Filosofiakahvila 10.11./11.11./12.11.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Susan Sontagin esseissä Sairaus vertauskuvana (1978) ja
Aids ja sen vertauskuvat (1988) on monenlaisia mielenkiintoisia ja
käyttökelpoisia huomioita. Yllätyin lukiessani jälkimmäistä. En muista kovin
monen nykyajattelijan tarttuneen yhtä terävästi maailmanloppupuheisiin, jotka
ovat olleet osa mielenmaisemaamme viimeisten vuosikymmenien aikana.
"Ilmestyskirjan näyt ovat muuttuneet pitkäksi
jatkosarjaksi", hän kirjoitti. Olemme tottuneet elämään tietoisina täysin
mahdollisista katastrofeista. Tapahtumat jäävät kummittelemaan mieleemme. Elämme
toisenlaista aikaa kuin Ilmestyskirjan tekijä eli. Jäljentäminen (kuvat)
tekevät tapahtumista toisenlaisia. Meillä on myös päteviä, esimerkiksi
tilastollisia, menetelmiä tapahtumien seurausten arviointiin. Tieto todellakin
lisää tuskaa.
Sontagin kuvaama kuvasto ja sanasto on vain voimistunut.
Siitä syystä lupasin itselleni ja ehkä muillekin puhua näistä puheista ennen
maailmanloppua.
Puheet maailmanlopusta eivät ole uusia.
Keskiajalla ne olivat jokapäiväistä leipää. Sitä sanottiin eskatologiaksi,
opiksi viimeisistä tapahtumista. Tietyllä tavalla olemme palanneet
apokalyptisyyteen, nykyisyyden tyhjenemiseen. Tulevaisuus on nykyhetkeä
huonompi tai se on jotain katastrofaalista: ekokastrofi, ydintuho, ihmiskunnan
nälkiintyminen. Maailmanloppua ei enää ennusta pappi, vaan joskus tiedemies tai
insinööri, tekoälyn kehittäjä.
Voimme ajatella tai ainakin yrittää ajatella,
että maailmanloppupuheilla voi olla positiivisa vaikutuksia. Meitä varoitetaan
jostain. Jos emme ajattele, että täydellienn tuho on väistämätön, voimme ehkä
välttää sen, kun tajuamme, missä vaarassa olemme. Maailmanloppupuheet ovat
usein moralistisia. Olemme eläneet väärin ja siksi tulee tuho, hävitys,
hävityksen kauhistus. Meille tulee huono omatunto. On tietenkin eri asia tuntea
huonoa omatuntoa ja sen seurauksena ryhtyä katumaan, ruoskimaan itseään tai parantaa
tapansa, päättää olla hyvä ihminen.
Yleensä nämä puheet vain masentavat,
lamaannuttavat, passivoivat. Joissakin tapauksissa tämä on toivottu vaikutus.
Me tulemme halvemmaksi hiljaisina ja nöyrinä. Voi olla, että me jopa ostamme
enemmän, ainakin vessapaperia ja suklaata.
Eskatologinen ajattelu tekee ajan tyhjäksi.
Eskatologia, oppi viimeisistä tapahtumista, on usein tulkinnut alun, alkuperän,
paratiisimaiseksi tilaksi. Ennemmin tai myöhemmin tulee loppu, tuho, kuolema ja
uusi, ihmeellinen paratiisi. Nykyhetki on tällaisessa ajattelussa vain
välivaihe, tyhjä ja merkityksetön odotuksen hetki.
Voisimme harjoitella toisenlaista ajattelua,
jota nimittäisin kynnysajateluksia. Voimme ajatella itsemme kynnykselle, joka
on ratkaisun hetki, mahdollisuuksista latautunut nykyisyys. Kynnys on
antieskatologista ajattelua; se on nyt-hetken tekemistä siirtymäksi, ainoaksi
merkitykselliseksi hetkeksi, päätöksen ja tekemisen hetkeksi.
Voisimme myös kysyä, miten työskennellä
itsensä kanssa, jotta kaikki, kaikkialta tuleva kuvatulva ei vaikuttaisi meihin,
ainakaan lamaannuttavasti. Jos kriittinen asenne vaatii työskentelyä itsensä
kanssa, voidaan sanoa käänteisesti: Jos olemme maailmanloppupuheiden syömiä ja
ohjaamia, olemme liian passivisia itsemme suhteen...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
