Lukemisen vaikeudesta

Ehkä vielä nuorena estetiikan, filosofian ja muiden aineiden opiskelijana olisin uskaltautunut kirjoittamaan aiheesta ”lukemisen taito”. Ehkä teinkin sen, en muista. Olisin voinut kirjoittaa ihan hienon ja älykkään tekstin, ihan varmasti. Nyt, monta vuotta myöhemmin, kun olen lukenut vielä enemmän, myös filosofisia teoksia, haluaisin sanoa vain muutaman sanan lukemisen vaikeudesta.

Vaikeus ei ole siinä, että olisi vaikea arvata tai määritellä, mikä on kirjoittajan intentio, pyrkimys. Jonkun vanhan tekstin tapauksessa on vaikea hahmottaa, millaisessa kontekstissa teksti on syntynyt, mihin se vastaa, mihin reagoi. Platon kehitti ideoiden maailmansa tietyssä poliittisessa tilanteessa. Spinoza loi ensisilmäykseltä kovin abstraktilta vaikuttavan filosofiansa seuraten oman aikansa vihamielisiä voimia ja oman aikansa tyranneja ja orjia. Lisäksi sanat ovat muuttaneet suuntaansa monta kertaa kirjoittamishetken jälkeen. Olisi vaikeaa kirjoittaa ”rakkauden filosofian historia”, kun sanoja oli jo kreikassa niin monta: eros, agape, filia.

Lukemisen vaikeus on saattanut minut vaatimattomuuteen, hyvin pelkistettyyn ”metodiin”. Kun luen tekstejä lähteinä, mielessäni on vain fakta, että joku on noin sanonut tai kirjoittanut. En pohdi, onko se totta tai ei, väärin tai oikein. Sanon itselleni: Jostain syystä tämä ihminen on sanonut noin. Kysymys kontekstista tekee minut erityisen varovaiseksi. Yritän pitää tulkintani ja arvaukseni hypoteettisena; vältän uskomista, uskovaa arvausta.

Yleensä minulla on mielessäni joku ongelma, kysymys, mistä syystä kaivan esiin, etsin käsiini tuon tai tämän omituisen, mahdollisesti arvoituksellisen, tekstin. En yritä selvittää kaikkea jonkun tekstin tai teoksen arvoituksesta; yritän hahmottaa, mitä se voisi sanoa meille käsillä olevasta ongelmasta, millaisen näkökulman avata.

Joskus jokin teksti, hyvinkin luonnosmainen ja siksi vaikea – niin kuin Roland Barthesin muistiinpanot luentojaan varten – antaa aiheen filosofiakahvilan keskustelua varten. Esimerkiksi ensi syksyn aihe idios rythmos – oma rytmi. Tällaisessa tapauksessa ideani ei ole olla uskollinen tai selvittää mitä kaikkea Barthes esitti tai halusi esittää. Barthes on inspiraation lähde, tunnustettu lähtökohta, mutta vien ajatuksen eri suuntaan tai ainakin olen välittämättä siitä, olisiko Barthes samaa mieltä.

Lukemisen vaikeus on siis tehnyt minut nöyräksi, mutta myös välinpitämättömäksi kolmella tavalla: 1) Olen välinpitämätön oikeellisuudesta tai harhaisuudesta. 2) Olen välinpitämätön siitä selvitänkö tekstin arvoituksen. 3) Olen välinpitämätön siitä, olenko loppuun saakka uskollinen.