Päämäärä

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

Filosofinen ajattelu pyrkii muuhun kuin tietoon jostakin asiantilasta. Filosofoiminen voi tuottaa tietoa, mutta se on enemmänkin sivutuote tai se on väline. Päämäärä ei ole hyvin perusteltu käsitys, vaan se, että ajattelija itse muuttuu. Siksi filosofoiminen on enemmänkin meditaatiota kuin tiedettä.

Tämä jo selittää – ehkä myös oikeuttaa sen, ettei filosofia ole ”objektiivista”: ajattelija tuo väistämättä oman subjektiviteettinsa, oman itsensä, kokemuksensa ja elämänsä filosofiaan. F.Nietzsche kirjoitti: ”Vähitellen olen oppinut, että tähän saakka mikä tahansa suuri filosofia on tekijänsä tunnustus ja (on sitä halunnut tai ei, on sen huomannut tai ei) se muodostaa hänen muistelmansa.” Filosofiset teokset, systeemit: ei muuta kuin muistelmia. Tai niin kuin Leslie Paul Thiele kauniimmin sanoi Nietzschen omasta ajattelusta: Se muodostaa sielun poliittisen elämäkerran.

Miten siis filosofoiminen muuttaa ajattelijaa? Heti aluksi ja myös lopuksi, se muuttaa ajattelua. Kun joku kysyy kysymyksen ei vain löytääkseen vastauksen kysymykseensä, löytääkseen ratkaisun pulmaan, vaan seuratakseen kysymystä, elääkseen kysymyksen kanssa, hän tekee niin joko tehdäkseen kysymyksestä pysyvän tai heittääkseen sen pois, hyljätäkseen sen turhana. Filosofoimisen seuraus, muutos ajattelussa, voi olla – ja on erittäin monta kertaa – että tajuaa jonkun ongelman olevan pseudo-ongelma. Tässä jo näemme ja arvaamme, että vaikkei filosofia ole tiede, siinäkin voi olla mukana metodi. Tarvitaan menetelmällisyyttä, jotta onnistuu erottamaan todellisen ongelman ja pseudo-ongelman.

Mutta miksi muuttaa ajatteluaan, miksi pyrkiä ajattelemaan toisin? Yksi aika yksinkertainen syy on se, että kohtaamme tilanteita, jossa vanha ajattelumme ei toimi. Joudumme kyseenalaistamaan, problematisoimaan uudella tavalla, jotta voisimme muuttaa tilannetta, voimasuhteita. Myönnän olevani laiska, mutta jos on pakko, on pakko.

Filosofia motivoi siis halu muutokseen. Siksi hänen tarvitsee tarttua sellaisiin ongelmiin, jotka koskevat häntä ja omaan aikaansa. Hänen täytyy ottaa tehtäväkseen todelliset kahleet, ei vain abstrakteja ongelmia, ei vain akateemisia ongelmia. Filosofi voi olla oppinut ja hän voi tarvita oppineisuutta, mutta hänen kysymyksensä on muutakin. Ollakseen filosofi hän kysyy muutakin kuin mitä Platon todellisuudessa ajatteli.

On monenlaista rationaalisuutta, järjenkäyttöä, ajattelua. Miksi sen pitäisi olla filosofiaa? Eikö taloustiede ole merkityksellisempi? Nimenomaan siksi tarvitsemme filosofiaa, että se on meditatiivista. Se ei pyri muuttamaan tilannetta soveltaen jotain oikeaa tietoa; se muuttaa tilannetta muuttamalla tekijää, osallistujaa. On selvää, että maailmaa muutetaan aktiivisesti, tehokkaasti, käyttäen kemian ja biologian suomaa tietoa. Filosofia vaikuttaa tehottomalta. Mutta sitä ei olla vielä käytetty. Ei olla vielä kokeiltu, mitä se voisi merkitä. Filosofiaa ei olla vielä keksitty.

Vaikka minä en ole keksinyt filosofian merkitystä enkä voi selittää sen olemassaoloa, voin omalta kohdaltani – tunnustuksellisesti, omaelämäkerrallisesti – sanoa jotain sen hyödyllisyydestä. Filosofia on kettu: se liikkuu nopeasti ja kaikkialle. Jos olen jossain tuskallisessa tilanteessa, aika vähän merkitsee mitä tiedän kemiasta tai biologiasta. Mutta jos filosofia on antanut minulle aseen, mahdollisuuden vaikuttaa itseeni, tilanne on toinen. Kun ihminen kuoli käsiini, minulla ei ollut osaamista hänen auttamiseensa, mutta minulla yksi asia, filosofinen asenne, joka auttaa: Älä kysy tyhmiä ”filosofisia” kysymyksiä, älä jossittele. Filosofia voi varustaa, valmentaa, valmistaa meidät johonkin tilanteeseen tai koettelemukseen. Tämäkin esimerkki kertoo, että se varustaa tehden meidät kevyemmiksi; se riisuu jotain turhaa.

Päämäärä on siis, että muuttuisin. En voi ehkä muuttua paremmaksi, mutta mahdollisesti onnellisemmaksi. Tärkeintä on, että muuttuisin muuttuvaksi, tekisin muutoksen mahdolliseksi – palauttaisin itseeni liikkuvuutta. Miksi siis puhua muille, miksi puhua näistä omakohtaisista, itsen kanssa tehdyistä taisteluista? Kuvittelen ja toivon, että siitä olisi hyötyä. Vaikka kukaan ei saa samaa kokemusta, voi joku kuitenkin seurata kokemuksen jättämiä jälkiä, oppia niistä – oppia ehkä kysymään...

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 4.HUHTIKUUTA. RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI KLO 13.30. AIHE: ESPANJALAISIA AIHEITA.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Huhtikuun ohjelma 2017

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

1. Päämäärä
2. Ekonomian tarina
3. Itsekunnioitus, Seneca ja orjuus
4. Tiedon käyttö

Fuengirolassa torstain ryhmä lopettaa todennäköisesti 6.huhtikuuta. Missään tapauksessa kahvilaistuntoa ei ole kiirastorstaina 13.huhtikuuta.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tiedostaminen ja tiedostamaton

(Pierre Bourdieu)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

Nämä ovat antifreudilaisia pintaan kiinnittyneen huomioita, ei muuta. Tietenkin tiedostamaton on olemassa, mutta se ei ole välttämättä sellainen kuin miksi psykoanalyysi sen on hahmottanut. Tietenkin tiedostamattoman käsite oli olemassa ennen Freudia, mutta ”todelliseen” tiedostamattomaan emme pääse käsiksi palaamalla aikaisempaan aikaan, vanhempaan ajatteluun.

Mikä on tiedon tai tiedostamisen suhde tiedostamattomaan? Mitä on tiedostamaton, miten se vaikuttaa? Tieto vaikuttaa monesti paljon enemmän kuin tietämättömyys. Kun eurooppalaiset eivät vielä tienneet, että Amerikka oli olemassa, tämä tietämättömyys ei vaikuttanut läheskään niin paljon kuin tieto sen olemassaolosta (se vaikutti monella tavalla). Tietämättömyys ei ole silti sama asia kuin tiedostamaton. Tiedostamaton on jotain muuta; se on nimenomaan jotain, jonka ajatellaan vaikuttavan tavalla tai toisella.

Freudilainen ja yleensä psykologinenkin käsitys on, että tiedostamaton on ainakin osaltaan jotain, joka syntyy torjunnasta. Silloin kun se syntyy torjunnasta, se usein silti ilmenee: se tulee esiin oireina, esimerkiksi neurooseina. Mutta voisimme silti kuvitella, että on toisenlaista tiedostamatonta, joka ei liity torjumiseen, unohtamiseen, traumaattisiin kokemuksiin ja superegon tyrannimaiseen vaikutukseen. Voi olla, että on asioita, joita emme tiedosta, koska ne ovat niin lähellä, koska ne ovat niin tuttuja, niin näkyviä, liian toistuvia. Silloin tiedostamaton ei välttämättä ole syvyys meissä, vaan sokeutta kategorioidemme, rituaaliemme ja käytäntöjemme edessä. Jotain tällaista tarkoitti Pierre Bourdieu, joka kirjoitti: ”Tiedostamaton on historia: kollektiivinen historia, joka synnytti ajattelumme kategoriat, ja yksilöllinen historia, jonka kautta ne on meihin kaiverrettu.”

Bourdieun määritelmä on mielenkiintoinen. Ehkä meidän ei tarvitse mennä psykoanalyysiin tai muuhun terapiaan, vaan tehdä jotain ihan muuta. Kaiken, jota emme tiedosta, ei tarvitse tulla tiedostetuksi. Emme esimerkiksi tiedosta – varsinkaan koko ajan – omaa ruoansulatustamme. Silti ruoansulatus on osa tiedostamatonta – jotakin joka vaikuttaa. Bourdieun määritelmä nostaa esiin kysymyksen, miksi ja miten meidän pitäisi tiedostaa tiedostamaton, joka on historia.

Nähdäkseni tiedostamattomalla, ajattelumme katergorioilla, on meihin ainakin kahdenlaisia vaikutuksia. Pysyessäni tiedostamattomana kategorian historiasta, minun on helppo käyttää kategoriaa, minun on helppo jatkaa puhumista ja luokittelua: en näe mitään ongelmaa. Tässä mielessä voisi sanoa – jos haluamme että elämä on helppoa – että ei kannata yrittää tiedostaa. Jos tiedostan, teen asioita vaikeammiksi, en ehkä enää tiedä mitä sanoa, mitä ajatella, mitä tehdä. Toisaalta tiedostamattoman pysyminen tiedostamattomana vaikuttaa niin, ettei sanat ja elämäni ole kokonaan omissa käsissäni. Pysyn historian ansassa, toistan esi-isiemme sanoja ja reaktioita. Minä en siis hallitse itseäni, olen muiden, usein kuolleiden ohjauksessa. Tämä voisi olla jo aika vakava syy tehdä jotain, yrittää tarttua siihen minkä edessä olemme sokeita.

Jos tiedostamaton ajatellaan ajattelumme kategorioiden historiaksi, joudumme tutkimaan historiaa, kategorioita ja käsitteitä sekä niihin liittyviä haluja tai tahtoa. Itsensä hallitseminen, tietynasteisen autonomian saavuttaminen, kiinnittyy oman historiamme hallitsemiseen.

Kaikki ajattelumme kategorioiden historia ei tule koskaa tietostetuksi, se on varma. Yritys olisi varmasti epätoivoinen, todennäköisesti myös turha. Me voimme asettaa itselle ohjenuoran, reseptin, joka rajoittaa työtä. Se mikä ajassamme, ympäristössämme, kulttuurissamme ei tunnu toimivan – se mikä aiheuttaa tuskaa – voi olla lähtökohta kysymykselle, jota alamme seuraamaan.

Ottakaamme esimerkki käsitteestä, jonka historia ei ole meidän hallussamme – ja joka saattaa aiheuttaa tuskallisia vaikutuksia: tiedostamaton. Mitä tekee psykoanalyytikko omalla tiedostamattoman käsitteellään paitsi ”parantaa”? Hän luo sen avulla tilanteen, jossa potilas on riippuvainen hänestä, tulkitsijasta. Levitessään kulttuuriin, massoihin, se antaa kauhean aseen kenelle tahansa. Aina voi sanoa toiselle: ”Sinulla on tiedostamattomia vaikuttimia...”

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 28.MAALISKUUTA. RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSA KLO 13.30. AIHE: "PRECARITY": JOUSTAVUUS JA EPÄVARMAT TYÖSUHTEET.

(SEURAAVALLA VIIKOLLA (VIIKKO 14) 4.HUHTIKUUTA "ESPANJALAISIA AIHEITA".)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Jatkuva kasvu

(Adam Smith)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

Jatkuvan kasvun idea ei ole ideologiaa; se on tietyn rationaalisen ajattelun ja hallitsemisen tavan sisäistä logiikkaa. Erilaisista syistä kohdataan jatkuvan kasvun mahdottomuus, se näyttäytyy mahdottomana tai katastrofaalisena, mutta ideasta ei päästä eroon niin helposti kuin väärästä mielipiteestä, sillä se on jotain enemmän. Sekä filosofit että ekonomit ovat todenneet, yhdellä ja toisella tavalla, että rajattomasti ei voi kasvaa rajallisessa maailmassa. Ympäristövaikutukset ovat hirveät. Mutta jatkuvan kasvun idea ei ole vain harha. Se on paljon pahempaa; se on systeemi.

Kun Adam Smith ja kumppanit arvostelivat merkantalismia ja ylipäätään vanhaa valtiollista järkeä ja asettivat markkinat erityiseen, erilaiseen, asemaan, idea oli varsin yksinkertainen. Tarkoitus oli taata tuotteen ”oikea” tai ”luonnollinen” hinta. Oikea sekä myyjälle että ostajalle. Liberalismissa oli jotain kaunista; se tahtoi poistaa talouselämästä nollasummapelin luonteen. (Nollasummapeli on peliteoreettinen tilanne, jossa yhden voitot ovat aina poissa toiselta.) Ei haluttu, että kyseessä oli kakku, jota leikataan.

Liberalistit halusivat ja näkivät, että naapurin rikkaus hyödyttää itseä ja toisinpäin. Tästä seurasi automaattisesti, että markkinoita pitää laajentaa. Oli jopa niin, että liberalistiset ajatukset synnyttivät toisenlaisen, uuden näkemyksen Euroopasta yhtenä taloudellisena toimijana: idea ei ollut yhden kansakunnan rikastuminen, vaan koko Euroopan rikastuminen. Globalisaatio alkoi 1700-luvulla ja tämä yhteinen rikastuminen mielessä synnytettiin idea jatkuvasta kasvusta. Liberalismi oli se ajattelutapa, joka toi Eurooppaan ajatuksen edistyksestä. Jatkuva kasvun idea syntyi samanaikaisesti kuin idea kollektiivisesta rikastumisesta. Jos tahtoo sanoa yksinkertaisesti ja ilkeästi, niin ensimmäistä kertaa Euroopassa ajateltiin, että rikastuminen on mahdollista muulla tavalla kuin varastamalla.

Jatkuva kasvu liitettiin kahteen liberalismin periaatteeseen: kilpailuun ja markkinoihin. Sen ajateltiin olevan mahdollista, jos on kilpailua ja jos markkinat ovat koko maailma. Tunnemme tämän maailman. Tällaiseksi se on nyt organisoitu. Lisäksi uusliberalismi on tehnyt merkittävän lisäyksen tähän logiikkaan, rationaalisuuteen, käytäntöön. Se ei vain pyri takaamaan markkinoita annetussa yhteiskunnassa; se pyrkii laajentamaan markkinoiden periaatetta, sovittamaan poliitiikan harjoittamisen markkinoiden periaatteeseen. Näissä olosuhteissa on vaikea päästä irti jatkuvan kasvun ideasta, vaikka tosiasiat ja tosiasialliset tilanteet puhuisivat sitä vastaan.

Jotta voisimme vähentää jatkuvan kasvun idean vaikutusta, pitäisi tehdä muutakin kuin muuttaa mielipidettä: pitäisi heikentää globalisaatiota ja kilpailua. On lamaannuttavaa ajatella, että vaihtoehto olisi pysyvä lama. Tiedämme myös, ettei liberalistiselle hallitsemisen tavalle ole vaihtoehtoa, koska sosialismilla ei ole omaa hallitsemisen tapaa – se on aina, alusta lähtien, kytkeytynyt muihin hallitsemisen menetelmiin ja strategioihin, myös liberalistiseen.

Yksi käsillä oleva vaikeus on ilmastonmuutos, tarkemmin sanottuna ihmisen toiminnan, energiankulutuksen, vaikutus ilmastoon. Se on suorassa yhteydessä jatkuvaan kasvuun. Mutta ketkä haluaisivat nyt hidastaa ilmastonmuutosta? Kun saksalaiset ekonomit pohtivat -50-luvulla mahdotonta kysymystä, maatalouden osallistumista markkinatalouteen, ehdotettiin ”väliintuloja”, vaikutuksia markkinoihin, jotka eivät olisi suunnitelmataloutta. Walter Eucken, ordoliberalismin luoja (Ordnung, järjestys) ajatteli, että poliittisen vaikuttamisen keinot ovat rajalliset, mutta totesi, että ihmisen toiminnan avulla voidaan kuitenkin vaikuttaa ilmastoon.

Jatkuvan kasvun ideaan liittyvä ongelma ei ole sen seuraamisen tuomissa vaikeuksissa, uusissa pulmissa, vaan ajatuksen sinnikyydessä, joka johtuu muusta kuin uskosta tai harhoista: se on osa käytäntöä, hallitsemista ohjaavaa järjenkäyttöä. Jatkuvan kasvun idean seuraaminen on olemista totuudessa, toimimista ja ajattelemista vallitsevan totuusjärjestelmän sisällä.

Vaikeudet eivät merkitse, ettei kysymystä pitäisi esittää. Ekonomeille pitää asettaa kysymys siitä, mitä he tietävät kasvusta ja sen rajoista. Poliitikoille pitää esittää kysymys siitä, miten he aikovat vastata nykyisiin ja tuleviin kriiseihin. Filosofisesti pitää valmentautua, irrottautua ajattelutavasta, joka sallii vain tietynlaiset kysymykset. On tehtävä työtä, jotta voisi ajatella toisin. Jos ei ole olemassa toisenlaista hallitsemisen tapaa, se pitää luoda. Kaikille niille, jotka sanovat, että on mahdotonta irrottautua tästä systeemistä, koska se vaatisi muutosta elämäntavassa, on sanottava: Kyllä, keksikäämme uusi elämäntapa.

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 21.MAALISKUUTA KLO 13.30. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI, AVENIDA DE LOS BOLICHES 4. AIHE: MIKSI TRUMP KAATUU?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Onko jalkapallo filosofian vihollinen?

(Birkenau)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

1.Peli joka jatkuu

SS viittasi sanalla Sonderkommando leiriläisiin, jotka huolehtivat kaasukammioista ja krematorioista. Auschwitzissa tällaiseen ryhmään kuulunut Miklos Nyiszli kertoi myöhemmin, että hän muistaa ”tauon”, jonka aikana järjestettiin SS-upseereiden ja Sonderkommandon edustajien välinen jalkapallo-ottelu. Tunnelma ei ollut sellainen kuin oltaisiin helvetissä: lyötiin vetoa, kannustettiin pelaajia, osoitettiin suosiota.

Giorgio Agamben kommentoi tätä jalkapallo-ottelua teoksessaan Quel che resta di Auschwitz. Tämä tauko, normaali hetki, oli leirin todellinen kauhu ja on kuin tämä peli  jatkuisi, niin kuin se ei olisi koskaan keskeytynyt. Agamben toteaa hirveällä tavalla, että me, jotka emme ole olleet leirillä, osallistumme tähän otteluun, joka toistuu kaikissa peleissä stadioneillamme, kaikissa televisiolähetyksissä, kaikissa jokapäiväisen elämän normaaleissa muodoissa. Agamben kirjoittaa:

”Jos emme opi ymmärtämään tätä ottelua, jos emme pysty sitä päättämään, ei ole koskaan toivoa.”

2.Leipää ja sirkushuveja

Joka kerta jalkapalloa katsellessa ja seuratessa tuntikausia jatkuvia keskusteluja jalkapallosta tulee mieleen, miten tähän ollaan tultu. En ihmettele jalkapallon viihdyttävyyttä, vaan tarvettamme viihteeseen. Jo Roomassa keksittiin, että viihde voi olla hyvä keino hallita, järjestää tietyllä tavalla hallittujen ja hallitsijoiden suhteet. Juvenalis kirjoitti satiirissaan: ”Leipää ja sirkushuveja.”(Panem et circences) Kirjoittaja viittasi roomalaisten laiminlyöntiin: he olivat unohtaneet mahdollisuutensa osallistua politiikkaan. Iskulause sopii sellaiseen hallitsemiseen tapaan, jossa pyritään välttämään kansalaisten aktiivisuus: heidät pidetään rauhallisina ja heiltä ehkä salataan jotain.

Kyse on yhdenlaisesta populismin muodosta. Vaikka se voi yhdistyä demomagogiaan, tässä kansanvillitsemisen sijasta tarjotaan huvituksia. Spektaakkelien järjestäjä ja rahoittaja (rahoitus oli yksityistä) vietteli, yritti ansaita yleisön, massojen, moraalisen kunnioituksen ja asettui heidän eteensä. Tässä mielessä jalkapallo ei muistuta kovin paljon antiikin maailman areenoita. Hallitsijoilla ei ole intressejä eivätkä hallitsijat tarjoa spektaakkelia. Vaikka roomalaiset spektaakkelit ja ajatus leivästä ja sirkushuveista ymmärretään usein niin, että tarkoitus oli vähentää politisointia, oli käytäntö hiukan toisenlainen, hienostuneempi. Ihmiset, massat, olisivat varmasti politisoituneet, vihastuneet, jos heiltä olisi sirkus otettu pois.

Tilanne on erilainen, mutta jalkapallolla on kuitenkin vastaavanlaisia vaikutuksia. Se myös tiedostetaan, esimerkiksi Espanjassa, jalkapallomaassa. Viime kesänä, vaalien ja EM-kilpailujen jälkeen, levisi pilakuva, joka ilmaisi, että espanjalaiset vaativat enemmän maajoukkueen valmentajalta kuin pääministeriltä. Lopulta huvitukset, spektaakkelit – esimerkiksi jalkapallo – vievät mielen toisaalle, pois todellisuudesta, pois häiritsevistä ajatuksista. Mutta se on se minkä ihmiset ovat valinneet. Tässä on kansan tahto, jos joku haluaa siitä jotain tietää.

3.Onko jalkapallo filosofian vihollinen?

Onko jalkapallo siis filosofian vihollinen? Paljon pahempaa: se on sen kilpailija. Se on voittamaton kilpailija, pahin vastustaja; se viettelee tehokkaammin kuin filosofia. Jalkapallo voi olla hieno laji, mutta se ruokkii pahinta ihmisissä: puolueellisuutta, väkivaltaa, fanaattisuutta ja tietynlaista rahvaanomaisuuden juhlintaa. Koska jalkapallo on hauskaa, viihdyttävää ja koska se on intohimo, se lisää torjuntaa kaikkeen sellaiseen, joka vaikeaa, teoreettista tai haastavaa todellisuudessamme, kulttuurissamme.

Epäilen vahvasti, että tilanne on samanlainen kuin Juan José Arreolan tekstissä Telemaquia:

Mies miestä vastaan. Haluaako joku lyödä vetoa?

  Hyvät naiset ja herrat: Ei ole pelastusta. Ottelu hävitään meissä. Piru pelaa nyt valkoisilla nappuloilla.

Haluan nostaa esiin kysymyksen viihteestä, huvituksista, niiden asemasta elämässämme, en muuta. Olemmeko liian varomattomia, kun annamme huvittaa itseämme?

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 14.3. KLO 13.30. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI. AIHE: KANSA JA MUUT TUNNEASIAT.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kompastuskiven valmistamisesta

(Peter Lorre/ Lotte Lenya Kevään herääminen 1929)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

Olen puhunut koetinkivistä. Olen laiminlyönyt toiset kivet, kompastuskivet. Todellakin voi puhua laiminlyönnistä, sillä jos tahdomme ajatella, muuttaa jotakin tilannetta, antaa jollekin mahdollisuudelle tilaa, jollekin elävälle happea, olla kriitikoita, emme saa vain heittää ilmaan kauniita lauseita. Meidän on valmistettava kompastuskiviä. Kenelle, mille? Tyhmyydelle, tietenkin. Mutta haluan olla täsmällisempi, mahdollisimman konkreettinen.

Tyhmyys ei ole tietämättömyyttä eikä aina edes ajattelemattomuutta. Voi olla, että ihminen soveltaa jotain tietoa toiminnassaan, seuraa jotain logiikkaa, järkeistää toimintaansa ja on silti tyhmä. Tyhmyys on kykenemättömyyttä arvioida analyysin, ajatuksen, tiedon tai totuuden arvoa ja merkitystä, niiden seurauksia. Arvostettu kanadalainen ekonomi Jean-Luc Migué ehdottaa, että pariskunnasta tehtäisiin yritys. Tarkoitus on analysoida pariskuntaa, esim. avioparia, yrityksenä ja tehdä siitä yritys, tuotantoyksikkö. Hän kysyy, mikä on pariskunta muuta kuin kahden osapuolen sopimus, joka koskee hankintoja ja saatujen hyötyjen jakamista. On tietenkin mahdollista analysoida pariskuntaa näin ja on mahdollista, että jotkut pariskunnat tekevät näin. Kukaan ei voi sanoa, että tämä olisi täydellistä rationaalisuuden puutetta. Mutta se voi silti olla tyhmää.

Kompastuskivi on – sen pitäisi olla – jokin hidaste, vaikeuttaja, pysäyttäjä toimijalle, joka mahdollisesti toimii täydellisen rationaalisesti, mutta arvaamatta tekemisensä vaarallisuutta, sen mahdollista tuhoavuutta. Tästä syystä kompastuskiven valmistaminen tai kritiikki vaativat muutakin kuin typeryyden, älyttömyyden ilmiantamista. Se on tarttumista rationalisoinnin muotoihin. Haluan tehdä vaikeaksi monen työn, esimerkiksi sosiaalityöntekijän tai lääkärin. Sitä tarkoittaa kompastuskiven tekeminen.

Otan yhden esimerkin ja teen sen yksinkertaistaen, luonnosmaisesti: koulutuksen. Kouluissa ollaan ennen ja nykyisin oltu onnettomia, mahdollisesti ainakin osittain eri syistä. Ennen koulu, autoritaarinen laitos par exellence, valmensi kuuliaisuuteen, kuriin, paikallaanistumiseen ja kehon kontrolloimiseen. Oppilaita valmistettiin tehtaisiin, liukuhihnalle. Tämän autoritaarisen laitoksen aiheuttamaa onnettomuutta dramatisoi hyvin esimerkiksi Frank Wedekindin näytelmä Kevään herääminen (1891). Nykyisin kärsivät myös kurittomat lapset. Koululaitosta pohditaan, siihen liittyviä asioita problematisoidaan eri maissa, osittain myös tuon onnettomuuden, kärsimisen takia. Monissa ehdotuksissa, ideoissa, on mukana pehmentämislinja: ei ulkoaoppimiselle, ei auktoriteettiopettajalle jne. Mutta tunnistetaanko rationaalisuuden tai rationalisoinnin muoto, joka tässä on mukana?

Joskus näiden ehdotusten lukemiseksi kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, mitä oppiaineita korostetaan. Esimerkiksi historian merkitys tuntuu vähenevän. Espanjaan halutaan taloustieto. Idea ei ole yhdenkään hallituksen, se on OECD:n (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) ehdotus. Sama laitos järjestää kuuluisat PISA-tutkimukset. Jos ennen koulun malli oli armeija, kuritekniikan ensimmäisen, esimerkillinen kehittäjä, nyt idea, malli, on hyvin paljon joustava, sopeutuva homo economicus, sama joka oli Jean-Luc Miguélla mielessä, kun kehitti ajatusta ”ideaalipariskunnasta”.

Jos ei vaikuttavaa rationaalisuuden muotoa (ekonomista ajattelua) tunnisteta, niin eikö se merkitse, että tuomme kouluihin samat vaikutukset ja tuskan muodot, kärsimyksen ilmentymät, kuin työpaikoille, yrityksiin? Eikö se ole jo nähtävissä? Eikö kilpailu ole lisääntynyt, tuonut kouluihin uudenlaista väsymystä, toisenlaista kuin Wedekindin hahmojen seksuaalinen turhautuminen?

Kompastuskiven tekeminen merkitsee, etten ehdota mitään uudistusta, vaan teen uudistuksen valmistamisen vaikeammaksi. Yritän näin mahdollistaa, että ajateltaisiin oikeasti, ei ajateltaisi sitä mitä ollaan opittu ajattelemaan. Niin kuin huomaatte, olen vakava herra: haluan vähentää kevytmielisyyttä.

P.S.

Jos joku on kiinnostunut, on filosofiakahvilaankin osallistunut Juhani Räsänen (et co) problematisoinut mielenkiintoisella tavalla koulua ja koulumaailmaa. Olen ainakin siitä yhtä mieltä, että ei tiedetä, mitä ovat vahvuudet tai hyveet. Se on koko länsimaalaista maailmaa koskeva ongelma, osa meidän kulttuuriamme. Olen viitannut tähän monta kertaa: moraalikysymykset liitetään oikeuksiin, ei hyveisiin. Elämme oikeuksien ja velvollisuuksien systeemissä. Emme enää tiedä mitä oli hyve. Ks. http://juhanirsnen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220118-koulupotilaan-ongelmana-tarkoituksettomuus ja http://www.syvienvahvuuksienkoulu.fi/

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 7.MAALISKUUTA. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI. AIKA: KLO 13.30. AIHE: IDEOLOGIAT, NAAMIOT, KARNEVAALIT.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila