Ihmettely ja valmistautuminen

 Patočka 

Filosofiakahvila alkaa lokakuussa! Zoomin kautta jo syyskuun viimeinen päivä.

Filosofiakahvila 30.9./1.10./2.10. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Ihmettelyllä on ollut erityinen asema filofiassa ainakin Aristoteleestä Heideggeriin. Monet ovat sanoneet, että filosofoimisen alku on ihmettelyssä.

Usein hämäännytään ajattelemaan ihmettelyn objektia, kohdetta. Itse ihmettelyä ei ihmetellä. Ei kysytä, mitä ihmettely on. On ainakin yksi poikkeus: Jan Patočka (1907-1977). Kymmenen vuotta sitten kommentoimassani artikkelissa Spirituaalinen ihminen ja intellektuelli (jossa filosofi pohtii ”spirituaalisen ihmisen tilannetta maailmassa”) Patočka kysyy, eikö ihmettely ole outoa. Kun ihmettelee, maailma pysyy samana, siinä ei ole mitään uutta asiaa tai esinettä, mutta jokin on muuttunut täysin.  

Olen todennut aikaisemmin, ettei ihmettely merkitse, että maailma nähtäisiin ihmeenä. Patočkan mukaan ihmettelyn vaikutus on, että todellisuus nähdään problemaattisena, ei itsestään selvänä. Tästä lähtien problemaattisuus on meidän perusta, se mitä hengitämme ja olemme.  Kaikki mikä aikaisemmin hyväksyttiin itsestään selvänä, ei sitä ole.

Toisessa tekstissä Patočka sanoo jotain vielä radikaalimpaa. Teksti on huomioita Martin Heideggerin postuumisti  Der Spiegelissä julkaistusta haastattelusta. Otsikko on Vain Jumala voi meidät pelastaa. Todennäköisesti Heideggerin huomautus Jumalasta ei ole vain huomio meitä uhkaavasta vaarasta ja ihmisen kyvyttömyydestä, vaan se on viittaus Hölderlinin runoon, jossa puhutaan jumalien vetäytymisestä.

Patočka sanoo kaksi asiaa ihmettelyyn liittyvästä problematisoinnista. 1)Problematisointi muuttaa maailmaa (siirtyminen myytistä filosofiaan oli ei problemaattisen muuttumista problemaattiseksi tai kun kristinusko, esim. Paavali, kyseenalaisti filosofian sanoen sitä älyttömyydeksi). 2. Heidegger sanoo, että voimme vain valmistella muutosta. Patočka toteaa, että voimme valmistella sitä problematisoimalla (kiinnittäen huomiota itsestään selvyyden syntyyn, sen muotoutumiseen).

Nämä huomiot mielessäni olen kysynyt itseltäni, mihin pitäisi tarttua, minkä problematisointi olisi kiireellistä. Saatan kohdata esimerkiksi vallan väärinkäyttöä ja kysyn, miten sen voisi välttää, miten tehdä vastarintaa. Kun kysyn tätä, kohtaan nopeasti kysymyksen identiteeteistä, joihin meitä sidotaan. Näen, ettei kyse ole vain pahojen, psykopaattisten johtajien läsnäolosta. Kyse on mekanismeista ja strategioista, joihin osallistun; se mitä ajattelen itsestäni ja mikä on identiteettini, on osa tilannetta, joka minun pitäisi muuttaa. Kiireellinen kysymys johtaa minut kysymään ikivanhan periaatteen, itsetuntemuksen vaatimuksen, luonnetta ja toimivuutta.

Paavali saattoi olla oikeassa puhuessaan filosofiasta älyttömyytenä. Edessäni on uhka, kriisi, katastrofi, tulipalo. Eksyn kysymään, kuka olen.  Ilman mitään luottamusta siitä, että prosessi veisi minut satamaan, maaliin, joudun kuitenkin kulkemaan labyrintin läpi. Ainoa toivoni on, että tehdessäni labyrinttiä tulen tavoittamattomaksi tyrannille, joka haluaisi minua ymmärtää, tehdä minut yksinkertaiseksi, viivasuoraksi.

Vuosien kuluessa olen alkanut yhä enemmän ajattelemaan, että todellisuuden näkeminen problemaattisena on lähtökohta tavalle elää.  Siksi ajattelen, että filosofía on elämäntapa. Myös muutamat Patočkan huomiot vahvistavat tätä käsitystä…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ajattelu meditatiivisuutena

 

Frans Hals: Descartes

Filosofiakahvila21.1./22.1./23.1. Huom. Torre del Marin paikka eri 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Perinteinen paikka Massai Mara Beach Club ON KIINNI, uusi paikka (kokeilu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Vaikka en ole erityisen heideggerilainen, totean Martin Heideggerin hengessä, että ajattelu voi olla meditatiivisuutta. Saksalaisajattelija erotti meditatiivisen ajattelun kalkuloivasta, laskevasta, ajattelusta ja totesi, että meditaation harjoittajan vaikuttavan itseensä. Päämäärä ei ole esimerkiksi jokin käsitys käsillä olevasta asiasta, vaan vaikutus subjektissa. Ihminen tavoittaa esimerkiksi mielenrauhan (tai rauhattomuuden).

Puhun  meditaatiosta sanan alkuperäisessä merkityksessä. Sana on latinaa. Roomalaiset filosofit, esimerkiksi stoalaiset, harjoittivat meditaatiota, joka oli yksi itseensä vaikuttamisen tekniikka. Harjoittaja kuvittelee itsensä johonkin tilanteeseen kysyäkseen, testatakseen, miten reagoisi. 

Voisi ajatella, että tällainen ajattelu on pelkkää Heideggerin fantasiointia. Länsimainen filosofía tuntuu tähtäävän varmaan käsitykseen maailmasta, teoriaan, metafyysiseen rakennelmaan, ei vaikutukseen ajattelijassa. On kuitenkin löydettävissä varsin klassisia esimerkkejä, jotka puhuvat muuta.

René Descartes, joka julkaisi 1641 kirjan nimeltä Meditationes de prima philosophia, in qua Dei existentia et animæ immortalitas demonstrantur. Kirjan nimessä oleva sana meditationes, meditaatioita, ei ole turha sana; se on ilmaiseva. Vaikka teos haluaa demonstroida, osoittaa jotain (Jumalan olemassaolon ja sielun kuolemattomuuden), sillä on myös meditatiivinen ulottuvuus: ajattelija vaikuttaa itseensä.

On olemassa tunnettu tekstikatkelma, jossa Ludvig Wittgenstein (kirjoitettu 13.lokakuuta 1931) vertaa filosofia arkkitehtiin. Molemmat tekevät työtä itsensä kanssa. Filosofi vaikuttaa itseensä, muuttaa itseään muuttaen tulkintojaan. Olen  aikaisemmin todennut, että Wittgensteinin Filosofisia tutkimuksia voisi lukea meditaatioina, harjoituksina, jopa sanan stoalaisessa mielessä. Kiinnitin huomiota esimerkiksi siihen, miten usein Wittgenstein kehottaa lukijaansa kuvittelemaan jotain; hän piirtää esiin jonkun tilanteen, näyttämön.

Wittgensteinin ehdottamat ”mediataatiot” vievät meidät outoihin tilanteisiin ja paikkoihin, jossa oudot olennot puhuvat käsittämätöntä kieltä. Hän vie meidät ikään kuin avaruusseikkailuun, jonka jälkeen katsomme omaa toimintaamme, omia tekemisiämme toisin. Wittgenstein esimerkiksi pyytää kuvittelemaan, että muutut kiveksi. Jos muutut kiveksi, tunnetko sitten aistimuksia?

Jos ja kun hyväksymme, että filosofointiin liittyy meditatiivisuus, itseensä vaikuttaminen, voimme kysyä: Kuuntelemmeko tai luemmeko filosofista tekstiä ”oikein”, jos kysymme, millaiseen teoriaan se tähtää? Entä jos kysyisimme, mitä puhuja yrittää itselleen tehdä? Voisimme myös pohtia, miksi hän puhuu ääneen tai on kirjoittanut sanansa paperille. Ehkä hän kutsuu meitä johonkin.

Esimerkiksi voisimme katsoa yllä olevia sanoja tästä näkökulmasta. Ehkä kyseessä ei ole pelkästään oppinut käsitys tai sivistynyt puhe meditatiivuudesta. Samalla kun puhun muille, puhun myös itselleni. Jos ei muuta, muistutan itseäni siitä, että itselleen voi puhua, itseäänkin voi kutsua...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ajattelu ja toiminta

 

Filosofiakahvila 8.10./9.10./10.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Ajattelu suhtautuu mielenkiintoisesti toimintaan. Tietenkin ajattelun voi nähdä toimintana, yrityksenä vaikuttaa olosuhteisiin ja yrityksenä muokata olemassaolevaa. Voimme myös kuvitella, että ajattelu ohjaa toimintaa. Tässä jo kohtaamme erilaisia vaikeuksia. Emme ole ainakaan kaikissa tapauksissa varmoja, että ajattelu ohjaa toimintaa, vaikka käsittäisimme sen jollakin tavalla vaikuttavan toimintaan. Huomautamme myös ilkeästi jollekin, joka ajattelee, että x, ettei hän toimi ajattelunsa mukaisesti eli joissakin tapauksissa olemme varmoja, ettei ajattelu ohjaa riittävästi toimintaa.

Inhimillisessä toiminnassa on kuitenkin mukana ajattelua. Voimme tietysti yksittäisen teon kohdalla tehdä eron reaktiivisuuden tai ajatuksellisuuden välillä. Kun ajattelemme toimintaa, huomaamme, että reaktiivisenkin käyttäytymisen taustalla on ajattelua (jos kyse ei ole “eläimellisestä” reagoimisesta). Isä reagoi, kun hänen tyttärensä ryöstetään. Tässä voi olla mukana “eläimellinen” oman lauman suojeleminen, mutta myös kulttuurin synnyttämä ajatus (tytär on isän omaisuutta, tytär ei ole vain laumaa, hän on osa klaania jne.). Esimerkkini ei ole sattumanvarainen. Tämä laukaisi tapahtumat, jotka johtivat Troyan sotaan. Sotienkin syyt ovat muulla kuin geeneissämme.

Tämän näkökulman tärkeys tai hedelmällisyys on siinä, että tuodaksemme esiin toiminnan ja ajattelun välisen yhteyden meidän täytyy monesti kaivautua syvälle, mennä menneisyyteen ja tuoda esiin jossain puheessa käytettyjen sanojen kerrostumat. Kun ajattelemme jotain sellaista ikuiselta tuntuvaa toiminnan muotoa ja käytäntöä kuin sota, ajattelemme sen historiaa aseiden tai tekniikan muutoksina. Myös sodan ajatus on muuttunut.

Toinen mielenkiintoinen näkökulma ajattelun ja toiminnan väliseen suhteeseen voisi avautua, kun ajattelemme ajattelun määrittelyä etäisyyden ottamisena ( “Ajatteleminen on etäisyyden ottamista.”) Me voisimme pysähtyä, keskeyttää tekemisemme ja kysyä: “Mitä olemme tekemässä?” Sekä reaktiot että käytännöt ovat perittyjä; ne ovat esi-isiltä. Ei ole ollenkaan selvää, että meidän täytyy jatkaa samalla tavalla. Joskus se voi olla hyvinkin vaarallista. Etäisyyden ottaminen auttaa joskus näkemään, mihin on astumassa.

Ajattelu on problematisointia. Problematisoinnilla on suhde todellisuuteen ja sitä kautta toimintaan. Voisin jopa sanoa, että problematiointi on vastaamista; se on toimintaa. Tiettyjen tilanteiden ja vaikeuksien kautta ihmiset pysähtyvät, ajattelevat, problematisoivat. Toisen maailmansodan jälkeen – vaikka ei uskoisi – ilmassa, ihmisten päissä ja huulilla oli monenlaista ajattelua. Oli esimerkiksi kysymys vallasta (se ei tietenkään ollut uusi kysymys, kokonaan). Kysyttiin: ”Miten näin pääsi käymään, miten vallankäyttö riistäytyi tällaisiin äärimmäisyyksiin, miten se voitaisiin välttää?” Ihmisen tuhovoima synnytti kysymyksen rauhasta, sen takaamisesta. Perustettiin YK, annettiin ihmisoikeusjulistus jne.

Länsimaissa oltiin luotettu rationaalisuuteen. Sen nähtiin kuitenkin liittoutuvan tyrannimaisen vallankäytön, verenhimon ja mytologian kanssa. Jotkut näistä kysymyksistä on yhä kysymyksiämme. Kun pohdimme ajattelun ja toiminnan suhdetta, tarkoituksemme saattaa olla vaikuttaa ajatteluumme ja sitä kautta siihen, miten ohjaamme toimintaamme. Teemme näin, koska voi olla, että emme pidä tyrannimaista vallankäyttöä, verenhimoa ja mytologiaa germaanisesta kohtalonyhteydestä haluttavina. Aika näyttää...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Jokapäiväinen elämä ja ajattelu

Filosofiakahvilan aihe /27.2./29.2./1.3. 

Torre del Marin filosofiakahvila poikkeuksellisesti perjantaina 1.3. Massai Mara klo 12.00.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa (1.3. poikkeuksellisesti perjantaina)

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Yleinen mielikuva sijoittaa filosofin, parrakkaan herran, lehterille. Hän rapistelee papereitaan, ei näe ihmisiä. Tai hän on sotkuisen työpöytänsä äärellä ajatuksissaan, raapii päätään.

Joku espanjalainen näki Giorgio Agambenin kävelevän italialaisen kaupungin kadulla itsekseen mutisten. Agambenin otsasta tuli verta, mutta filosofi ei ehkä tiennyt sitä. Kuvittelemme filosofin poissaolevaksi, ei tässä sfäärissä olevaksi. Yksi varhaisimpia filosofeja ellei ensimmäinen oli Thales. Aristofanes pisti hänet komediassaan putoamaan kaivoon, kun hän katseli niin kiinteästi tähtiä, ettei tiennyt mihin astui.

Silti filosofit ovat nimenomaan laskeutuneet kadulle, toreille, puhumaan tavallisten ihmisten kanssa ja heidän kysymyksensä ovat kysymyksiä jokapäiväisessä elämässä. Tähän viittaa Plutarkhos puhuessaan Sokrateesta. Filosofointi ei ole tekstien luentaa eikä luennointia lehteriltä. Sokrates liikkui siellä missä ihmiset ja sillojn tällöin filosofoi. ”... jokapäiväinen elämä suo mahdollisuukia filosointiin”, Plutarkhos kirjoittaa.

Vaikka rääsyihin pukeutunut Sokrates tai tuskin pukeutunut Diogenes olivat hyvin maailmallisia, filosofian suhde jokapäiväiseen on ambivalentti. Sokrates oli krittinen jokapäiväisen, tavallisen, elämän suhteen. ”Te ette huolehdi itsestänne, vain omaisuudestanne”, hän sanoi.

Kun jotkut haluavat palauttaa nykyisin filosofian jokapäiväiseen elämään, panna sen ajattelemaan arkipäiväisen elämän vaikeuksia, saattaa unohtua, että filosofiassa on myös tahto erottua, ottaa etäisyyttä. Filosofia on jokapäiväisyyden kritiikkiä.

Kun runoilija kirjoittaa sateesta tai kukasta, hän herättää meidät. Näemme, kuulemme ja haistamme jotain, joka on jokapäiväistä, tavallista. Ajattelu on hereilläoloa. Emme vain vartioi, katso mihin vaaraan astumme. Sen ansiosta myös tajuamme kauneuden. Myös kauneus on jokapäiväisen kritiikkiä. Se sanoo rivien välissä: ”Jokapäiväisessä elämässä ette elä, ette haista kukkaa.”

Olen kaikesta huolimatta sen kannalla, että filosofi likaisi kätensä. Vieläkin on filosofeja,  jotka ajattelevat, että filosofia katsoo asioita ikuisuuden näkökulmasta. Näin onkin monesti, valitettavasti. Jokapäiväiset asiat ja tapahtuminen, ei ikuisuus, huomion kohteena oppii, että fiksoituneet käsitykset tärkeysjärjestyksistä ovat enemmän tai vähemmän mielivaltaisia. Meillä voi olla enemmän syytä ajatella, miten kohtelemme lasta kuin pohtia teodikean ongelmaa tai maailmaa representaationa.

Ajattelulla on – tai sillä voi olla – parhaimmillaan hyvinkin ambivalentti suhde jokapäiväiseen elämään. Samaan aikaan, kun se ottaa siihen kriittistä etäisyyttä, se laskeutuu alas, menee jokapäiväisen elämän pölyn sisään, etsii olemassaolonsa syytä arkipäivästä.

Joidenkin mielestä kaikki kulttuuri on luksusta, ajattelu kaikkein eniten. Tällä halutaan sanoa, ettei kulttuuri tai ajattelu ole kovin välttämättömiä puhumattakaan että ne olisivat muuta kuin yläluokan turhuutta ja nautiskelua. Varmasti kurjuus ja köyhyys synnyttää rajoituksia, mutta tähän nykyisin enemmän oikeistolaiseen populismiin liitetty ajatus on rinnastettavissa Karl Marxin puheisiin ryysyköyhälistöstä (Lumpenproletariat), johon kuuluivat mm. kerjäläiset, prostituoidut, varkaat, pitkäaikaistyöttömät, boheemit ja kiertävät ammatinharjoittajat.  Marx puhui aika rasistisesti tästä alaluokan alaluokasta, joka ei hänen mukaansa kyennyt tiedostamaan ja ei siksi voinut olla vallankumouksellinen voima.

Kuitenkin filosofi Diogenes Sinopelainen oli kerjäinen. Jean Genet oli varas ja prostituoitu, mutta selvästi ajatteleva olento. Aina silloin tällöin, kun esimerkiksi prostituoituja suvaitaan haastatella, minulla on vaikutelma, että he ovat ajattelijoita. Minä katson olevani kiertävä ammatinharjoittaja...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tunnustuksista

Marcel Proust

Marcel Proust sanoi. "Älä koskaan tunnusta." En tiedä, muistuttiko hän itseään hyvästä periaatteesta vai antoiko toiselle neuvon.

Lause todistaa, että Proust oli perverssi, sivilaation vihollinen. Hänen neuvonsa on anarkistinen; se sotii kaikkea järjestystä vastaan. Rikoksentekijän täytyy tunnustaa, potilaan pitää tunnustaa olevansa sairas, lapsen on myönnettävä olevansa tappelun aloittaja. 

Proust, vanha ketkuli, etsi toista tietä...

P.S. Jos kiinnostaa karma, tästä linkistä löytyy Reijo Ruotsalaisen tuore, raikas ja barbaarinen tulkinta asiasta

https://drive.google.com/file/d/1L-XugUOrzXesn7AnE3mgJfAcJWMvxqXO/view

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Juhlallisuutta

Katsoin kuningas Charlesin kruunajaisia muutaman minuutin. Ajattelin, että Monthy Python oli ohjannut seremonian. Sitten tajusin, mistä Monthy Python oli saanut inspiraation venähtäneisiin naamoihin, outoon kävelyyn, keskeyttäviin torviin jne. 

Juhlallisuus ja seremoniat ovat koomisia. Niille nauraminen on ajattelun alku.

Kuninkuus on sinänsä koomista niin kuin todistaa tämä:

https://www.youtube.com/watch?v=t2c-X8HiBng

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ajattelu ja valvonta

 

Alain

Filosofiakahvila 15.11./16.11./17.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Olen jo pitkään nähnyt ja kokenut, ettei filosofian tärkein tehtävä ole ajattelun korjaus, pahojen tai huonojen tapojen kritisointi, parantaminen päättelyvirheistä tai muu sellainen. Filosofian tehtävä on pikemminkin muistuttaa ajattelun voimasta. Sen tehtävä on yllyttää ajattelemaan. En ole ainoa. Tästä ajattelun  voimasta muistutti myös Georges Canguilhem (1904-1995). Mitä on ajattelu, jonka voimasta filosofía muistuttaa? Tähän nimenomaiseen kysymykseen Canguilhem tarttui luennossa (myöhemmin vuonna 1980 julkaistussa artikkelissa) Le cerveau et la pensé (Aivot ja ajattelu).

Kysymys voi kuulostaa heideggerilaiselta, mutta Canguilhem ei tavoittele mitään syvyyksiä, ainakaan lähtökohtaisesti. Kysymys siitä, miten ajattelemme, ei ole myöskään puhtaan teoreettinen. Joitakin kiinnostaa se, jotta voisivat vaikuttaa siihen, että ajattelisimme niin kuin meidän tahdotaan ajattelevan. Meitä kiinnostaa asia, koska sen avulla yritämme puolustautua yrityksiltä vaikuttaa meihin.  

Canguilhemin artikkeli liittyy osittain  neurologian ja neuropsykologian historiaan (Canguilhem oli filosofi ja lääkäri, tieteiden historioitsija, tieteen filosofi), mutta hän päätyy puhumaan aivojen, ajattelun ja maailman välisistä suhteista ja sitä kautta ajattelun tehtävästä. Canguilhem viittaa René Magrisin maalaukseen (jonka espanjankielinen nimi on El paisaje aislado), jossa maisemaa katsova tarkkailija ei näe mitään maiseman ympärillä. Seison jossain ja minä olen se kenttä, jonka näen. Voin tietenkin muuttaa näkymää siirtymällä. Tästä Canguilhem päätyy sanomaan, että tarkkailija, Minä, ei ole suhteessa maailmaan vain ylilentävänä, vaan suhde on valvojan suhde. Canguilhem leikkii sanoilla. Ylilento on sur-vol, valvonta sur-veillance, joka on kirjaimellisesti valvomista jonkin yllä (sur).

Kyse ei ole kuitenkaan vain leikistä ja ajanvietteestä. Canguilhem ei käytä sanaa valvonta kevyesti tai sattumanvaraisesti. Hänen vanha opettajansa Alain (oik. Émile-August Chartier, 1868-1951) oli puhunut “valvonnan hengestä”. Vaikka Canguilhem otti tietynlaista etäisyyttä oppi-isäänsä, ehkä ajatus valvonnan merkityksestä ja arvosta säilyi. Meitä saattaa kiinnostaa se, miten ajattelemme ja mikä on ajatuksen ja maailman suhde käytännöllisistä, ei niin teoreettisista tai syvällisistä syistä. Meihin yritetään vaikuttaa, ja ajattelu valvontana on yritystä suojella meitä, varustaa itseämme, jotta meiltä ei otettaisi vapautta ja voimaa toimia.

Amélie Perron muistuttaa yhdessä kirjoituksessaan, ettemme voi olla kokonaan vapaita vaikutteilta. Hän muistuttaa kuitenkin myös siitä, että vaikutuksia ja vaikutusyrityksiä voi mietiskellä ja hautoa, tarkistaa. Jos olemme ajattelevia, valvomme kriittisesti vaikutelmia (influence).

Jos filosofian tehtävä on muistuttaa ajatuksen voimasta ja ajattelun tehtävä on valvonta, meidän täytyy pistää kykymme koetukselle tilanteissa, joissa olemme. Saattaa olla hyvin turhaa ratkoa syviä ja loputtomia arvoituksia. Lopulta me olemme hyvin syvällisiä ja pohdiskelevia työpäivän jälkeen, sohvalla, mutta meidän olisi pitänyt olla ajattelevia siellä, missä meidän odotetaan olevan ajattelemattomia koneen osia, esimerkiksi työpaikoilla.

Ihminen ei välttämättä huomaa, kun häntä ohjataan ja kun häneen vaikutetaan ja varsinkaan hän ei huomaa, miten monenlaisten käytäntöjen avulla se tapahtuu. Me emme huomaa, miten kävi niin, ettemme kykene elämään arvojemme mukaan. Emme huomaa, ettei se mitä meidän odotetaan pitävän itsestään selvänä, ole sitä ja miten se sellaiseksi tehtiin… 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Synteesiä ja lisäyksiä

 

Tabu-nimisessä baarissa Meksikossa vuonna 1996

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaina 3.5. klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa) Kiitos Torre del Mar, kiitos Fuengirola! Syksyllä tavataan!

Linkki:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Olen tehnyt tänä keväänä huomautuksia, joita voisi sanoa metodologisiksi. Tai sitten näitä huomautuksia voisi haukkua filosofian johdantokurssin muistiinpanoiksi. Olen todennut, että filosofian osa-alueet, esimerkiksi etiikka tai estetiikka ovat usein mielenkiintoisia, jos näiden osa-alueiden kysymyksiä liitetään toisiinsa, katsotaan yhdessä.

Pitää tehdä lisähuomautus nro 1: Filosofisen ajattelun ei ole syytä pelkästään kysyä yhtä aikaa kysymystä todellisuudesta tai olevasta ja siitä miten meidän tulisi ohjata itseämme. Meidän olisi syytä etsiä filosofian suhdetta siihen mikä ei ole filosofiaa, pistää filosofinen ajattelu kosketuksiin sille vieraan materiaalin kanssa. Tämä on syy siihen, miksi puhun mielelläni runoudesta tai sairastamisesta.

Olen puhunut vaaroista, viitannut siihen mahdollisuuteen, että vaarallisia eivät ole vain pahantekijät, rikolliset jotka on leímattu vaarallisiksi tai yhteiskunnan vihollisiksi, vaan vaarallisia ovat myös vallan väärinkäyttäjät, myös ne viattomat ja hyväntahtoiset, jotka puhuvat normaalista ja epänormaalista niin kuin nämä olisivat itsestään selviä kategorioita.

Lisähuomautus nro 2: Olemmen kuvien riivaamia. Meillä on esimerkiksi kuva Caligulasta tai jostain muusta vallankäyttäjstä ja kuvittelemme, että meillä ei ole mitään yhteistä hirviömäisen tyrannin kanssa. Myös me käytämme valtaa ja voimme käyttää sitä väärin. Myös kotityranni on tyranni. Viholliseksi luokiteltu despootti ei välttämättä katoa sanomalla häntä hulluksi ja hänen järjettömyydessään on sitä samaa järkeilyä, mitä olemme satoja vuosia käyttäneet ylimielisessä Euroopassa.

Olen puhunut myös muutoksen mahdollisuudesta. Sen edellytyksenä voi pitää sitä, että olisimme muutokselle avoimia, valmiita kuuntelemaan, mutta myös valtaamaan areenoita, jotta uudenlaiset puheet, ajatukset ja kysymykset tulisivat kuulluiksi. Haaveilin siitä, että oppisimme, ettei yhteiskunnan muuttaminen ole lippujen heiluttelua.

Lisähuomautus nro 3: Kaikki tämä – kuunteleminen, itsensä tekeminen avoimeksi, uudenlaisen sanan tuominen näyttämölle – vaatii työtä. Ei vain maailmassa, yhteiskunnassa, vaan myös itsessämme. Siksi puolustan ajattelua ja valppautta. Itsensä ohjaaminen tai itsensä hallitseminen on kykyä luoda etäisyyttä tilanteeseen, jossa olemme.

Olen esittänyt uudenlaisen epistemologisen kysymyksen: Mitä meidän tulisi tietää, jotta sanoisimme mitä meidän täytyy sanoa?

Lisähuomautus nro 4: Jos on jotain, jonka tietäminen auttaisi sanomaan mitä meidän tulee sanoa, emme voi luottaa vain johonkin metodiin eli uskoa, että on olemassa jokin menetelmä, jonka avulla pääsemme tähän tietoon. On luovuttava uskosta tieto-oppiin. Meidän pitää tehdä itsestämme parempia ihmisiä, jotta emme sanoisi vain banaaleja asioita. Meidän täytyy ehkä välittää muista enemmän, jotta tietäisimme, mitä meidän pitää heille sanoa.

Lisähuomautus nro 5: Kiitän kaikkia filosofiakahvilaan osallistuneita. Kiitän niin monista syistä, ettei niitä voi kaikkia ilmaista. En opeta mitään. Haluan herättää keskustelua. Keskustelu opettaa. Ainakin minua. Aika ajoin se muistuttaa minua siitä, että ehkä minun pitäisi olla hiljaa.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

Tuntea toisella tavalla

Tavoite on melkein mahdoton, vaikka siihen on uskottava: tahdomme ajatella toisin. Jos ajattelemme toisin, myös tunnemme toisella tavalla. Ne eivät ole välttämättä eri tunteita, mutta ne eletään eri tavalla.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kevään ohjelmasta ja aiheista

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina 15.tammikuuta 2021.

Tiesin jo etukäteen, että keväällä filofiakahvilan aiheet tulevat olemaan yhteiskunnallisempia tai poliittisempia. Tiedän myös, että jossain vaiheessa puhun muistamisesta ja sen merkityksestä, vaikka kaikkia aiheita tai otsikoita en ole vielä päättänyt. Julkistan tässä 10 ensimmäistä aihetta/otsikkoa. Yhteensä aiheita tulee olemaan 15-17, en tiedä vielä. Jos ehdin, julkistan myöhemmin samat 10 aihetta pienten kuvausten kera. 

Filosofiakahvilan aiheita kevätkaudella  2021

1.Kirouksen ylistys 

2.Toivon periaate 

3.Paaria poliittisena figuurina 

4.Mielipide on passiivisuutta 

5.Rasismi imarteluna 

6.Spinozasta, hipeistä ja politiikasta 

7.He sanovat minulle...                                                                      

8.Kynódontas 

9.Myy itsesi! 

10. Velka

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kaksi johtotähteä

(Canguilhem)

En tiedä vielä, mitkä lopulta ovat  ensi syksyn ja ensi vuoden kevätkauden aiheet filosofiakahvilassa. En tiedä edes, voidaanko filosofiakahvilaa pitää. Mutta minulla on jo kaksi johtotähteä tai ohjenuoraa, joiden toivon ja uskon suuntaavan minua. En tiedä, pääsenkö maaliin tai osunko tauluun, mutta minulla on suunta.

Ensimmäinen johtotähteni on Friedrich Nietzschen (1844-1900) Iloisen tieteen fragmentti 328, jolla on vaarallisen tuntuinen otsikko: Tehdä vahinkoa tyhmyydelle. Nietzsche viittaa saarnaajiin, jotka puhuvat egoismia vastaan. Hän toteaa, että jatkuvat saarnat ovat tehneet vahinkoa egoismille ja ottaneen siltä hyvän omantunnon ja hyväntuulisuuden. Tämä tuhansia vuosia kestänyt puhe on - vaikka Nietzsche ei sitä kohteliaisuuttaan sanokaan - kristillistä ajattelua, jonka perusidea on tämä: "Egoismisi on onnettomuutesi."

Nietzsche vertaa tätä saarnaa aikaisempaan, Kreikassa Sokrateen myötä käynnistyneeseen saarnaan. Sen sisältö on ollut tämä: "Teidän ajattelemattomuutenne ja tyhmyytenne, eläminen normin mukaan, teidän alistuminen naapurienne mielipiteisiin on syy miksi te hyvin harvoin saavutatte onnellisuutta, kun me ajattelijat olemme - nimenomaan ajattelijoina - onnellisempia."

Nietzsche ei varsinaisesti ota kantaa, oliko filosofien saarnan perusteet paremmat kuin egoismin vastaisten puheet, mutta hän toteaa, että ne kuitenkin ottivat tyhmyydeltä pois hyvän omantunnon, tekivät vahinkoa tyhmyydelle.

Tämä fragmentti on johtotähteni, koska en ole keksinyt vielä parempaa syytä jatkaa, filosofoida huomennakin. Ehkä kyse on vain unelmasta ja liioittelusta, mutta pelkkä ajatus siitä, että voi vahingoittaa tyhmyyttä, auttaa jatkamaan.

Toinen johtotähteni on ajatus ja asenne, jonka George Canguilhem (1904-1995) ilmaisi luennossaan Aivot ja ajattelu (1980). Canguilhem kommentoi varsin teknisiä, aivotutkimukseen liittyviä asioita ja puhui unelmasta paikantaa erilaiset inhimilliset toiminnot aivojen eri osiin. Tähän unelmaan liittyy halu voida ennakoida ja korjata erilaiset häiriöt ja poikkeamat. Ne halutaan korjata tiettyjen parametrien mukaan, ja nämä parametrit sovitaan ja säädetään sen mukaan, miten meidän pitäisi ajatella, tuntea tai toimia. 

Canguilhem toteaa, että filosofinen ajattelu, joka pyrkii ymmärtämään, miten ajattelemme, tavoittelee jotain hyvin erilaista, jopa päinvastaista. Tavoitteena ei ole yllyttää meitä ajattelemaan niin kuin meidän halutaan ajattelevan. Filosofisen pohdiskelun tarkoitus on puolustaa meitä tällaisia julkilausuttaja tai salattuja  pyrkimyksiä vastaan. 

Canguilhemin huomio on johtotähteni, koska se auttaa minut näkemään, että ajattelu on tai se voi olla itsepuolustuslaji. Me tarvitsemme itsepuolustuslajia...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ilmastonmuutos ja ajattelu

Kant

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 11.12. ja Fuengirolassa 12.12. Syyskauden viimeinen aihe. Filosofiakahvila jatkuu tauon jälkeen tammikuun toisella viikolla.

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22 

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

1.Valistuksen parodia

Jotkut sanovat epäilevänsä ilmastonmuutosta. Monesti he sanovat: ”Onhan ilmastonmuutoksia ollut ennenkin, se on luonnollista.” Tiedemiehet, jotka varoittavat ilmiöstä, tekevät kaksi väitettä (joiden tueksi he esittävät perusteluja):

a)Käynnissä on ilmastonmuutosprosessi (ilmaston lämpeneminen)

b)Tämä prosesssi on ihmisen aiheuttama

Epäilijät, jotka sanovat, ettei ilmastonmuutos ole ihmisen aiheuttama, onnistuvat (jotenkin) kääntämään katseensa pois myös ensimmäisen väitteen uhkaavuudesta. (Ikään kuin se, että ilmastonmuutos on ”luonnollinen”, vähentäisi sen uhkaavuutta.)

Tässä epäilyssä, joka on vastausta pelottaviin puheisiin ja ennusteisiin, on kaksi huomionarvoista piirrettä.

a)Kun epäilijä epäilee tai kieltää väitteiden todenmukaisuuden, hän kääntää katseensa pois; hän antaa itselleen luvan olla ajattelematta, olla katsomatta. Epäilemisen operaatio on siis luonteeltaan moraalinen; siinä on kyse enemmän sallitusta ja ei-sallitusta kuin tiedetystä ja ei-tiedetystä.

b)Epäily pukeutuu omilla aivoilla ajatteluksi. Tässähän (Selbstdenken, pensar por sí mismo, thinking for oneself) on kyse valistuksen ytimestä, vapaan ja itsenäisen ihmisen mahdollisuudesta.

Huomautus ensimmäiseen kohtaan. Aikamme ongelma ei ole tiedon puute tai tiedon puuteellisuus (sitä puuttuu aina ja se on aina puutteellista). Ongelma koskee tahtoa. Emme halua katsoa, emme halua nähdä. Luomme illuusion, että jos emme katso johonkin todellisuuden aspektiin, se ei ole siellä.

Huomautus toiseen kohtaan. Immanuel Kant kirjoittaa tunnetun artikkelinsa Mitä on suunnistautuminen ajatelussa? alaviitteessä (7): ”Itse ajatteleminen (Selbstdenken) tarkoittaa totuuden perimmäisten koetinkivien etsimistä omasta itsestä (siis itse kunkin omasta järjestä). Vastaavasti maksiimi, jonka mukaan on aina ajateltava itse, merkitsee valistusta. Tämä ei itse asiassa vaadi niin paljon kuin kuvittelevat ne, joiden mukaan valistus on tiedollista... Oman järjen käyttäminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kysyy aina itseltä silloin kun pitäisi hyväksyä jokin käsitys, onko se hyväksyttävissä. Onko siis mahdollista, että teen siitä perusteesta, jonka nojalla jotakin hyväksyn, tai siitä säännöstä, joka hyväksymästäni käsityksestä johtuu, järkeni käytön yleisen periaatteen. Jokainen voi soveltaa tätä testiä itseensä. Kun tehdään näin, huomataan että taikausko ja haaveksunta katoavat samantien, vaikkei olisikaan riittävästi tietoa näiden kumoamiseksi objektiivisin perustein...”

On todettava, että Kantin käsitys ei anna koko kuvaa edes siitä, miten hänen aikalaisensa ymmärsivät omilla aivoilla ajattelun tehtävän. Voimme silti nähdä, etteivät ilmastonmuutoksen ”epäilijät”, jotka esiintyvät dogmien ja auktoriteettien kyseenalaisajina, sovella tätä testiä itseensä. He tekevät jotain muuta.

2.Vallankumous ja muut vaihtoehdot

Vuosia sitten saksalaisten ilmastonmuutostutkijoiden työhuoneiden seinien sisällä puhuttiin: ”Ei ole enää toivoa. Ainoa toivo on vallankumouksessa.”

Epätoivoisten, hyvin tietävien huudahdukset ovat usein tällaisia - ajattelemattomia. Lausuja ei ajattele, onko vallankumous - mahdollisesti hyvinkin verinen - todella toivottava. Hän ei myöskään ajattele, olisiko se toteutettavissa (hyvin, huonosti tai keskinkertaisesti). Puhuja ei myöskään ajattele sitä historiallista prosessia, jonka sisällä hän on – sitä tapahtumaa, jonka osa tämä lausuma on. Hän ei todellisuudessa usko vallankumoukseen. Hän on käännynnäinen; joku joka on kääntynyt pois vallankumouksesta, ei usko siihen enää. Vallankumous hylättiin jo ennen Berliinin muurin murtumista. Se nähtiin tyhjänä haaveena.

Vallankumous hylättiin, mutta puutteellisesti; unohdettiin keksiä tie ulos konservatiivisuudesta. Olemme nähneet kommunistien kääntyvän uskoon. Olemme nähneet heidän muuttumisen fanaattisiksi oikeistolaisiksi. Konservatiivisuus, joka on tietynlaista inertiaa (liikkumattomuutta, jäyhyyttä), on nyt vaara. Käännynnäinen, joka hylkäsi vallankumouksen, saattaa tajuta tarpeen irrottautua konservatiivisuudesta. Hän kysyy jotain, johon ei ole vastausta: ”Mitä meidän pitäisi tehdä?” Kuka haluaa ajatella tai kuvitella, ettei tätä kysymystä esitetä eikä siihen millään tavalla vastata?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Mikä on 2000-luvun intellektuelli?

(Walter Benjamin)

1900-luvun ajattelija ja intellektuelli kuului kirjojen kulttuuriin. Walter Benjamin (1892-1940) oli vaeltaja. Hän asui ainakin Berliinissä, Riigassa, Napolissa, Pariisissa ja Ibizalla. Kun hän saapui uuteen paikkaan, ensimmäiseksi hän järjesti kirjastonsa. Kirjat olivat isänmaa, muistot, koko maailma. Robert Oppenheimer (1904-1967) kertoi, että Arizonassa tehdyn ensimmäisen ydinkokeen jälkeen hänen mieleensä tulivat sanat Bhagavad Gitasta, hindulaisuuden pyhästä kirjoituksesta: "Now, I am become Death, the destroyer of worlds." (Nyt olen kuolema, maailmojen tuhoaja.) Ydinkokeen peitenimi oli Trinity. Nimitys tuli Oppenheimerin itsensä mukaan John Donnen runosta. Nämä miehet kuuluivat kirjojen kulttuuriin; kirjat ja tekstit läpäisivät heidät ja heidän ajatuksensa, tavan katsoa ja nähdä. 

Tuleeko tämän vuosisadan intellektuelli kuulumaan toisenlaiseen kulttuuriin? Todennäköisesti. Joidenkin mielestä varmasti. Tämä tietysti edellyttää, että jokin sellainen eläin kuin intellektuelli on vielä tälla vuosisadalla mahdollinen.

P.S. Vaikka minulla on omat epäilykseni, en ole ensimmäisenä hyppimässä intellektuellin haudalla. Mitä enemmän sillä haudalla hypitään, sitä varmempi olen intellektuellin tarpeellisuudesta. On vielä tehtävä viimeinen ponnistus ajattelun, kritiikin ja vapauden puolesta.

(Robert Oppenheimer)


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvilan aiheet (syksy 2019)

Filosofiakahvila 2019, syksy

 (Ohjelma alkaa lokakuun alussa. Aiheet saattavat muuttua)

1.Kairos, uusi alku 

2.Mistä puhumme kun puhumme kritiikistä 

3.Filosofia ja politiikka 

4.Tarvitaanko uutta uskontokritiikkiä? 

5.Espanjalaista mystiikkaa 

6.Diagnoosi ja askeesi 

7.Kritiikki tekniikkana 

8.Totuudessa eläminen, valheessa eläminen 

9.Kriittinen etäisyys 

10.Kun hylkäsimme itsemme

Syksyn extrat (Torre del Marissa alkaa jo syyskuussa, 11.9.):

1.Solidaarisuus 

2.Blanchot ja tuomari 

3.Maailmankuvia ja kainalosauvoja 

Filosofiakahvila vierailee Suomessa!

Aihe: Philip Rothin kapinallinen vanhus (jos aihe ei muutu)

Aika:  lauantaina 3. elokuuta klo 14.00

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

(Ohje: Bussi nro 55 lähtee Rautatientorilta. Jäädään pois Intiakadun pysäkillä, maauimalan kohdalla.)

Linkki karttaan:

https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Paossa vai kahleissa

Martin Heideggerin mukaan olemme paossa ajattelua. Itse olen ollut valmis sanomaan, ettei ongelma ole ajattelemattomuus. Ajattelemme paljon, mutta olemme kiinni jossain; olemme kahleissa, kategorioidemme sitomia. Ero näkemystemme välillä ei ole silti selvä.

Heideggerin ajatuksessa on mukana vaatimus, että ihminen ajattelee itse. Jotta pystyisi siihen, on oltava valmis oppimaan ajattelua. Kun ryhtyy oppimiseen, myöntää ettei vielä taida. Tämä alkutilanne, ajattelun syntyhetki, heittäytyminen oppimiseen, on kahleiden kalistelua. Olla paossa ajattelua ja olla kahleissa on sama asia. 

Muutos on toinen pako, eläimellinen loikka. Loikan eläimellisyyttä, eläimellisyyden vaatimusta, ei moni filosofi, esimerkiksi Heidegger, myönnä...

Kun filosofiakahvila aloittaa taas lokakuussa, tiistain kahvilapaikka on uusi: Casa Mavi. Osoite: Avenida de los Boliches 108. Myös aika on eri: 12.15-13.45.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila