Ihmettely ja valmistautuminen

 Patočka 

Filosofiakahvila alkaa lokakuussa! Zoomin kautta jo syyskuun viimeinen päivä.

Filosofiakahvila 30.9./1.10./2.10. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Ihmettelyllä on ollut erityinen asema filofiassa ainakin Aristoteleestä Heideggeriin. Monet ovat sanoneet, että filosofoimisen alku on ihmettelyssä.

Usein hämäännytään ajattelemaan ihmettelyn objektia, kohdetta. Itse ihmettelyä ei ihmetellä. Ei kysytä, mitä ihmettely on. On ainakin yksi poikkeus: Jan Patočka (1907-1977). Kymmenen vuotta sitten kommentoimassani artikkelissa Spirituaalinen ihminen ja intellektuelli (jossa filosofi pohtii ”spirituaalisen ihmisen tilannetta maailmassa”) Patočka kysyy, eikö ihmettely ole outoa. Kun ihmettelee, maailma pysyy samana, siinä ei ole mitään uutta asiaa tai esinettä, mutta jokin on muuttunut täysin.  

Olen todennut aikaisemmin, ettei ihmettely merkitse, että maailma nähtäisiin ihmeenä. Patočkan mukaan ihmettelyn vaikutus on, että todellisuus nähdään problemaattisena, ei itsestään selvänä. Tästä lähtien problemaattisuus on meidän perusta, se mitä hengitämme ja olemme.  Kaikki mikä aikaisemmin hyväksyttiin itsestään selvänä, ei sitä ole.

Toisessa tekstissä Patočka sanoo jotain vielä radikaalimpaa. Teksti on huomioita Martin Heideggerin postuumisti  Der Spiegelissä julkaistusta haastattelusta. Otsikko on Vain Jumala voi meidät pelastaa. Todennäköisesti Heideggerin huomautus Jumalasta ei ole vain huomio meitä uhkaavasta vaarasta ja ihmisen kyvyttömyydestä, vaan se on viittaus Hölderlinin runoon, jossa puhutaan jumalien vetäytymisestä.

Patočka sanoo kaksi asiaa ihmettelyyn liittyvästä problematisoinnista. 1)Problematisointi muuttaa maailmaa (siirtyminen myytistä filosofiaan oli ei problemaattisen muuttumista problemaattiseksi tai kun kristinusko, esim. Paavali, kyseenalaisti filosofian sanoen sitä älyttömyydeksi). 2. Heidegger sanoo, että voimme vain valmistella muutosta. Patočka toteaa, että voimme valmistella sitä problematisoimalla (kiinnittäen huomiota itsestään selvyyden syntyyn, sen muotoutumiseen).

Nämä huomiot mielessäni olen kysynyt itseltäni, mihin pitäisi tarttua, minkä problematisointi olisi kiireellistä. Saatan kohdata esimerkiksi vallan väärinkäyttöä ja kysyn, miten sen voisi välttää, miten tehdä vastarintaa. Kun kysyn tätä, kohtaan nopeasti kysymyksen identiteeteistä, joihin meitä sidotaan. Näen, ettei kyse ole vain pahojen, psykopaattisten johtajien läsnäolosta. Kyse on mekanismeista ja strategioista, joihin osallistun; se mitä ajattelen itsestäni ja mikä on identiteettini, on osa tilannetta, joka minun pitäisi muuttaa. Kiireellinen kysymys johtaa minut kysymään ikivanhan periaatteen, itsetuntemuksen vaatimuksen, luonnetta ja toimivuutta.

Paavali saattoi olla oikeassa puhuessaan filosofiasta älyttömyytenä. Edessäni on uhka, kriisi, katastrofi, tulipalo. Eksyn kysymään, kuka olen.  Ilman mitään luottamusta siitä, että prosessi veisi minut satamaan, maaliin, joudun kuitenkin kulkemaan labyrintin läpi. Ainoa toivoni on, että tehdessäni labyrinttiä tulen tavoittamattomaksi tyrannille, joka haluaisi minua ymmärtää, tehdä minut yksinkertaiseksi, viivasuoraksi.

Vuosien kuluessa olen alkanut yhä enemmän ajattelemaan, että todellisuuden näkeminen problemaattisena on lähtökohta tavalle elää.  Siksi ajattelen, että filosofía on elämäntapa. Myös muutamat Patočkan huomiot vahvistavat tätä käsitystä…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Syksyn 2025 ohjelma alustavan suunnitelman mukaan

 Filosofiakahvilan syksyn aiheet ovat alustavan suunnitelman mukaan:

1.Ihmettely ja valmistautuminen 

2.Johdantoa itsetuntemuksen teemaan 

3.Itsetuntemus antiikissa 

4.Kyynikoiden itsetuntemus 

5.Kristinusko ja hermeneutiikka 

6.Epäilijät ja kieltäjät 

7.Psykoanalyysi ja itsensä tunteminen 

8.Nietzschen kysymys 

9.Subjektivaatio 

10.Genealogia v          

11.Entä jos olen hirviö? 

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ihmettelystä

Aristoteles
 

Ihmettelyllä on ollut filosofiassa erityinen asema ainakin Aristoteleestä Heideggeriin. Monet ovat sanoneet, että filosofoimisen alku on ihmettelyssä.

Usein hämäännytään ajattelemaan ihmettelyn objektia, kohdetta. Itse ihmettelyä ei ihmetellä. Ei kysytä, mitä ihmettely on.

Se ei merkitse, että maailma nähtäisiin ihmeenä. Pikemminkin sitä, että todellisuus nähdään problemaattisena, ei itsestään selvänä.

Vuosien kuluessa olen alkanut yhä enemmän ajattelemaan, että todellisuuden näkeminen problemaattisena on lähtökohta tavalle elää.  Siksi ajattelen, että filosofía on elämäntapa…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Erään koiran tutkimuksia

Huomiot voi kuulla osoitteessa:

https://soundcloud.com/pasi-f-rm/eraan-koiran-tutkimuksia

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Lumoudun

(Vincent van Gogh)

En vain ihmettele. Lumoudun.

Ihmettely, hämmennys, rauha

(Hannah Arendt)

Filosofia alkaa ihmettelystä, se johtaa hämmennykseen ja tähtää rauhaan.

Hannah Arendt puhuu vanhasta rakkaudestaan, Martin Heideggerista, puhuen ihmettelystä. Näkemättä ihmettelyn merkitystä Heideggerille ei voi tietää, kuka hän oli. Heidegger tosiaan puhui ”ihmettelystä yksinkertaisten asioiden edessä” samalla tavalla kuin siitä puhui Platon. Ihmettelyssä on ajattelun alku ja filosofian sitoutuminen mysteeriin. Ihmettely on avoimuutta sille, joka pakenee selityksiä ja luokituksia. Ihmettely on itsensä hämmentämistä, sillä se on luopumista varmuudesta ja valmiista käsityksistä.

Hämmennyksen ja neuvottomuuden ei tarvitse merkitä kielteistä asiaa. Varmana ja tietäen meidän ei tarvitsisi ajatella eikä keksiä mitään. Ajattelu ja luominen tapahtuvat epävarmuudessa, joka on sekä tuskallista että nautinnollista. Hämmennys ei siis merkitse välttämättä rauhattomuutta, mielenrauhan menettämistä, vaan mahdollisuutta.

Mielenrauha ei vaadi varmaa tietoa, jonkun asian tietämistä ennalta. Se vaatii enemmän: kuoleman edessä olemista. Hämmennyksen keskelläkin tiedämme varmasti, että kuolemme. Tämä tuo rauhan. Ei siksi, että ajatus pääsemisestä pois olisi lohduttava. Se antaa rauhan, koska se pakottaa tekemään kaiken mahdollisen, kaiken tärkeän.

Kuoleman edessä tietää mikä on tärkeää. Kuoleman edessä ollaan eläviä, pakotettuja kysymään mitä olemme tekemässä. Levottomuutta ei aiheuta se, ettei voi enää uskoa maailmasta luomaansa kuvaan eikä liikkumattoman ajatusrakennelman puute. Filosofian paradoksi on siinä, ettei rauhaa tuo vastaus, vaan kysymys.

Jos voi kysyä, maailma avautuu eteemme keskeneräisenä. Sietämätöntä on liikkumattomuus, maailman kivettyminen. Ihmettely palauttaa maailman muuttuvuuden ja johtaa neuvottomuuteen, koska valmiit kaavat eivät enää päde, mutta tähtää rauhaan, koska se on taistelua sietämätöntä vastaan.

Ajatteleminen ei ole maailman tekemistä siedettäväksi, vaan siedetyn ihmettelemistä, sietämättömän näkemistä, jotta jokin voisi muuttua. Kun kivettynyt voi jälleen muuttua, voimme jälleen hengittää, olla rauhassa.

Kun Arendt puhuu Heideggerin ihmettelystä, hän huomauttaa Heideggerin tehneen lisäyksen Platonin huomioihin; saksalaiselle ajattelijalle ihmettelystä tuli positio, paikka. Tämä ihmettelyn paikka, ajattelijan paikka tuo rauhan: se on ”rauhallisuuden paikka”. Rauhallisuuden paikka on yksinäinen. Siinä ihminen on onnistunut irtaantumaan ihmisten maailmasta – mielipiteistä, huhuista, odotuksista. Totuudet tulevat omiksi. On vain omia totuuksia.

Ystävyyskin on mahdollista ja sekin tuo rauhan, jos se ei ole pakottamista yhteisiin totuuksiin, vaan inspiroitumista ja menemistä omalle tielleen, omaan totuuteen.

René Char kirjoittaa Hypnoksen lehdissä siitä, miten hänen vastarintakumppaninsa jättävät ennakkoluulonsa ja harhansa, tulevat vahvoiksi, mutta myös kevyemmiksi, myös vakuuttuneemmiksi, varmasti rauhallisemmiksi, kun ”tietyssä pisteessä omaksuttujen ajatusten merkitykset muuttuvat suhteellisiksi”. Metsissä, irtaantuneina tavallisista huolista, kuoleman edessä, he löytävät rauhan.