Näytetään tekstit, joissa on tunniste me. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste me. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Samastumisen vaarasta


Miten meitä hallitaan? Mikä on hallitsemisen päämäärä? Hallitsemisen päämäärä ei ole koskaan pelkästään se, että on hallittavissa, kontrolloitavissa. Halutaan tuottaa jotain, halutaan tehdä meistä tietynlaisia: joustavia, itseohjautuvia, tuottavia. Ihanneyksilö on sellainen, joka samastuu yrityksen päämääriin. Tämän päämäärän saavuttamiseksi ihmisen ajatuksia ja tunteita pyritään kontrolloimaan. Kyse ei kuitenkaan ole ylhäältä tulevasta väkivaltaisesta manipuloinnista tai aivopesusta. Ihmisen tekee sen itse. Samastumisen tekee itse.

En puhu nyt hallitsemisen keinoista, vaan päämäärästä, samastuvasta yksilöstä. Oletetaan, että yritykseen tai johonkin hankkeeseen samastuva ihminen ”antaa enemmän”, koska hän on voimakkaasti, myös tunnetasolla, sitoutunut, omistautunut. Onko näin? Kun ihminen samastuu ryhmään tai yritykseen, hän ei aseta enää kysymyksiä uusista päämääristä tai uusista keinoista.

Voi olla hyvä, jopa ”tuottava” asia, ettei samastu täysin ryhmän päämääriin. Näin pystyy pitämään etäisyyttä asioihin ja siksi ajattelemaan toisesta näkökulmasta. Samastuminen merkitsee ryhmän käyttäytymismallien omaksumista, omien mahdollisuuksiensa kaventamista. Kun samastuu, ryhmästä tulee laki.

Kysymys samastumisesta liittyy laajempaan hallitsemisen tapaa koskevaan kysymykseen integroitumisesta. Ihmiset pyritään integroimaan kokonaisuuksiin ja heidät nähdään ja arvotetaan osana kokonaisuuksia. Ihminen liitetään kokonaisuuksiin: perheeseen, työpaikkaan, asuinmaahan ja hänellä on arvoa vain näiden kokonaisuuksien osana, ei omana singulaarisuutenaan. Tämä integroiminen on eri aikoina ja eri kulttuureissa erilaista sekä eriasteista. Jos tämä prosessi on erityisen intensiivistä, ihmisen mahdollisuuksia ja todellisuudessa yhteisön voimavarojakin kavennetaan huomattavasti.

On puhuttava sanasta ”me”. Kun ”me” muuttuu pysyväksi ja se on olemassa jo ennalta, ennen kysymystä ja ennen kamppailua, meillä on olemassa valmiit arvot ja normit, joiden kautta arvostelemme, arvotamme ja luokittelemme. Tämä merkitsee, ettemme kulje mihinkään uusiin suuntiin. On kysyttävä, missä määrin ”me” voisi olla jotain väliaikaista ja myös kokeellista. Tarkoitan, että ”me” ei olisi jotain annettua, vaan jotain mitä teemme tietämättä ennakolta mikä on lopputulos.

Amerikkalaiset sosiologit ovat ahkerasti kuvanneet yhteisöjä, esimerkiksi työväen luokkaan kuuluvien gettoja, joista lähteminen on usein vaikeaa, koska yhteisö vaatii ja odottaa ”solidaarisuutta”. Tällainen ”solidaarisuus” on julmuutta. Samastuminen, joka usein nähdään yhteisön voimavarana, yhdistävänä voimana, voi olla sulkeutumista muurien taakse suojaan. Ulkopuolesta tulee uhka. Sisällä, sisäpuolella, oleva joutuu valvonnan alle; kukaan ei saa karata, olla ulkopuolinen.

Filosofiakahvilat huhtikuussa
2.4/4.4/ 3.4 Samastumisen vaara
9.4/11.4/10.4 Mitä me puhumme toisista?
16.4/18.4/17.4 Viimeinen kiusaus
23.4/25.4/24.4 Kysyminen, yhteisyys ja jakaminen
30.4/2.5/1.5 Erakon katoaminen