Ajattelu ja toiminta

 

Filosofiakahvila 8.10./9.10./10.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Ajattelu suhtautuu mielenkiintoisesti toimintaan. Tietenkin ajattelun voi nähdä toimintana, yrityksenä vaikuttaa olosuhteisiin ja yrityksenä muokata olemassaolevaa. Voimme myös kuvitella, että ajattelu ohjaa toimintaa. Tässä jo kohtaamme erilaisia vaikeuksia. Emme ole ainakaan kaikissa tapauksissa varmoja, että ajattelu ohjaa toimintaa, vaikka käsittäisimme sen jollakin tavalla vaikuttavan toimintaan. Huomautamme myös ilkeästi jollekin, joka ajattelee, että x, ettei hän toimi ajattelunsa mukaisesti eli joissakin tapauksissa olemme varmoja, ettei ajattelu ohjaa riittävästi toimintaa.

Inhimillisessä toiminnassa on kuitenkin mukana ajattelua. Voimme tietysti yksittäisen teon kohdalla tehdä eron reaktiivisuuden tai ajatuksellisuuden välillä. Kun ajattelemme toimintaa, huomaamme, että reaktiivisenkin käyttäytymisen taustalla on ajattelua (jos kyse ei ole “eläimellisestä” reagoimisesta). Isä reagoi, kun hänen tyttärensä ryöstetään. Tässä voi olla mukana “eläimellinen” oman lauman suojeleminen, mutta myös kulttuurin synnyttämä ajatus (tytär on isän omaisuutta, tytär ei ole vain laumaa, hän on osa klaania jne.). Esimerkkini ei ole sattumanvarainen. Tämä laukaisi tapahtumat, jotka johtivat Troyan sotaan. Sotienkin syyt ovat muulla kuin geeneissämme.

Tämän näkökulman tärkeys tai hedelmällisyys on siinä, että tuodaksemme esiin toiminnan ja ajattelun välisen yhteyden meidän täytyy monesti kaivautua syvälle, mennä menneisyyteen ja tuoda esiin jossain puheessa käytettyjen sanojen kerrostumat. Kun ajattelemme jotain sellaista ikuiselta tuntuvaa toiminnan muotoa ja käytäntöä kuin sota, ajattelemme sen historiaa aseiden tai tekniikan muutoksina. Myös sodan ajatus on muuttunut.

Toinen mielenkiintoinen näkökulma ajattelun ja toiminnan väliseen suhteeseen voisi avautua, kun ajattelemme ajattelun määrittelyä etäisyyden ottamisena ( “Ajatteleminen on etäisyyden ottamista.”) Me voisimme pysähtyä, keskeyttää tekemisemme ja kysyä: “Mitä olemme tekemässä?” Sekä reaktiot että käytännöt ovat perittyjä; ne ovat esi-isiltä. Ei ole ollenkaan selvää, että meidän täytyy jatkaa samalla tavalla. Joskus se voi olla hyvinkin vaarallista. Etäisyyden ottaminen auttaa joskus näkemään, mihin on astumassa.

Ajattelu on problematisointia. Problematisoinnilla on suhde todellisuuteen ja sitä kautta toimintaan. Voisin jopa sanoa, että problematiointi on vastaamista; se on toimintaa. Tiettyjen tilanteiden ja vaikeuksien kautta ihmiset pysähtyvät, ajattelevat, problematisoivat. Toisen maailmansodan jälkeen – vaikka ei uskoisi – ilmassa, ihmisten päissä ja huulilla oli monenlaista ajattelua. Oli esimerkiksi kysymys vallasta (se ei tietenkään ollut uusi kysymys, kokonaan). Kysyttiin: ”Miten näin pääsi käymään, miten vallankäyttö riistäytyi tällaisiin äärimmäisyyksiin, miten se voitaisiin välttää?” Ihmisen tuhovoima synnytti kysymyksen rauhasta, sen takaamisesta. Perustettiin YK, annettiin ihmisoikeusjulistus jne.

Länsimaissa oltiin luotettu rationaalisuuteen. Sen nähtiin kuitenkin liittoutuvan tyrannimaisen vallankäytön, verenhimon ja mytologian kanssa. Jotkut näistä kysymyksistä on yhä kysymyksiämme. Kun pohdimme ajattelun ja toiminnan suhdetta, tarkoituksemme saattaa olla vaikuttaa ajatteluumme ja sitä kautta siihen, miten ohjaamme toimintaamme. Teemme näin, koska voi olla, että emme pidä tyrannimaista vallankäyttöä, verenhimoa ja mytologiaa germaanisesta kohtalonyhteydestä haluttavina. Aika näyttää...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tietoiseksi tuleminen

Filosofiakahvilan aihe 5.3./6.3./7.3. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Minussa on jokin vika. En ole kiinnostunut perinteellisistä filosofian aiheista, esim. tietoisuudesta ja tiedostamisesta. Tietoisuus haiskahtaa sielulta ja tiedostaminen paremmuuden hakemiselta. Minua kiinnostaa silti herääminen, tapahtuma tai prosessi, jossa ihminen herää tajuamaan itsensä, ympäristönsä tai tilanteen toisella tavalla.

Voisimme yrittää löytää omasta elämästämme hetkiä, jotka ovat tällä tavalla merkityksellisiä: hetkiä, jolloin heräämme tuntemaan, ajattelemaan, elämään enemmän. Esimerkkini on silti fiktiivinen; se on  

Antonio Tabucchin (1942-2012) vuonna 1994 ilmestynyt Sostiene Pereira (suom. Kertoo Pereira, 1996). Eletään vuotta 1938 Lissabonissa. Vanha ja lihava journalisti Pereira ei elä enää. Hän on muistojen vallassa ja puhuu vain kuolleelle vaimolleen. Pereira kohtaa kaksi nuorta, jotka osallistuvat maanalaiseen fasismin vastaiseen toimintaan. Se kylvää siemenen.

Päästäkseen todelliseen elämään Pereiran on avattava silmänsä ympäröivälle todellisuudelle, tehtävä jotain, löydettävä tahto, sanottava totuus. Uuden elämän mahdollisuus avautuu, kun uusi minä pääsee valtaan, ja Pereira osallistuu maailmaan ja nykyisyyteen, tulee ulos 1800-luvun ranskalaisesta kirjallisuudesta ja kauniista muistoistaan.

Pereiran tietoisuus ei herää salaman iskuun. Hänen poliittinen tietoisuutensa herää hiljalleen, koska hän kohtaa kaksi antifastiseen taisteluun osallistuvaa nuorta. Hän tulee tietoiseksi ruokavaliosta lääkärin, neurologin, tapaamisten ansiosta. Pereira tulee tietoiseksi erilaisista moraalisen omatunnon kysymyksistä kohtaamansa papin avulla.

Lihava toimittaja kävelee kuuman Lissabonin kaduilla. Hikoilu, väsymys ja pahoinvointi tekevät hänet tietoiseksi  muutoksen tarpeesta. Vaikka emme suodattaisi opetuksia Tabucchin kirjasta, voimme tehdä kaksi toteamusta tietoisuuden heräämisestä. Tärkeää ovat kohtaamiset – se että avaamme korvat, että avaamme oven maailmalle, emme sulkeudu omaan maailmaamme, emme puhu vain valokuvalle. Pienet tunteet, pahoinvointi, tekevät tietoiseksi. Pahoinvointi on Roland Barthesinkin mukaan poliittisen tietoisuuden siemen.

Tietoisuuden herääminen on mielenkiintoinen kysymys – ehkä mielenkiintoisempi kuin kysymys tietoisuudesta sinänsä tai kysymys sielusta – koska se nostaa kysymyksen siitä, mitä voimme tehdä. Se nostaa esiin kysymyksen asenteesta, tavoista, rutiineista. Otammeko vastaan maailman ja sen tapahtumat sulkien korvamme tarrautuen vanhoihin sääntöihin ja malleihin (esteettisiin ja moraalisiin)? Otammeko maailmaa ollenkaan vastaan?

Tabucchin kirja ei ole opas. Se ei näytä, miten taistella nousevaa fasismia vastaan. Se ei kerro, miten tulla sankariksi. Teos puhuu meille ihmisestä tietynlaisissa olosuhteissa: yksilön valinnoista kollektiivisten tapahtumien keskellä. Näin se auttaa meitä tulemaan tietoiseksi siitä, että kyse ei ole abstraktioista, opeista ja aatteista, vaan tapahtumista, joissa olemme mukana. Voimme mukautua tai tehdä vastarintaa. Voimme sulkea silmämme tai avata ne. Jos päätämme toimia, emme ehkä voita taistelua (Portugalin diktaattori kaatui vuosikymmeniä myöhemmin). Toimiminen tai toimimattomuus vaikuttaa kuitenkin ainakin siihen, minkälaisen elämän elämme...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila