Kun ei ole päätetty etukäteen...

Filosofiakahvila  keskiviikkoisin Con Corazónmari, C/El Copo, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00
(TIISTAISIN EI OLE, AINAKAAN TOISTAISEKSI)

Nauramme Dennis Diderot'n Jaakko Fatalistille, jonka mukaan kaikki on  ennaltamäärätty.  Silti elämme kuin kaikki olisi jo päätetty. Elämme niin kuin elämällä, seikkailulla, olisi telos, päämäärä. Olemme ehkä irtaantuneet teologiasta, mutta meissä on vielä aimo annos teleologia: uskomme että maailma tapahtumana on tarkoitushakuinen.

Hahmotan tässä pahanilkistä karikatyyrimäistä kuvaa vain osasta meistä. Karikatyyrimäisessä kuvassa on se ongelma, ettei kukaan samastu – edes ihmiset, joiden piikin pitäisi osua. Kuvittelen, että karikatyyri voi olla metodisesti hyödyllinen, vähän niin kuin dramatisoiminen. Saamme selvemmin esiin tottumuksen, joka laahautuu mukana, vaikka luulemme jo tehneemme itsestämme kevytmielisiä tanssijoita. 

Entä jos emme lisäisi tapahtumiin tällaista kuvitelmaa päämäärästä? Entä jos mitään ei olisi päätetty etukäteen? Eläisimmekö enemmän ja todellisemmin? Auttaisiko tämä asettamaan uudella tavalla kysymyksen siitä, miten täytyy elää? En tiedä...

Leikkikäämme, että olisimme pyyhkineet tarkoitushakuisuuden illuusion itsestämme. Kuvitelkaamme tilanne, joka olisi auki: emme olisi päättäneet etukäteen mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä teemme. Mitä siitä seuraisi? Ehkä ponnistukset ja kipu olisivat kärsimisen arvoisia, kun ei tietäisi, miten peli päättyy. Jos ponnistelen ja hikoilen tietäen mihin tulokseen ja maaliin työ minut vie, kysyn koko ajan, kannattaako ja onko tämä sen arvoista. Olen valmiimpi peliin, jos en tiedä, mihin päädyn. Telos, päämäärä ja tarkoitus,  näyttäytyvät tästä näkökulmasta jonakin, joka tappaa innostuksen.

Olisi hauska tietää, mikä tieto auttaisi ulos. Ehkä jo se auttaa, että tietää pelin ja leikin ja elämän olevan jonkin arvoisia, kun ei tiedä mihin ne johtavat. Kuvittelen muistavani, että Carl Michael Bellman sanoi: ”En ole syvällinen herra.” Minun on sanottava samoin. Tunnen suurta epäluuloa fatalismin, determinismin ja vapaan tahdon ongelmia kohtaan. Kysymys ei ole, kuka on kirjoittanut kaiken etukäteen, vaan miten meille syntyi vaikutelma tai illuusio siitä, ettei ole mitään valintaa tai on vain yksi vaihtoehto. Hyödyllinen ja kriittinen tieto tarttuu valtamekanismeihin, jotka neutralisoivat vapauttamme.

Olisi esimerkiksi hyödyllistä kiinnittää huomiota ihmisten puheisiin, jotka vakuuttavat puhujia itseään ja muita erilaisista käsityksistä. Ihmiset puhuvat jumalan tahdosta, ihmisluonnosta, taloudellisista realiteeteista synnyttäkseen kuvia – sanoisin kuvatuksia. Näitä kuvia käytetään meidän jarruttamiseen. Joku tahtoo vähentää mahdollisuuksiamme luovuuteen, uuden keksimiseen. Siksi on aina silloin tällöin hyvä kysyä: Kuka puhuu?

Jos on vaarallista kuunnella kaikkia vakuuttelevia puheita, on syytä myös kysyä, ketä kannattaa kuunnella. En sano, ettei johtaja tai pappi tai poliitikko voi puhua totta. Kannattaa silti kuunnella myös niitä, jotka eivät voita mitään – jotka ehkä ovat tuomittuja häviämään. En tarkoita häviäjien kuuntelemisella sitä, että täytyy kuunnella nimenomaan filosofeja. Heidänkin puheensa synnyttävät kuvatuksia.

Vapautta ei tarvitse tulkita determinismin (”kaikella on syynsä”) ja indeterminismin (”on satunnaisuuksia”) näkökulmasta. Voimme olla pinnallisia. Voimme tutkia käytäntöjä ja katsoa vapautta käytäntönä. Tässä on sekin etu, ettei tarvitse puhua oikeuksista, varsinkaan puhua niistä annettuina. Oikeudet – jos niitä on – on hankittu. Vapauden takaa vapauden käyttö.

Entä jos kaikkea ei ole päätetty etukäteen? Se merkitsisi, että edessä olisi lukuisia päätöksiä. Päätöksenteko vaatisi päättäväisyyttä, ei varmuutta siitä mihin tie vie. Se ei vaatisi metafyysistä oikeutusta. Filosofia voisi olla kannettavaa; se olisi ajattelua, joka ei ajattelisi tien päätä, vaan jokaista askelta erikseen. Se katsoisi, mihin olemme astumassa. Kun kaikkea ei ole päätetty etukäteen, meillä on paljon tekemistä.

Jaakko fatalistissa on tarina pojasta, joka parkuu kangaskaupan pöydän alla. Viereisen kaupan pitäjä tuli ihmettelemään, miksi poika itkee. ”Koska he haluavat minun sanovan A.” Kaupan pitäjä kysyi, miksei poika halua sanoa A. ”Siksi että heti kun olisin sanonut A, he haluaisivat minun sanovan B.”

Huomionarvoinen anekdootti. Ihminen pakotetaan järjestykseen, jota hänen pitää lisäksi haluta.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Päämäärä

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

Filosofinen ajattelu pyrkii muuhun kuin tietoon jostakin asiantilasta. Filosofoiminen voi tuottaa tietoa, mutta se on enemmänkin sivutuote tai se on väline. Päämäärä ei ole hyvin perusteltu käsitys, vaan se, että ajattelija itse muuttuu. Siksi filosofoiminen on enemmänkin meditaatiota kuin tiedettä.

Tämä jo selittää – ehkä myös oikeuttaa sen, ettei filosofia ole ”objektiivista”: ajattelija tuo väistämättä oman subjektiviteettinsa, oman itsensä, kokemuksensa ja elämänsä filosofiaan. F.Nietzsche kirjoitti: ”Vähitellen olen oppinut, että tähän saakka mikä tahansa suuri filosofia on tekijänsä tunnustus ja (on sitä halunnut tai ei, on sen huomannut tai ei) se muodostaa hänen muistelmansa.” Filosofiset teokset, systeemit: ei muuta kuin muistelmia. Tai niin kuin Leslie Paul Thiele kauniimmin sanoi Nietzschen omasta ajattelusta: Se muodostaa sielun poliittisen elämäkerran.

Miten siis filosofoiminen muuttaa ajattelijaa? Heti aluksi ja myös lopuksi, se muuttaa ajattelua. Kun joku kysyy kysymyksen ei vain löytääkseen vastauksen kysymykseensä, löytääkseen ratkaisun pulmaan, vaan seuratakseen kysymystä, elääkseen kysymyksen kanssa, hän tekee niin joko tehdäkseen kysymyksestä pysyvän tai heittääkseen sen pois, hyljätäkseen sen turhana. Filosofoimisen seuraus, muutos ajattelussa, voi olla – ja on erittäin monta kertaa – että tajuaa jonkun ongelman olevan pseudo-ongelma. Tässä jo näemme ja arvaamme, että vaikkei filosofia ole tiede, siinäkin voi olla mukana metodi. Tarvitaan menetelmällisyyttä, jotta onnistuu erottamaan todellisen ongelman ja pseudo-ongelman.

Mutta miksi muuttaa ajatteluaan, miksi pyrkiä ajattelemaan toisin? Yksi aika yksinkertainen syy on se, että kohtaamme tilanteita, jossa vanha ajattelumme ei toimi. Joudumme kyseenalaistamaan, problematisoimaan uudella tavalla, jotta voisimme muuttaa tilannetta, voimasuhteita. Myönnän olevani laiska, mutta jos on pakko, on pakko.

Filosofia motivoi siis halu muutokseen. Siksi hänen tarvitsee tarttua sellaisiin ongelmiin, jotka koskevat häntä ja omaan aikaansa. Hänen täytyy ottaa tehtäväkseen todelliset kahleet, ei vain abstrakteja ongelmia, ei vain akateemisia ongelmia. Filosofi voi olla oppinut ja hän voi tarvita oppineisuutta, mutta hänen kysymyksensä on muutakin. Ollakseen filosofi hän kysyy muutakin kuin mitä Platon todellisuudessa ajatteli.

On monenlaista rationaalisuutta, järjenkäyttöä, ajattelua. Miksi sen pitäisi olla filosofiaa? Eikö taloustiede ole merkityksellisempi? Nimenomaan siksi tarvitsemme filosofiaa, että se on meditatiivista. Se ei pyri muuttamaan tilannetta soveltaen jotain oikeaa tietoa; se muuttaa tilannetta muuttamalla tekijää, osallistujaa. On selvää, että maailmaa muutetaan aktiivisesti, tehokkaasti, käyttäen kemian ja biologian suomaa tietoa. Filosofia vaikuttaa tehottomalta. Mutta sitä ei olla vielä käytetty. Ei olla vielä kokeiltu, mitä se voisi merkitä. Filosofiaa ei olla vielä keksitty.

Vaikka minä en ole keksinyt filosofian merkitystä enkä voi selittää sen olemassaoloa, voin omalta kohdaltani – tunnustuksellisesti, omaelämäkerrallisesti – sanoa jotain sen hyödyllisyydestä. Filosofia on kettu: se liikkuu nopeasti ja kaikkialle. Jos olen jossain tuskallisessa tilanteessa, aika vähän merkitsee mitä tiedän kemiasta tai biologiasta. Mutta jos filosofia on antanut minulle aseen, mahdollisuuden vaikuttaa itseeni, tilanne on toinen. Kun ihminen kuoli käsiini, minulla ei ollut osaamista hänen auttamiseensa, mutta minulla yksi asia, filosofinen asenne, joka auttaa: Älä kysy tyhmiä ”filosofisia” kysymyksiä, älä jossittele. Filosofia voi varustaa, valmentaa, valmistaa meidät johonkin tilanteeseen tai koettelemukseen. Tämäkin esimerkki kertoo, että se varustaa tehden meidät kevyemmiksi; se riisuu jotain turhaa.

Päämäärä on siis, että muuttuisin. En voi ehkä muuttua paremmaksi, mutta mahdollisesti onnellisemmaksi. Tärkeintä on, että muuttuisin muuttuvaksi, tekisin muutoksen mahdolliseksi – palauttaisin itseeni liikkuvuutta. Miksi siis puhua muille, miksi puhua näistä omakohtaisista, itsen kanssa tehdyistä taisteluista? Kuvittelen ja toivon, että siitä olisi hyötyä. Vaikka kukaan ei saa samaa kokemusta, voi joku kuitenkin seurata kokemuksen jättämiä jälkiä, oppia niistä – oppia ehkä kysymään...

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 4.HUHTIKUUTA. RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI KLO 13.30. AIHE: ESPANJALAISIA AIHEITA.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila