Jalkapallosta

Minulta kysyttiin, ovatko filosofit käsitelleet urheilukilpailuteemaa. Ensimmäinen mieleeni tullut ”käsittely” oli Diogeneen. Hän meni ja seppelöi hevosen eikä ratsastajaa niin kuin oli tapana.

Omana kantanani esitin, että todennäköisesti filosofiaa ei olisi keksitty, jos antiikin Ateenassa olisi pelattu jalkapalloa.

Teema herättää kysymyksiä. Entä jos joku suhtautusi kaksintaisteluun niin kuin Juan José Arreola? Hän kirjoitti:

Missä tahansa on kaksintaistelu, tulen olemaan kaatuvan puolella. Oli sitten kyseessä sankarit tai konnat.

Tuhoaisiko tällainen asenne pelin? Arreola menee pidemmällekin; ei tahdo olla kenenkään puolella:

Katsojaksi pakotettuna näen kiistelijät, jotka aloittavat taistelun enkä halua olla kenenkään puolella.

Täytyy olla naiivi, jos jalkapalloa katsoessa ei tulisi mieleen vanha resepti: ”Leipää ja sirkushuveja.” Tätä kautta jalkapallo liittyy varsin mielenkiintoiseen aiheeseen: hallitsijoiden ja hallittujen väliseen suhteeseen. Teema, johon on tartuttava...

Silti minä ymmärrän, että jalkapallo herättää intohimoja ja innostusta. Minäkin saatan innostua, jos joku pelaa hyvin. En innostu, kun itse pelaan; silloin vain satutan itseni.

Innostuessanikin olen vähän filosofi, vähän itseni vieressä, katossa kärpäsenä ja ajattelen samalla niin kuin Arreola:

Hyvät naiset ja herrat: Ei ole pelastusta. Ottelu hävitään meissä. Piru pelaa nyt valkoisilla nappuloilla.