Kant
Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 11.12. ja Fuengirolassa 12.12. Syyskauden viimeinen aihe. Filosofiakahvila jatkuu tauon jälkeen tammikuun toisella viikolla.
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.
1.Valistuksen parodia
Jotkut sanovat epäilevänsä ilmastonmuutosta.
Monesti he sanovat: ”Onhan ilmastonmuutoksia ollut ennenkin, se on
luonnollista.” Tiedemiehet, jotka varoittavat ilmiöstä, tekevät kaksi väitettä
(joiden tueksi he esittävät perusteluja):
a)Käynnissä on ilmastonmuutosprosessi
(ilmaston lämpeneminen)
b)Tämä prosesssi on ihmisen aiheuttama
Epäilijät, jotka sanovat, ettei
ilmastonmuutos ole ihmisen aiheuttama, onnistuvat (jotenkin) kääntämään katseensa
pois myös ensimmäisen väitteen uhkaavuudesta. (Ikään kuin se, että
ilmastonmuutos on ”luonnollinen”, vähentäisi sen uhkaavuutta.)
Tässä epäilyssä, joka on vastausta
pelottaviin puheisiin ja ennusteisiin, on kaksi huomionarvoista piirrettä.
a)Kun epäilijä epäilee tai kieltää väitteiden
todenmukaisuuden, hän kääntää katseensa pois; hän antaa itselleen luvan olla ajattelematta, olla katsomatta.
Epäilemisen operaatio on siis luonteeltaan moraalinen; siinä on kyse enemmän
sallitusta ja ei-sallitusta kuin tiedetystä ja ei-tiedetystä.
b)Epäily pukeutuu omilla aivoilla
ajatteluksi. Tässähän (Selbstdenken, pensar por sí mismo, thinking for oneself)
on kyse valistuksen ytimestä, vapaan ja itsenäisen ihmisen mahdollisuudesta.
Huomautus ensimmäiseen kohtaan. Aikamme
ongelma ei ole tiedon puute tai tiedon puuteellisuus (sitä puuttuu aina ja se
on aina puutteellista). Ongelma koskee tahtoa. Emme halua katsoa, emme halua
nähdä. Luomme illuusion, että jos emme katso johonkin todellisuuden aspektiin, se ei ole siellä.
Huomautus toiseen kohtaan. Immanuel Kant
kirjoittaa tunnetun artikkelinsa Mitä on suunnistautuminen ajatelussa?
alaviitteessä (7): ”Itse ajatteleminen (Selbstdenken) tarkoittaa totuuden
perimmäisten koetinkivien etsimistä omasta itsestä (siis itse kunkin omasta
järjestä). Vastaavasti maksiimi, jonka mukaan on aina ajateltava itse,
merkitsee valistusta. Tämä ei itse
asiassa vaadi niin paljon kuin kuvittelevat ne, joiden mukaan valistus on tiedollista... Oman järjen käyttäminen
tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kysyy aina itseltä silloin kun pitäisi
hyväksyä jokin käsitys, onko se hyväksyttävissä. Onko siis mahdollista, että
teen siitä perusteesta, jonka nojalla jotakin hyväksyn, tai siitä säännöstä,
joka hyväksymästäni käsityksestä johtuu, järkeni käytön yleisen periaatteen.
Jokainen voi soveltaa tätä testiä itseensä. Kun tehdään näin, huomataan että
taikausko ja haaveksunta katoavat samantien, vaikkei olisikaan riittävästi
tietoa näiden kumoamiseksi objektiivisin perustein...”
On todettava, että Kantin käsitys ei anna
koko kuvaa edes siitä, miten hänen aikalaisensa ymmärsivät omilla aivoilla
ajattelun tehtävän. Voimme silti nähdä, etteivät ilmastonmuutoksen ”epäilijät”,
jotka esiintyvät dogmien ja auktoriteettien kyseenalaisajina, sovella tätä
testiä itseensä. He tekevät jotain muuta.
2.Vallankumous ja muut vaihtoehdot
Vuosia sitten saksalaisten
ilmastonmuutostutkijoiden työhuoneiden seinien sisällä puhuttiin: ”Ei ole enää
toivoa. Ainoa toivo on vallankumouksessa.”
Epätoivoisten, hyvin tietävien huudahdukset ovat usein tällaisia -
ajattelemattomia. Lausuja ei ajattele, onko vallankumous - mahdollisesti
hyvinkin verinen - todella toivottava. Hän ei myöskään ajattele, olisiko se
toteutettavissa (hyvin, huonosti tai keskinkertaisesti). Puhuja ei myöskään
ajattele sitä historiallista prosessia, jonka sisällä hän on – sitä tapahtumaa,
jonka osa tämä lausuma on. Hän ei todellisuudessa usko vallankumoukseen. Hän on
käännynnäinen; joku joka on kääntynyt
pois vallankumouksesta, ei usko siihen enää. Vallankumous hylättiin jo ennen
Berliinin muurin murtumista. Se nähtiin tyhjänä haaveena.
Vallankumous hylättiin, mutta
puutteellisesti; unohdettiin keksiä tie ulos konservatiivisuudesta. Olemme
nähneet kommunistien kääntyvän uskoon. Olemme nähneet heidän muuttumisen
fanaattisiksi oikeistolaisiksi. Konservatiivisuus, joka on tietynlaista
inertiaa (liikkumattomuutta, jäyhyyttä), on nyt vaara. Käännynnäinen, joka
hylkäsi vallankumouksen, saattaa tajuta tarpeen irrottautua
konservatiivisuudesta. Hän kysyy jotain, johon ei ole vastausta: ”Mitä meidän
pitäisi tehdä?” Kuka haluaa ajatella tai kuvitella, ettei tätä kysymystä
esitetä eikä siihen millään tavalla vastata?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti