Symbolit (Liite aiheeseen María Zambrano: intensiteetti)

(Cristina Campo)

María Zambrano julkaisi artikkelin nimeltään Symbolit. Zambrano määritteli symbolin sanaksi, esineeksi tai taideteokseksi, joka ilmaisee enemmän ja on latautunut tunteesta; se välittää jotain magneettista, välittää ”erityisen vibraation”. Hän ei lähestynyt symboleita teoreettisesti kysyen, mikä on minkäkin symbolin merkitys tai mikä on symbolien funktio kulttuurissa. Hän ajatteli niitä poeettisesti. Poesis merkitsee tekemistä. Kyse on enemmän siitä, mitä symboli tekee kuin miten se luetaan.

Voisi sanoa, että symboleissa – sillä tavalla kuin Zambrano ne käsittää – ei ole kyse figuureista, jotka viittaavaa johonkin annettuun merkitykseen. Symboli pikemminkin valaisee jonkun merkityksen, lihallistaa sen, tekee sen todelliseksi, näkyväksi. Merkitys ei ole ”objektiivinen”, riippumaton tulkitsijasta. Elävä symboli yhdistää subjektiivisen ja objektiivisen.

Zambranon tarttuminen kysymykseen symboleista on yhteydessä siihen, että hän koko ajan loi tiivistä suhdetta runouteen, kysyi ajattelun ja runouden suhteesta. Kysymys symboleista on yhteydessä poeettisen järjen käsitteeseen ja se on yhteydessä ideaan oman itsensä luomisesta.

Samoihin aikoihin kuin Zambrano kirjoitti artikkelin symboleista hän käänsi ystävänsä Cristina Campon artikkelin Attenzione e poesia. Italialainen runoilija ja esseisti näkee, että runous on huomiota, huomion omistamista (attenzione), toisin sanoen meitä ympäröivän todellisuuden eri tasojen lukemista. Luulen, että kuvataksemme Zambranon olemisen tapaa, hänen eksistentiaalista, eettistä ja esteettistä asennettaan meidän olisi käytettävä sanaa huomio (attenzione, atención). Voidaksemme välittää sen meidän olisi löydettävä oikea symboli ja oikea figuuri. Figuuri voisi olla myyttinen ja kirjallinen, ehkä Antigone tai todellinen ja eläimellinen: kissa. Mikä symboli? Ehkä se on metsäaukio... tai aamunkoitto.

Ehkä symbolit voivat välittää jotain siitä tyhjentymättömästä, kategorioita pakenevasta laadusta, joka on mukana ajattelijan olemisen tavassa, hänen asenteessaan. Mutta symbolitkin voivat kuolla, lakata välittämästä magneettista, salaperäistä, värähtelevää. Ollakseen elävä symbolin pitää olla avoin erilaisille tulkinnoille. Jos symbolin merkitys on vakaa, vakituinen ja yksimerkityksinen, se ei todellisuudessa merkitse mitään; se ei tee asioita, se ei vibroi. Silloin se on tyhjä, se on pelkkää konventiota. Filosofoiminen, ajatteleminen ja eläminen merkitsevät liikkumista epävarmassa maastossa. Eläminen on vaeltamista - huomion kiinnittämistä maailmaan, todellisuuteen, merkkeihin, jälkiin.

María Zambrano: intensiteetti

(María Zambrano)

María Zambrano (1904-1991) syntyi Vélez-Málagassa ja kuoli Madridissa. Hän oli yksi Espanjan merkittävimmistä filosofeista 1900-luvulla. José Ortega y Gassetin oppilas, tasavallan puolustaja, eli maanpaossa vuosina 1939-1984. Vaikka hän osittain unohtuikin omassa maassaan, monissa Latinaisen Amerikan maissa ja Euroopassa, varsinkin Ranskassa ja Italiassa hän oli tunnettu.

Yksi hänen merkittävimmistä ja mielenkiintoisimmista käsitteistään on varmasti ”la razón poética”, poeettinen järki. Poeettinen järki on eräänlainen metodi hänen ehdottomansa päämäärän, persoonan luomisen, saavuttamisessa. Tosin tässä ”metodi” on ymmärrettävä tieksi. Sana ”tie” on erittäin latautunut Zambranon kirjoituksissa. Etiikka on hänelle ”tien avaamista”. Kyse on myös puhtaan rationaalisuuden riittämättömyydestä ja tähän liittyy laajempi kysymys runouden ja ajattelun suhteesta.

Päämäärä, tavoite, ihmisen olemassaoloa koskeva kysymys oli kysymys luomisesta, oman itsen, oman ”persoonan” luomisesta. Ainakin osittain Zambranon hengessä sanon, että minua ei kiinnosta pelkästään ajattelijoiden – esimerkiksi Zambranon – ideat, vaan myös eetos, ethos, olemisen tapa. Toisin sanoen minua kiinnostaa ajattelijan asenne – poeettinen asenne, sanoisi Foucault. Siinä on hänen työnsä ja saavutuksensa. Ajattelija ei luo vain ideoita ja kirjoita kirjoja; hän luo itsensä. (Joskus tosin tuntuu, että rocktähdillä on suurempi kyky asenteen luomiseen. Kauko Röyhkä on aina ollut enemmän kuin laulaja, lauluntekijä ja kirjailija: hänellä on tyyli.)

Millainen oli siis Zambranon eetos? Meksikolainen kirjailija Sergio Pitol kertoo nuoruuden kokemuksistaan teoksessaan El arte de la fuga ja kuvaa María Zambranoa:

”Savukkeensa savun ympäröimänä, katsoen korkealle hän tarjoili sanoja niin kuin korkeampi henki vierailisi hänen ruumiissaan, pitäisi häntä vallassaan ja käyttäisi hänen suutaan ilmaistaakseen itseään. Hän ei korottanut ääntään, puhui kuin transsissa, imi savukettaan, piti tauon puhaltaakseen savua ja sillä hetkellä, ennen kuin hän aloitti seuraavan lauseen, ilmapiiri latautui lähes sietämättömästä intensiteetistä; nuoret espanjalaiset olivat kuin pyhän sähkön lataamia niin kuin myös muut ravintolassa ymmärsivät het espanjaa tai eivät. Hän ei halunnut päättää juhlalliseen kohtaan. Hän siirtyi noin vaan kertomaan anekdootteja Cernudasta tai Lezama Limasta tai Pradosista, joiden kanssa hän kävi kirjeenvaihtoa. Luulen, että kun nuoret palasivat Espanjaan he muistivat Roomasta ennen kaikkea hetken, jolloin he olivat nähneet ja kuulleet María Zambranoa. Minä en toisinaan kestänyt niin suurta intensiteettiä, poistuin sieltä kuumeessa ja vietin useita päiviä sairaana majatalossa, jossa asuin.”

Tällaisena monet kuvaavat kokemuksensa Zambranosta. Hän oli jollain tavalla maaginen. Hänen ympärillään oli erikoinen, salaperäinen atmosfääri. Kaikki hänessä oli elämää, intensiteettiä. Se mitä Pitol kuvaa on María Zambranon sähköinen vaikutus. Miten voisi kuvailla asennetta, ethosta, joka synnyttää tämän intensiteetin? Tässä on filosofinen, metodinen, ongelma: Miten tehdä filosofista muotokuva, joka välittäisi olemisen tavan? Ideoiden ja käsitteiden kirjaaminen ei riitä.

Joskus anekdootit kertovat enemmän kuin hyvät tiivistelmät ajattelijan tuotannosta. Pitäisi kertoa Zambranon kissoista. Voisi puhua myös joistakin myyttisistä tai traagisista hahmoista, jotka ovat ajattelijoiden seuralaisia: Nietzschen Dionysos, Zambranon Antigone... Joskus symboli enemmän kuin käsite toimii avaimena.