Toivo ja askeesi

Bloch
 

Filosofiakahvila 7.2./8.2./9.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Erich Fromm (1900-1980) sanoi, ettei toivo ole passiivista odotusta eikä epärealistista toimintaa,  jotta jokin mahdoton toteutuisi. Hän kirjoitti: “Toivo on sitä, että on joka hetki valmis vielä syntymättömälle ja sitä, ettei vajoa epätoivoon, jos se ei synny meidän elinaikanamme.” Hän liitti toivoon tietyn vahvuuden. Ihmisen täytyy olla vahva nähdäkseen ja vaaliakseen merkkejä siitä, että jokin on valmis syntymään.

Laajan teoksen toivosta kirjoittanut Ernst Bloch ei ollut naiivi. Ruumiin harjoittaminen oli natsien prioriteetteja. Treenaamisen tarkoitus oli saada tykinruokaa. Urheilu ei ole koskaan epäpoliittista, hän sanoo. Silti hän toteaa, että atleettinenkin harjoitus on toiveikasta; se ei tavoittele vain kuntoa, kehon kontrollia, rasvan polttamista. Harjoittelija pyrkii saavuttamaan enemmän. Hän toivoo kykenevänsä parempaan kuin mihin hän kykeni aikaisemmin ja mitä hänelle on syntymässä luvattu.

Nämä kaksi huomiota saavat minut kysymään kysymyksiä toivon ja askeesin, harjoituksen, yhteydestä. Frommin väitteet ovat mielenkiintoisia esimerkiksi siksi, että toivoa ei nähdä haaveiluna, pilvilinnojen rakentamisena, vaan todellisten mahdollisuuksien vaalimisena, valmiutena uuteen.

Tämä tuntuu vaativan kahdenlaista harjoitusta. Ensinnäkin se vaatii älyllistä harjoitusta, tutkimusta joka ei keskity vain siihen, mitä on, vaan myös mahdollisuuksiin, vaikka kuinka pieniin. Sanoessaan toivon olevan valmiutta (readyness) Fromm ei sano, että toivo vaatii harjoitusta; hän sanoo, että se on harjoitusta, silla askeesi on valmistautumista, itsensä tekemistä valmiiksi erilaisiin tilanteisiin. Ollaksemme valmiita, osataksemme vaalia merkkejä muutoksesta meidän on voitettava itsessämme epätoivo, tietynlainen pessimismi. Myös tämä vaatii tietynlaista ymmärryksen harjoittamista. Tosiasioiden toteamisesta ei pidä tehdä päätelmää, että kaikki tulee olemaan samalla tavalla aina ja ikuisesti.

Blochin teksti kiinnittää toivon suoraan harjoitteluun, vaikka atleetin harjoitteluun, ei niin sanotusti henkisiin harjoituksiin. Toivo paremmasta on harjoittelun motiivi, ja harjoittelu on edellytys sille, että toiveesta voi tulla totta. Siitä tulee enemmän totta harjoittelun myötä. Askeesi ja sitä motivoiva toivo, askeesin kasvattama toivo, mahdollistaa sen, että ihminen ei ole kiinni annetussa, siinä mitä luvattiin syntymässä. Bloch sanoi, että toivo on opittava. Väitän: Se opitaan askeesin avulla.

Onko toivo toivottavaa? Jotkut filosofit, esimerkiksi Spinoza, ovat liittäneet toivon vääränlaiseen asenteeseen, tulevaisuuden odotukseen, joka on rinnastettavissa pelkoon. Tätä vastaan voisi sanoa, että toivon toivottavuus riippuu siitä, millaisesta toivosta puhumme. Olisi myös tärkeää kehittää harjoittelun muotoja, joiden avulla voisi valvoa, ettei toivoamme väärinkäytetä.

Meidän pitää varoa. Mutta voidaan sanoa: Varokaa, voittajat. Ei voi aliarvioida ihmisten tahtoa, toivoa, vastarintaa. Ihmiset ovat kykeneväisiä taistelemaan, vaikka tosiasiat lannistaisivat ja ennusteet masentaisivat.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2023

 

Filosofiakahvila aloittaa tammikuun toisella viikolla 10.1./11.1./12.1.

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2023 (ainakin nämä):

1.Henkisten harjoitusten laboratorio

2.Laiskuuden hyödyllisyydestä

3.Pila, viimeinen hyve

4.Toisella tavalla

5.Toivo ja askeesi

6.Kun päästät irti siitä mitä olet…

7.Polemos

8.Nietzsche ja todellinen rauha

9.Vaikeuksien edessä

10.Apartheid

11. Asioiden outous

12.Filosofia ja katse

13.Epäsuora viestintä

14.Humanismi versus Stirner

15.Maailmallinen filosofia

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

p.s. Ainakin Stirner versus humanismi liittyy toivottuun aiheeseen, vapauteen. Ehkä moni muukin...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Toivon periaate

 

Erns Bloch

Filosofiakahvila jatkaa 5.helmikuuta. Jos pitäjän ääni kestää.

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 5. helmikuuta:

Ernst Bloch (1885-1977) kirjoitti laajan, moniosaisen teoksen Toivon periaate (Das Prinzip Hoffnung, 1954, 1955, 1959). Hän ei puolusta toiveajattelua, päinvastoin. Maailma näyttäytyi hänen silmiinsä muuttuvana, muutettavana ja muovautuvana. Maailmaan on ilmaantunut vallankumouksen mahdollisuus. Bloch ei puolusta toiveajattelua, mutta hän puolustaa utopiaa, ainakin tietynlaista utopiaa, jota hän nimittää konkreettiseksi.

Blochin kuvaamassa positiivisessa utopistisessa ajattelussa todellisuus ei ole ennalta  määrittynyt; siinä on mukana toteutumattomia mahdollisuuksia, siemeniä, uusia muutoksen tiloja. Tällaisen ajattelun hahmottama todellisuus on prosessi, ei kivettynyt asioiden tila.  Utopiaa ei voi kumota tai osoittaa tyhjäksi pelkästään faktisen todellisuuden näkökulmasta. Ajatukset ovat vakavia ja huomionarvoisia, vaikka kääntäisimmekin taas katseemme arkeen, poliittiseen peliin, joka näyttää olevan kaukana kaikista unelmista ja toiveista. Ajatus on vakava – joillekin varmasti huolestuttava. Se nostaa esiin kysymyksen, voisiko politiikka kaikesta huolimatta olla muutakin kuin reaalipolitiikkaa. 

Utooppisuus ilmaantuu Blochin tulkinnan mukaan länsimaiseen ajatteluun keskiajalla. Ajatus siitä, että maailma ei ole pysyvä ja voimme päästä parempaan maailmaan, on vaikuttanut syvästi. Bloch oli oikeassa ainakin siinä mielessä, että jo ennen 1500-lukua, 1100- ja 1200-luvuilla oli kansannousuja, kollektiivisia kapinoita, joissa ajatus oli läsnä. Blochille nämä epäortodoksiset ajatukset vallankumouksellisuuden ja utopisuuden synnystä kristillisessä ajattelussa, eskatologiassa, aiheuttivat pulmia.

Tiedämme, että utopiat voivat olla vaarallisia. Toivon periaate on silti tosiasia. Monet ovat eläneet sen mukaan ja organisoineet sekä onnistuneita että epäonnistuneita käytäntöjä periaatetta seuraten. Potentiaalisesti positiivinen utopistisuus on totta myös mikrotasolla. Bloch kirjoitti: ”Aina pyydetään jotain, huudetaan. Ihmisellä ei ole sitä mitä hän haluaa...” Toivossa on jotain sammumatonta. Ihminen on Blochille unelmoiva olento, joka vaalii unelmiaan ja pyrkii toteuttamaan niitä, tekemään elämästä mahdollisimman paljon elämisen arvoista riippumatta olosuhteista.

En ole antamassa kenellekään toivoa tai sitä ottamassa pois. Muistutan vain tästä tosiasiasta. Ihmisen ajattelu, kysymykset ja toivo voivat murentaa kivettyneen todellisuuden, tehdä siitä prosessin. Se mikä tapahtuu, saattaa tehdä tyhjäksi toiveen, mutta todellisuus voi myös ruokkia toivoa. Toivon periaate – pyrkimys uuteen ja parempaan maailmaan – selviää hengissä kaikesta huolimatta, ennusteista huolimatta.

Muistutan siis tosiasiasta, että vuosisatojen ajan toivo on elänyt, ollut mukana länsimaisessa ajattelussa, synnyttänyt tahdon tehdä vallankumouksia. Vaikka emme pitäisi vallankumousta haluttavana, se tahto on olemassa. Mitä meidän pitäisi tehdä tällaisen vaarallisen ja tärkeän periaatteen ja voiman edessä? Pitäisikö se hävittää? Pitäisikö oppia elämään sen kanssa?

Ainakin meidän on oltava valppaina. Me emme ole lopullisessa muodossa. Jotain voi tapahtua. Maailma voi muuttua. Siksi on vielä niitä, jotka haluavat muokata meitä, ohjata meitä. Me voimme ottaa myös omat kätemme käyttöön.

Meidän on oltava valppaita vaaran edessä. Oltava myös valmiita oppimaan. Bloch muistuttaa myös, että toivo pitää oppia. Ehkä toivon periaate voi saada vääristyneen muodon, ehkä toivo voi muuttua dominoinnin muodoksi. Yksi tapa välttää tämä on, että se olisi samalla moraali tai moraalinen ideaali, joka on kiinnittynyt olosuhteisiin, käsillä oleviin taisteluihin. Ehkä toivo on silloin hellittämättömyyttä, vastarintaa. María Zambrano kysyi José Ángel Valentelta, onko vaivan arvoista jatkaa kirjoittamista tämän maailman edessä. Valente vastasi: ”Se on vaan niin, että uskon feenikslintuun.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kevään ohjelmasta ja aiheista

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina 15.tammikuuta 2021.

Tiesin jo etukäteen, että keväällä filofiakahvilan aiheet tulevat olemaan yhteiskunnallisempia tai poliittisempia. Tiedän myös, että jossain vaiheessa puhun muistamisesta ja sen merkityksestä, vaikka kaikkia aiheita tai otsikoita en ole vielä päättänyt. Julkistan tässä 10 ensimmäistä aihetta/otsikkoa. Yhteensä aiheita tulee olemaan 15-17, en tiedä vielä. Jos ehdin, julkistan myöhemmin samat 10 aihetta pienten kuvausten kera. 

Filosofiakahvilan aiheita kevätkaudella  2021

1.Kirouksen ylistys 

2.Toivon periaate 

3.Paaria poliittisena figuurina 

4.Mielipide on passiivisuutta 

5.Rasismi imarteluna 

6.Spinozasta, hipeistä ja politiikasta 

7.He sanovat minulle...                                                                      

8.Kynódontas 

9.Myy itsesi! 

10. Velka

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Toivosta

Ehkä toivo tulee olemaan hellittämättömyyttä, vastarintaa. María Zambrano kysyi José Ángel Valentelta, onko vaivan arvoista jatkaa kirjoittamista tämän maailman edessä. Valente vastasi: ”Se on vaan niin, että uskon feenikslintuun.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Toivosta ja epätoivosta

(Gilles Deleuze)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 23.1.. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Aktiivimalli/ Katalonia ja Tabarnia

Eräs näytelmäkirjailija sanoi: ”Mikä minä olen toivoa antamaan tai sen pois ottamaan, tavallinen näytelmäkirjailija.” Kuvittelen, että olisi hyvä, jos tällainen asenne yleistyisi. Ihminen nauttii liian usein asemastaan tai kuvitelmasta, että voi ottaa toiselta toivon tai esiintyä pelastajana, toivon antajana. Molemmissa tapauksissa lähestymme poliittista vaaraa. Kauhean katastrofin maalaajat ja messiaat palvelevat toisiaan. Yhden totuuden ja ainoan ratkaisun, yleensä hyvin yksinkertaisen, laatijat pääsevät valtaan.

Tästä syystä on ymmärrettävää, että Gilles Deleuze, hyvin spinozalainen herra (Spinoza ei välittänyt toivosta) sanoi: ”Emme tarvitse toivoa, vaan uusia aseita.” Vaikeissa tilanteissa meille ei silti jää muuta kuin toivo. Tilanteet ovat vaikeita nimenomaan siksi, ettei ole aseita, ei ole välineitä tai keinoja. Eikä ole samantekevää, jääkö jäljelle toivo vai epätoivo. Ero on siinä, että epätoivossa ihminen alistuu, ei enää ylitä annettua todellisuutta. Toivo on jotain muuta. ”Vastarinta ei ole mitään muuta kuin toivoa”, kirjoitti René Char.

On ikävä paikka, josta haluamme ulos. Vaikea tilanne, joka on sietämätön. Silloin herää toive päästä ulos, nähdä jotain muuta. Mutta toivo ei ole sama kuin toive; se on mahdollisuus. On varottava mitä toivoo, varottava toiveitaan, mutta toivo on uusi alku, voimien elpyminen.

Yritän kysyä, mitä meille tapahtuu. Selvitän mitä vaaroja edessäni on. Se olisi silti turhaa, jos vain toteaisin, miten kauheaan paikkaan olen joutunut, millaiseen verkkoon, ansaan, joutunut.

Esimerkiksi ei tarvitse ottaa gulaggia eikä keskitysleiriä. Myös tavallinen arkipäiväinen elämä, sen rutiinit, sen pakottavat velvollisuudet voivat muodostua ahtaiksi, kutistaviksi. Voimme haluta ulos monotoniasta. Jokapäiväinen pikkusieluisuus on  sietämätöntä. Tällaisen elämän keskellä on silti turha vaipua epätoivoon ja valitukseen. Aina voi ihmetellä maailmaa ja elämää. Elämä ei ole aina miellyttävää eikä nautinnollista. Siinä on tuskaa. Se saattaa silti olla elämisen arvoista, jos osaa elää.

Kysymys toivosta ja epätoivosta – molempiin liittyvistä riskeistä – palautuu kysymykseen siitä, miten elää. Mitä on elämisen taito? Monesti filosofit ovat kiinnittäneet paljon huomiota sanaan taito. Mutta miten pitäisi tässä ymmärtää sana ”elää”?

Monet filosofit, teologit ja ajattelijat ovat lähestyneet kysymystä siirtyen elämän tuolle puolen, asettaen elämiselle jonkin ulkopuolisen päämäärän ja tarkoituksen. Entä jos sanan ”elää” ottaisi paljaana, tarkoittaisi sillä vain elämistä? Entä jos väittäisi, että ihmisen tulee omistautua kokonaan elämiseen? Silloin voisi sanoa, että ”tarkoitus” tai ”päämäärä” ei ole mitään transendentaalista: se on elämistä kokonaan, täydesti, mahdollisimman intensiivisesti. Taito olisi jotain, joka takaa sen. Tähän taitoon liittyisi toivo, koska se on voimien keksimistä myös vastoinkäymisissä.

Liittyykö tähän taitoon erityinen katse, erityinen ymmärrys? On ymmärrettävä mahdollisimman täsmällisesti, millaiseen ansaan on jäänyt kiinni. Ymmärryksen on silti mentävä eteenpäin, nähtävä miten ansa puretaan tai miten siitä pääsee irti. On siis ymmärrettävä, ettei jokin asiantila ole lopullinen tai välttämätön. Silmien eteen on nostettava toinen kuva: loputon vaihtelevuus. Elämme täydesti ja kokonaan vain nähden muutoksen, jonka sisällä olemme ja muuttuen itsekin koko ajan. On nähtävä, että tätä ratkaisevaa kysymystä ratkaistaan koko ajan, joka hetki. Muuten elämä menee ohi. Epätoivo on kuolema.

Niin kuin näette, en pyri antamaan toivoa tai ottamaan sitä pois. Puhun hyvää toivosta, koska sitä tarvitaan, jotta toimisimme ja jatkaisimme. Puhun toivon suhteesta elämiseen ja ymmärrykseen.  Lopulta palaan myös kysymykseen elämisen taidosta. Taito merkitsee tiettyä asennetta, mutta vaatii myös ymmärrystä ja voimia, jotka vain toivo meille suo. Kuvaukseni (jos se edes on kuvaus) voi olla huono ja se voi olla virheellinen. Tarkistakaamme se.

SAM SANDQVIST LUENNOI TORRE DEL MARISSA 27.1. AIHE: ILMASTONMUUTOS 2017 (päivitys). AIKA: KLO 16.30. PAIKKA: CON CORAZONMARI, C/Copo, Torre del Mar.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ensimmäiset 15 aihetta vuonna 2018

Ensimmäiset aiheet keväällä 2018 tulevat olemaan (todennäköisesti) seuraavat:

1.Surrealistista filosofiaa

2.Sana, vapaus ja demokratia

3.Toivosta ja epätoivosta  

4.Kysyminen, eläminen...

5.Puolue, pastori ja sielu

6.Filosofia ja fiktio

7.Askeesi ja politiikka

8.Lichtenbergin siemenet

9.Ajattelu, käsitteet, elämä

10.Näkymätön mies

11.Hallitsemattomat tilat

12.Janten laki

13.Kuolemattomuus

14.Omakuva eli hautakirjoitus

15.Epilogi: Ratkaiseva hetki 

Ohjelmaan voi tulla muutoksia tai lisäyksiä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Toivo

(Immanuel Kant)

”Mitä voin toivoa?” Näin kysyi Immanuel Kant. Ehkä ei voi toivoa mitään. Ehkä meillä ei ole toivoa kaiken tämän hulluuden keskellä. Mutta epäilijä, siis ajattelija, joka etenee epätoivoisen näköisenä, ei ole epätoivoinen. Miksi hän etenisi? Miksi hän vielä ponnistelisi, jos hän ei toivoisi, että voi muuttaa jotain? Monta kertaa epäilijöiden puheet salaavat toivon; heidän toivonsa on salainen.

Toiveet pidetään salassa monista eri syistä. Kun kertoo toiveensa, se joka ne kuulee, pääsee valtaan. Ainakin psykonalyytikko. Jos joku saa vallan tietäessään toisen toiveet ja käyttää niitä hyväkseen, toiveiden kautta tulevat ne asiat, joita olisi ehkä halunnut välttää. Tästäkin syystä ollaan hiljaa ja on syytä olla hiljaa.

Joku toivoo, että voisi hoitaa asiansa kuntoon, asettua aloilleen ja olla varma ja vakiintunut. Tätä on helppo hyväksikäyttää. Näin ihmisille myydään asunto, asuntolaina ja avioliitto. Vakiintumisen, asettumisen, avulla ihminen on saattanut haluta välttää kiirettä ja stressiä, mutta nyt hänellä on laina ja avioliitto. Olisi siis opittava varomaan toivoa, sillä monta kertaa se on kiihotin, jonka avulla hallitaan.

Epäilijät saavat helposti sellaisen maineen, että heillä ei ole toivoa. He näyttävät epätoivoisilta. Kaikissa puutarhoissa he näkevät käärmeen. Mutta hän etenee, työskentelee, ponnistelee jonkun eteen – ei siis ole epätoivoinen. Hän on saattanut menettää vakaan pohjan. Tällaisessa tilanteessa voi tulla vähän epätoivoiseksi, alakuloiseksi, jopa lamaantuneeksi. Sen ansiosta, ettei hänellä ole enää vakaata pohjaa, hänellä on toivo, sillä nyt hän voi mennä itsensä yli – tai mennä ulos, toiseen maisemaan.

Joku toivoo voivansa hoitaa asiansa kuntoon ja asettua. Toivoa on silti vain, jos ei asetu aloilleen ja elää epävarmuudessa. Mutta se on toinen toivo. Olen tietoinen, että kuvaamani toivo muistuttaa kristillistä toivoa; siinä on on jotakin rakenteellista samankaltaisuutta. Giorgio Agamben on analysoinut Paavalin tekstejä, joissa toivo annetaan epätoivoisille. Jeesuksen kuolema merkitsi Paavalille toivon kuolemaa, mutta hänen ylösnousemuksensa uutta toivoa. Toivo annetaan epätoivoisille, mutta se on toinen toivo.

Mitä voin toivoa? Mikä toivo minulle voi olla asioiden muuttumisesta? Varomattomasti sanon siis, mitä toivon ja samalla kysyn, voiko tätä toivoa. Toivon, että ihmiset oppisivat elämään ilman myyttejä. Tarkoitan: kuvittelen mahdolliseksi, että ihmiset vapautuvat harhaluuloista, jotka välillä esiintyvät yleisinä totuuksina.

Hävittää jokin illuusio – siinä minun toiveeni... Yksi illuusio, jonka vallassa ihminen on elänyt ja elää on pysyvyyden illuusio. Totuudet, asiat, asioiden tilat nähdään pysyvinä. Samalla ihmisten keksinnöistä, luomuksista tehdään itsestään selviä, luonnollisia. Tämä voisi olla yksi mahdollinen tapa ymmärtää myytti. Kyseessä on kulturaalisen, tehdyn asian muuttuminen luonnolliseksi. Jonain päivänä huomaamme luonnottomuuden, kun näemme, miten se luonnottomuus tehtiin ja silloin opimme tekemään sen tekemättömäksi.

On tärkeää kestää, pysyä lujana. Toivo on pysymistä lujana. Se tarkoittaa, ettei luovuta.

Filosofiakahvilan aiheet syksyllä 2012

Filosofiakahvila 2012 syyskausi
1.Keskusteleminen ja filosofia
Millaisia filosofisen keskustelun muotoja on olemassa? Millainen keskusteleminen on hedelmällistä? 
2.Totuus maailmasta
Miten totuus maailmasta voi auttaa itsensä kehittämisessä? 
3.Itseluottamus eettisenä käsitteenä
Emersonin näkemyksestä itseluottamuksesta hyveenä. 
4.Tottelemattomuus
Mistä totteleminen tulee? Mitä on tottelemattomuus? Tottelemattomuuden merkityksestä. 
5.Missä on oikeudenmukaisuutta?
Oikeudenmukaisuusteorioista ja oikeudenmukaisuuden käsitteestä. Ekonominen näkökulma oikeudenmukaisuuteen. 
6.Kun Diogenes lampun osti
Diogeneen hahmosta, anekdoottien merkityksestä, filosofiasta performanssina. 
7.Sattuma
Mitä on sattuma? Sattumasta, välttämättömyydestä, tarkoituksesta. 
8.Ylpeys
Ylpeys – synti vai saavutus? 
9.Kuuntelemisesta
Kuuntelemisen taidosta ja kuuntelemisesta harjoituksena. 
10.Toivo
Mitä on toivo? Mitä voimme toivoa? Mitä kannattaisi varoa toivomasta?

 

Utopia

(Paul Elúard)

Miten ajattelemme? Mitä merkitsee esimerkiksi utopia tai utopistisuus ajattelussamme?

Kun kieli – tai tarkemmin erilaiset sosiaaliset käytännöt – määrittelevät ja määräävät ihmisiä, ne laittavat heidät ja asiat ”paikoilleen”. Paikka on valmiiden skeemojen hahmottama, niiden aitaama. Paikassa maailma on fiksoitunut; siitä ei nouse esiin asioita, mikään ei kehkydy.

Tällainen paikka voi muodostua sietämättömäksi, vähintäänkin epämukavaksi. Haluamme osata kuvitella toisenlaisia paikkoja; silloin alamme käyttää mielikuvitustamme olemassaolemattoman paikan, utopian luomiseen. Kreikan sana utopia merkitsee ei-paikkaa.

Utopia muuttuu helposti hulluksi suunnitelmaksi, vaaralliseksi poliittiseksi ohjelmaksi ja todellisuutta sääteleväksi mielivaltaiseksi moraaliperiaatteeksi. Tämän välttämiseksi emme osaa tehdä paljoakaan. Se vaatisi, että utopia ei muodostuisi enemmän tai vähemmän kaukaisessa tulevaisuudessa olevaksi haavekuvaksi.

Jotta utopialla olisi positiivista potentiaalia se ei saisi sulkea tulevaisuutta, luoda historialle maalia; utopia ei saisi olla unelma ”kotiintulosta”. Ei-paikka voi olla kuviteltu paikka, fantasia, mutta myös jokin mahdollisesti läsnäoleva, tosin vaikeasti havaittavissa oleva mahdollisuus. Jos utopia syntyy tunteesta, että ”jokin puuttuu”, se saattaa olla mukana synnytysprosessissa, tuomassa tätä puuttuvaa maailmaan.

”Joka uneksii ei ole sidoksissa paikkaan”, kirjoitti Ernst Bloch, 1900-luvun ajattelija, utopian ja ”toivon periaatteen” puolustaja. Toivo ei synny tyhjästä eikä pysy hengissä, jos emme kuitenkin sitoudu tähän aikaan, keskity nykyhetkeen ja yritä sitä kautta tutkia, mikä voisi muuttua ja minkä olisi hyvä muuttua.

On olemassa toisia maailmoja, mutta ne ovat tässä, kirjoitti Elúard, ranskalainen runoilija. Enemmän kuin ehdottaisin utopian puolustamista uskaltaisin ehdottaa näkemiskyvyn kehittämistä, yritystä nähdä toiset maailmat tässä maailmassa, nykyisyydessä, kohtaamissamme ihmisissä.

Kun pohdimme utopian luonnetta ja paikkaa, luomme samalla suhdetta toivoon, sen mahdollisuuteen. Toivo ei synny tiedollisesta varmuudesta eikä tyhmyydestä; se syntyy kapinasta, halusta että olisi toisin. Tällainen kapina avaa eteemme mahdollisuuden, että olisi toisin.

Vaikka asettaisimme – viisaasti, varovaisesti – kysymysmerkin utopian perään, ei meidän tarvitse vaipua epätoivoon. Enrique Vila-Matas kirjoittaa: ”On mahdollista, että tietoisuudessa mahdollisuudesta hengen pelastukseen voi löytää suojapaikan epätoivoa vastaan.” Tässä alleviivaisin sitä, että tietoisuus mahdollisuudesta – mahdollisuuden avaaminen eteemme – tekee meidät vahvemmiksi.