Mottoni on kaikesta huolimatta yhä tämä:
“Mitä on olemassaolo ilman filosofiaa? Onko elämä elämä elämisen
arvoista, kun elää muserrettuna valheen ja tyhmyyden ikeessä?” - Markiisi de Sade
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ajatuksia, filosofiaa, aivojen kuperkeikkaa, kysymyksiä, lisää kysymyksiä, päähänpistoja
Mottoni on kaikesta huolimatta yhä tämä:
“Mitä on olemassaolo ilman filosofiaa? Onko elämä elämä elämisen
arvoista, kun elää muserrettuna valheen ja tyhmyyden ikeessä?” - Markiisi de Sade
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Hegel
Haluan ensi syksynä tehdä filosofiakahvilassa selvennöksiä
ja lisähuomautuksia jo käsiteltyihin aiheisiin ja kysymyksiin, jotka ovat
nousseet esiin keskusteluissa. Joskus ne ovat tulleet esiin vain sivulauseissa
tai ohimennen tehdyissä huomautuksissa.
Tahdon esimerkiksi puhua vaikeasta sanasta tahto, jota
tahtoen ja tahtomattani käytän. Haluan sanoa jotain tapahtuman käsitteestä,
jonka sanon olevan keskeisessä roolissa omassa ajattelussani.
Minulle esitettiin jossain kevään filosofiakahvilan keskustelussa kysymys
ihmiskunnan edistyksestä tai kehityksestä. En varmaankaan voi antaa tyydyttävää
vastausta; pikemminkin selitän, miksen voi sitä antaa. Yritän lähestyä aihetta
sivupolkuja pitkin (menneisyys, tulevaisuus, tapahtuma, humanismi, historian
kuolema). Sivupolku on toinen nimeni...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Suunnittelen filosofiakahvilan ohjelmaa syksylle. Huomaan maksavani jotain velkaa. Teen selvennöksiä, lisähuomautuksia ja/tai jälkipuheita. Aiheluttelo on ainakin toistaiseksi tällainen:
Etäisyyden
ottaminen
Ajattelu
ja toiminta
Mikä
oli sanottava
Eräänlaista
kielifilosofiaa
Tahdosta
Suhde
itseen, suhde toiseen
Puhe
historian lopusta
Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus
Selviämmekö ilman humanismia?
Tapahtuma,
tapahtumallistaminen ja tapahtumallisuus
Jälkipuhe
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
María Zambrano (1904-1991) piti tunnetusti kissoista. Yhdessä kirjeessään meksikolaiselle ystävälleen hän kysyy: ”Mikä on kissa?” Filosofi oli varmaankin hyvin tietoinen, että kysymys ei ollut se tavallinen. Espanjalainen ajattelija oli varma, että jos joku tietäisi, mikä on kissa, hän tietäisi kaiken...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila menee tauolle! Kiitos vielä kerran kaikille filosofiakahvilaan osallistuneille! Palaamme lokakuun alussa.
Julkaisen blogissa kuitenkin hajanaisia mietteitä ja valmistelun sivutuotteita. Piakkoin - niin uskon - julkaisen ainakin alustavan suunnitelman syksyn aiheista.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Kiitokset filosofiakahvilan osallistujille Fuengirolassa ja Torre del Marissa! Zoomin kautta pidetään vielä yksi ylimääräinen istunto tiistaina 30.4. klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18.00 Suomen aikaa).
Linkki:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Bernard Russell (1872-1970),
brittiläinen matemaatikko ja filosofi, matkusti vuonna 1948 lentokoneessa, joka
putosi Pohjanmereen. Onnettomuudessa kuoli 19 ihmistä. 76-vuotias Russell ui
pitkän aikaa ennen kuin hänet pelastettiin. Toimittajat kysyivät häneltä, mitä
tunnettu filosofi ajatteli uidessaan. Russell vastasi: ”Sitä vaan, että on
kylmää tämä vesi.”
Kaikki tarinat voivat olla
opettavaisia, jos niitä ajattelee. Otan esiin muutamia asioita, joita minä
keksin.
1.Filosofi on ihminen,
ruumiillinen olento. Hän ei leijaile ylemmissä sfääreissä. Lentokone voi
pudota. Myös hänen kannattaa osata uida. Eikä hän uidessaan kylmässä vedessä
ajattele kielen, logiikan ja matematiikan salaisuuksia, vaan veden kylmyyttä,
omaa selviytymistään.
2.Toimittajat ovat aina
kysyneet tyhmiä kysymyksiä.
3.Russelilta ei kysytty hänen tunteistaan,
esimerkiksi siitä, oliko hän järkyttynyt muiden matkustajien kohtalosta. Hän
saattoi olla järkyttynyt. Russellin vastaus kertoo silti asenteesta, joka
vaikuttaa välinpitämättömältä. Moni muukin olisi kyennyt kylmässä vedessä
vastaavanlaiseen kylmyyteen – mahdollisesti hyvinkin tarpeelliseen kylmyyteen.
4.Filosofi on ihminen, ruumiillinen olento. Hänkin joutuu koko ajan erilaisiin tilanteisiin. Ehkä hänen filosofisuutensa mitataan silloin. Olisi hauskaa ja opettavaista tutkia, miten hyvin nykypäivän filosofit selviävät erilaisissa tilanteissa ja voiko heistä kertoa tarinoita. Esikuva voisi olla Diogenes Laertios, kreikkalainen historioitsija 200-luvulta.
(Puhuin Diogenes Laertioksen esimerkeistä, kun aiheena oli filosofinen elämä. Hänen teoksensa Merkittävien filosofien elämät ja opit puhuu filosofien ideoista ja opeista, mutta kertoo myös pieniä tarinoita, anekdootteja, joissa filosofit reagoivat johonkin tilanteeseen.)
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvilan aihe 23.4./24.4/ Fuengirolassa ei ole enää tänä keväänä.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Kaikki tuntevat tarinan. Learilla on kolme tytärtä. Lear päättää luopua kruunusta ja jaksaa vallan tyttärien kesken. Väärinymmärryksen takia valtaa ei saa Cordelia, ainoa joka todellisuudessa on uskollinen isälleen. Väärinymmärrys johtuu siiitä, että Cordelia ei käytä retoriikkaa, korusanoja.
Lear vierailee ensin toisen, sitten toisen vallan saaneen tyttärenä luona, mutta huomaa tulevansa torjutuksi, kylmästi kohdelluksi. Kohta hän on on tuulisella nummella pienen seurueensa kanssa. Taivasalla, tuulessa, hylättynä, hän alkaa menettää järkeään, siltä näyttää.
Hänen seurassaan on narri, joka niin kuin monet Shakespearen ja aikalaisten narrit kertovat totuuden, jota ei kuunnella. Kuningas Learin narrin elämä oli tuskaa. Hän sanoi totuuden. Learin korvat kuuntelivat tuulta, eivät narrin sanoja. Narri poistuu näyttämöltä ilman mitään selityksiä tai perusteluja. Tämä on ollut monenlaisten oppineiden spekuloinnin aiheena vuosisatojen ajan.
Ehkä hän toivoi poistuvansa näyttämöltä ja ajatteli olevansa Learin sisällä, kun on poissa. Kun Lear on narri itse, tapahtuu jotain, syntyy uusi herkkyys. Ehkä hän sitten kuulee, ajatteli hullu.Tässä maailmassa totuus on koira, joka ruoskitaan ulos koirankoppiin.
Tuulet huojuttivat heitä nummella. He eivät olleet enää kuningas ja narri, vain kaksi koiraa tuulten armoilla. Niin kuin sanoin Kuningas Lear on William Shakespearen näytelmistä kyynisin sanan alkuperäisessä merkityksessä. Minnekään ei pääse ilman kauhistuttavaa harjoitusta.
Lear anoi apuun salamoita. Ei halunnut luopua sadasta miehestään, ei tahtonut jättää kaikkea, halusi olla vielä edes kuninkaan varjo.Hän oli enää vain ihminen eikä nähnyt sitä. Tyttäriltään hän vaati,etteivät tekisi häntä hulluksi. Liian myöhään. Learin järki huiskutteli omille teilleen.
Vielä kerran ja vielä enemmän hulluutta, tuulta, kylmää. Uuteen elämään mennään myrskyn läpi. Lear saapui kukilla seppelöitynä, ylisti lintujen lentoa ja sanoi olevansa kuningas, on siis viimeisen järjen hipun menettänyt. Narri oli nyt hänen sisällään. Narri oli ääni hänessä, kirkkain.
Lear huusi keihäitä, käski antamaan merkin, menemään maaliin.
Järkeä oli Learin hulluudessa, joka näki, että
keinottelija hirtätyttää väärentäjän. Vanha mies kukkakruunu päässä arvonsa
menettäneenä, arvoonsa kurottaen ja koko maailma tanssien hänen sisällään ja
ulkona, nummella, tanssi heinä. Voiko mitään oikaista, parantaa?
Näytelmä on synkkä. Lear tajuaa asiat liian
myöhään, kun hän kantaa Cordelian ruumista. Cordelian koruton puhe, narrin totuus,
olivat ilman korvia. Retoriikka puree paremmin. Ihminen haluaa olla imarreltu.
Nämä teemat – koruton puhe, suora totuus, alastomuus, paluu luontoon – ovat kyynisen koulukunnan teemoja. En tiedä, että oppineet olisivat kiinnittäneet tähän huomiota. Se ei ole tärkeää. Tärkeämpää on kokemus, joka mahdollistuu draaman kautta. Meidät hylättiin ja me hylkäämme tämän maailman, vastaanotamme toisen sateessa ja tuulessa,alastomina, koirina.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvilan aihe 16.4./17.4/ Fuengirolassa ei ole enää tänä keväänä.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Marcel Proust sanoi. "Älä koskaan tunnusta." En
tiedä, muistuttiko hän itseään hyvästä periaatteesta vai antoiko toiselle neuvon.
Lause todistaa, että Proust oli perverssi, sivilaation
vihollinen. Hänen neuvonsa on anarkistinen; se sotii kaikkea järjestystä
vastaan. Rikoksentekijän täytyy tunnustaa, potilaan pitää tunnustaa olevansa
sairas, lapsen on myönnettävä olevansa tappelun aloittaja.
Marcel Proust
Proust, vanha ketkuli, etsi toista tietä...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Oscar Wilde
Filosofiakahvilan aihe 9.4./10.4/ Fuengirolassa ei ole enää tänä keväänä.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Sanskriitin kielessä on sana anātman (anatta), jota ei tietääkseni ole länsimaisessa kielessä. Sen tekninen käännös voisi olla epäsubstantiaalisuus. Se merkitsee sielun olemassaolemattomuutta tai epäsubstantiaalisuutta. Joskus näkee käytettävän sanaa Ei-Minä. Buddhalaisessa ajattelussa kaikki muuttuu, kaikki on väliaikaista ja ajatus aidosta minästä tai itsestä on harhaa. Voimmeko siis ajatella buddhalaisesti, kun meillä ei ole tätä sanaa? Vai onko se jotain liian intialaista?
Sana on buddhalaisessa ajattelussa tärkeä, koska se merkitsee egottomuutta; sitä, että ajatus minästä ja itsestä ovat illuusioita. Me olemme niin kiinni egossa, että liitämme tämän epäitsekkyyteen. Sanaa ei kuitenkaan käytetä kovin moraalisessa mielessä, ainakaan länsimaisessa merkityksessä.
Länsimaisessa, varsinkin saksalaisessa, filosofiassa on perinne, jota voisi nimittää hyvän egoismin traditioksi. Se alkoi (ehkä) Johann Gottlieb Fichtestä (1762-1814). Erityisesti Arthur Schopenhauer (1788-1866) kehitti ajatusta egoismista: ihminen yrittää tehdä kaikista hetkistä, kaikesta tapahtuvasta omaa. Tämä ajatus – niin kuvittelen – vaikutti esimerkiksi Max Stirneriin (1806-1856) ja Friedrich Nietzscheen (1844-1900). Schopenhauerin ajatus oli yhdenlaisen individualismin puolustusta ja vaikkei se ollut varsinaista itsekeskeisyyttä sanan arkipäiväisessä merkityksessä, hän muotoili tällaisen ajatuksen: “Kaikki minulle, muille ei mitään.”
Vaikka tämä hyvä egoismi ja sen perinne on synnyttänyt paljon väärinkäsityksiä ja sitä on tulkittu moralistisesti, on helppo nähdä, että “minä” ja “itse” ovat sillä tavalla keskeisessä asemassa länsimaisessa ajattelussa, ettei buddhalaisuus ehkä avaudu kovin helposti (siitä huolimatta, että Schopenhauerin, Stirnerin ja Nietzschen ajatuksista voi löytää jotain buddhalaista).
Ajatus epäsubstantiaalisuudesta ja toisenlaisesta näkökulmasta ei ole silti täysin vieras länsimaisessakaan ajattelussa. Usein se on liittynyt mystikkojen ajatuksiin tai ajattelijoihin, jotka ovat yrittäneet katsoa ylhäältä, kosmisesta näkökulmasta.
Nietzsche on häkellyttävä. Juuri kun luulet oppineesi tuntemaan hänet, hän ottaa kasvoilleen toisen naamion. Hän totesi jo varhain, että kun ihminen oppii ajattelemaan toisin, hän myös tuntee toisin. Lukija voi ihmetellä, millaista voisi olla toisella tavalla tunteminen. Nietzschen tekstit saattavat antaa sellaisen kuvan, että hän yksinkertaisesti antaa hyvän omantunnon olla egoistinen kyseenalaistaessaan vallitsevan moraalin. Hänellä on kuitenkin tekstikatkelma, joka sanoo: “Minun” ja “sinun” tuolla puolen. Tuntea kosmisesti!" Näkökulma ylittää sekä egoistisen että altruistisen perspektiivin, vaikka tämä ei varmasti ollut herran viimeinen sana.
Puhuin vuosia sitten Vicente Núñezin aforimista, joka lähentyy sanskriitin sanan ajatusta: “El ser no es sustancia, sino una relación.” Käänsin tämä teknisesti: ”Olento ei ole substanssi, vaan suhde.”
Sana ”substanssi” on yleinen, aika vaikea tekninen termi filosofiassa. Tieteellisessä sanastossa tai yleiskielessä se merkitsee ainetta tai ainesta, mutta filosofiassa pikemminkin itsenäistä oliota, olion olemusta; substantiaalinen on joku jolla on oma olemus. Aristoteles määrittelee substanssin (ousia) toisaalta materiaaliseksi substanssiksi, siis aineeksi ja toisaalta Metafysiikassa myös olennon tavaksi olla maailmassa; se merkitsee, että olento on subjekti, jota ei määrittele mikään muu. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että Aristoteleelle olento on substanssi.
Núñezin sofismi on antiaristoteelinen väite. Hän sanoo: Olento ei ole substanssi; olento ei ole subjekti, jotakin erillistä ja määriteltävissä erillään muista olennoista.
Olento on suhde. Jos
kaksi olentoa kohtaavat, tärkeää ei ole näiden olentojen olemus, niiden
kristallisoitunut olemus – joka on vain fiktio. Tärkeää on näiden olentojen
positio, tila ja asema suhteessa toiseen. Kohtaamisen luonteen määrittelee se
mikä on olentojen välissä. Oleminen on suhteellista (relationaalista, ei
relatiivista). Se ei siis ole substantiaalista. Voiko sanoa ”minä”? Kyllä, mutta ”minä” on suhde – suhde toiseen, toisen
suhde ”minään” ja ”minän” suhde omaan itseensä. Ei pitäisi puhua
identiteetistä, ainakaan mistään pysyvästä.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Sid Vicious
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio). Kiirastorstaina 28.3. ei ole.
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Olettakaamme, että voisimme
pitää filosofía muutakin kuin oppiaineena, puheena, teorioina. Jotkut ovat
sanoneet, että se on toimintaa, jotkut jopa puhuneet siitä elämäntapana. Voisiko
puhua filosofisesta elämästä? Mitä se tarkoittaisi? Minkä näköistä on
filosofinen elämä?
Diogenes Laertios, kreikkalainen historioitsija 200-luvulta (merkittävä lähde antiikiin tutkijoille), voisi olla avain. Hänen teoksensa Merkittävien filosofien elämät ja opit voisi antaa vihjeitä. Kirjoittaja puhuu filosofien ideoista ja opeista, mutta kuvaa myös sankareiden ulkonäköä, olemusta ja olemisen tapaa. Hän kertoo pieniä tarinoita, anekdootteja, joissa filosofit reagoivat johonkin tilanteeseen, jonkun sanoihin. Filosofinen elämä on totuuden osoittamista, muttei vain sanoissa, opeissa, vaan myös siinä, miten reagoi, toimii. Se ilmenee – sen täytyy ilmetä – myös olemisen tavassa.
Kun Diogenes Laertioksen tarinoita ja tekstejä lukee, huomiota herättää se, että monet ns. filosofit suhtautuivat erittäin varautuneesti, jopa torjuvasti, moniin aikalaisten tapoihin ja arvoihin. He eivät usein olleet kiinnostuneita kunniasta, maineesta tai rikkauksista. Ne olivat joidenkin, esimerkiksi Diogenes Sinopelaisen, mukaan paheen koristeita. Tässä mielessä punkkarit ovat kaikkein lähimpänä filosofista elämää meidän aikanamme.
Vaikka emme suostuisi hyväksymään ajatusta punkkareista filosofisena koulukuntana, voisimme ottaa tosissaan kysymyksen. Mistä tunnistamme filosofin, jos tutkinnot tai virka eivät takaa sitä, että ihminen olisi filosofi?
On kuviteltavissa, että filosofilla on samanlainen kriittinen tehtävä kuin Diogenes Laertioksen aikana? Ehkä hän vastustaa tyrannia yhä vieläkin. Silloin voisimme ajatella, että hän aktivisti. Kaikki aktivistit eivät varmaan silti ole filosofeja. Voimme ajatella, ettei hänen eleensä ole kaikki suureellisia. Ero saattaa olla jossain pienessä.
Filosofit vastustivat alusta lähtien yleistä mielipidettä. He tekivät jopa erottelun mielipiteen ja tiedon välillä. Kaikilla on mielipiteitä, myös filosofeilla. Ero voi saattaa näkyä epäilevässä asenteessa. Se saattaa näkyä myös mielipiteisiin kohdistuvassa väheksynnässä. Hän saattaa pitää tärkeämpänä pieniä poikkeuksellisia tekoja.
Filosofia on ajattelua. Mutta myös muut ajattelevat. Myös tavalliset ihmiset tuntuvat aika ajoin pohtivan ns. filosofisia kysymyksiä, esimerkiksi kun he pohtivat arvojaan, elämän mielekkyyttä ja kun he etsivät vapautta tai kysyvät, miksi maailmassa on niin paljon pahuutta.
Vakavat koulutetut ihmiset haluaisivat ehkä sanoa, että filosofilla metodi, hänellä on harjoiteltu taito tai sivistys, joka taka hänen ajatustensa merkityksellisyyden. Ero filosofin ja ei-filosofin välillä ei kuitenkaan välttämättä ole tässä. Sana filosofia tarkoitti alunperin viisauden ystävyyttä. Jos sana viisaus on hankala, niin on ystävyyskin. Se pitää sisällään idean, että jollakin on intohimoinen suhde tähän ns. viisauteen. Ero tavallisen ihmisen ja filosofin välillä saattaa olla innostuksessa, sen asteessa.
Jos filosofisen elämän erottavat tekijät ovat pienet eleet, pienet poikkeukselliset teot ja innostus, punkkari saattaa yhä olla eniten filosofi…
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Blaise Pascal (1623-1662) oli
ranskalainen matemaatikko, filosofi, mekaanisten laskimien ja
todennäköisyysteorian yksi kehittäjä. Hän joutui liikenneonettomuuteen (hevosvaljaat syöksyivät
sillalta alas, kun hevoset jostain syystä pillastuivat). Hän selvisi, mutta
tulkitsi tapahtuman Jumalan varoitukseksi.
Matemaatikko, todennäköisyyslaskija ja uskonnollinen ajattelija samassa ihmisessä. Hän kysyi: “Onko parempi uskoa Jumalaan vai olla uskomatta?” Pascalin järkeily oli yksinkertainen. Jos joku päättää uskoa, ja Jumala on olemassa, hän voittaa pelastuksen. Jos Jumala ei ole olemassa, hän ei ole menettänyt mitään. Kun joku ei usko, hän ei voita mitään, jos hän oikeassa, mutta ollessaan väärässä, hän joutuu kadotukseen. Pascal, looginen ihminen, päättelee, että kannattaa lyödä vetoa Jumalan olemassaolon puolesta.
Tämä on ollut monien vitsien aihe. Pedro González Calero sanoo: “Löisin vetoa, ettei Jumala pidä Pascalin vetoa hauskana.” Tämä on erityisen hyvä vitsi jo siksi, että kirjoittajan käyttämä sana hauskuudesta (gracia) merkitsee teologiassa muuta, Jumalan armoa.
Minäkin pidin ideaa vain kuriositeettina kunnes (hyvinkin) ateistinen filosofi Gilles Deleuze avasi toisenlaisen näkökulman. Hän korostaa, että Pascalin ideassa on olennaista kysymys, millainen olemisen tapa on oikea. Deleuze onnistui katsomaan asiaa toisesta näkökulmasta, vähemmän kliseisesti, koska hän kiinnitti huomionsa kysymykseen, ei vedonlyöntiin tai päättelyyn.
Yrittämättä olla yhtä terävä kuin Deleuze, lähtien hänen huomiosta, totean: Jos Pascalin koomisena pidetyn vedonlyönnin takana on todellinen ongelma, kysymys olemisen tavasta, Pascal saattaa tuoda esiin menetelmiä koskevan ongelman. Pascal lyö vetoa, koska meillä ei ole mitään valmista kriteeriä. Ehkä ei ole edes hyvä etsiä uutta kriteeriä, kuvitella sen mahdollisuutta.
Tämä ei tarkoita, että arviointi olisi mahdotonta tai tarpeetonta. Meidät voidaan yrittää pakottaa johonkin elämäntapaan tai normiin, joka on sietämätön, tuskaa aiheuttava. Meillä voi olla jokin esimerkiksi kauneuden kaanon, normi, jonka mielivaltaisuus on näytettävä ja ymmärrettävä. Maailma voi sanoa minulle: “Sinun on tehtävä itsestäsi yritys.” En ehkä halua sitä tai tämän imperatiivin mukaan eläminen merkitsi, että poissuljen elämästäni nautinnon, kauneuden, luovuuden muotoja.
Vaikka pitäisin kriteerin luomista mahdottomana enkä näkisi edes moisen pyrkimyksen toivottavuutta, joudun ajattelemaan, miten voisin arvioida yhden ja toisen olemisen tavan eroa. Miten voin sanoa mitään tärkeää, jos minulla ei ole kriteeriä? Joudunko lyömään vetoa?
Voi olla, että voin luoda ja keksiä kriteerejä, vaikkeivat ne kelpaisi kaikille. Niiden ei ehkä kuulukaan kuulua kaikille. Olemme erilaisia ja meillä on oikeus olla erilaisia. Ehkä siitä voisi luoda jo jonkinlaisen kriteerin. Deleuze sanoo monessa teoksessaan, ettei totuuden käsite ole olennainen. Se ei tarkoita, ettei hän käyttäisi sanaa eikä ettei hän uskoisi jonkinlaiseen totuuteen, vaikkei sitä määrittelekään. Hän sanoo, että välttämättömyys, tärkeys ja kiinnostavuus ovat olennaisempia.
Deleuze sanoo yhdessä tekstissään (Pourparlers 1972-1990, 1990) mielenkiintoisen asian. Välttämättömyys, tärkeys tai kiinnostavuus eivät asetu totuuden sijalle, vaan mittaavat sanotun totuutta. Jos haluan, ettei sanottu ole merkityksetöntä, olennaista ei ole katsoa, onko se totta vai ei, vaan onko sen sanominen tarpeellista tai jopa välttämätöntä. Nämä saattavat tuntua subjektiivilta asioilta, mutta ne eivät ole sitä täysin…
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Enrique Vila-Matasin (1948)
teoksessa Historia abreviada de la literarura portátil (1985) joukko 1920-luvun
avantgardistisia taiteilijoita ja kirjailijoita perustaa shandy-salaliiton,
salaseuran, joka edistää kirjallisuuden ja taiteen tekemistä kannettavaksi.
Vila-Matas ei luonut vain käsitettä (shandy), vaan visioi toisenalaisen
elämäntavan, jolla tietysti on tekemistä myös todellisten esimerkkien kanssa.
Vila-Matasin shandy on mielenkiintoinen myös filosofisesti, jos ja kun filosofia kysyy, miten meidän pitäisi elää. Sana shandy tulee Laurence Sternen (1713-1768) klassikkoromaanista The Life and Opinions of Tristram Shandy, Gentleman (1759-1767). Vila-Matas sanoo teoksensa alaviitteessä, että shandy on Sternen asuinpaikan, Yorkshiren murretta ja merkitsee iloista, vaihtelevaa ja tärähtänyttä. Salaliittolaisia yhdisti mm. innovatiivinen henki, äärimmäinen seksuaalisuus, suurten tavoitteiden poissaolo, väsymätön nomadismi, epäjuhlallisuuden viljely. Jokaisen jäsenen piti toimia poikamieskoneena (máquina soltera).
Salaseura on fiktiivinen, mutta monet sen jäsenistä oli aikansa todellisia avantgardisteja, surrealisteja ja dadaisteja. Kristian Blomberg luettelee väitöskirjassaan René Charista surrealistiseen elämäntapaa kuuluvia asioita: ”...halu omistautua runoudelle (erityisesti kielen ja oman maailmassaolon kokemuksen välisen suhteen luotaamiselle), pitkät keskustelut, harhailu, sattuma, haluttomuus työntekoon sekä surrealistien ryhmässä vallinnut erotiikalle myönteinen ilmapiiri.”
Joku voisi sanoa, että tässä kärsitään nyt vakavasta vakavuuden puutteesta. Miten shandy tai surrealistien elämäntapa voisivat olla vakavasti otettavia vaihtoehtoja? Kun kysymme näin, oletamme, että vakavuus on hyvä asia. Sterne sanoi: ”Vakavuus on kehon salaperäinen tila, jonka tarkoitus on salata sielun puutteet.” Vaikka emme uskoisi Sterneä, voimme todeta, että aika ajoin tietyn lajin vakavuus hymyilyttää, jos ei epäilytä.
Jotkut shandien tempauksista eivät ole vain vakavuuden, vaan myös syvällisyyden parodiointia. He viettävät päiviä prinssi Mdivanin vuokraamassa sukellusveneessä. Kertoja kertoo kahdesta tekstistä, jotka sisältävät tietoja noista päivistä, mutta hän toteaa, ettei prinssi Mdivanin tekstiin, voi luottaa, koska se on täysin sekopäinen. Tämän tekstin mukaan salaliittolaiset olisivat matkustaneet sukellusveneellä maailman ääriin, mutta kertojan tietojen mukaan se ei kuitenkaan liikkunut satamasta.
Taiteilija Paul Kleen teksti on kertojan mukaan luotettavampi, mutta Kleekin kertoo tekstissä mm. unesta, jonka hän näki poltettuaan opiumia. Sukellus, meneminen syvyyksiin, ei voi paljastaa shandeille mitään perustaa, vain perusteettomuuden.
Voimme lisätä shandien asenteen epäilyttävyyteen myös sen, ettei se tunnu vievän minnekään eikä auta ketään suunnistamaan. Shandeissä on kuitenkin jotain kiehtovaa samalla tavalla kuin Michel Tournierin henkilöhahmoissa: he löytävät elämästä jotain runollista tai maagista. Heidän elämässään tuntuu olevan sisäinen logiikka. Se ei poisulje epäonnistumista, tuhoutumista tai eksymistä. Siinä on silti jotain kaunista.
Voimme kysyä, voimmeko oppia jotain fiktiiviltä henkilöiltä? Voimme, tietenkin. Ihminen voi oppia Shakespearen Prosperolta. Voimme inspiroitua Sofokleen Antigoneesta. Mitä voimme oppia Vila-Matasin kevyiltä, kevytmielisiltä, vaeltavilta hahmoilta? Voimme oppia seikkailumielen, halun katsoa nurkan taakse.
Loppukevään aiheet:
Pascalin veto
Filosofinen elämä
Minä itse, pappilan musta sika
Oscar Wilde, rangaistus ja olemassaolon estetiikka
Näemmekö tunnustuksen?
Alaston Lear
Fuengirolassa ei ole filosofiakahvilaa pääsiäisviikolla eli 28.3.