Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä
pasifarm@yahoo.es
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Tämä aiheena 4.marraskuuta ja 6.marraskuuta:
Vapaan tahdon ongelma
ei ole ainoa tapa asettaa kysymystä tahdosta ja vapaudesta. Se voi olla huonosti
asetettu. Siinä oletetaan vapaus joksikin annetuksi ja joksikin, joka on
olemassa ennen toimintaa, tahtomista. Myös tahtominen on hahmoteltu
epäilyttävästi. Sitä ei nähdä tapahtumana tai prosessina. Mukana on mielikuva
olennosta, haamusta meissä. Sama mikä pätee oletukseen vapaudesta, pätee
oletukseen tahdosta. Oletetaan, että meissä asuu tahto, joka on olemassa ennen
toimintaa, tahtomista.
Historiallinen ja
kriittinen kysymys, joka koskee ns. vapaan tahdon ongelmaa, joka
todellisuudessa on vapaan valinnan ongelma (arbitrium
viittaa valintaan, ei tahtoon, tulee sanasta arbiter, tuomari): Miksi ja miten tästä on tullut ongelma? Vaikka
antiikin maailmassa oli näkemyksiä siitä, miten ja missä määrin ihminen voi
ohjata omaa toimintaansa, kysymys muuttui intensiiviseksi ennen kaikkea
keskiajalla ja uudella ajalla. Kysymyksen lähde – kysyjän olemisen tapa –
kiinnittyi tuonpuoleiseen, Jumalaan ja käsitykseen maailman järjestyksestä.
Tästä syystä riita tai ristiriita on koskenut determinismiä ja vapaata tahtoa.
Jumala määrittää kaiken maailmassa. Hyväksyen tämän teologit hermostuivat. Eikö
ihminen voi valita, tehdä tai olla tekemättä ja jos näin, miten hän voi olla
vastuullinen olento?
Tahdon oletetaan
olevan kyky, atominkaltaisen sielun voima, joka vaikuttaa asiantiloihin.
Historialliset dokumentit osoittavat, ettei edes kristillinen ajattelu käytännössä
hahmottanut asiaa näin. Varhaiskristityiltä lähtien luostareiden
perusperiaatteita oli totteleminen. Munkin täytyy totella, alistua toisen
tahtoon. Munkin tottelevaisuus ei ollut vain tietynlainen suhde toiseen, vaan
olemassaololle annettu rakenne ja suhde itseen; sen ilmaisu oli humilitas, nöyryys. Tahto toimii tahtoa
vastaan, tahtoo alistaa toisen tahtoonsa. Alistettu tahtoo olla tahtomatta,
tahtoo olla pistämättä vastarintaa, estettä toisen tahdolle. Humilitas merkitsee, että alistuja
luopuu omasta tahdostaan ja työskentee itsensä kanssa omaa tahtoaan vastaan.
Hallitsemisen
tavassa, josta käytettiin kreikaksi nimitystä tekhne tekhnom, latinaksi arsantium
(tietoisuuden ohjaus), totteleminen on väline ja olennaisen piirre ohjaajan ja
ohjatun suhteessa, mutta myös päämäärä ja tavoite. Missään ei ole näkyvissä
edes rivien välissä klassista kysymystä vapaasta tahdosta, mutta se ei
merkitse, ettei tässä asetettaisi kysymystä tahdosta ja vapaudesta. Vapaus –
jos se olisi mahdollista tai toivottavaa – merkitsisi tässä sitä, että
säilyttää oman tahtonsa, ei alistu toisen tahtoon. Filosofisesti kysymys on
hyvin erilainen. Se ei koske determinismiä ja indeterminismiä, vaan sitä, onko
tahto itsenäinen vai alistunut.
On selvää, ettei
kristinuskon vaikea suhde tahtoon ilmennyt vain tietoisuuden ohjauksessa,
munkin ja ylemmän suhteessa. Perinteisesti oli erotettu tahdonalainen ja
tahdoton (tahtomaton) toiminta. Tahtomatonta oli esimerkiksi seksuaalinen halu.
Augustinus käyttää samaa erottelua, mutta hänen ajattelunsa tekee erilaisia
operaatioita, jotta tahdoton halu voitaisiin nähdä tahdonalaisena – sellaisena,
jossa tahto tahtoo halua, suostuu
siihen. Tällainen operaatio oli Augustinukselle tärkeä, jotta halu – ja myös
vääränlainen tahto – voitaisiin asettaa
syytteeseen.
Augustinus kehitti
jopa omaperäisen vision Eedenin seksielämästä. Ennen syntiinlankeemusta
seksuaalielämä oli tahdonalaista. Libido,
kontrolloimaton halu ja groteski seksielämä, oli synnin seurausta.
Pintapuolinen katsaus näihin näkemyksiin antaa vaikutelman ristiriitaisuudesta.
Paratiisissa tahto oli hyvä asia, viattomuuden tae. Syntiinlankeemuksen jälkeen
tahtoa, suostumusta, tarvitaan syntisyyteen. Augustinus vastaisi varmaan
syytökseen ristiriitaisuudesta todeten, että tilanne on ollut kovin erilainen
sen jälkeen, kun lähdimme Eedenistä itään.
Vaikka me olisimme
haluttomia menemään luostariin emmekä olisi valmiita luopumaan omasta
tahdostamme ja valmiita tottelemaan toista kaikessa ja kokonaan, tämä käytäntö
mahdollistaa aivan toisenlaisen näkökulman tahdon ja vapauden teemaan kuin
perinteellinen kysymys vapaasta tahdosta. Jos vapaus nähdään vapautena toisen
tahdosta, se merkitsee itsenäisyyttä. Jos tahtominen nähdään aktiviteettina,
jossa subjekti säilyttää itsenäisyytensä, se merkitsee vapautta: tahtominen
vapauttaa.
Jos vuosisatoja
kestänyt kiistely ja argumentointi vapaan tahdon puolesta tai sitä vastaan on
ollut hedelmätöntä, koska se ei ole auttanut ketään elämään paremmin, voimme
nyt kysyä toisenlaisia, ehkä parempia kysymyksiä. Ehkä tahtominen sittenkin on
mukana onnellisuudessa. Vapaus ei välttämättä ole pelkästään pelottavaa;
alistumattomallakin on omat nautintonsa...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila