Olkikoirat

 

Laotseen  (老子) uskotaan kirjoittaneen teoksen nimeltä Daodejing (Tao te ching, Taon kirja, joka on suomennettu nimellä Salaisuuksien tie). Kirjoittaja puhuu olkikoirista teoksen luvussa V (tai luvussa XLIX riippuen laitoksesta). Olkikoirat olivat muinaisessa Kiinassa oljesta tehtyjä koiria, joita käytettiin uhraamiseen (ne poltettiin) oikeiden koirien korvikkeena. 

Laotseen fragmentissa sanotaan, ettei taivas eikä maa ole hyväntahtoisia; niille olennot ovat vain olkikoiria. Metafora on suhteellisen selvä. Taivas ja maa ovat välinpitämättömiä. Teksti jatkuu sanoen, ettei viisaallakaan ole hyväntahtoisuutta (joissakin käännöksissä puhutaan hyvyydestä, kilteydestä). Tämä on syy, josta katkelma ei ole kaikkein siteeratuimpia yhdessä maailmankirjallisuuden käännetyimmässä teoksessa. Oppineet selittävät, että Laotse arvostelee konfutselaisuutta, joka arvosti hyvyyttä.

Laotseen kauheus on tässä. Hänelle viisas oli niin kuin kosmos, taivas ja maa: välinpitämätön. Hän sanoo, että maailmalle me olemme vain olkikoiria...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Välinpitämättömyys

Lana Turner

Filosofiakahvilan aihe 16.1./17.1./18.1. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Välinpitämättömyys on huonossa huudossa. Se on kuitenkin ollut joidenkin filosofien päämäärä; se on ollut joillekin tavoiteltava tila. Erityisen selvästi se on arvo hellenistisen ajan koulukunnan skeptikkojen edustajilla ja erityisesti Pyrrhonilla (360 eaa-270 eaa).

Pyrrhonin välinpitämättömyyteen liittyy kolme asiaa. 1) Sen tarkoitus on hyvin tuttu antiikin ajattelussa; tavoitteena on mielenrauha, tyyneys (ataraksia, sana muodostuu negaatiota ilmaisevasta a-etuliitteestä ja sanasta taraji, levottomuus, rauhattomuus, melu, sekaannus). 2) Skeptikot ajattelivat, että mielenrauhan järkkymistä aiheuttavat erilaiset arviot, tuomiot, mielipiteet. Siksi skeptikko kieltäytyi arvoarvostelmista. 3) Pyrrhon eli vaatimattomasti. Hän kävi torilla myymässä lintuja, siivosi, pesi jopa sikaa. Hän ei välittänyt siitä, että joutui tekemään tällaisia vaatimattomia, jopa likaisia asioita.

Vaikka emme pyrkisi välinpitämättömyyteen, skeptikkojen asenne ja elämäntapa nostaa esiin kysymyksen, mistä meidän tulisi välittää. Se myös hälventää erottelua välittämisen ja välinpitämttömyyden ehdottomasta moraalisesta erosta.

Kun Nina Simone laulaa My Baby Just Care For Me, hän ei piirrä esiin muotokuvaa kylmästä, kaikessa välinpitämättömyyttä osoittavasta olennosta, vaan sellaisesta, jonka välittäminen on keskittynyttä:

 

My baby don't care for shows
My baby don't care for clothes
My baby just cares for me
My baby don't care for cars and races
My baby don't care for high-tone places

 

Liz Taylor is not his style
And even Lana Turner's smile
Is somethin' he can't see
My baby don't care who knows
My baby just cares for me

 

Välinpitämättömyys on tässä merkki välittämisestä. Kun priorisoimme asioita tai ihmisiä, me käännämme katseemme pois esimerkiksi Lana Turnerin hymystä. Tähän sisältyy vaara. Kun välitämme jostain hyvin paljon, saatamme laiminlyödä tärkeän asian tai ihmisen. Ennen kuin haukumme välinpitämättömyyttä olisi syytä tarkistaa, onko välittäminen hyvin suunnattua ja oikeanasteista.

Jos katsomme etäisyyden päästä, yläilmoista, kosmisesta näkökulmasta, monet välittämisen aiheet näyttävät turhilta. Saatamme saada rauhan tällaisen vision avulla. Joudumme kuitenkin yhdistämään tämän näkökulman toiseen jo pelkästään siksi, että maailmassa on muitakin kuin me.  En ehkä välitä opiskelusta, mutta saatan välittää siitä, onko yhteiskunnassa opiskelumahdollisuuksia muille.

Meihin kohdistunut välinpitämättömyys saattaa satuttaa. Koemme olevamme esineitä tai ilmaa muille. Välittäminen saattaa kuitenkin merkitä huomionkohteeksi joutumista, tarkkailluksi tulemista. Jos minusta välitetään, koska minua tarvitaan, tulen ehkä välineeksi. En ehkä halua olla väline. Kun olen turha ja näkymätön, voin liikkua vapaasti.

Epikuros ajatteli, että jumalat eivät puutu ihmisen elämään; he eivät välitä meistä. Siksi jumalia ei tarvitse pelätä. En ehkä suhtautuisi

Nina Simone

välinpitämättömästi Lana Turnerin hymyyn, mutta minun olisi syytä ajatella, kuinka paljon välitän siitä...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Välittäminen ja välinpitämättömyys

Välinpitämättömyys tulee jonain kauniina päivänä olemaan filosofiakahvilan aiheena. Sitä ennen totean, etteivät välittäminen ja välinpitämättömyys ole aina toisensa poissulkevia.

Kun Nina Simone laulaa My Baby Just Care For Me, hän ei piirrä esiin muotokuvaa kylmästä, kaikessa välinpitämättömyyttä osoittavasta olennosta, vaan sellaisesta, jonka välittäminen on keskittynyttä:

 

My baby don't care for shows

My baby don't care for clothes
My baby just cares for me
My baby don't care for cars and races
My baby don't care for high-tone places

 

Liz Taylor is not his style
And even Lana Turner's smile
Is somethin' he can't see
My baby don't care who knows
My baby just cares for me

Välinpitämättömyys on tässä merkki välittämisestä.

https://www.youtube.com/watch?v=SE1VrzT6RrQ

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

 

Ilman perustaa

Yksi suuri hätä, huudon aihe, on ollut tämä: fundamentum, perusta ja perustaminen. Tämä hätä on vaikuttanut syvästi länsimaiseen ajatteluun, niin filosofiseen kuin yhteiskunnalliseenkin pyrintöön. Filosofit ovat tahtoneet löytää perustan, esimerkiksi etiikan perustan. Jos sitä ei ole löydetty, niin on tahdottu perustaa perusta. Yhteiskunnallisessa elämässä yksi länsimaisen ajattelun periaatteita on ollut perustuslaki, konstituoiminen, kysymys konstituoivasta vallasta. Se on nykyisinkin, demokratian kriisissä, vaadittu ja kutsuttu, kysytty asia.

Perusta on tärkeää, jos rakentaa. Kaiken merkityksellisen toiminnan, ajattelun, filosofian ei silti tarvitse olla rakentamista; monta kertaa sen on kaivamista. Kaivaminen, myös purkaminen, ei ole aina sitä, että etsittäisiin perusta: kallio tai vanhan rakennuksen perusta. Se voi olla merkityksellistä myös siksi, että tuodaan esiin minkä illuusion, minkä tyhjän päälle ollaan rakennettu.

Perustan (fundus) etsimisen tarve on johtanut myös fundamentalismiin; se on vastaus, reaktio erilaisiin hämmentäviin olosuhteisiin (tieteen tuomat muutokset maailmankuvassa, kolonialismi, vanhojen arvojen haihtuminen, globalisaatio). Fundamentalismi – niin idässä kuin lännessä – näyttäytyy vaarana, mutta on todellisuudessa syvästi länsimaista, olennainen osa historiaamme.

Koska ajattelu ei välttämättä ole perustan rakentamista, sen etsimistä, voimme kysyä silti, voisiko elää ilman perustaa ja mitä etuja siitä olisi.  Jos ja kun filosofia ei ole perustamista, se on tietyssä mielessä vähemmän, mutta silti voimme kysyä: Eikö filosofia voisi olla enemmän kuin rakentamista, perustamista, perustuksen etsimistä?  

Pystymättä vastaamaan näihin kysymyksiin voin sanoa silti jotain näiden kysymysten luonteesta. Näillä kysymyksillä on tekemistä oman moraalisen kriisimme kanssa, ne ovat yhteydessä myös terrorismin ongelmaan. Nämä kysymykset koskettavat myös suoraan ja epäsuoraan myös uskon ongelmaa. Perusta on jotain, jota halutaan, toivotaan ja siihen halutaan uskoa. Tästä näkökulmasta katsottuna usko näyttäytyy ennen kaikkea haluna uskoa, epävarmuuden ja kysymysten häivyttämisenä.

Usko ei tunnetusti vaadi perusteluja, mutta jopa uskontojen sisällä kysytään, mihin perusta perustuu. Tästä seuraa yksi uskontojen paradoksaalinen piirre: ne koko ajan selittävät itseään. Yksi asia mitä ei ajattelu siedä usein, on se, että perusta näytetään jonakin historiallisena, ei välttämättömänä. Silti tällaisen asian näyttäminen voi lisätä vapautta, koska tajuamme ja koemme, että voisi olla toisin.

Ajattelu ja ajattelurakennelmat merkitsevät muutakin kuin ajattelun sisältöä; ne merkitsevät tapaa elää. Millaista elämää merkitsisi eläminen ilman perustaa? Ehkä se on jaloa välinpitämättömyyttä, sisäistä rauhaa ikuisen tuhoutumisen edessä, siis terveyttä.

Kysymykseni on siis, voisiko ajattelu olla muuta kuin perustamista, perustuksen etsimistä, sen rakentamista? Voisiko se olla kaivamista? Kun kaivaa esiin asioita ja esineitä, ei välttämättä yritä keksiä sitä minkä päälle kaikki on rakennettu, minkä päällä kaikki seisoo. Silloin ehkä tajuaa pikemminkin, että se on kadonnutta maailmaa, mikään ei perustu siihen.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Lukemisen vaikeudesta

Ehkä vielä nuorena estetiikan, filosofian ja muiden aineiden opiskelijana olisin uskaltautunut kirjoittamaan aiheesta ”lukemisen taito”. Ehkä teinkin sen, en muista. Olisin voinut kirjoittaa ihan hienon ja älykkään tekstin, ihan varmasti. Nyt, monta vuotta myöhemmin, kun olen lukenut vielä enemmän, myös filosofisia teoksia, haluaisin sanoa vain muutaman sanan lukemisen vaikeudesta.

Vaikeus ei ole siinä, että olisi vaikea arvata tai määritellä, mikä on kirjoittajan intentio, pyrkimys. Jonkun vanhan tekstin tapauksessa on vaikea hahmottaa, millaisessa kontekstissa teksti on syntynyt, mihin se vastaa, mihin reagoi. Platon kehitti ideoiden maailmansa tietyssä poliittisessa tilanteessa. Spinoza loi ensisilmäykseltä kovin abstraktilta vaikuttavan filosofiansa seuraten oman aikansa vihamielisiä voimia ja oman aikansa tyranneja ja orjia. Lisäksi sanat ovat muuttaneet suuntaansa monta kertaa kirjoittamishetken jälkeen. Olisi vaikeaa kirjoittaa ”rakkauden filosofian historia”, kun sanoja oli jo kreikassa niin monta: eros, agape, filia.

Lukemisen vaikeus on saattanut minut vaatimattomuuteen, hyvin pelkistettyyn ”metodiin”. Kun luen tekstejä lähteinä, mielessäni on vain fakta, että joku on noin sanonut tai kirjoittanut. En pohdi, onko se totta tai ei, väärin tai oikein. Sanon itselleni: Jostain syystä tämä ihminen on sanonut noin. Kysymys kontekstista tekee minut erityisen varovaiseksi. Yritän pitää tulkintani ja arvaukseni hypoteettisena; vältän uskomista, uskovaa arvausta.

Yleensä minulla on mielessäni joku ongelma, kysymys, mistä syystä kaivan esiin, etsin käsiini tuon tai tämän omituisen, mahdollisesti arvoituksellisen, tekstin. En yritä selvittää kaikkea jonkun tekstin tai teoksen arvoituksesta; yritän hahmottaa, mitä se voisi sanoa meille käsillä olevasta ongelmasta, millaisen näkökulman avata.

Joskus jokin teksti, hyvinkin luonnosmainen ja siksi vaikea – niin kuin Roland Barthesin muistiinpanot luentojaan varten – antaa aiheen filosofiakahvilan keskustelua varten. Esimerkiksi ensi syksyn aihe idios rythmos – oma rytmi. Tällaisessa tapauksessa ideani ei ole olla uskollinen tai selvittää mitä kaikkea Barthes esitti tai halusi esittää. Barthes on inspiraation lähde, tunnustettu lähtökohta, mutta vien ajatuksen eri suuntaan tai ainakin olen välittämättä siitä, olisiko Barthes samaa mieltä.

Lukemisen vaikeus on siis tehnyt minut nöyräksi, mutta myös välinpitämättömäksi kolmella tavalla: 1) Olen välinpitämätön oikeellisuudesta tai harhaisuudesta. 2) Olen välinpitämätön siitä selvitänkö tekstin arvoituksen. 3) Olen välinpitämätön siitä, olenko loppuun saakka uskollinen.