Merkintöjä todellisuudesta

William Hogarth: Moll dying of syphilis

Filosofiakahvila tiistaisin Casa Mavi, Av.Los Boliches 108 klo 12.15, keskiviikkoisin Con Corazónmari, C/El Copo, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA tiistaisin Trattoria Gio, Centro Finlandia klo 14.15

Älkäämme eristäkö sanaa ”todellisuus”, vaan katsokaamme sitä ympäristössä, jossa se liikkuu. Ymmärrämme kyllä, että todellisuus on kaikkea mitä on tai on ollut, mutta se ei näyttäydy vain asioina ja niiden tilana, jos lakkaamme lentelemästä sanan yläpuolella ja menemme sisään ympäristöön –maisemiin, puheisiin. Yksinkertainen esimerkki voisi olla filosofis-ekonomistinen puheympäristö. Joku sanoo ja on todella sanonut: ”Markkinat ovat todellisuus.” Tässä maisemassa todellisuus on muutakin kuin asioiden tila, kaikki mitä on tai on ollut; se on testi, koe. Päätökset, ideat, tuotteet ja ihmiset joutuvat markkinoiden, todellisuuden, testattavaksi.

Tällaisessa ympäristössä, puhemaisemassa, sana ”todellisuus” ei vain sano: ”Tällaista on.” Se operoi toisella tavalla. Se mikä ei läpäise testiä, ei tarkalleen ottaen tule luokitelluksi olemassaolemattomaksi, mutta sen merkitys on vähäisempi; se ei lakkaa vaikuttamasta meihin, mutta se ei vaikuta ajatuksissa, päätöksissä. Kun markkinat ovat todellisuus ja ne muodostavat testin, syntyy skeema, kaava, joka määrittelee eron tärkeän ja vähemmän tärkeän välillä.

Tällä todellisuudella – sanaan kytkeytyvällä skeemalla - on omat vartijansa, omat mestarinsa. Epäilemättä tarpeellinen yritys rikkoa skeema, pyrkimys tuoda esiin toisia kysymyksiä ja ongelmia (esim. ilmastonmuutos), kohtaa tämän todellisuuden lukijoiden, sen mestareiden, vastustuksen. He sanovat: ”Voihan se olla ikävää, mutta todellisuus nyt vaan on tällainen.”

Kun luemme 1700-luvun poliittisten ajattelijoiden (ja ekonomien) kirjoituksia, sana ”todellisuus” tahtoo sanoa jotain: ei ole vain tosiasioita, vaan myös mahdollisia asioita ja tapahtumia. Tässä ympäristössä todellisuus näyttäytyy jonakin, joka pitää ottaa huomioon -  mutta ei vain asioiden tila tai se mitä on, vaan myös se mikä voisi olla. Näin kehittyi pyrkimys ennakoida viljakadon tai kulkutaudin mahdollisuus. Todellisuus oli jotain, joka ohjasi erilaisia laskelmia ja turvallisuustoimia.

Jotkut ovat huomanneet, että sanoilla voi tehdä todelliseksi: sodan julistaminen käynnistää sen. Käytännön politiikassa ja retoriikan harjoittamisessa tätä tehdään paljon ja tekemisen mahdollisuudet eivät rajoitu julistuksiin. Aina ei ole kyse siitä, että tehdään todelliseksi, mutta puhe muuttaa todellisuutta, vaikuttaa siihen. Jos kysymme ihmisiltä, valitsevatko he vihreän vain punaisen, he ajattelevat näitä värejä, eivät muita. Kun he ajattelevat näitä kahta väriä, näitä vaihtoehtoja, sitä voidaan käyttää  sekä todellisuudesta muodostetun kuvan manipuloimiseen että päätöksen ohjailuun.

Markkinat ovat todellisuus, pakollinen testi. Todellisuus on jotain, joka pitää ottaa huomioon laskelmissa, turvallisuuden suunnittelussa. Nämä ovat kaksi esimerkkiä siitä, miten todellisuuden käsite toimii puheissa ja ajattelussa. Todellisuus ei ole vain tutkimuksen kohde. Se on paljon hedelmällisempi silloin kun se on  määräys. Lisäksi edessämme on retoriikka (tai poliittinen puhe), joka vääristää, jotta todellisuus ei näyttäytyisi koko rikkaudessaan tai jotta se värittyisi tietyllä tavalla, jäsentyisi tietynlaiseksi ihmisten mielessä.

Todellisuus – se mikä on – ei saa olla sellaisenaan: sitä tutkitaan, sitä muokataan, siihen liitetään metafyysisiä oletuksia, siitä puhutaan välttämättömyytenä. Olen sanonut jo kaiken olennaisen vuonna 2012: ”... meitä voisi auttaa Aristoteleeltä peräisin olevan kontingenssin käsite. Kontingentti merkitsee sattumanvaraista. Jos jokin tapahtuma tai prosessi on kontingentti, se ei ole välttämätön eikä mahdoton. Toisin sanoen voi olla tai voisi olla olematta. Käsitettä on käytetty monin tavoin, myös tekemään ero Jumalan todellisuuden ja ihmisen todellisuuden välillä niin kuin Tuomas Akvinolaisen ajattelussa. Minua se auttaa näkemään konkreettisia mahdollisuuksia ihmisen maailmassa. Välttämättömyys ei ole yksinkertaisesti käsite, jonka avulla maailma tulkitaan tietynlaiseksi. Meille sanotaan, että asiat ovat välttämättömiä, jotta olisimme tietyllä tavalla. Se ei ole vain jokin neutraali modaliteetti, vaan väline, jonka avulla vaikutetaan siihen, millainen on meidän modaliteettimme.”’

Kun ajattelu tarttuu todellisuuteen, se ei vain yritä tietää tai ymmärtää; se pyrkii muuttamaan todellisuutta. Jos kiinnitämme huomiota ajattelun tapaan problematisoida jokin asia maailmassa, se ei tarkoita, että väittäisimme asian olevan jotain epätodellista. Kulkutaudit ovat joskus hyvin todellisia, mutta niiden paikka ja asema ajattelussa muuttavat jotain.

Vaikka ekonominen rationaalisuus ja politiikka tähtäväävät muutokseen, molemmissa puhemaisemissa sana todellisuus saa kohtalokkaan sivumaun; sana sanoo monta kertaa, ettei ole mahdollista. Sana todellisuus kärsii arvonalennuksesta ja menettää sisältöään.

Jos ja kun sana todellisuus huonontuu, kohtaamme petoksen ongelman. Se ei ole vain tiedollinen, vaan myös poliittinen ja eettinen ongelma. Se on meidän ongelmamme nyt, tänään.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ekonomian tarina

(Jean-Jacques Rousseau)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. (Torstai jää pois)

Ekonomia tulee sanoista oikos (talo) ja nomos (laki); oikonomos merkitsi antiikin Kreikassa talon ohjaamista, hoitamista, hallitsemista (karjan, vaimon, lasten jne.). Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) tiesi tämän kirjoittaessaan kuuluisan artikkelinsa Sur l´économie politique (1755). Hän kirjoitti, että sana merkitsi alunperin talon harkitsevaista hallitsemista koko perheen edun mukaisesti. Rousseaun kysymys oli, miten tämä harkitsevainen hallitseminen voitaisiin tuoda laajemmalle, valtiolliselle tasolle koskemaan asukkaita, heidän kaikien käytöstä, vaurautta. Se mikä on nykyisen niin sanotun taloustieteen lähtökohta – économie politique, political economy – ei ollut oppiaine; se oli hallitsemista, ohjaamista; se oli hallitsemisen malli.

F.Quesnay, toinen 1700-luvun ajattelija, kirurgi ja fysiokraatti, käytti ilmaisua ”ekonominen hallitus”, joka saattaa vaikuttaa oudolta, jos ekonomia jo sinänsä ymmärrettiin hallitsemiseksi. Sana alkaa saamaan nykyaikaisemman merkityksen. Se merkitsee enemmänkin hallitsemisen kohdetta, aluetta, johon tulee vaikuttaa.

Ennen kuin taloustieteestä tuli niin merkittävä rationaalisuuden muoto yhteiskunnallisessa elämässä, ennen kuin politiikasta tuli ennen kaikkea talouspolitiikkaa, ekonomia oli hallitsemisen tapa, joka pyrittiin tuomaan valtiolliselle tasolle ja taloudesta pyrittiin tekemään hallinnoimisen, hallitsemisen ja ohjauksen kohde. Taloustieteen asema ja rooli ei siis ole seurausta tieteilijöiden menestyksellisestä toiminnasta eikä se ole mitään luonnollista kehitystä. Tämän aseman kehittyminen, tämän roolin saaminen on kulturaalinen tapahtuma: tietyn ajatuksen ja rationaalisuuden muodon tuomista poliittiseen elämään.

Tällä merkittävällä tapahtumalla on ollut monenlaisia seurauksia. Se merkitsi 1800-luvulla ja vieläkin sitä, että meihin kohdistuvan vallankäytön kritiikin täytyy tarttua kysymykseen sitä ohjaavasta, sen käyttämästä rationaalisuuden muodosta. Antiikin filosofiaan erikoistunut filosofi Karl Marx oli yksi, joka tajusi tämän ja teki filosofiastaan poliittisen ekonomian kritiikkiä. Jälkeenpäin, pitkän matkan päästä katsottuna, on ironista, että yksi säilyneimmistä luomuksista hänen ajattelussaan on lisäarvon käsite, joka on yhä taloustietelijöiden välineitä, heidän keskeisiä termejään.

Monet ovat esittäneet vahvoja, perusteltuja epäilyjä siitä, onko taloustiede tiede. Minua ei kiinnosta nyt kuitenkaan sen asema tieteiden joukossa tai tieto-opilliset kysymykset, vaan taloustieteen asema maailmassa, yhteiskunnassa. Se ei ehkä ole tiede, mutta se on erittäin vaikuttava tekijä, yksi dominoivimmista ajattelun muodoista.

Vaikutus ilmenee monella tavalla ja monella tasolla. Ekonomit ovat poliittisessa elämässä ison roolin saaneiden niin sanottujen asiantuntijoiden joukossa kaikkein eniten kysyttyjä, eniten käytettyjä. Toinen, vähän näkymättömämpi vaikutus on se, että toiset kysymykset ja toiset ajattelun muodot, taloudellisen ajattelun ulkopuoliset argumentit on monesti syrjäytetty. Tähän liittyy esimerkiksi ympäristökysymysten hidas tuleminen poliittisen keskustelun aiheeksi.

Taloudellinen ajattelu, ekonominen järki, vaikuttaa myös yksilöiden jokapäiväiseen ajatteluun ja toimintaan. Jotkut tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota (mm. Alain Petersen ja Iain Wilkinson) siihen miten uhka, vaara (risk) ovat muodostuneet osaksi kulttuuriamme. Taloudellinen ajattelu on kalkylointia, joka mittaa vaaroja, tuo niitä esiin: aina on olemassa työttömyyden uhka, köyhyyden uhka jne. Tämä uhkien, vaarojen, pelkojen maailma, lisää myös yhteiskunnan medikalisoitumista. Sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että yksilöiden toiminnassa kiinnitetään huomiota siihen mikä on riskikäyttäytymistä, mikä on terveellistä tai epäterveellistä. Terve on potentiaalisesti sairas. Se joka ei pelkää, on moraaliton. On mentävä tarkistuksiin ja ohjattava toimintaansa niin, että se on sekä oman talouden kannalta hyödyllistä että kansantalouden kannalta edullista. Käyttääkseni Francesco Paolo Adornon ilmaisua: Ehkä taloustiede ja lääketiede ovat naimisissa.

Pääsimme eroon papeista. Nyt meillä on oman elämämme tulo- ja menoarvio sekä Lääkärikirja. Ekonomian tarina on lyhyt, mutta syvällepureutuva. On syytä pohtia, millaista järkeä käytämme ja millaisen hinnan maksamme sen käytöstä.

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 11.HUHTIKUUTA. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERRASSI. AIKA KLO 13.30. AIHE: KEMIALLISET ASEET JA MUUTA TOTAALISTA SOTAA (ehkä myös jokin toinen aihe)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Jatkuva kasvu

(Adam Smith)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

Jatkuvan kasvun idea ei ole ideologiaa; se on tietyn rationaalisen ajattelun ja hallitsemisen tavan sisäistä logiikkaa. Erilaisista syistä kohdataan jatkuvan kasvun mahdottomuus, se näyttäytyy mahdottomana tai katastrofaalisena, mutta ideasta ei päästä eroon niin helposti kuin väärästä mielipiteestä, sillä se on jotain enemmän. Sekä filosofit että ekonomit ovat todenneet, yhdellä ja toisella tavalla, että rajattomasti ei voi kasvaa rajallisessa maailmassa. Ympäristövaikutukset ovat hirveät. Mutta jatkuvan kasvun idea ei ole vain harha. Se on paljon pahempaa; se on systeemi.

Kun Adam Smith ja kumppanit arvostelivat merkantalismia ja ylipäätään vanhaa valtiollista järkeä ja asettivat markkinat erityiseen, erilaiseen, asemaan, idea oli varsin yksinkertainen. Tarkoitus oli taata tuotteen ”oikea” tai ”luonnollinen” hinta. Oikea sekä myyjälle että ostajalle. Liberalismissa oli jotain kaunista; se tahtoi poistaa talouselämästä nollasummapelin luonteen. (Nollasummapeli on peliteoreettinen tilanne, jossa yhden voitot ovat aina poissa toiselta.) Ei haluttu, että kyseessä oli kakku, jota leikataan.

Liberalistit halusivat ja näkivät, että naapurin rikkaus hyödyttää itseä ja toisinpäin. Tästä seurasi automaattisesti, että markkinoita pitää laajentaa. Oli jopa niin, että liberalistiset ajatukset synnyttivät toisenlaisen, uuden näkemyksen Euroopasta yhtenä taloudellisena toimijana: idea ei ollut yhden kansakunnan rikastuminen, vaan koko Euroopan rikastuminen. Globalisaatio alkoi 1700-luvulla ja tämä yhteinen rikastuminen mielessä synnytettiin idea jatkuvasta kasvusta. Liberalismi oli se ajattelutapa, joka toi Eurooppaan ajatuksen edistyksestä. Jatkuva kasvun idea syntyi samanaikaisesti kuin idea kollektiivisesta rikastumisesta. Jos tahtoo sanoa yksinkertaisesti ja ilkeästi, niin ensimmäistä kertaa Euroopassa ajateltiin, että rikastuminen on mahdollista muulla tavalla kuin varastamalla.

Jatkuva kasvu liitettiin kahteen liberalismin periaatteeseen: kilpailuun ja markkinoihin. Sen ajateltiin olevan mahdollista, jos on kilpailua ja jos markkinat ovat koko maailma. Tunnemme tämän maailman. Tällaiseksi se on nyt organisoitu. Lisäksi uusliberalismi on tehnyt merkittävän lisäyksen tähän logiikkaan, rationaalisuuteen, käytäntöön. Se ei vain pyri takaamaan markkinoita annetussa yhteiskunnassa; se pyrkii laajentamaan markkinoiden periaatetta, sovittamaan poliitiikan harjoittamisen markkinoiden periaatteeseen. Näissä olosuhteissa on vaikea päästä irti jatkuvan kasvun ideasta, vaikka tosiasiat ja tosiasialliset tilanteet puhuisivat sitä vastaan.

Jotta voisimme vähentää jatkuvan kasvun idean vaikutusta, pitäisi tehdä muutakin kuin muuttaa mielipidettä: pitäisi heikentää globalisaatiota ja kilpailua. On lamaannuttavaa ajatella, että vaihtoehto olisi pysyvä lama. Tiedämme myös, ettei liberalistiselle hallitsemisen tavalle ole vaihtoehtoa, koska sosialismilla ei ole omaa hallitsemisen tapaa – se on aina, alusta lähtien, kytkeytynyt muihin hallitsemisen menetelmiin ja strategioihin, myös liberalistiseen.

Yksi käsillä oleva vaikeus on ilmastonmuutos, tarkemmin sanottuna ihmisen toiminnan, energiankulutuksen, vaikutus ilmastoon. Se on suorassa yhteydessä jatkuvaan kasvuun. Mutta ketkä haluaisivat nyt hidastaa ilmastonmuutosta? Kun saksalaiset ekonomit pohtivat -50-luvulla mahdotonta kysymystä, maatalouden osallistumista markkinatalouteen, ehdotettiin ”väliintuloja”, vaikutuksia markkinoihin, jotka eivät olisi suunnitelmataloutta. Walter Eucken, ordoliberalismin luoja (Ordnung, järjestys) ajatteli, että poliittisen vaikuttamisen keinot ovat rajalliset, mutta totesi, että ihmisen toiminnan avulla voidaan kuitenkin vaikuttaa ilmastoon.

Jatkuvan kasvun ideaan liittyvä ongelma ei ole sen seuraamisen tuomissa vaikeuksissa, uusissa pulmissa, vaan ajatuksen sinnikyydessä, joka johtuu muusta kuin uskosta tai harhoista: se on osa käytäntöä, hallitsemista ohjaavaa järjenkäyttöä. Jatkuvan kasvun idean seuraaminen on olemista totuudessa, toimimista ja ajattelemista vallitsevan totuusjärjestelmän sisällä.

Vaikeudet eivät merkitse, ettei kysymystä pitäisi esittää. Ekonomeille pitää asettaa kysymys siitä, mitä he tietävät kasvusta ja sen rajoista. Poliitikoille pitää esittää kysymys siitä, miten he aikovat vastata nykyisiin ja tuleviin kriiseihin. Filosofisesti pitää valmentautua, irrottautua ajattelutavasta, joka sallii vain tietynlaiset kysymykset. On tehtävä työtä, jotta voisi ajatella toisin. Jos ei ole olemassa toisenlaista hallitsemisen tapaa, se pitää luoda. Kaikille niille, jotka sanovat, että on mahdotonta irrottautua tästä systeemistä, koska se vaatisi muutosta elämäntavassa, on sanottava: Kyllä, keksikäämme uusi elämäntapa.

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 21.MAALISKUUTA KLO 13.30. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI, AVENIDA DE LOS BOLICHES 4. AIHE: MIKSI TRUMP KAATUU?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila