Eräänlaista kielifilosofiaa

 

Austin

Filosofiakahvila 22.10./23.10./24.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

J.L. Austin (1911-1962) oli brittiläinen filosofi, joka niin kuin monet hänen sukupolvensa ajattelijat oli kiinnostunut erityisesti kielestä. Hän kehitti erityisen teorian, joka onnistui irrottautumaan monien kielifilosofioiden abstraktisuudesta. Hänen keskeinen käsitteensä on speech act ja varmasti vaikutukseltaan voimakkain teoksensa How to Do Things with Words. Huomio on yksinkertainen, mutta mullistava. Me käytämme kieltä tehdäksemme asioita. Lupaamme, vannomme, julistamme kokouksen alkaneeksi. Emme vain sano “kissa”, kun näemme kissan.

Tottakai voisi keskustella akateemisesti Austinin innoittajista, hänen vaikutuksestaan (hänen vaikutuksensa esim. tunnettuun amerikkalaiseen filosofiin John Searleen on silmiinpistävä) ja jopa siitä, miten monet hänen ideoistaan olivat jo olemassa ennen häntä. Vicente Serrano kirjoittaa teoksessaan La herida de Spinoza, että Baruch Spinoza tiesi ennen Searleä tai Austinia ja paremmin kuin he, että teemme kielellä asioita.

Serranon mukaan Spinoza oli tietoinen, että sanat vaikuttavat affekteihin – tai sanojen avulla hallitaan affekteja. Toteamus, että teemme asioita kielellä (esimerkiksi synnytämme tunteita, mielentiloja) panee kysymään, miten voisimme tehdä tekemättömäksi tekemättömän. Millaisia sanoja se vaatisi?

Minulla on esimerkkinä kielellä tekemisestä ja tunteisiin vaikuttamisesta loukkaaminen tai herjaaminen. Tämän esimerkin kautta tulee harvinaisen selväksi, että teemme kielellä asioita ja vaikutamme affekteihin. Loukkaamisen ja herjaamisen tarkoitus on vaikutus kohteen tunteissa. Jos kysymme, miten voimme purkaa sanojen vaikutuksen, emme puhu välttämättä vain vaikutuksesta tunteissa.

Loukattu loukkaantuu eli silloin vaikutus on tunteissa, mutta loukkaus tai herjaus voi stigmatisoida, luokitella ja asettaa kohteen tiettyyn asemaan tai tilanteeseen yhteisössä. Silloin vaikutus on laajempi. Ihmistä voidaan herjata hulluksi, huoraksi tai hintiksi. Epäilemättä halutaan loukata, mutta lyödä myös leima, sitoa ihminen identiteettiin.

Voimme tehdä tekemättömäksi tai vähentää sanotun vaikutusta kyseenalaistamalla sanan. Loukattu voi lyödä takaisin tai sanoa: “En ole huora.” Jos ja kun herjaus toimii stigmaationa, luokituksena tai identifikaationa, sanan kyseenalaistaminen ei ehkä riitä. Luokittelijat saattavat itse käyttää eri sanoja, vaikka niiden tarkoitus ja politiikka pysyy muuttumattomana; uudet määritelmät saattavat jopa vaikeuttaa kohteen tilannetta….

Loukkaukset ja herjaukset ovat sukua määritelmille, vaikka niiden  tarkoitus olisi erilainen. Niiden kautta huomaamme, että asiat, joita teemme kielellä, eivät ole meidän hallinassamme – niiden vaikutus ei liity vain tarkoitukseemme tai pyrkimykseemme. Me vaikutamme tiedostamattomasti. Voimme olla hyväntahtoisia ja yrittää auttaa, mutta loukkaamme.

Pierre Bourdieau sanoi, että tiedostamaton on meidän kollektiivinen historiamme, joka synnyttää kategoriat ja yksilöllinen historiamme, joka painaa ne mieleen. Jos ajattelemme mitä teemme kielellä, meidän on tutkittava kategorioita, omaa historiaamme. Kategoriat eivät tule taivaasta. Ne syntyvät meidän omasta toiminnastamme, luokittelusta ja nimeämisestä. Ne ovat määrittelyn välineitä. Olisi tutkittava luonnollisuuden, normaaliuden ja epänormaaliuden kategorioita, esimerkiksi. Tämä tutkimus ei tietenkään ole enää kielifilosofiaa, ainakaan pelkästään.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila