Välinpitämättömyys

Lana Turner

Filosofiakahvilan aihe 16.1./17.1./18.1. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Välinpitämättömyys on huonossa huudossa. Se on kuitenkin ollut joidenkin filosofien päämäärä; se on ollut joillekin tavoiteltava tila. Erityisen selvästi se on arvo hellenistisen ajan koulukunnan skeptikkojen edustajilla ja erityisesti Pyrrhonilla (360 eaa-270 eaa).

Pyrrhonin välinpitämättömyyteen liittyy kolme asiaa. 1) Sen tarkoitus on hyvin tuttu antiikin ajattelussa; tavoitteena on mielenrauha, tyyneys (ataraksia, sana muodostuu negaatiota ilmaisevasta a-etuliitteestä ja sanasta taraji, levottomuus, rauhattomuus, melu, sekaannus). 2) Skeptikot ajattelivat, että mielenrauhan järkkymistä aiheuttavat erilaiset arviot, tuomiot, mielipiteet. Siksi skeptikko kieltäytyi arvoarvostelmista. 3) Pyrrhon eli vaatimattomasti. Hän kävi torilla myymässä lintuja, siivosi, pesi jopa sikaa. Hän ei välittänyt siitä, että joutui tekemään tällaisia vaatimattomia, jopa likaisia asioita.

Vaikka emme pyrkisi välinpitämättömyyteen, skeptikkojen asenne ja elämäntapa nostaa esiin kysymyksen, mistä meidän tulisi välittää. Se myös hälventää erottelua välittämisen ja välinpitämttömyyden ehdottomasta moraalisesta erosta.

Kun Nina Simone laulaa My Baby Just Care For Me, hän ei piirrä esiin muotokuvaa kylmästä, kaikessa välinpitämättömyyttä osoittavasta olennosta, vaan sellaisesta, jonka välittäminen on keskittynyttä:

 

My baby don't care for shows
My baby don't care for clothes
My baby just cares for me
My baby don't care for cars and races
My baby don't care for high-tone places

 

Liz Taylor is not his style
And even Lana Turner's smile
Is somethin' he can't see
My baby don't care who knows
My baby just cares for me

 

Välinpitämättömyys on tässä merkki välittämisestä. Kun priorisoimme asioita tai ihmisiä, me käännämme katseemme pois esimerkiksi Lana Turnerin hymystä. Tähän sisältyy vaara. Kun välitämme jostain hyvin paljon, saatamme laiminlyödä tärkeän asian tai ihmisen. Ennen kuin haukumme välinpitämättömyyttä olisi syytä tarkistaa, onko välittäminen hyvin suunnattua ja oikeanasteista.

Jos katsomme etäisyyden päästä, yläilmoista, kosmisesta näkökulmasta, monet välittämisen aiheet näyttävät turhilta. Saatamme saada rauhan tällaisen vision avulla. Joudumme kuitenkin yhdistämään tämän näkökulman toiseen jo pelkästään siksi, että maailmassa on muitakin kuin me.  En ehkä välitä opiskelusta, mutta saatan välittää siitä, onko yhteiskunnassa opiskelumahdollisuuksia muille.

Meihin kohdistunut välinpitämättömyys saattaa satuttaa. Koemme olevamme esineitä tai ilmaa muille. Välittäminen saattaa kuitenkin merkitä huomionkohteeksi joutumista, tarkkailluksi tulemista. Jos minusta välitetään, koska minua tarvitaan, tulen ehkä välineeksi. En ehkä halua olla väline. Kun olen turha ja näkymätön, voin liikkua vapaasti.

Epikuros ajatteli, että jumalat eivät puutu ihmisen elämään; he eivät välitä meistä. Siksi jumalia ei tarvitse pelätä. En ehkä suhtautuisi

Nina Simone

välinpitämättömästi Lana Turnerin hymyyn, mutta minun olisi syytä ajatella, kuinka paljon välitän siitä...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tuomion luonne ja pidättäytyminen tuomitsemasta

(Hieronymus Bosch: Viimeinen tuomio)

Mikä tuomio? Miten teemme tuomioita? Nämä voivat olla hyviä kysymyksiä, jos ajattelemme niin kuin Wittgenstein, että filosofoiminen on työskentelyä itsensä kanssa, omien tulkintojensa kanssa – työskentelyä, joka kohdistuu siihen miten näkee asiat.

Pyrrhon, joka pyrki mielenrauhaan, tavoitteli sitä pidättäytymällä sanomasta miten asiat ovat. Tämän tekniikan tai henkisen harjoituksen nimi oli epokhe. Kirjaimellisesti sana merkitsee keskeyttämistä tai peruuttamista. Skeptikkofilosofi ja lääkäri Sekstos Empeirikos kuvasi sen tilaksi, jossa ihminen pidättäytyy arvostelmasta, ei myönnä eikä kiellä mitään. Kyse ei ollut siitä, että olisi kielletty kaikkia mahdollisuudet rationaaliseen valintaan yhden tai toisen toiminnan välillä; skeptikko ei vain luottanut siihen, että voidaan tehdä lopullista arvostelmaa.

Filosofista kieltä käyttäen voi sanoa, että skeptikko ajattelee premissien olevan ilman perustelua, oikeutusta ja olevan siis pelkästään oletuksia. Premissi on edellytys, arvostelma, josta muut arvostelmat johdetaan.

Epokhe on kahdella tavalla erityisen merkityksellinen harjoitus. Epäilevä katse, joka kohdistuu premissiin, poistaa siltä itsestään selvyyden. Arvoarvostelma – tai tuomio – problematisoituu. Tottakai voidaan esittää epäilys, ettemme voi sanoa mitään ilman perustelemattomia premissejä tai ettemme pysty olemaan tekemättä arvoarvostelmia. Nämä epäilyt eivät silti poista sitä tosiasiaa, että jotkut ovat harjoittaneet arvoarvostelmasta pidättäytymistä. Itse pidättäydyn nyt tähän harjoitukseen liittyvästä arvoarvostelmasta ja kiinnitän huomiota tätä kautta nousevaan kysymykseen arvoarvostelmasta.

Arvoarvostelmia on monenlaisia ja voi olla enemmän syytä pidättäytyä yhdenlaisista enemmän kuin toisenlaisista. Gilles Deleuze tekee useissa kirjoissaan ja teksteissään erottelun tuomion ja arvioinnin välillä. Tuomio merkitsee hänen mukaansa sitä, että ihminen asettuu elämän omien rajojen ulkopuolelle, transendenssiin, aistimaailman yläpuolelle ja lausuu sanomansa perustaen sen maailman yläpuolella olevaan, siitä riippumattomaan, periaatteeseen perustaen. Se mitä Deleuze sanoo arvioimiseksi, on immanenttia; siinä ihminen ei asetu Jumalan asemaan.

Arvioiminen on eri asia. Jollakin olennolla on jokin olemisen tapa. Arvioinnissa ei sovelleta tapaukseen olemisen tavan ulkopuolella olevaa, ulkoista periaatetta, Lakia. Arvioidaan pelkästään, voiko tuo olento toimia olemisen tavan mukaisesti. Leikitään, että olennon olemisen tapa olisi huumori. Katsotaan, viljeleekö olento huumoria, ei esimerkiksi sanota: ”Olento ei tee niin kuin vaatii laki.” Arvioiminen seuraa – jos näin voi sanoa – elämän omaa logiikkaa, ei perustu mihinkään elämän ja maailman ulkopuolella olevaan järjestykseen tai periaatteeseen.

Kun meillä on jokin varmana pitämämme premissi tai transsendentaalinen periaate, meidän on helppo edetä tehden yleistyksiä ja löytäen aina vahvistusta uskollemme. Jos epäilee premissejä tai kieltäytyy arvioimasta maailman ulkopuolella olevaan periaatteeseen perustuen,  on arvioiminen paljon työläämpää. On katsottava kohta kohdalta, tapaus tapaukselta.

Jotkut ajattelevat, että on Totuus, pysyvä ja vakaa. Se joka ei usko tämän Totuuden premissiä, ajetaan pois. Se mikä sotii transendentaalista periaatettaan vastaan, torjutaan. Vaivalloisesti, kohta kohdalta etenevä, ei välttämättä torju yhden tai toisen totuuden olevan lopullinen, mutta hän katsoo jokaista totuutta erikseen, tutkii, onko se lopullinen ja pysyvä ja vakaa niin kuin sen on väitetty olevan.

Tuomitseminen on helppoa, pidättäytyminen tuomitsemisesta vaikeaa. Eikö kannattaisi tehdä elämästä helppoa ja tuomita? Tuomitsemisella on kuitenkin huonot puolensa. Monta kertaa olemme epäoikeudenmukaisia nimenomaan kun tuomitsemme. Näin ajatteli Nietzsche. Jos perustamme transendentaaliseen periaatteeseen, asetamme itsemme Jumalan asemaan ja siinä on hybriksen vaara: unohdamme omat rajamme. Kun emme epäile premissiä, oletusta tai uskomme trandendentaaliseen periaatteeseen, näemme jotkut totuudet välttämättöminä. Kun näemme jonkun asian välttämättömänä, emme näe ja muista omaa vapauttamme.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofien elämät ja filosofia elämäntapana

(Michel de Montaigne)

Pierre Hadot aloitti 1970-luvulla mielenkiintoisen keskustelun alkaessaan puhumaan filosofiasta elämäntapana. Antiikin filosofiaan perehtynyt oppinut professori selitti, että filosofia ei aikaisemmin ollut vain oppi, vaan myös tapa elää; ei vain teoretisointia, vaan myös henkisiä harjoituksia. Filosofia oli elämäntapa; ei vain elämistä jonkun moraalin mukaan, vaan tapa olla maailmassa, jota harjoitettiin joka hetki. Päämääränä oli muuttaa koko yksilön elämä.

Monet filosofit ja historioitsijat, mm. Michel Foucault ja Richard Shusterman ovat tarttuneet tähän ajatukseen. Syy on yksinkertainen: se on avannut uusia näkökulmia ja mahdollistanut uudenlaisen itsetutkistelun mahdollisuuden filosofiassa.

Paradigmaattinen esimerkki – tai todiste – Hadot´n ajatuksen pätevyydestä: Pyrrhon. Hän oli skeptikko ja oman koulukunnan, pyrrholaisuuden, isä. Demokritoksen kautta filosofiasta innostunut, Aleksanteri Suuren sotaretkiin osallistunut ja noilla retkillä itämaisiin filosofeihin, mm.gymnosofisteihin tutustunut ajattelija. Hän ei koskaan kirjoittanut mitään, hänen tuskin koskaan kuultiin esittävän filosofisia näkemyksiä. Tähän oli syy. Hänen periaatteensa oli akatalepsia: hän ei uskonut, että voidaan tuntea asioiden oikea luonne. Päämäärä oli ataraksia: mielenrauha. Kerrotaan, että hän eli sikoja syöttäen, yksinkertaisesti ja yksin, täysin välinpitämättömänä, toisin sanoen rauhallisena.

Mielenkiintoinen samankaltaisuus liittyy Zhuangziin kuvaukseen taolaisuuden mestarista, Laotsesta. Zhuangzi kertoo, että kolmen vuoden ajan Laotse eli eristyksessä tehden kotitöitä vaimonsa puolesta ja syöttäen sikoja kuin ihmisiä. Näin hän teki itsestään välinpitämättömän kaikelle ja eliminoi kaiken koristeellisuuden tavoittaen yksinkertaisuuden. On tietenkin mahdollista, että Pyrrhon oli kuullut tarinoita taolaisista mestareista matkoillaan Aasiassa.

Yksi Hadot´n itsensä ja esim. Shustermanin esimerkeistä on Michel de Montaigne. Christopher Edelman on kirjoittanut mielenkiintoisen väitöskirjan Montaigesta ja filosofiasta elämäntapana: Essaying Oneself: Montaigne and Philosophy as a Way of Life. Vaikka Montaignen on sanottu saaneen vaikutteita Pyrrhonista ja hänen skeptisismistään, hänen elämäntapansa ja filosofoimisen käytäntönsä oli kovin erilainen. Kirjoittaminen askeesina, harjoituksena, oli osa hänen elämäntapaansa.

Sanalla essay oli monta merkitystä Montaignen kirjoituksissa; se merkitsi mm. kokeilemista, joka oli tutkailua, asioiden katsomista monesta näkökulmasta ja toisaalta se merkitsi myös testaamista, omien voimiensa koettelemista, harjaannuttamista. Essee oli siis eräänlainen filosofinen seikkailu, joka muodostui kokemukseksi ja sen kautta kirjoitti kasvatti, muokkasi itseään. Hän halusi olla hereillä, tietoinen; hän pyrki itsensä ymmärtämiseen.

Kun filosofiasta on tullut ennen kaikkea akateeminen aine ja filosofeista professoreita, filosofian harjoittaminen on alkanut merkitä kirjoittamista ja puhumista; se on opillisia tai teoreettisia esityksiä, ei tapa elää. Silti joskus myös teoreettiset esitykset ovat samalla kirjoitusta, jonka tarkoitus on muuttaa kirjoittajaansa. Esimerkki, nykyisin varsin unohdettu: Jean-Marie Guyau (1854-1888). Esquisse d'une morale sans obligation ni sanction (Hahmotelma moraalista ilman velvollisuutta ja rangaistusta) on yritys tutkia toisenlaisen, ei velvollisuuteen eikä rangaistukseen perustuvan, moraalin mahdollisuutta – mahdollisuutta elää ilman metafyysisiä oletuksia. Kirja on teoreettinen, mutta samalla henkilökohtainen, tietyssä mielessä jopa intiimi: Guyau kirjoittaa itselleen.

Jotkut anarkistiajattelijat saivat vaikutteita Guyayn teoksista ja hänen voidaan liittyvän löyhin sitein anarkistiseen ajatteluperinteeseen. Mielenkiintoista monien 1800-luvun anarkistien teksteissä eivät ole heidän teoriansa valtiosta tai politiikasta, vaan heidän yrityksensä elää toisin, keksiä uudenlaisia tapoja olla suhteessa toisiin. Tässä yrityksessä oli mukana yritystä tehdä ajatuksista tekoja, mutta myös irtaantumista teorioista. Mihail Bakuninin kirjoittaa 29.3.1845 päivätyssä kirjeessä: ”...olen voittanut, lopultakin, filosofian ja metafysiikan itsessäni.” Hän sanoo heittäytyneensä todelliseen elämään ja se on tapahtunut rakkauden kautta.

Minua ei kiinnosta nyt kysymys siitä, miten filosofiasta tuli vain teoriaa eikä todistella, että senkin jälkeen – ainakin joissakin tapauksissa – se on kuitenkin ollut myös elämäntapa. Minua kiinnostaa enemmän kysyä, milloin voimme sanoa, että elämäntapa on  filosofinen? Mikä sen tekee filosofiseksi? Toisaalta voimme kysyä, mikä on filosofisen opin tai teorian suhde elämään tai elämäntapaan. Joidenkin esimerkkien valossa näyttäisi, että teoria on yritystä muokata elämää. Silti voi kysyä, eikö tietyllä tavalla eletty elämä, tietty tapa olla maailmassa, synnytä ja ruoki tietynlaista ajattelua.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila