(Hieronymus Bosch: Viimeinen tuomio)
Mikä tuomio? Miten teemme tuomioita? Nämä voivat olla
hyviä kysymyksiä, jos ajattelemme niin kuin Wittgenstein, että filosofoiminen
on työskentelyä itsensä kanssa, omien tulkintojensa kanssa – työskentelyä, joka
kohdistuu siihen miten näkee asiat.
Pyrrhon, joka pyrki mielenrauhaan, tavoitteli sitä
pidättäytymällä sanomasta miten asiat ovat. Tämän tekniikan tai henkisen
harjoituksen nimi oli epokhe.
Kirjaimellisesti sana merkitsee keskeyttämistä tai peruuttamista.
Skeptikkofilosofi ja lääkäri Sekstos Empeirikos kuvasi sen tilaksi, jossa
ihminen pidättäytyy arvostelmasta, ei myönnä eikä kiellä mitään. Kyse ei ollut
siitä, että olisi kielletty kaikkia mahdollisuudet rationaaliseen valintaan
yhden tai toisen toiminnan välillä; skeptikko ei vain luottanut siihen, että
voidaan tehdä lopullista arvostelmaa.
Filosofista kieltä käyttäen voi sanoa, että skeptikko
ajattelee premissien olevan ilman perustelua, oikeutusta ja olevan siis
pelkästään oletuksia. Premissi on edellytys, arvostelma, josta muut arvostelmat
johdetaan.
Epokhe on
kahdella tavalla erityisen merkityksellinen harjoitus. Epäilevä katse, joka
kohdistuu premissiin, poistaa siltä itsestään selvyyden. Arvoarvostelma – tai
tuomio – problematisoituu. Tottakai voidaan esittää epäilys, ettemme voi sanoa
mitään ilman perustelemattomia premissejä tai ettemme pysty olemaan tekemättä
arvoarvostelmia. Nämä epäilyt eivät silti poista sitä tosiasiaa, että jotkut
ovat harjoittaneet arvoarvostelmasta pidättäytymistä. Itse pidättäydyn nyt
tähän harjoitukseen liittyvästä arvoarvostelmasta ja kiinnitän huomiota tätä
kautta nousevaan kysymykseen arvoarvostelmasta.
Arvoarvostelmia on monenlaisia ja voi olla enemmän syytä
pidättäytyä yhdenlaisista enemmän kuin toisenlaisista. Gilles Deleuze tekee
useissa kirjoissaan ja teksteissään erottelun tuomion ja arvioinnin välillä.
Tuomio merkitsee hänen mukaansa sitä, että ihminen asettuu elämän omien rajojen
ulkopuolelle, transendenssiin, aistimaailman yläpuolelle ja lausuu sanomansa
perustaen sen maailman yläpuolella olevaan, siitä riippumattomaan,
periaatteeseen perustaen. Se mitä Deleuze sanoo arvioimiseksi, on immanenttia;
siinä ihminen ei asetu Jumalan asemaan.
Arvioiminen on eri asia. Jollakin olennolla on jokin
olemisen tapa. Arvioinnissa ei sovelleta tapaukseen olemisen tavan ulkopuolella
olevaa, ulkoista periaatetta, Lakia. Arvioidaan pelkästään, voiko tuo olento
toimia olemisen tavan mukaisesti. Leikitään, että olennon olemisen tapa olisi
huumori. Katsotaan, viljeleekö olento huumoria, ei esimerkiksi sanota: ”Olento
ei tee niin kuin vaatii laki.” Arvioiminen seuraa – jos näin voi sanoa – elämän
omaa logiikkaa, ei perustu mihinkään elämän ja maailman ulkopuolella olevaan
järjestykseen tai periaatteeseen.
Kun meillä on jokin varmana pitämämme premissi tai
transsendentaalinen periaate, meidän on helppo edetä tehden yleistyksiä ja
löytäen aina vahvistusta uskollemme. Jos epäilee premissejä tai kieltäytyy
arvioimasta maailman ulkopuolella olevaan periaatteeseen perustuen, on arvioiminen paljon työläämpää. On
katsottava kohta kohdalta, tapaus tapaukselta.
Jotkut ajattelevat, että on Totuus, pysyvä ja vakaa. Se
joka ei usko tämän Totuuden premissiä, ajetaan pois. Se mikä sotii
transendentaalista periaatettaan vastaan, torjutaan. Vaivalloisesti, kohta
kohdalta etenevä, ei välttämättä torju yhden tai toisen totuuden olevan
lopullinen, mutta hän katsoo jokaista totuutta erikseen, tutkii, onko se
lopullinen ja pysyvä ja vakaa niin kuin sen on väitetty olevan.
Tuomitseminen on helppoa, pidättäytyminen tuomitsemisesta
vaikeaa. Eikö kannattaisi tehdä elämästä helppoa ja tuomita? Tuomitsemisella on
kuitenkin huonot puolensa. Monta kertaa olemme epäoikeudenmukaisia nimenomaan
kun tuomitsemme. Näin ajatteli Nietzsche. Jos perustamme transendentaaliseen
periaatteeseen, asetamme itsemme Jumalan asemaan ja siinä on hybriksen vaara:
unohdamme omat rajamme. Kun emme epäile premissiä, oletusta tai uskomme
trandendentaaliseen periaatteeseen, näemme jotkut totuudet välttämättöminä. Kun
näemme jonkun asian välttämättömänä, emme näe ja muista omaa vapauttamme.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti