Onko jalkapallo filosofian vihollinen?

(Birkenau)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

1.Peli joka jatkuu

SS viittasi sanalla Sonderkommando leiriläisiin, jotka huolehtivat kaasukammioista ja krematorioista. Auschwitzissa tällaiseen ryhmään kuulunut Miklos Nyiszli kertoi myöhemmin, että hän muistaa ”tauon”, jonka aikana järjestettiin SS-upseereiden ja Sonderkommandon edustajien välinen jalkapallo-ottelu. Tunnelma ei ollut sellainen kuin oltaisiin helvetissä: lyötiin vetoa, kannustettiin pelaajia, osoitettiin suosiota.

Giorgio Agamben kommentoi tätä jalkapallo-ottelua teoksessaan Quel che resta di Auschwitz. Tämä tauko, normaali hetki, oli leirin todellinen kauhu ja on kuin tämä peli  jatkuisi, niin kuin se ei olisi koskaan keskeytynyt. Agamben toteaa hirveällä tavalla, että me, jotka emme ole olleet leirillä, osallistumme tähän otteluun, joka toistuu kaikissa peleissä stadioneillamme, kaikissa televisiolähetyksissä, kaikissa jokapäiväisen elämän normaaleissa muodoissa. Agamben kirjoittaa:

”Jos emme opi ymmärtämään tätä ottelua, jos emme pysty sitä päättämään, ei ole koskaan toivoa.”

2.Leipää ja sirkushuveja

Joka kerta jalkapalloa katsellessa ja seuratessa tuntikausia jatkuvia keskusteluja jalkapallosta tulee mieleen, miten tähän ollaan tultu. En ihmettele jalkapallon viihdyttävyyttä, vaan tarvettamme viihteeseen. Jo Roomassa keksittiin, että viihde voi olla hyvä keino hallita, järjestää tietyllä tavalla hallittujen ja hallitsijoiden suhteet. Juvenalis kirjoitti satiirissaan: ”Leipää ja sirkushuveja.”(Panem et circences) Kirjoittaja viittasi roomalaisten laiminlyöntiin: he olivat unohtaneet mahdollisuutensa osallistua politiikkaan. Iskulause sopii sellaiseen hallitsemiseen tapaan, jossa pyritään välttämään kansalaisten aktiivisuus: heidät pidetään rauhallisina ja heiltä ehkä salataan jotain.

Kyse on yhdenlaisesta populismin muodosta. Vaikka se voi yhdistyä demomagogiaan, tässä kansanvillitsemisen sijasta tarjotaan huvituksia. Spektaakkelien järjestäjä ja rahoittaja (rahoitus oli yksityistä) vietteli, yritti ansaita yleisön, massojen, moraalisen kunnioituksen ja asettui heidän eteensä. Tässä mielessä jalkapallo ei muistuta kovin paljon antiikin maailman areenoita. Hallitsijoilla ei ole intressejä eivätkä hallitsijat tarjoa spektaakkelia. Vaikka roomalaiset spektaakkelit ja ajatus leivästä ja sirkushuveista ymmärretään usein niin, että tarkoitus oli vähentää politisointia, oli käytäntö hiukan toisenlainen, hienostuneempi. Ihmiset, massat, olisivat varmasti politisoituneet, vihastuneet, jos heiltä olisi sirkus otettu pois.

Tilanne on erilainen, mutta jalkapallolla on kuitenkin vastaavanlaisia vaikutuksia. Se myös tiedostetaan, esimerkiksi Espanjassa, jalkapallomaassa. Viime kesänä, vaalien ja EM-kilpailujen jälkeen, levisi pilakuva, joka ilmaisi, että espanjalaiset vaativat enemmän maajoukkueen valmentajalta kuin pääministeriltä. Lopulta huvitukset, spektaakkelit – esimerkiksi jalkapallo – vievät mielen toisaalle, pois todellisuudesta, pois häiritsevistä ajatuksista. Mutta se on se minkä ihmiset ovat valinneet. Tässä on kansan tahto, jos joku haluaa siitä jotain tietää.

3.Onko jalkapallo filosofian vihollinen?

Onko jalkapallo siis filosofian vihollinen? Paljon pahempaa: se on sen kilpailija. Se on voittamaton kilpailija, pahin vastustaja; se viettelee tehokkaammin kuin filosofia. Jalkapallo voi olla hieno laji, mutta se ruokkii pahinta ihmisissä: puolueellisuutta, väkivaltaa, fanaattisuutta ja tietynlaista rahvaanomaisuuden juhlintaa. Koska jalkapallo on hauskaa, viihdyttävää ja koska se on intohimo, se lisää torjuntaa kaikkeen sellaiseen, joka vaikeaa, teoreettista tai haastavaa todellisuudessamme, kulttuurissamme.

Epäilen vahvasti, että tilanne on samanlainen kuin Juan José Arreolan tekstissä Telemaquia:

Mies miestä vastaan. Haluaako joku lyödä vetoa?

  Hyvät naiset ja herrat: Ei ole pelastusta. Ottelu hävitään meissä. Piru pelaa nyt valkoisilla nappuloilla.

Haluan nostaa esiin kysymyksen viihteestä, huvituksista, niiden asemasta elämässämme, en muuta. Olemmeko liian varomattomia, kun annamme huvittaa itseämme?

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 14.3. KLO 13.30. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI. AIHE: KANSA JA MUUT TUNNEASIAT.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Peli joka jatkuu

SS viittasi sanalla Sonderkommando leiriläisiin, jotka huolehtivat kaasukammioista ja krematorioista. Auschwitzissa tällaiseen ryhmään kuulunut Miklos Nyiszli kertoi myöhemmin, että hän muistaa ”tauon”, jonka aikana järjestettiin SS-upseereiden ja Sonderkommandon edustajien välinen jalkapallo-ottelu. Tunnelma ei ollut sellainen kuin oltaisiin helvetissä: lyötiin vetoa, kannustettiin pelaajia, osoitettiin suosiota.

Giorgio Agamben kommentoi tätä jalkapallo-ottelua teoksessaan Quel che resta di Auschwitz. Tämä tauko, normaali hetki, oli leirin todellinen kauhu ja on kuin tämä peli  jatkuisi, niin kuin se ei olisi koskaan keskeytynyt. Agamben toteaa hirveällä tavalla, että me, jotka emme ole olleet leirillä, osallistumme tähän otteluun, joka toistuu kaikissa peleissä stadioneillamme, kaikissa televisiolähetyksissä, kaikissa jokapäiväisen elämän normaaleissa muodoissa. Agamben kirjoittaa:

”Jos emme opi ymmärtämään tätä ottelua, jos emme pysty sitä päättämään, ei tule koskaan olemaan toivoa.”

(Helferinnen eli Auschwitzin naisavustajat syömässä mustikoita)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Jalkapallosta

Minulta kysyttiin, ovatko filosofit käsitelleet urheilukilpailuteemaa. Ensimmäinen mieleeni tullut ”käsittely” oli Diogeneen. Hän meni ja seppelöi hevosen eikä ratsastajaa niin kuin oli tapana.

Omana kantanani esitin, että todennäköisesti filosofiaa ei olisi keksitty, jos antiikin Ateenassa olisi pelattu jalkapalloa.

Teema herättää kysymyksiä. Entä jos joku suhtautusi kaksintaisteluun niin kuin Juan José Arreola? Hän kirjoitti:

Missä tahansa on kaksintaistelu, tulen olemaan kaatuvan puolella. Oli sitten kyseessä sankarit tai konnat.

Tuhoaisiko tällainen asenne pelin? Arreola menee pidemmällekin; ei tahdo olla kenenkään puolella:

Katsojaksi pakotettuna näen kiistelijät, jotka aloittavat taistelun enkä halua olla kenenkään puolella.

Täytyy olla naiivi, jos jalkapalloa katsoessa ei tulisi mieleen vanha resepti: ”Leipää ja sirkushuveja.” Tätä kautta jalkapallo liittyy varsin mielenkiintoiseen aiheeseen: hallitsijoiden ja hallittujen väliseen suhteeseen. Teema, johon on tartuttava...

Silti minä ymmärrän, että jalkapallo herättää intohimoja ja innostusta. Minäkin saatan innostua, jos joku pelaa hyvin. En innostu, kun itse pelaan; silloin vain satutan itseni.

Innostuessanikin olen vähän filosofi, vähän itseni vieressä, katossa kärpäsenä ja ajattelen samalla niin kuin Arreola:

Hyvät naiset ja herrat: Ei ole pelastusta. Ottelu hävitään meissä. Piru pelaa nyt valkoisilla nappuloilla.