Kävelemisestä

Filosofiakahvilaa EI OLE kiirastorstaina 29.3. Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 27.3. klo 13.30. PAIKKA: Ravintola Kukon saunan terassi, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Puigdemont/Cifuentes/Urdangarin etc...

Frédérik Gros, filosofi ja kävelijä, epäilee, että olla joku on typerä fiktio, joka painaa hartioitamme. Olla joku saattaa olla kahlitseva velvollisuus. Siksi hän kävelee ja etsii kävelemisen vapautta. Suunnilleen noin Gros sanoo vuonna 2009 ilmestyneessä kirjassaan Marcher, une philosophie.

Käveleminen on jalan pistämistä toisen eteen, jotain yksinkertaista. Se voi kohottaa mielialaa tai se voi väsyttää. Jostain syystä se on tärkeää ajattelulle, todennäköisesti ihan fysiologisista syistä. Kävelemisellä ja ajattelemisella on toisenlainenkin side, historiallinen yhteys. Monet ajattelijat ovat tarvinneet kävelyä: Nietzsche, Thoreau, jopa Kant. Voidaan mennä pidemmälle, toiselle polulle ja kysyä, pitäisikö filosofian pistää kävelemään.

Kun Jack Kerouack haaveili vallankumouksesta, hänellä oli siitä aika erikoinen visio: Hän näki ihmisiä kiipeämässä vuorelle. Kurja ja korruptoitunut sivilisaatio hylätään kävellessä. Erikoinen visio, mutta ei ainutlaatuinen. Tälläkin visiolla on historia, maanalainen perinne. Rousseaun mukaan todellinen ajatteleminen ja luominen tehdään kävellessä. Hän ei hylännyt vain kirjoituspöytää, vaan myös kaupungin, tekopyhyyden ja kohteliaisuudet. Hän oli valistuksen koira, Diogenes. Paluu luontoon merkitsi hänelle kävelemistä; ne edellyttivät toisiaan.

Kaikki eivät silti kritisoi sivilisaatiota paeten sitä tai poistuen muualle; he muuntavat sitä käyttäytyen toisin. André Breton  ehdotti dadaistien inspiroimana käytäntöä, jolle annettiin nimi déambulation, harhailu. Harhailu, eksyminen, johtaa sekä sattumanvaraisiin kohtaamisiin että kaupungin oman logiikan – sen kapitalistisen logiikan – kumoutumiseen. Italialainen arkkitehti Francesco Careri kirjoitti sekä surrealistien että situationistit (marxilainen ja avantgardistinen ryhmittymä Ranskassa) kävelykäytännöistä teoksessaan Walkscapes, Käveleminen esteettisenä käytäntönä.

Käveleminen ja ajatteleminen ovat siis syvässä yhteydessä, niillä on pitkä yhteinen historia ja harhaileminen on varmaan varteenotettava vaihtoehto, jos halutaan tehdä surrealistista filosofiaa. Minun oma tyylini on lähes täydellinen ideattomuus. Voin silti tehdä silti kolme hypoteettista arvausta kävelemisen merkityksestä tänään.

1.Käveleminen tekee meistä kartanpiirtäjiä.

Se mitä teemme vaikuttaa meihin; se esimerkiksi totuttaa meidät johonkin, orientoi ajatuksemme tiettyyn suuntaan. Käveleminen tekee meistä enemmän kartanpiirtäjiä kuin selittelijöitä. Kartta voi olla merkittävä työväline ajattelussa, sillä joskus ajatteleminen on suunnistautumista ja taktiikan kehittämistä.

2.Käveleminen esteettisenä kokemuksena palauttaa aistit, koko kehon, ajatteluun.

Ruumiillisuus ei lakkauta käsitteiden merkityksellisyyttä, mutta pyyhkii meistä ikuiselta tuntuneen dualistisen jaon kehoon ja mieleen, ruumiiseen ja sieluun.

3. Käveleminen tekee meidät kevyemmiksi, koska ei tarvitse enää olla sama ja aina samassa paikassa.

Kun tahdomme jotain, emme tahdo aina ja koko ajan asioita ja esineitä, vaan laatua, esimerkiksi keveyttä. On todellakin mahdollista, että sitä varten on hylättävä velvollisuuksia, esimerkiksi velvollisuus olla joku.

P.S:

Ajatelkaa mitä mahdollisuuksia kävelemiseen sisältyy. Jos kävelee yksin, se on irtaantumista määrätystä rytmistä, oman rytminsä sovittamisesta toisen rytmiin; siis askel pois kurin maailmasta, askel kohti omapäisyyttä. Jos kävelee yksin, voi tehdä sen hiljaisuudessa. Silloin se voi olla myös hengitysharjoitus.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

Ekonomian tarina

(Jean-Jacques Rousseau)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. (Torstai jää pois)

Ekonomia tulee sanoista oikos (talo) ja nomos (laki); oikonomos merkitsi antiikin Kreikassa talon ohjaamista, hoitamista, hallitsemista (karjan, vaimon, lasten jne.). Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) tiesi tämän kirjoittaessaan kuuluisan artikkelinsa Sur l´économie politique (1755). Hän kirjoitti, että sana merkitsi alunperin talon harkitsevaista hallitsemista koko perheen edun mukaisesti. Rousseaun kysymys oli, miten tämä harkitsevainen hallitseminen voitaisiin tuoda laajemmalle, valtiolliselle tasolle koskemaan asukkaita, heidän kaikien käytöstä, vaurautta. Se mikä on nykyisen niin sanotun taloustieteen lähtökohta – économie politique, political economy – ei ollut oppiaine; se oli hallitsemista, ohjaamista; se oli hallitsemisen malli.

F.Quesnay, toinen 1700-luvun ajattelija, kirurgi ja fysiokraatti, käytti ilmaisua ”ekonominen hallitus”, joka saattaa vaikuttaa oudolta, jos ekonomia jo sinänsä ymmärrettiin hallitsemiseksi. Sana alkaa saamaan nykyaikaisemman merkityksen. Se merkitsee enemmänkin hallitsemisen kohdetta, aluetta, johon tulee vaikuttaa.

Ennen kuin taloustieteestä tuli niin merkittävä rationaalisuuden muoto yhteiskunnallisessa elämässä, ennen kuin politiikasta tuli ennen kaikkea talouspolitiikkaa, ekonomia oli hallitsemisen tapa, joka pyrittiin tuomaan valtiolliselle tasolle ja taloudesta pyrittiin tekemään hallinnoimisen, hallitsemisen ja ohjauksen kohde. Taloustieteen asema ja rooli ei siis ole seurausta tieteilijöiden menestyksellisestä toiminnasta eikä se ole mitään luonnollista kehitystä. Tämän aseman kehittyminen, tämän roolin saaminen on kulturaalinen tapahtuma: tietyn ajatuksen ja rationaalisuuden muodon tuomista poliittiseen elämään.

Tällä merkittävällä tapahtumalla on ollut monenlaisia seurauksia. Se merkitsi 1800-luvulla ja vieläkin sitä, että meihin kohdistuvan vallankäytön kritiikin täytyy tarttua kysymykseen sitä ohjaavasta, sen käyttämästä rationaalisuuden muodosta. Antiikin filosofiaan erikoistunut filosofi Karl Marx oli yksi, joka tajusi tämän ja teki filosofiastaan poliittisen ekonomian kritiikkiä. Jälkeenpäin, pitkän matkan päästä katsottuna, on ironista, että yksi säilyneimmistä luomuksista hänen ajattelussaan on lisäarvon käsite, joka on yhä taloustietelijöiden välineitä, heidän keskeisiä termejään.

Monet ovat esittäneet vahvoja, perusteltuja epäilyjä siitä, onko taloustiede tiede. Minua ei kiinnosta nyt kuitenkaan sen asema tieteiden joukossa tai tieto-opilliset kysymykset, vaan taloustieteen asema maailmassa, yhteiskunnassa. Se ei ehkä ole tiede, mutta se on erittäin vaikuttava tekijä, yksi dominoivimmista ajattelun muodoista.

Vaikutus ilmenee monella tavalla ja monella tasolla. Ekonomit ovat poliittisessa elämässä ison roolin saaneiden niin sanottujen asiantuntijoiden joukossa kaikkein eniten kysyttyjä, eniten käytettyjä. Toinen, vähän näkymättömämpi vaikutus on se, että toiset kysymykset ja toiset ajattelun muodot, taloudellisen ajattelun ulkopuoliset argumentit on monesti syrjäytetty. Tähän liittyy esimerkiksi ympäristökysymysten hidas tuleminen poliittisen keskustelun aiheeksi.

Taloudellinen ajattelu, ekonominen järki, vaikuttaa myös yksilöiden jokapäiväiseen ajatteluun ja toimintaan. Jotkut tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota (mm. Alain Petersen ja Iain Wilkinson) siihen miten uhka, vaara (risk) ovat muodostuneet osaksi kulttuuriamme. Taloudellinen ajattelu on kalkylointia, joka mittaa vaaroja, tuo niitä esiin: aina on olemassa työttömyyden uhka, köyhyyden uhka jne. Tämä uhkien, vaarojen, pelkojen maailma, lisää myös yhteiskunnan medikalisoitumista. Sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että yksilöiden toiminnassa kiinnitetään huomiota siihen mikä on riskikäyttäytymistä, mikä on terveellistä tai epäterveellistä. Terve on potentiaalisesti sairas. Se joka ei pelkää, on moraaliton. On mentävä tarkistuksiin ja ohjattava toimintaansa niin, että se on sekä oman talouden kannalta hyödyllistä että kansantalouden kannalta edullista. Käyttääkseni Francesco Paolo Adornon ilmaisua: Ehkä taloustiede ja lääketiede ovat naimisissa.

Pääsimme eroon papeista. Nyt meillä on oman elämämme tulo- ja menoarvio sekä Lääkärikirja. Ekonomian tarina on lyhyt, mutta syvällepureutuva. On syytä pohtia, millaista järkeä käytämme ja millaisen hinnan maksamme sen käytöstä.

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 11.HUHTIKUUTA. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERRASSI. AIKA KLO 13.30. AIHE: KEMIALLISET ASEET JA MUUTA TOTAALISTA SOTAA (ehkä myös jokin toinen aihe)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila