Yhtenä kauniina päivänä puhun filosofiakahvilassa kuolemasta. Ihan vain siksi, että se on niin suosittu aihe. Näkökulman antaa Bob Fossen elokuva All That Jazz (1979). Erityisesti elokuvan finaali, hallusinaatiojakso, joka huipentuu päähenkilön tulkintaan laulusta Bye bye love.
Tässä linkissä esimakua...
https://www.youtube.com/watch?v=eJ9eW9jop7U
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ainakin alustavasti filosofikahvilan aiheet/otsikot ensi syksynä ovat:
1.Oma itse ilman ominaisuuksia
2.Anna minun olla
3.Don Quijote oli runoilija
4.Ole
kirkas
5.Miten valmistaudun päivään
6.Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa ja muut maailmanlopun
merkit
7.Kun A ei ole enää A
8.Epokhe
9.Välittäminen ja välinpitämättömyys
10.Kubismi
11.Medikalisaatio
Todennnäköisesti ensimmäinen aihe käsitellään vain zoomin kautta, ehkä myös Torre del Marissa viikolla 41, joka on Fuengirolassa feriaviikko.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila menee lomalle. Syksyllä jatketaan. Kiitos kaikille kevätkauden filosofiakahvilaan osallistuneille (zoomin kautta osallistuneille, Torre del Marin ja Fuengirolan porukoille).
Vaikka pahapäisesti ajattelin, että diplomi-insinööreille, insinööreille ja vähänkin samantapaisen koulutuksen saaneille järjestetään pakollinen kielifilosofian kurssi, en taida toteuttaa sitä.
Tauonkin aikana blogiin ilmestyy joitakin muistiinpanoja, jotka ovat tulevien ohjelmien siemeniä (ainakin joskus).
Julkaisen piakkoin ainakin alustavan suunnitelman syksyn ohjelmasta.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila 21.4./22.4./Fuengirolassa ei ole enää tänä keväänä
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Esisokraattinen Demokritos on usein
kuvattu nauravana. Siinä on ajatusta. Hänen tavoitteensa oli euthumia,
joka käännetään usein joko hyväntuulisuudeksi tai iloksi. Yleensä kreikkalaisten
harjoitusten päämäärä ja henkinen tavoite oli ataraksia,
mielenrauha. Euthumia ja ataraksia
olivat kuitenkin läheisiä käsitteitä, eivät jotain eri planeetoilta olevaa.
Mielenkiintoista on, että joviaalisuus nostettiin tällaiseen asemaan ja arvoon;
se samastui jopa mielenrauhan kanssa, ainakin Demokritoksen tapauksessa.
Myös myöhemmin joviaalisuus,
hyväntuulisuus, on saanut puolustajia, jopa ylistäjiä: esimerkiksi Friedrich
Nietzschen ja José Ortega y Gassetin. Ainakin joissakin tapauksissa – vaikka
hyväntuulisuus vaikuttaa samantapaiselta kuin tuhansia vuosia sitten – jokin on
muuttunut; se ei ole enää päämäärä, vaan lähtökohta, tila, jossa filosofoidaan.
Kun joku filosofi tahtoo tehdä joviaalisuudesta ajatusta ohjaavan mielentilan
tai olemassaolon tavan, herää kysymys, minne piikit tai nuolet suuntautuvat.
Totuus on, että esimerkiksi Angst, ahdistus, on ohjannut monia ajattelijoita.
Nietzsche ilmiantoi ajattelijoita. Hän kutsui
itseään psykologiksi ja siihen liittyi aina ajatus pahasta silmästä; hän näki
ajattelijoiden alhaisuuden, surullisuuden, huonon omantunnon. Hän itse seurasi
toisenlaista tähteä, keveyden ja joviaalisuuden tähteä (mikä ei estänyt häntä
olemasta varsin vihamielinen ja aggressiivinen).
José Ortega y Gasset ehdotti elämänsä
loppupuolella joviaalisuutta filosofian oikeaksi lähtökohdaksi, sen oikeaksi
sävyksi tai hengeksi (ánimo, temple).
Hän viittaa sanan (jovialidad) alkuperään
puhuen Jovesta, Jupiterista tai Isä Jumalasta. Filosofia on Ortegan mukaan
Joven imitoimista (imitación de Jove).
Espanjalainen filosofi syyllistyy kerettiläisyyteen tai pahempaan sanoessaan
näin, jäljitellessään kristinuskon tärkeän perinteelle nimen antaneen Tuomas
Kempiläisen kirjan nimeä (De Imitatione Christi, kirjaimellisesti Kristuksen
jäljittelystä, mutta se on käännetty Kristuksen seuraamisesta). Mutta koska
olemme joviaaleja, annamme anteeksi.
Ehkä joviaalisuus voi olla sekä päämäärä että
ajatusta ohjaava tila, lähtökohta. Ehkä se voi olla hyve sanan alkuperäisessä,
ei niin moralistisessa mielessä. Olen usein käyttänyt esimerkkinä Georg Christoph Lichtenbergiä (1742-1799). Hänen persoonan kolmannessa muodossa kirjoitettu omakuva on yksi Lichtenbergin siteeratuimmista
fragmenteista. Lichtenberg sanoo siinä, että vaikka hän monesti unohtaa joviaalisuuden ja keveyden,
hän kunnioittaa näitä ominaisuuksia niinä, jotka ovat eniten antanut
nautinnollisia hetkiä elämässä. Olen näkevinäni tässä vanhan hyveen käsitteen
uudelleensyntymän. Hyvä elämä oli kreikkalaisille hyveiden kultivointia, ja hyveet
olivat hedelmällisyyttä; ne antoivat asioita, ne kaunistivat elämän. Arete, hyve, merkitsi erinomaisuutta, ei
elämän kieltämistä.
Kysymykset, jotka kaikesta tästä
seuraa: 1)Miten pääsemme joviaalisuuteen (jos se on päämäärä)? 2)Miten
säilyttää saavutettu joviaalisuuden tila, kun maailma syöksee meitä
ahdistukseen, suruun ja epätoivoon? Ensimmäinen, hyväntuulisen ilkeä
huomautukseni on, että tietenkin – jos joviaalisuus kerran on hyve – sitä
koetellaan. Toinen, ehkä ironinen vastaukseni on, että siihen tarvitaan
filosofointia. Mutta tämä toinen vastaukseni ei ole kokonaan ironinen; se ei
ole pelkkää pilkkaa. Kokemukseni on, että asioiden kyseenalaistaminen,
kysyminen, muuttaa jotain, jopa tunnelmaa. Kyse ei ole siitä, että kieltäisi
joidenkin tapahtumien aiheuttaman surun. Kun kyseenalaistaminen poistaa
tapahtumalta välttämättömyyden, kohtalon, painon, me vähennämme surun voimaa.
Silläkään ei ole enää ikuisuuden auktoriteettia.
Siteerasin vuosia sitten (2010) Alfred
Döbliniä. Döblinin Berlin Alexanderplatzin ( 1929) sankari, Frans Biberkopf,
oppii viimein, monen mutkan jälkeen: ”Minä
en nyt enää huuda niin kuin ennen: kohtalo, kohtalo. Sitä ei pidä palvoa
kohtalona, sitä pitää katsoa, pitää tarttua siihen ja tuhota se.”
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila 14.4./15.4./Fuengirolassa ei ole enää tänä keväänä
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Palaan kysymykseen onnellisuudesta, vaikka sana
onkin monimerkityksellinen ja pyrkimys onnellisuuteen on välillä jopa
epäilyttävää. Palaan kysymykseen, mutta yritän hypätä onnellisuuden tuolle
puolen.
François Jullienin teoksen Nourrir sa vie. A l´ecart du
bonheur lähtökohta on
kiinalainen ilmaus yang sheng ja
sen käyttö Zhuangzin (n.369-290 eaa.) teksteissä. Ilmaisu merkitsee elämän
ruokkimista. Jullienin kirjan espanjankielisen käännöksen nimi on Nutrir la vida. Más allá de la felicidad.
Alkuperäisen otsikon l´ecart ei
tietenkään ole sama kuin más allá,
tuolla puolen. Olen aikaisemmin tuonut esiin tämän Jullienin muissakin
yhteyksissä käyttämän sanan: écart voisi kääntyä aukoksi tai etäisyydeksi. Kirja yrittää todellakin päästä
onnellisuuden tuolla puolen, ja Jullien käyttää kiinalaista termiä
kyseenalaistakseen onnellisuuden käsitteen tai ainakin luoda toisenlainen
näkökulman: Tärkeintä on vitaalisuuden säilyttäminen eikä se onnistu, jos
pyrkii johonkin päämäärään (vaikka se olisi onnellisuus).
Antiikin Kreikassa
itseään harjoittava ihminen pyrki hyveeseen ja sen kautta onnellisuuteen,
vaikka kreikkalaiset epäilemättä tarkoittivat sanalla erilaista asiaa kuin me.
Jullienin kuvaamat muinaiset kiinalaiset
pyrkivät pikemminkin vitaalisuuden, elinvoiman, lisäämiseen. Kiinalaisen
ajattelun ydin ei ole eettinen (ainakaan samalla tavalla kuin kreikkalaisten),
vaan strateginen. Tajuamme, ettei pakonomainen pyrkimyksemme ole niin
pakollinen.
Toinen teos, joka puhuu onnellisuudesta epäsuoremmin, mutta voisi olla
esimerkki tuolle puolen menemisestä: Marina Garcésin essee La pasión de
los extraños. Una filosofía de la amistad. Barcelonalainen ajattelija
ottaa etäisyyttä vanhaan filosofiseen perinteeseen, joka on pohtinut ystävyyttä
puhuen todellisesta ystävyydestä, joka samastuu hyveeseen tai niiden
harjoittamiseen ja sitä kautta ymmärretään onnellisuuden takeeksi. Garcés ei
sano, että ystävyys ei voi tuoda onnellisuutta. Hän vain yksinkertaisesti
kiinnittää huomiota eri asiaan kuin Aristoteles ja muut. Ei välttämättä tarvita
uutta, vallankumouksellista metodia, vaan pieniä, erilaisia tekoja, poikkeamaa
totutulta polulta.
Garcés ei puhu vapaiden ja jalojen miesten ideaalisesta ystävyydestä, vaan
kääntymisestä vieraan (extraño)
puoleen. Ystävyys voi olla elämäntapa. Garcés siteeraa Aristotelestä, joka
totesi, ettei elämä ilman ystäviä ole siedettävää, mutta antaa sille uuden
merkityksen. Ystäviä ei liitetä elämään, jotta elämä olisi parempaa. Ystävyyden
mahdollisuuden merkitys on siinä, että se on ehto sille, ettei elämä ole
pelkästään biologista. Jos tietynlainen vallankäyttö, jota Giorgio Agamben kuvaa,
tekee elämästä alastonta (nuda vita),
irrottaa sen elämästä elämäntapana, ystävyys, joka on elämäntapa, on
vastarinnan mahdollisuus.
Nykyajan ihminen ei pyri onnellisuuteen etiikan, vaan psykologian kautta.
Jos onnistumme hyppäämään onnellisuuden tuolle puolen tai ainakin kiinnitämme
huomiota muuhunkin, kysymys tai kysymykset ovat toisia. Voimme kysyä,
kiinalaisia jäljitellen, miten ruokkia elämää, tehdä niin ettemme jumitu.
Voimme kysyä, miten tehdä elämästä elämäntapa (bios).
Vaikka emme joutuisi keskitysleirille, jossa elämämme pelkistettäisiin
pelkäksi biologiseksi elämäksi, saatamme joutua väkivaltaiseen tilanteeseen,
jossa olemassaolomme pelkistyy sosiaalisiksi funktioiksi, elämästä tulee
esimerkiksi pelkkää työtä. Me emme ole muuta kuin menestys tai epäonnistuminen.
Ilman että ystävyys tekee meistä onnellisia, se mahdollistaa olemassaolon,
sillä voimme olla itsemme ulkopuolella. Garcés muistuttaa, että sana
olemassaoleminen (existir) sisältää
etuliitteen ex, kohti ulkopuolta.
Pohja on latinan sanassa existere.
Näin omituisesti yritän sanoa, että näkökulmien luominen voi olla
hyödyllistä, jopa vapauttavaa...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila 7.4./8.4./Fuengirolassa ei ole enää tänä keväänä
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
1800-luvulla monet ajattelijat, esimerkiksi
Friedrich Nietzsche, nostivat esiin Jumalan kuoleman teeman. Jotkut tulkitsevat
sen sosiologisesti; kyse on länsimaiden maallistumisesta, uskon roolin
pienenemisestä ja ehkä jossain määrin sen seurauksena syntyvästä nihilismistä.
Nihilismillä tarkoitetaan esim.
tiedon, normien ja arvojen kieltämistä. Sanan juuri on latinan sanassa nihil, ei mitään. Epäilemättä voidaan
ajatella, että uskon väheneminen on voinut lisätä nihilismiä, koska aikaisemmin
kaikki, tieto ja moraali, tukeutuivat uskon kivijalkaan, tuonpuoleiseen
järjestykseen. Ilman kivijalkaa kaikki tuntuu arvottomalta.
Lähempi tarkastelu tuottaa silti
vaikeuksia. Friedrich Nietzsche, joka puhui sekä Jumalan kuolemasta että
nihilismistä, saattoi todellakin ajatella, että nihilismi, oli joiltakin osin
seurausta Jumalan kuolemasta, mutta hän ajatteli, että kristinusko oli jo
sinänsä nihilismiä. Uskossaan tuonpuoleiseen, tuonpuoleisen pyhittämisessä,
kristinusko Nietzschen mukaan kieltää maallisen elämän merkityksen ja arvon.
Meidän on syytä epäillä Jumalan
kuoleman ”sosiologista” tulkintaa. Kyse ei ole vain uskon merkityksen
vähenemisestä, kirkon auktoriteetin pienenemisestä ja ihmisten kasvavasta
välinpitämättömyydestä hengellisiä asioita kohtaan. Jumalan kuolema on tapahtuma ajattelussa ja se vaikuttaa
muuhunkin kuin siihen, käyvätkö ihmiset kirkossa.
Länsimainen ajattelu, metafysiikka,
on nähnyt eron todellisen todellisuuden ja
ilmentymän välillä. Todellinen todellisuus oli transendentaalinen,
tuonpuoleinen, siis jumalainen. Jos ja kun Jumala kuolee, länsimaisen ajattelun
perusta katoaa. Ihminen oli ihminen suhteessa Jumalaan. Ilman Jumalaa myös
ihmisenä oleminen muuttuu. Jumalan kuolema on uusien mahdollisuuksien
avautumista.
Teema ilmaantuu melkein ensimmäisen
kerran Nietzschen kirjoituksiin Iloisen tieteen fragmentissa 125. Se on tarina,
jossa keskellä päivää lamppua kantava hullu ilmaantuu torille huutaen: ”Etsin
Jumalaa, etsin Jumalaa!” Kun väki vastailee hänelle vitsaillen, hullu sanoo:
”Mihin Jumala on mennyt? Minäpä kerron... Olemme tappaneet hänet...” Myöhemmin
hän julistaa: ”Myös jumalat mätänevät! Jumala on kuollut!” Kun ihmiset eivät
reagoi, ovat hiljaa, hullu heittää lyhtynsä ja sanoo: ”Olen tullut liian
aikaisin.”
Joskus pitäisi puhua siitä, että me
tapoimme Jumalan, mutta nyt minua kiinnostaa Nietzschen faabelin toinen
aspekti: se ettei uutista kuulla tai ymmärretä. Elämme tätä tapahtumaa
tajuamatta sitä, haluamatta ymmärtää sitä; emme tahdo ajatella sitä. Yksi tämän
tahdottomuuden seuraus on siinä, mitä Nietzsche monesti sanoo ”Jumalan
varjoksi”. Vaikka emme uskoisi enää ja vaikka Jumala olisi vetäytynyt tai
kuollut, hän langettaa yhä varjon; me saatamme uskoa rakenteisiin, joiden olisi
pitänyt kadota.
Jumalan kuolema on tapahtuma, joka
vaatii meiltä jotain. Tässä palaamme takaisin kysymykseen nihilismistä. Olla
tapahtuman mittainen saattaa merkitä Jumalan kuoleman yhteydessä, että luomme
uuden tavan olla nihilistejä. Nietzsche, joka on joskus leimattu nihilistiksi,
tajusi, että monenlaista nihilismiä. Jos nihilismi merkitsee sitä, ettei ole
tarkoitusta, päämäärää ja korkeimmat arvot kokevat arvonalennuksen, voimme
vajota tai nousta, luoda uusia arvoja. Nietzsche sanoi, että tehtävä on
kaikkien arvojen uudelleenarvionti...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila 31.3./1.4./2.4.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
1.Johdanto
Rakennamme uljasta uutta maailmaa,
joka on tietysti entistä turvallisempi. Olen puhunut tästä vuosia sitten ja
vuosia.
Kirjoitin: Sekä
oikeiden pommien että uutispommien maailmaa, niiden sisäistä logiikkaa,
säätelee meidän yhteiskuntiemme yksi suuri kysymys tai pakkomielle:
turvallisuus. Pitäisi puhua turvallisuusmekanismeista, niihin liittyvistä
strategioista, käytännöistä ja instituutioista: turvallisuusmääräyksistä,
eläkejärjestelmistä, sosiaaliturvasta, poliisista, terrorismin vastaisesta
sodasta.
Niin kuin aina, viittasin historiaan:
Turvallisuutta
koskevat tekniikat ja taktiikat olivat jo 1700-luvulla suuren huomion kohteena.
Tärkeää oli ottaa huomioon mahdollinen tapahtuma ennen kuin se todella
tapahtuu, tulee todelliseksi. Annettiin esimerkiksi sarja määräyksiä,
ohjeistuksia ja velvoitteita, joiden tarkoitus oli estää puute tai niukkuus –
viljasatojen ja –varastojen niukkuus. Se
on vaara sinänsä, mutta siihen liitettiin myös suuri kapinan vaara. Lisäksi
siihen liittyi pitkälle vietyä taloudellista laskelmointia. Hintoja pyrittiin
kontrolloimaan. Idea oli se, että viljasta maksettiin mahdollisimman vähän
tuottajalle, jotta kaupunkilaiset saivat ostettua sitä mahdollisimman halvalla.
Tämän seurauksena taas pidettiin palkat kurissa.
Toinen
esimerkki, myös 1700-luvulta, on
sairaudet, epidemiat ja niiden ympärille kehittyneet strategiat.
Isorokko ja rokotusohjelmat, jotka käynnistyivät mittavasti 1800-luvun
puolella. Sairauksien estämiseen ja kontrolloimiseen liittyi myös uudenlainen
kaupunkisuunnittelu. Kaupunkia koskeva pohdiskelu oli aktiivista ja
mielenkiintoista jo 1600-luvulla, mutta silloin keskustelu oli paljon enemmän
juridishallinnollinen kuin väestön liikkeitä ja hygieniaa koskeva.
Taloudellinen kehitys edellytti muurien poistamista ja se synnytti uudenlaisen
valvonnan, vartioinnin, tarpeen. Sekä yöllä että päivällä pääsi paremmin
kaupunkeihin ja se merkitsi, että kaupunkeihin tuli enemmän kiertolaisia,
varkaita ja murhamiehiä. Kaupungit kehittyivät ja muuttuivat koko ajan ja tämä
nosti esiin samantapaisen kysymyksen kuin kysymys mahdollisesta niukkuudesta:
Miten valmistautua tuleviin muutoksiin, tuleviin tapahtumiin, joista ei ollut
selvää ja tarkkaa kuvaa?
Merkantilismista
siirryttiin fysiokratiaan ja sitten liberalismiin. Siirtymät eivät merkinneet
kuitenkaan tulevan tai mahdollisen tapahtuman katoamista ajattelusta ja
suunnittelusta. Epävarmuus saa pelon muodon. Epävarmuutta on työttömyyden pelko
tai sairauden pelko. Yhteiskunta järjestää – tavalla tai toisella – turvan,
suojan. Samalla kun lisätään turvallisuutta, tehdään yhä parempia järjestelyjä,
puhe varoittaa uusista vaaroista. Epävarmuudesta tulee psykoosi.
Ajatus potentiaalisista
vaaroista on monien yhteiskunnallisten strategioiden ydin, niiden selkäranka.
Hallituksen ja hallitun välillä on vakuutussopimus.
2.Esimerkki
Suomen hallitus esitti vuoden 2024 lopussa muutoksia
Suomen Akatemiasta annettuun lakiin. Mediatutkija Anu Koivunen kiinnitti
huomiota esityksessä olevaan kohtaan: ”...
lakiin lisätään säännös, jonka mukaan Akatemian tehtävien hoitaminen ei saa
olla ristiriidassa Suomen turvallisuuden, Suomen kansainvälisten velvotteiden
taI Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa.”
Perustuslakiin on kirjattu tieteen vapaus, mutta
kukaan ei protestoinut eikä esittänyt kysymyksiä. Oli sanottu taikasana:
turvallisuus.
3.Loppukaneetti
Tulemme kyvyttömiksi arvoillemme ilman että meidän
tahto nujerretaan. Turvallisuudenkin rakentamiseen sisältyy vaaroja...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila 24.3./25.3./26.3.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Clarice Lispectorin (1920-1977) vuonna
1964 ilmestyneen romaanin A paixão segundo G. H. (käännetty suomeksi Passio – rakkaus G.H:n
mukaan, 2014) päähenkilö menee työnsä lopettaneen palvelijanhuoneeseen ja
kohtaa torakan. Torakka synnyttää epifanian – käyttääkseni James Joycelta
varastettua sanaa (jota Lispectoria tulkinneet usein käyttävät). Nainen kohtaa
torakan myötä elämänsä. Hän joutuu kriisiin. Tämä on toistuva kuvio Lispectorin
teksteissä. Eläimet –(härkä, kana, hyönteinen) pistävät ihmisen selkä seinää
vasten, kasvokkain elämänsä – tai kaiken elämän kanssa.
Nainen inhoaa torakkaa, samastuu siihen,
tunnistaa siinä jotain mitä hän on hävennyt. Tämä jokin saa nimen: neutri. Se
on persoonaton elementti, joka yhdistää kaikkea elävää; se on jotain esi-inhimlllistä. Neutri on
elämä itse, elämän elävyys, vitaalisuus.
Lispectorin teos Água Viva ilmestyi 1973
(suomeksi se ilmestyi nimellä Água Viva – ajatuksen takana vuonna 2000). Joku
kirjoittaa jollekin kirjettä tai päiväkirjaa. Yksinpuhelija puhuu jostakin samantapaisesta
kuin aikaisemman teoksen neutri. Tässä kirjassa se saa englanninkielisen nimen it;
sitä sanotaan ”persoonattoman mysteeriksi”.
Lispectorin henkilöiden kokemukset ovat
uskonnollisia – tai ainakin melkein. Ne eivät ole moraalisia, vaan mystisiä
kokemuksia. A paixão on
todellakin passio, kärsimysnäytelmä, mutta teoksessa käytetään sanaa
tarkoittaen intohimoa. Romaanin nimen ”segundo G. H” tarkoittaa ”G.H:n
mukaan” eli teoksen nimi viittaa evankeliumeihin. Neutrin yhteydessä puhutaan demonisesta. Água
Viva on suorempi, avoimemmin ”teologinen”. ”Elävä it on Jumala”, Lispectorin
henkilöhahmo sanoo.
Passion mottona on Bernard Berensonin (1865-1959)
lause, joka puhuu elämästä, jossa itse samastuu ei-itseen (non-self) niin ettei
ole enää itseä, joka voisi kuolla. Tämä on mitä tarinan puhujalle tapahtuu, se
on hänen spirituaalinen tiensä. Tätä kaikkea voi todellakin katsoa teologisesta
tai uskonnollisesta näkökulmasta.
Filosofian – varsinkin nykyfilosofian –
näkökulmasta Lispectorin visioissa on tuttuja teemoja. Yhteys persoonattomaan,
neutriin, itiin, on yhteys epäinhimilliseen – siihen mikä ei pysy ihmisen
rajojen, ihmisen käsitteen, sisällä. Subjekti – se mitä sanotaan subjektiksi –
hajoaa. Lispectorin teksteissä voi nähdä myös vastakohtaparien katoamisen. Eli
siinä voi nähdä Nietzschen ja Derridan huomioita. Ainakin osa 1900-luvun filosofiasta
pähkinänkuoressa.
G.H. kohtaa torakan ja kulkee ahdistuksen läpi,
mutta kirja päätyy katarsikseen. Neutrin ja minättömyyden kautta ihminen
muuttuu, tulee rajattomammaksi. G.H. sanoo: ”Olin nyt niin suuri, etten nähnyt
itseäni. Niin suuri kuin etäinen maisema.” Água Vivan yksinpuhelija puhuu jo
aluksi ilosta. Itin sisällä on ilo. ”Ainoa pelastukseni on ilo”, hän sanoo. Ilo,
melkein jumalallinen, joka liittyy persoonattomaan elementtiin (it), eläimellisyys,
neutri sivilaation naamioiden takana ovat Lispectorin maailmassa tie todelliseen elämään.
Näen Lispectorin intuitiossa ja visiossa siis
myös hyvin vanhoja filosofian teemoja, en vain 1900-luvun pakkomielteitä.
Kysymys todellisesta elämästä nousi esiin jo antiikin Ateenassa. Voisimme
heittää tietenkin kysymyksen
roskakoppaan, mutta Lispectorin kirjoitus pakottaa meidät uudestaan sen eteen.
Näen tässä – jos en kulttuurikritiikkiä –
vallitsevasta käsityksestä poikkeavan tien. Água Vivan puhuja toteaakin
olevansa harhaoppinen. Yhdellä ja toisella tavalla meille sanotaan: ”Ole
persoona, ole persoonallisuus.” Lispector sanoo: ”Löydä neutri, it ja olet
enemmän, elät enemmän.”
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
.jpg)
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Intialaisella lakimiehellä Mohandas
Karamchand Gandhilla (1869-1948),
tunnettu myös nimellä Mahamatha Gandhi, oli idea tai käsite satyagraha. Sana muodostuu sanskriitin
sanoista satya (totuus) ja agraha (kiinnipitäminen,
hellittämättömyys). Olen nähnyt joskus sellaisen käännöksen kuin ”totuudesta
kiinnipitäminen”.
Gandhi oli antikolonialistinen
kansalaisoikeustaistelija ja käsite viittasi erityisenlaiseen, väkivallattomaan
vastarinnan muotoon. Satyagraha oli
taktiikka, mutta myös ”filosofia”, ainakin sääntökokoelma (mm. alkoholi oli
kielletty). Gandhi perusti jopa koulun satyagrahan opettamiseen. Taktiikan
ajoittaisen tehokkuuden lisäksi ihmeellistä on myös totuuden läsnäolo käsitteessä.
Mitä on totuudesta kiinnipitäminen? Mitä tässä on totuus?
On selvää, ettei satyagrahan totuus
ole korrespondenssiteorian totuus (korrespondensiteoriassa väittämä on tosi, jos väittämän ja
asiantilan välillä on korrespondessi, vastaavuus). Voi jopa epäillä, voiko
tässä olla ollenkaan kyse sellaisesta totuudesta, joka on väittämän ominaisuus.
Satyagrahan sääntökokoelmassa puhutaan rehellisyydestä ja avoimuudesta. Tästä
voisi päätellä, että länsimaissa puhuttaisiin ehkä totuudellisuudesta enemmän
kuin totuudesta. Sekin on aika vaikea sana. Esim. Bernard Williams ja Alisdair
Macintyre ovat käsitelleet teemaa systemaattisesti.
Kaikesta päätellen sanaa satya (totuus) ei voi ajatella irti
toisesta sanasta (agraha,
kiinnipitäminen). On muistettava, että kyseessä on vastarinta, taktiikka.
Satyagrahan harjoittaja ei sano välttämättä mitään; hän istuu tai kävelee.
Totuus ei väittämättä ole lauseen ominaisuus, vaan jotakin joka henkilöityy,
ruumiillistuu. Eri traditioista voi löytää esimerkkejä totuudesta, joka selvästi
on erilainen kuin ”tieteellinen totuus”. Kun Jeesus sanoi olevansa tie, totuus
ja elämä, hänkään ei tarkoittanut korrespondensiteorian tarkoittamaa totuutta.
Henkilöitymisestä,
ruumiillistumisesta, on esimerkkejä muuallakin kuin kristillisessä perinteessä.
Olen käyttänyt sellaisia esimerkkejä kuin Diogenes Sinopelainen ja Linji.
Kiinalaisen sekopään tapauksessa tuntuisi erityisen omituiselta puhua
totuudesta, mutta hänelle takertumattomuuden yksi tärkeys on siinä, ettei anna
toisten johtaa harhaan: ”Tien seuraajat,
jos haluatte päästä jonkinlaiseen ymmärrykseen, joka on sopusoinnussa Dharman
kanssa, älkää koskaan antako toisten johtaa harhaan...”
Totuudesta kiinni pitävä satyagrahan
harjoittaja on suhteessa totuuteen, ei välttämättä sano sitä. Totuus ei ole
jotain, joka tiedetään. Se vaatii jotain muuta: tahtoa ja kestävyyttä. Fréderic
Gros sanoo, että satyagrahanin keskeinen hyve on itsensä hallitseminen.
Satyagraha on taktiikka. Se on siis
yritys vaikuttaa. Monessa maassa vaikuttamaan pyrkivät ihmiset eivät pidä
kiinni totuudesta. He vääristelevät ja valehtelevat. Eikä sillä ole mitään
seurauksia, vaikka he jäisivät kiinni. Jotkut äänestäjätkin ovat sillä tavalla
kyynisiä, että he pitävät sitä asiaankuuluvana ja tarpeellisena. Voimme silti
nähdä – joissakin tapauksissa – että vaikuttajan uskottavuus kärsii, jos hän
vääristelee. Siilloin tehokkuus vähenee.
Vaikka tiedämme, että valhe on monesti
menestyksellinen, totuudellisuuttakin voi puolustaa vetoamatta edes moraaliin
tai Immanuel Kantiin; voimme puhua tehokkuudesta tai tehottomuudesta. Siis myös
länsimaiset vaikuttajat voisivat oppia satyagrahanista.
Emme siis voi sanoa, mikä on
satyagrahanin totuuden sisältö, koska sitä ei ole sanottu, se ei ole väittämä.
Satyagrahanin idea on pikemminkin totuuden
voimassa. Kysymys ei ole siis, miten voisimme tietää totuuden, vaan miten
voisimme tehdä siitä voiman. Jos tarvittavia hyveitä on itsensä hallitseminen
ja hellittämättömyys, kestävyys, minkään kirjan avaaminen – ainakaan sinänsä –
ei riitä. Täytyy valmentaa itseään, täytyy tehdä itselleen jotain. Voi olla,
että se on liian vaativaa ja meillä on houkutus takertua kivuttomampaan
totuuden käsitteeseen...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila 10.3./11.3./12.3.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
On sanottu, että utopioiden aika on
ohi. Jotkut eivät ole kuulleet tätä, ainakaan Kaliforniassa.
Amerikkalaisessa lehdistössä on alettu
käyttää sanaa TESCREAL (äännetään tes-cree-all), jolla viitataan Sillicon
Valleyssa muhiviin ideologioihin. Émile.P.Torres toteaa aihetta käsittelevässä
artikkelissaan, että nämä ideologiat motivoivat esim. tekoälyn (AGI) kehittämistä.
Ideat ovat mielenkiintoisia sinänsä ja ne vaikuttavat muullakin tavalla kuin
inspiroivat teknologista kehitystä.
AGI on suomeksi yleinen tekoäly tai
vahva tekoäly. Termi viittaa tulevaan autonomiseen järjestelmään, jossa tekoäly
pystyy suorittamaan minkä tahansa ihmisen älyllisen tehtävän tai jopa ylittää
ihmisen suorituksen. Jotkut pitävät tekoälyäkin yhdellä ja toisella tavalla
vaarallisena, mutta näiden ideoiden mahdolliset muut vaikutukset ovat myös
vaarallisia.
Tekoälystä varoittaneet ovat esim.
sanoneet, että se johtaa ihmiskunnan häviämiseen. Joku voisi ajatella
varoituksen tulevan puskista. TESCREAL pitää kuitenkin ihmiskunnan katoamista
jopa toivottavana; tarkoituksena on luoda ns. transhumanistinen tulevaisuus.
Yksi idea on kehittää ihmistä teknologisesti, luoda uusi laji,
androidi. Ihmisestä tai uudesta lajista tulee kuolematon. Koska uusi olento on
kuolematon, se voi valloittaa avaruutta, koska se voi tehdä tuhansia vuosia
kestäviä lentoja. Tässä unelmassa toteutuvat vanha kuolemattomuusunelma, scififantasiat ja valloitusunelma samalla kertaa. Huomaamme, että idea on äärimmilleen vietyä teknologiauskoa. Nyt ehkä
näemme, mitä teknologiausko on syönyt.
Kuolemattomuusunelmissa voi nähdä
vallan viimeisen tahdon tai äärimmilleen menneen omistushalun. Uusi,
transhumaaninen olento, ihmisen ja koneen hybridi, kuolematon ja siis
taivaallinen olento on uutta, nykypäivän rodunjalostusta ja samalla uusi
uskonto, lupaus taivaasta, avaruudesta.
On tietysti mahdollista, ettei mitään
TESCREALIA ole olemassakaan. Joidenkin mielestä se on asiasta puhuvien
Émile.P.Torresin ja Timnit Gebrun keksintö, joka yhdistää erilaisia ideoita
saman katon alle, monoliittiseksi liikkeeksi. Jonkun mielestä kyse ei ole muusta
kuin utopistisesta ajattelusta. Utopistiset ajatukset voivat kuitenkin toimia kompasseina
ja myös oikeutuksena mielivaltaisellekin politiikalle. Myös dystopiat, joiden
tarkoitus on varoittaa, tuntuvat toimivan joskus suunnannäyttäjinä.
Utopistiset ideat ja teknologogiausko
voivat vaikuttaa muuhunkin kuin teknologiseen kehitykseen. Ne voivat inspiroida
myös politiikkaa ja ne eivät ole vain oire ylimielisyydestä; ne saattavat
ruokkia sitä.
Kun puhun ylimielisyydestä, ajattelen
sitä, mitä kreikkalaiset sanoivat hybrikseksi. Kreikan sana hybris tarkoitti
suoranaista väkivaltaa tai väkivaltaisuutta, liiallisuutta, äärimmäisyyteen
menemistä. Se oli sana, jota käytettiin yleisesti ja se oli käsitteenä mm.
heidän lakikokoelmissaan. Aristoteles käytti sanaa puhuessaan tragediasta ja
tragedian sankareista, jotka kapinoivat ylimielisesti jumalia vastaan ja tuhoutuvat.
Hybris on ylpeyttä, liiallista ylpeyttä , joka sokaisee. Ihminen luulee silloin
liikoja itsestään, luulee olevansa voittamaton, luulee olevansa kuolematon tai
luulee olevansa kaikkivaltias. Hän etenee polkien muut alleen. Hän ei kuuntele.
Hän ei ole sokea, vaan myös kuuro.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila 3.3./4.3./5.3.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Henry David Thoreau (1817-1862) oli amerikkalainen filosofi ja esseisti, klassikko. Hän on inspiroinut ihmisiä, jopa filosofeja, melkein 200 vuotta (Suomessa häntä on ahkerasti kääntänyt Antti Immonen, jonka käännös Vaellus vuorelle ja muita esseitä, on paitsi ansioitunut käännös myös oppinut toimitettu laitos). Erityisen tunnettu Thoreau on teoksestaan Walden – Elämää metsässä (1854). Se kertoo tekijän kokemuksista ja pohdinnoista elämästä luonnollisessa ympäristössä. Se on yksinkertaisen elämäntavan ylistystä.
En analysoi kirjaa tai sen vaikutusta.
Käytän vain paria kohtaa hänen teoksestaan Walking
(1862) ja muutamia muita katkelmia luodakseni
näkökulman johonkin. Thoreau toteaa kirjoituksessaan kävelemisestä, että
ihmiset matkustavat itään ymmärtääkseen historiaa ja opiskellakseen taidetta
tai kirjallisuutta. Länteen mennään etsimmään seikkailua ja tulevaisuutta.
Länsi on jotain uutta, syntyvää. Thoreau samastaa lännen villiyteen (the wild).
Thoreau oli siis villin lännen
keksijä, mutta hänen villi länsi oli jotain erilaista kuin westerneissä.
Amerikan alkuperäisasukkaat eivät olleet hänelle vaara, vaan ihailun, jopa
idealisoinnin kohde.
Vaikka amerikkalaisajattelija käänsi
katseensa länteen, pois idästä, hänen ajatuksillaan on juuret Euroopassa. Puhuessaan
alkuperäisasukkaista mieleen tulee väkisin Jean Jacques Rousseaun ja muiden ajatus
jalosta villistä. Thoreaun yksinkertainen ja luonnonmukainen elämä,
sivilisaation hylkääminen, tuo mieleen Rousseaun lisäksi antiikin kyynikkojen
koulukunnan ja Diogenes Sinepolaisen.
Myös siinä, mikä on radikaaleinta
hänen ajattelussaan, on muistumia Diogeneestä. Todellisen elämän etsintä
merkitsi amerikkalaisajattelijalle tapojen ja jokapäiväisen elämän
kritisoimista, tekopyhyyden valheiden paljastamista. Tämä oli kuin kyynikkojen
kirjoittamattomasta käsikirjasta: alaston, autenttinen elämä, konventioiden
hylkääminen.
Vaikka Thoreaun ajattelussa on mukana
kokonainen itäinen (siis eurooppalainen) traditio, hänen visionsa tiivistää
jotain, alleviivaa tietynlaisen asenteen merkitystä: Tärkeää eivät ole kirjat ja oppineisuus;
tärkeää on elää. Thoreaulle eläminen oli jokaisen yksilön velvollisuus. Jos et
tiedä, miten toimia, kysy aikomasi teon suhteen, voisiko sen tehdä joku muu.
Vastauksen ollessa myönteinen, aikeesta pitäisi luopua. Elämistä ei voi tehdä
toisen puolesta.
Kääntäessäään katseensa pois idästä,
perinteestä ja kirjoista, Thoreau ei kieltänyt menneisyyden viisautta; hän
heitti harteiltaan painon. Hän etsi keveyttä, jotta voisi kävellä. Hän halusi
tyhjän pöydän ajatellakseen uudelleen. Villi
länsi oli kerran uusi alku.
Kun joku näkee mahdollisuuden –
kuvitellun tai todellisen – hän inspiroi ihmisiä. Thoreau on inspiroinut
amerikkalaisia ja ehkä omalta osaltaan vaikuttanut maanosan ns. dynaamisuuteen.
Hänen individualismiaan on ihailtu (unohtaen konventioiden hylkääminen).
Hänessä on nähty sankari, koska hän kieltäytyi maksamasta veroja, mutta tässä
halutaan unohtaa, että Thoreau teki näin protestina sotapolitiikalle.
Yksinkertaisen elämän tavoittelu tuskin on herättänyt paljon ihailua paitsi
jossain hipeissä.
Ehkä tämä ei ole ainoa kerta, kun
jonkun visio toteutuu parodiaversiona. Villi länsi, uusi alku, oli
alkuperäiskansojen hävittämistä, ammuskelua, rosvoamista. Ehkä se oli
sivilisaation hylkäämistä jonkun mielestä, mutta Thoreau olisi ehkä ajatellut
toisin. Mutta häneltä ei enää voinut kysyä, onneksi.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila 24.2./25.2./26.2.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Kun nykyisin keskustellaan
yhteiskunnallisista kysymyksistä, esiin nousee silloin tällöin radikaalin
hahmo. Riippumatta puhujan ideologiasta, radikaali on melkein aina jotain hyvin
negativiista, ainakin vaarallista. Se samastuu ääriliikkeisiin, jopa
terrorismiin. Jos radikaali on vaaraton, hänet leimataan idealistiksi,
haaveilijaksi. Ryhtymättä puolustusasianajaksi haluaisin tehdä muutaman huomautuksen,
ihan vain rauhallisemman, historiallisesti osuvamman kuvan luomiseksi.
Ihmisiä haukutaan tai kehutaan
radikaaleiksi, kun he vain päästävät suustaan joitakin valmiita muotoiluja tai
jopa kuluneita iskulauseita. Tämä tulee erityisen selväksi, kun katsoo ja
kuuntelee, mitä tapahtui kommunistisissa liikkeissä. On kuitenkin ollut niitä,
joiden näkemyksen mukaan radikaalisuus vaatii enemmän; se on oman elämänsä
pistämistä peliin ja se on henkilökohtaisen sitoutumisen jopa fyysistä
ilmenemistä. Tällaista näkemystä ei voi puolustaa puhtaan teoreettisesti tai
abstraktisti. Sen täytyy ruumiillistua ja täytyy löytää eläviä esimerkkejä.
Esimerkkejä löytyy, sympaattisia ja antipaattisia.
Ilman että yrittäisin abstraktisti
puolustaa tätä näkemystä, täytyy todeta, että sanan radikaali pohjana on latina
sana radix, juuri. Radikalismi on juuriin
menemistä. Tässä mielessä teoriakin voi olla radikaali. Jollakin
filosofilla voi olla jokin termi tai käsite, jonka myöhemmät filosofit
radikalisoivat; he vievät sen pidemmälle, enemmän perusteisiin.
Antiikin filosofisista koulukunnista
radikaaleimpia olivat skeptikot ja kyynikot. Kyynikot ovat tietyssä mielessä
ilmeinen esimerkki: he eivät kirjoittaneet, teoretisoineet, vaan yrittivät
ruumiilistaa oppinsa (jos mistään opista voi edes puhua). Diogenes Sinopelainen
näki ja koki, että hänellä on missio. Hän taisteli, muttei vain itsensä tähden;
hän halusi auttaa koko ihmiskuntaa, tehdä siitä vapaamman, ehkä onnellisemman.
Koska hän taisteli kaikkia konventioita vastaan, se oli hyvinkin aggressiivista
ja skandaalimaista. Olen muotoillut kyynikkojen periaatteen näin: Ihmiskunnan
puolesta, ihmiskuntaa vastaan.
Kuvittelen, että tämä muotoilu
soveltuu ainakin joihinkin muihinkin radikaaleihin. Näin voisi sanoa
esimerkiksi Pentti Linkolan taistelusta, tosin muotoilun ensimmäinen kohta (ihmiskunnan
puolesta) oli hänen tapauksessaan hyvin suhteellista.
Radikalismista ja radikaaleista
puhutaan vain ideologisella tasolla. Tämän yksi seuraus on, että vastustajat
sanovat radikaalin olevan väärässä tai ainakin menevän liian pitkälle. Ns.
radikaalit joutuvat samaan peliin ja yrittävät oikeuttaa toimintansa tai
sanansa. Kun he yrittävät oikeuttaa tekemisensä, heistä tulee ideologeja, he
viittaavat arvoihin, puhuvat abstraktisti, toisin sanoen ovat vähemmän
radikaaleja.
Kun lähtökohta on ihmiskunnan puolesta
ja ihmiskuntaa vastaan, näemme ehkä joitakin arvoja toiminnassa, mutta yhtä
olennainen, toiminnan sydämessä oleva sana on vaara. Jos joku varoittaa
ydinaseista, hän ei välttämättä ole ideologi, esimerkiksi pasifisti. Hän voi
olla ydinfyysikko. Tietenkin hänen puheissaan on arvoja. Hän pitää parempana,
ettei ydinaseita käytettäisi. Jollakin tasolla hän pitää elämän säilyttämistä
tavoittelemisen arvoisena.
Ääriliikkeistä ja radikalismista
puhuminen kriittisesti on joskus tarpeen, mutta puheet lankeavat usein
poleemisuuteen. Poleemisuus ei synnytä mitään uutta. Radikaalisuus saattaa
joskus olla tarpeellista – ei vain siksi, että on hyvä, että joku varoittaa
meitä vaaroista, vaan myös vastarinnan tai kritiikin tehokkuuden lisäämiseksi.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
.jpg)
Filosofiakahvila 17.2./18.2./19.2.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Sana oikeudenmukaisuus on ollut aina
filosofien huulilla esisokraattisista ajattelijoista ja Platonista nykyaikaan,
esimerkiksi John Rawlsiin (1920-2002) saakka. On kysytty, mitä on
oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa ja mitä se on yksilön toiminnassa. Välillä
tulee vaikutelma, että ajattelijat ja puhujat ovat puhuneet ihan eri asioista.
Jotkut tuntuvat puhuvan jostakin metafyysisestä; he kysyvät, onko maailma, historia,
Jumala tai elämä oikeudenmukaisia. Toiset tuntuvat puhuvan
oikeudenmukaisuudesta yhteisössä; he puhuvat siitä hyveenä, kykynä tai
taipumuksena.
Harva on kiinnittänyt huomiota siihen,
että vanhoista ajoista lähtien sama sana tai sen eri muodot (oikeus tai
oikeudenmukaisuus, dikea kreikassa)
on mukana puhuttaessa niin yksilöiden tai kansalaisten oikeuksista,
oikeuslaitoksesta tai jonkun toimijan tavasta. Arvaan, ettei kyse ole
pelkästään sekavuudesta, vaan asioiden yhteydestä. Kun tuomari jakaa oikeutta
ja on ideaalitapauksessa oikeudenmukainen tai joku sankari on oikeamielinen,
reilu, heidän toiminnassaan on jotain samaa: ajatus mitasta ja osuudesta.
Tietyllä tavalla tämä ajatus osuudesta
on mukana, vaikka oikeuden tai oikeudenmukaisuuden periaate ja motto ei olisi
”kaikille oma osuutensa”, vaan tämä: ”Niin kuin minua kohtelet, minä kohtelen
sinua.” Ajatus osuudesta näkyy myös iskulauseessa, jonka Karl Marx popularisoi:
”Jokaiselle kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan.”
Lukiessa monien
oikeudenmukaisuusfilosofien kirjoituksia nousee esiin ainakin kaksi kysymystä: 1)
Kuka päättää osuudesta? 2)Miten päätös tehdään?
Roomalaisten jumalatar Lustitia, joka
on vastine kreikkalaisten Dikelle, on 1500-luvulta lähtien kuvattu side
silmillä vaaka toisessa kädessään ja miekka toisessa kädessään. Oikeuden
jumalattaren täytyy olla sokea. Alunperin satiirinen ajatus alkoi tarkoittaa
jotain positiivista, puolueettomuutta.
Idea oikeuden sokeudesta saa
kirkkaimman filosofisen ilmauksen John Rawlsin teksteissä. Rawls puhuu tietämättömyyden verhosta (veil of ignorance). Ihmisen pitää
kuvitella itsensä tietämättömyyden verhon taakse. Kun hän ei tunne itseään eikä
samastu olosuhteisiinsa, hän kykenee näkemään selkeämmin, miten yhteiskunnan
pitäisi toimia. Ajatuskoe pitää siis sisällään ajatuksen, että tietämättömyys,
sokeus, mahdollistaa sen näkemisen, miten pitäisi
olla. Se minkä tämä näkijä unohtaa, sulkee pois, on esimerklksi oma etninen
tausta, oma sukupuoli ja oma asema.
Ajatus sokeudesta on petosta kahdessa
mielessä. 1) Oikeus ei ole sokea. Oikeus haluaa tietää mahdollisimman paljon
päätöksen kohteesta; psykiatri arvioi hänet, ja tuomari haluaa tietää, missä
olusuhteissa rikos tehtiin. 2) Päättävän ajatukseen ja päätökseen
vaikuttaa hänen etninen taustansa ja sukupuolensa. Jos päättävä ihminen sitoo
silmänsä ja unohtaa asemansa tai etnisen taustansa, hän teeskentelee, etteivät ne vaikuta. Voisi
ajatella, että tasapuolisuuden tai puolueettomuuden takaisi pikemminkin se,
että päättäjä pitäisi esimerkiksi etnisen taustansa mielessään ja yrittäisi
tavalla tai toisella kontrolloida sen vaikutusta päätökseen.
Sosiologi voi sanoa, että yleistä
mielipidettä ei ole olemassakaan; se on vain abstraktio tai keino manipuloida
ihmisiä. Jokin sellainen saattaa kuitenkin vaikuttaa valamiehistöön tai
tuomariin. Kysymys, miten tehdä päätös
osuudesta (palkkiosta, rangaistuksesta) on olennainen, koska päätös tehdään vaarallisessa
maailmassa. Platonin teos Kriton on Sokrateen ja hänen oppilaansa Kritonin
keskustelu yhteiskunnallisista velvollisuuksista. Sokrates on tuomittu
kuolemaan, ja Kriton yrittää houkutella opettajaansa pakenemaan, mutta tämä ei
suostu. Sokrateen mukaan ihmisessä on osa (sitä ei tässä teoksessa nimetä),
joka tuntee, mikä on oikein ja väärin, oikeudenmukaista tai
epäoikeudenmukaista. Tämä osa saattaa turmeltua. Se turmeltuu, kun ihminen
kuuntelee tätä eroa tuntemattomien ihmisten mielipiteitä. Jälleen kerran
filosofia nousemassa mielipidettä vastaan...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
