Synteesiä ja lisäyksiä

 

Tabu-nimisessä baarissa Meksikossa vuonna 1996

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaina 3.5. klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa) Kiitos Torre del Mar, kiitos Fuengirola! Syksyllä tavataan!

Linkki:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Olen tehnyt tänä keväänä huomautuksia, joita voisi sanoa metodologisiksi. Tai sitten näitä huomautuksia voisi haukkua filosofian johdantokurssin muistiinpanoiksi. Olen todennut, että filosofian osa-alueet, esimerkiksi etiikka tai estetiikka ovat usein mielenkiintoisia, jos näiden osa-alueiden kysymyksiä liitetään toisiinsa, katsotaan yhdessä.

Pitää tehdä lisähuomautus nro 1: Filosofisen ajattelun ei ole syytä pelkästään kysyä yhtä aikaa kysymystä todellisuudesta tai olevasta ja siitä miten meidän tulisi ohjata itseämme. Meidän olisi syytä etsiä filosofian suhdetta siihen mikä ei ole filosofiaa, pistää filosofinen ajattelu kosketuksiin sille vieraan materiaalin kanssa. Tämä on syy siihen, miksi puhun mielelläni runoudesta tai sairastamisesta.

Olen puhunut vaaroista, viitannut siihen mahdollisuuteen, että vaarallisia eivät ole vain pahantekijät, rikolliset jotka on leímattu vaarallisiksi tai yhteiskunnan vihollisiksi, vaan vaarallisia ovat myös vallan väärinkäyttäjät, myös ne viattomat ja hyväntahtoiset, jotka puhuvat normaalista ja epänormaalista niin kuin nämä olisivat itsestään selviä kategorioita.

Lisähuomautus nro 2: Olemmen kuvien riivaamia. Meillä on esimerkiksi kuva Caligulasta tai jostain muusta vallankäyttäjstä ja kuvittelemme, että meillä ei ole mitään yhteistä hirviömäisen tyrannin kanssa. Myös me käytämme valtaa ja voimme käyttää sitä väärin. Myös kotityranni on tyranni. Viholliseksi luokiteltu despootti ei välttämättä katoa sanomalla häntä hulluksi ja hänen järjettömyydessään on sitä samaa järkeilyä, mitä olemme satoja vuosia käyttäneet ylimielisessä Euroopassa.

Olen puhunut myös muutoksen mahdollisuudesta. Sen edellytyksenä voi pitää sitä, että olisimme muutokselle avoimia, valmiita kuuntelemaan, mutta myös valtaamaan areenoita, jotta uudenlaiset puheet, ajatukset ja kysymykset tulisivat kuulluiksi. Haaveilin siitä, että oppisimme, ettei yhteiskunnan muuttaminen ole lippujen heiluttelua.

Lisähuomautus nro 3: Kaikki tämä – kuunteleminen, itsensä tekeminen avoimeksi, uudenlaisen sanan tuominen näyttämölle – vaatii työtä. Ei vain maailmassa, yhteiskunnassa, vaan myös itsessämme. Siksi puolustan ajattelua ja valppautta. Itsensä ohjaaminen tai itsensä hallitseminen on kykyä luoda etäisyyttä tilanteeseen, jossa olemme.

Olen esittänyt uudenlaisen epistemologisen kysymyksen: Mitä meidän tulisi tietää, jotta sanoisimme mitä meidän täytyy sanoa?

Lisähuomautus nro 4: Jos on jotain, jonka tietäminen auttaisi sanomaan mitä meidän tulee sanoa, emme voi luottaa vain johonkin metodiin eli uskoa, että on olemassa jokin menetelmä, jonka avulla pääsemme tähän tietoon. On luovuttava uskosta tieto-oppiin. Meidän pitää tehdä itsestämme parempia ihmisiä, jotta emme sanoisi vain banaaleja asioita. Meidän täytyy ehkä välittää muista enemmän, jotta tietäisimme, mitä meidän pitää heille sanoa.

Lisähuomautus nro 5: Kiitän kaikkia filosofiakahvilaan osallistuneita. Kiitän niin monista syistä, ettei niitä voi kaikkia ilmaista. En opeta mitään. Haluan herättää keskustelua. Keskustelu opettaa. Ainakin minua. Aika ajoin se muistuttaa minua siitä, että ehkä minun pitäisi olla hiljaa.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

Foucault ja vaara

 

Foucault

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 11.00 (Casa Juande, Av. Toré Toré)

Filosofiakahvila Fuengirolassa aloittaa myöhemmin torstaisin 

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 1.2. ja 2.2.

Michel Foucault (1926-1984) käytti usein sanaa vaara. Hän puhui mm. vaarallisen yksilön käsitteen kehittymisestä 1800-luvun oikeuspsykiatriassa. Foucault analysoi myös turvallisuusmekanismien kehittymistä 1700-luvun yhteiskunnallisessa ajattelussa uudenlaisen populaatioihin kohdistuvan hallitsemisen yhteydessä.

Hän ei kuitenkaan puhunut vain vaaroista, joita menneisyyden dokumenteissa otettiin huomioon ja joita tahdottiin nostaa esiin. Vaaran käsite oli olennainen hänelle itselleen ja se orientoi hänen kysymyksiään ja analyysejään. Foucault tunnettiin valtaa – normalisointia, kuria, vankilaa – käsittelevistä kirjoituksistaan. Monet kokivat filosofin analyysit masentavina. Oli kuin ihminen olisi koko ajan, alusta lähtien, ansassa ja pahan vallan kuritettavana. Foucault toteaa keskustelussa Paul Rabinowin ja Herbert Dreyfusin kanssa vuonna 1983 (On the Genealogy of Ethics), ettei hän ajattele kaiken olevan pahaa; hän ajattelee kaiken olevan vaarallista. Se ei ole sama asia, ja kaiken näkeminen vaarallisena ei tee passiiviseksi tai alistuneeksi, vaan aktivistiksi (yliaktiiviseksi, vaikka pessimistiseksi aktivistiksi).  ”Jos kaikki on vaarallista, niin silloin aina jotain tehtävää”, Foucault sanoo.

Toinen esimerkki vaaran käsitteen käytöstä on lyhyt lehtikirjoitus Vous êtes dangereux (Liberatión, 10.kesäkuuta 1983). Olosuhteet olivat kuumeiset. Foucault ja joukko muita intellektuelleja, toimittajia ja taiteilijoita oli tukenut julkisesti ryöstöstä tuomittua vankia, jonka nimi oli Roger Knobelsbielss. Hänet oli tuomittu viideksitoista vuodeksi vankilaan kahdeksansadan frangin ryöstämisestä. Korkein oikeus totesi lopulta, että tuomio oli liioiteltu. Kun herra jäi kiinni uudestaan ryöstöstä, mediassa käynnistyi kampanja, joka oli suunnattu ”vasemmistolaisten intellektuellien vastuuttomuutta” vastaan. Vaikka Foucault ei yleensä vastannut tällaisiin hyökkäyksiin, hän teki poikkeuksen.

Foucault toteaa kirjoituksessaan, että suhteutetumpaa oikeutta vaatineiden sanotaan erehtyneen. Kampanjoivat puhuvat myös petoksesta. Lyhyessä artikkelissa on paljon mielenkiintoisia asioita, mutta kiinnitän huomioni vain sanoihin vaara ja vaarallisuus. ”Missä ovat vaarat?” Foucault kysyy. Hän myöntää, että rikollisuudessa on vaara, mutta lisää heti perään vaaran piilevän myös vallan väärinkäytössä sekä ”spiraalissa, joka ne yhdistää”.

Ketä Foucault puhuttelee kirjoituksen otsikossa? Hän puhuttelee arvostelijaa, hyökkääjää, joka ajattelee, että nykyisyydessä tehty rikos oikeuttaa menneisyyden tuomiot. Foucault, joka oli filosofi kaikesta huolimatta, toteaa, että näin ajatteleva ei osaa argumentoida tai järkeillä. Ranskalaisfilosofi kirjoittaa: ”Te olette vaarallinen meille ja itsellenne.”

Foucault´n puhuttelema ihminen on vaarallinen myös itselleen, jos tahtoo, ettei saa päälleen oikeuslaitosta, joka nukkuu mielivaltaisuudessaan. Foucault puhuu historiallisesta vaarasta: ”Te olette historiallinen vaara.” Foucault puhuu näin, koska oikeuslaitoksen täytyy kyseenalaistaa jatkuvasti itseään samalla tavalla kuin koko yhteiskunnan ja sen instituutioiden; ne eivät voi elää ilman että työstävät itseään.

Sanaa vaara on käytetty monella tavalla ja varmasti väärin. Aisopoksen Poika joka huusi sutta on totta ja toistuu. Kun katsoo sanan merkitystä Foucault´n kirjoituksissa, vaara ei ole enää jotain, joka on ilmassa. Se on ihmisen toiminnassa, tuudittautumisessa, vallan väärinkäytössä. Jotkut ihmiset ovat vaarallisia. Mutta eivät vain ne, jotka eivät parane vankilassa ja tekevät ryöstöjä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Vaaran käsite

 

William Burroughs

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Casa Juande, Av. Toré Toré 22.

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Videopuhelutapaamiset (zoom) perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 24.11./25.11./26.11.

Olemme eksyksissä ja hämmentyneitä. Meillä ei ole suuntaa. Tämän diagnoosin kanssa olemme eläneet vuosikymmenien ajan. Mikä avuksi? Mikä auttaisi orientoitumaan, päästäisi ulos kaikista näistä kriiseistä?

Immanuel Kant uskoi ajatteluun. Hän käsitteli orientoitumisen kysymystä kirjoituksessa Mitä on suunnistautuminen ajattelussa (1786). Sana suunnistautuminen merkitsee  annetun ilmansuunnan käyttämistä muiden ilmansuuntien löytämisessä. On keskipäivä ja katsoja näkee auringon taivaalla. Hän voi päätellä, missä eri ilmansuunnat ovat edellyttäen, että hän  osaa erottaa vasemman ja oikean kätensä. Ihminen ei ole täysin avuton myöskään pimeässä, jos hän osaa erottaa vasemman ja oikean.

Kantin ajatus on, että ihmisellä on keinoja suunnistautua ajattelun ja järjen  ansiosta. Kant ei sano, mihin suunnistautumisen kykyä tarvitaan. Haluan välttää eksymisen, harhautumisen, jotta pääsisin suojaan kylmältä ja saisin ravintoa. Yritän suunnistautua pimeässä, jotta en putoaisi kaivoon. Suunnistautuminen on pelastautumista vaaroilta. 

Jos koemme tai näemme vaaran, emme ole kokonaan hukassa. Osaamme mennä pois. Jo vaaran käsite auttaa orientoitumaan. Kuvitelkaamme, että maassa vallitsee jokin ajatustapa, oppi, johon on (tietenkin) sisäänkirjoitettu hyvän elämän ihanne. Ajattelija, joka tutkailee tuota oppia eri puolilta, ei ole pakotettu sanomaan, onko vallitsevan käsityksen ihanne hyvästä elämästä väärä, sairas tai epäuskottava. Hän voi yrittää analysoida, mikä tämän paradigman tai opin sisällä oleva käsitys vaaroista on. Miltä vaaroilta tässä yritetään suojautua?

Jos kysymys koskee vaaroja, diagnoosin tekijä ei yritä nimetä tautia, vaan vaaran.  Kun hän arvioi sanoja päidemme päällä, hän kysyy, tavoittavatko ne pahimmat vaarat, joita kehityssuunta sisältää. Puheet voivat levittää täysin fiktiivisiä uhkakuvia. Ne voivat vähätellä todellisia vaaroja, säteilyä Fukushimassa tai mitä vaan. Poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu on usein vaarojen nostamista esiin. Usein nuo vaarat – kommunismin tai fasismin vaara – eivät ole niin todellisia, vaikka niistä unia nähtäisiinkin.

Kuvitelkaamme, että jossain maassa käynnistyisi laaja-alainen ja syvällinen keskustelu arvoista ja siitä, mitä ihmiset haluavat. Vaikka tällainen keskustelu olisi ns. arvokeskustelua, puhujat ottaisivat esille yhteiskunnallisia tilanteita. Noita tilanteita koskevat tosiasiat olisivat väistämättä arvolatautuneita. Puhujat näkisivät sekä tilanteen että sitä koskevat väittämät vaaroina tai hyvässä tapauksessa tilaisuuksina. Joku keskustelijoista nousisi ylös ja huutaisi: ”Tämä johtaa kommunismiin.” Kuvitelkaamme, ettei kukaan vakavista keskustelijoista haluaisi kommunismia. Tämä varoitushuuto ei silti välttämättä ole mielekäs ja relevantti tilanteessa, jossa keskustelijat ovat. Se ei ole mielekäs, jos kommunismi ei todellisuudessa uhkaa maata sisältä tai ulkoa.

Vaaran käsite ohjaa ja opastaa meitä. Olisi varomatonta väittää, että vaaran käsite on ollut keskeinen filosofian historiassa, mutta se ohjasi myös kreikkalaista filosofia. Hän yritti välttää orjuuden, itsenäisyyden menetyksen. Siksi hän pyrki erityiseen tilaan, valppauteen, jotta voisi välttää dominaation. Tällainen lähtökohta on poliittisen ajattelun ja etiikan ytimessä, mutta se vaikuttaa myös epistemologiaan, sillä tietoakin arvioidaan siitä näkökulmasta, auttaako se pelastamaan ihmisen...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila