Terätön veitsi

Valmistaudun filosofiakahvilaan, vaikkei ole varmaa, voiko sitä pitää.

Valmistaudun etsien näkökulmia. Avaan päätäni tapahtumille ja ajatuksille. Luen kirjoja ja artikkeleita. Välttelen akateemisuutta ja turhaa oppineisuuden esittelemistä filosofiakahvilan alustuksissa. Se ei tarkoita, etten lukisi akateemista filosofiaa, esimerkiksi väitöskirjoja. Joskus tämä työ turhauttaa ja tekee kärsimättömäksi. Luen 600-sivuisen kirjan ja löydän yhden lauseen, joka voisi olla polku tai siemen uudelle kysymykselle. Toisinaan ei löydy sitä yhtäkään lausetta.

Turhautumisen hetkellä tulee epäilys. Ehkä minun omat alustukseni, lyhyet puheeni, ovat yhtä hedelmättömiä. Tällainen epäilys tekee epätoivoiseksi, koska toiveeni on, että todella kysyisin jotain, kyseenlaistaisin, toisin esiin näkökulman. 

Suurin toiveeni on, epätoivon keskelläkin, että löytäisimme välineitä tai työkaluja, veitsen esimerkiksi. Turhautuminen ja epätoivo pistää ajattelemaan Georg Lichtenbergin vuonna 1798 julkaisemaa artikkelia H.S:n talossa ensi viikolla huutokaupattavien esineiden luettelo. Luettelossa oli esine, joka sai André Bretonin hyppimään innosta: terätön veitsi, josta puuttuu kahva. Minua ei naurata. Jos etsin työkaluja ja aseita, tuo ei minulle kelpaa...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

Vaché

Vähän yli sata vuotta sitten (6.1.1919) Nantesissa. Hotellihuoneesta löytyy kahden miehen alastomat ruumiit. He ovat ilmeisesti kuolleet opiumin yliannostukseen. Tutkinnassa ei tulla varmaan tulokseen siitä, oliko kyseessä kaksoisitsemurha vai onnettomuus. Kuolleet miehet olivat Paul Bonnet ja Jacques Vaché. 

Vaché oli kirjailija, joka ei kirjoittanut. Hän oli enemmän surrealismin isä kuin André Breton, joka julkaisi kourallisen Vachén kirjeitä (Lettre de guerre).

Surrealismin alkusysäyksen näyttämö oli sairaala Nantesissa ensimmäisen maailmansodan aikana. André Breton, lääketieteen opiskelija, suoritti asepalvelusta siellä. Hän tapasi haavoittuneen sotilaan, Vachén. Sotilas hämmensi Bretonin käytöksellään. Vaché kuljeskeli kaupungilla lääkäriksi, lentäjäksi tai luutnantiksi pukeutuneena. Hän teki pienistä eleistä mielenosoituksen sodan absurdiutta vastaan. Hän teki röyhkeydestä ja sarkastisuudesta kapinaa. 

Nämä eleet, tämä röyhkeys ja sarkastisuus, ampuvat yhä nuolia, jotka pitäisi ottaa kiinni. Joitakin aikoja sitten leikittelin ajatuksella surrealistisesta filosofiasta. Jonain päivänä palaan asiaan ja puhun surrealistisesta tulevaisuudesta.... 

Filosofiakahvila vierailee Suomessa!
Jos haluatte juoda viiniä, tuokaa mukananne

Aihe: Philip Rothin kapinallinen vanhus 

Aika:  lauantaina 3. elokuuta klo 14.00

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

(Ohje: Rautatientorilta lähtee useita busseja Lahdentielle, mm. 75 ja suurin osa 700-lukuisista busseista. Jääkää pois Sumatrantien pysäkillä, Kumpulan kampuksen jälkeen. Kävelkää Lahdentien yli ja menkää Intiankadulle, sieltä löydätte perille.)

Linkki karttaan:

https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kävelemisestä

Filosofiakahvilaa EI OLE kiirastorstaina 29.3. Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 27.3. klo 13.30. PAIKKA: Ravintola Kukon saunan terassi, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Puigdemont/Cifuentes/Urdangarin etc...

Frédérik Gros, filosofi ja kävelijä, epäilee, että olla joku on typerä fiktio, joka painaa hartioitamme. Olla joku saattaa olla kahlitseva velvollisuus. Siksi hän kävelee ja etsii kävelemisen vapautta. Suunnilleen noin Gros sanoo vuonna 2009 ilmestyneessä kirjassaan Marcher, une philosophie.

Käveleminen on jalan pistämistä toisen eteen, jotain yksinkertaista. Se voi kohottaa mielialaa tai se voi väsyttää. Jostain syystä se on tärkeää ajattelulle, todennäköisesti ihan fysiologisista syistä. Kävelemisellä ja ajattelemisella on toisenlainenkin side, historiallinen yhteys. Monet ajattelijat ovat tarvinneet kävelyä: Nietzsche, Thoreau, jopa Kant. Voidaan mennä pidemmälle, toiselle polulle ja kysyä, pitäisikö filosofian pistää kävelemään.

Kun Jack Kerouack haaveili vallankumouksesta, hänellä oli siitä aika erikoinen visio: Hän näki ihmisiä kiipeämässä vuorelle. Kurja ja korruptoitunut sivilisaatio hylätään kävellessä. Erikoinen visio, mutta ei ainutlaatuinen. Tälläkin visiolla on historia, maanalainen perinne. Rousseaun mukaan todellinen ajatteleminen ja luominen tehdään kävellessä. Hän ei hylännyt vain kirjoituspöytää, vaan myös kaupungin, tekopyhyyden ja kohteliaisuudet. Hän oli valistuksen koira, Diogenes. Paluu luontoon merkitsi hänelle kävelemistä; ne edellyttivät toisiaan.

Kaikki eivät silti kritisoi sivilisaatiota paeten sitä tai poistuen muualle; he muuntavat sitä käyttäytyen toisin. André Breton  ehdotti dadaistien inspiroimana käytäntöä, jolle annettiin nimi déambulation, harhailu. Harhailu, eksyminen, johtaa sekä sattumanvaraisiin kohtaamisiin että kaupungin oman logiikan – sen kapitalistisen logiikan – kumoutumiseen. Italialainen arkkitehti Francesco Careri kirjoitti sekä surrealistien että situationistit (marxilainen ja avantgardistinen ryhmittymä Ranskassa) kävelykäytännöistä teoksessaan Walkscapes, Käveleminen esteettisenä käytäntönä.

Käveleminen ja ajatteleminen ovat siis syvässä yhteydessä, niillä on pitkä yhteinen historia ja harhaileminen on varmaan varteenotettava vaihtoehto, jos halutaan tehdä surrealistista filosofiaa. Minun oma tyylini on lähes täydellinen ideattomuus. Voin silti tehdä silti kolme hypoteettista arvausta kävelemisen merkityksestä tänään.

1.Käveleminen tekee meistä kartanpiirtäjiä.

Se mitä teemme vaikuttaa meihin; se esimerkiksi totuttaa meidät johonkin, orientoi ajatuksemme tiettyyn suuntaan. Käveleminen tekee meistä enemmän kartanpiirtäjiä kuin selittelijöitä. Kartta voi olla merkittävä työväline ajattelussa, sillä joskus ajatteleminen on suunnistautumista ja taktiikan kehittämistä.

2.Käveleminen esteettisenä kokemuksena palauttaa aistit, koko kehon, ajatteluun.

Ruumiillisuus ei lakkauta käsitteiden merkityksellisyyttä, mutta pyyhkii meistä ikuiselta tuntuneen dualistisen jaon kehoon ja mieleen, ruumiiseen ja sieluun.

3. Käveleminen tekee meidät kevyemmiksi, koska ei tarvitse enää olla sama ja aina samassa paikassa.

Kun tahdomme jotain, emme tahdo aina ja koko ajan asioita ja esineitä, vaan laatua, esimerkiksi keveyttä. On todellakin mahdollista, että sitä varten on hylättävä velvollisuuksia, esimerkiksi velvollisuus olla joku.

P.S:

Ajatelkaa mitä mahdollisuuksia kävelemiseen sisältyy. Jos kävelee yksin, se on irtaantumista määrätystä rytmistä, oman rytminsä sovittamisesta toisen rytmiin; siis askel pois kurin maailmasta, askel kohti omapäisyyttä. Jos kävelee yksin, voi tehdä sen hiljaisuudessa. Silloin se voi olla myös hengitysharjoitus.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila