(Michel de Montaigne)
Pierre Hadot aloitti 1970-luvulla mielenkiintoisen
keskustelun alkaessaan puhumaan filosofiasta elämäntapana. Antiikin filosofiaan
perehtynyt oppinut professori selitti, että filosofia ei aikaisemmin ollut vain
oppi, vaan myös tapa elää; ei vain teoretisointia, vaan myös henkisiä
harjoituksia. Filosofia oli elämäntapa; ei vain elämistä jonkun moraalin
mukaan, vaan tapa olla maailmassa, jota harjoitettiin joka hetki. Päämääränä
oli muuttaa koko yksilön elämä.
Monet filosofit ja historioitsijat, mm. Michel Foucault
ja Richard Shusterman ovat tarttuneet tähän ajatukseen. Syy on yksinkertainen:
se on avannut uusia näkökulmia ja mahdollistanut uudenlaisen itsetutkistelun
mahdollisuuden filosofiassa.
Paradigmaattinen esimerkki – tai todiste – Hadot´n
ajatuksen pätevyydestä: Pyrrhon. Hän oli skeptikko ja oman koulukunnan,
pyrrholaisuuden, isä. Demokritoksen kautta filosofiasta innostunut, Aleksanteri
Suuren sotaretkiin osallistunut ja noilla retkillä itämaisiin filosofeihin, mm.gymnosofisteihin
tutustunut ajattelija. Hän ei koskaan kirjoittanut mitään, hänen tuskin koskaan
kuultiin esittävän filosofisia näkemyksiä. Tähän oli syy. Hänen periaatteensa
oli akatalepsia: hän ei uskonut, että
voidaan tuntea asioiden oikea luonne. Päämäärä oli ataraksia: mielenrauha. Kerrotaan, että hän eli sikoja syöttäen,
yksinkertaisesti ja yksin, täysin välinpitämättömänä, toisin sanoen
rauhallisena.
Mielenkiintoinen samankaltaisuus liittyy Zhuangziin
kuvaukseen taolaisuuden mestarista, Laotsesta. Zhuangzi kertoo, että kolmen
vuoden ajan Laotse eli eristyksessä tehden kotitöitä vaimonsa puolesta ja
syöttäen sikoja kuin ihmisiä. Näin hän teki itsestään välinpitämättömän
kaikelle ja eliminoi kaiken koristeellisuuden tavoittaen yksinkertaisuuden. On
tietenkin mahdollista, että Pyrrhon oli kuullut tarinoita taolaisista
mestareista matkoillaan Aasiassa.
Yksi Hadot´n itsensä ja esim. Shustermanin esimerkeistä
on Michel de Montaigne. Christopher Edelman on kirjoittanut mielenkiintoisen
väitöskirjan Montaigesta ja filosofiasta elämäntapana: Essaying Oneself:
Montaigne and Philosophy as a Way of Life. Vaikka Montaignen on sanottu saaneen
vaikutteita Pyrrhonista ja hänen skeptisismistään, hänen elämäntapansa ja
filosofoimisen käytäntönsä oli kovin erilainen. Kirjoittaminen askeesina,
harjoituksena, oli osa hänen elämäntapaansa.
Sanalla essay
oli monta merkitystä Montaignen kirjoituksissa; se merkitsi mm. kokeilemista,
joka oli tutkailua, asioiden katsomista monesta näkökulmasta ja toisaalta se
merkitsi myös testaamista, omien voimiensa koettelemista, harjaannuttamista.
Essee oli siis eräänlainen filosofinen seikkailu, joka muodostui kokemukseksi
ja sen kautta kirjoitti kasvatti, muokkasi itseään. Hän halusi olla hereillä,
tietoinen; hän pyrki itsensä ymmärtämiseen.
Kun filosofiasta on tullut ennen kaikkea akateeminen aine
ja filosofeista professoreita, filosofian harjoittaminen on alkanut merkitä
kirjoittamista ja puhumista; se on opillisia tai teoreettisia esityksiä, ei
tapa elää. Silti joskus myös teoreettiset esitykset ovat samalla kirjoitusta,
jonka tarkoitus on muuttaa kirjoittajaansa. Esimerkki, nykyisin varsin
unohdettu: Jean-Marie Guyau (1854-1888). Esquisse d'une morale sans
obligation ni sanction (Hahmotelma
moraalista ilman velvollisuutta ja rangaistusta) on yritys tutkia toisenlaisen,
ei velvollisuuteen eikä rangaistukseen perustuvan, moraalin mahdollisuutta –
mahdollisuutta elää ilman metafyysisiä oletuksia. Kirja on teoreettinen, mutta
samalla henkilökohtainen, tietyssä mielessä jopa intiimi: Guyau
kirjoittaa itselleen.
Jotkut anarkistiajattelijat saivat vaikutteita Guyayn
teoksista ja hänen voidaan liittyvän löyhin sitein anarkistiseen
ajatteluperinteeseen. Mielenkiintoista monien 1800-luvun anarkistien teksteissä
eivät ole heidän teoriansa valtiosta tai politiikasta, vaan heidän yrityksensä
elää toisin, keksiä uudenlaisia tapoja olla suhteessa toisiin. Tässä
yrityksessä oli mukana yritystä tehdä ajatuksista tekoja, mutta myös
irtaantumista teorioista. Mihail Bakuninin kirjoittaa 29.3.1845 päivätyssä
kirjeessä: ”...olen voittanut, lopultakin, filosofian ja metafysiikan
itsessäni.” Hän sanoo heittäytyneensä todelliseen elämään ja se on tapahtunut
rakkauden kautta.
Minua ei kiinnosta nyt kysymys siitä, miten filosofiasta
tuli vain teoriaa eikä todistella, että senkin jälkeen – ainakin joissakin
tapauksissa – se on kuitenkin ollut myös elämäntapa. Minua kiinnostaa enemmän
kysyä, milloin voimme sanoa, että elämäntapa on
filosofinen? Mikä sen tekee filosofiseksi? Toisaalta voimme kysyä, mikä
on filosofisen opin tai teorian suhde elämään tai elämäntapaan. Joidenkin
esimerkkien valossa näyttäisi, että teoria on yritystä muokata elämää. Silti
voi kysyä, eikö tietyllä tavalla eletty elämä, tietty tapa olla maailmassa,
synnytä ja ruoki tietynlaista ajattelua.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti