin. Kaupunki oli aika iso ja siellä ei tietenkään ollut viemäriverkostoa. Haju oli sen mukainen.

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

 

Triboulet, narri

Triboulet, tunnettu myös nimellä Le Févrial (1479-1536), oli narri, jonka yksi isäntä oli Ranskan kuningas Luis XII.

Sankaristamme kerrotaan monia juttuja. Hän läimäytti kuningasta takapuolelle. Kuningas tietysti suuttui ja tuomitsi narrin kuolemaan. Kuningas kuitenkin rauhoittui ja sanoi, että armahtaisi hänet, jos pyytäisi anteeksi. Triboulet sanoi: "Anteeksi, että läimäytin teitä takapuolelle, mutta se johtui siitä, että luulin teitä kuningattareksi."

Narrin huomautus oli liikaa, sillä kuningatarta ei pilkata. Kuningas vahvisti kuolemantuomion, mutta osoittaakseen armeliaisuutta antoi narrille mahdollisuuden valita kuolemantavan. Narri vastasi: "Kuolisin mieluiten vanhuuteen."

Kunigas ei voinut pettää lupaustaan. Triboulet karkotettiin. 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Itsensätuntijan yksinpuhelu

 (Filosofiakahvilan syysohjelma on omistettu itsensätuntemiselle)

Kuka olen? Olenko se miksi minut on määritelty? Vai olenko tuhat, olenko satatuhatta? Mahtuvatko kaikki henget minuun? Mitä pitäisi tehdä, että mahtuvat? Niiden pitää mahtua, jos tahtoo elää, elää todella, antamatta elämän mennä ohi. Kai minä jo luulin viisastuneeni, kun puhuin, kun puhuin ja puhuin loputonta yksinpuhelua. Ja mitä on yksinpuhelu muuta kuin halua olla mahtimies, toisen pakottamista omaan rytmiin, kaiken tilan ja ajan täyttämistä omilla sanoilla, tilan ja vapauden ottamista toiselta? Minä en puhunut yksinpuheluani siksi, että olin yksin. Olin yksin, koska pidin yksinpuhelua.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kun filosofilla on teksasilainen aksentti

Rick Roderick

Vaikka olisimme kotoisin barbaarisesta Suomesta, kuvittelemme, että filosofi puhuu englantia Oxfordin aksentilla. Tai kuvittelemme hänen puhuvan hienostunutta ranskaa. 

Joidenkin mukaan filosofoida voi vain saksaksi ja kreikaksi. Silti on myös niitä, jotka filosofoivat ja puhuvat teksasilaisella aksentilla. Oli ainakin yksi: Rick Roderick. Pahinta on, että hän oli välillä odotusten mukainen, puhui Texasin moottorisahamurhaajasta. (Hänen luentojaan löytyy youtubesta.)

On mielenkiintoista katsella olettamuksiamme (esimerkiksi siitä, millaisia oletamme filosofien olevan). Sokrates pukeutui rääsyihin, Diogenes ei pukeutunut mitenkään. Todellisuudessa on myös elegantisti pukeutuneita Diogeneen seuraajia. 1700-luvulla heillä oli jopa peruukit...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila