Selviämmekö ilman humanismia?

 

Foucault

Filosofiakahvila 26.11./27.11./28.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

“Ihminen on kuollut”, Michel Foucault kirjoitti vuonna1966. Monet säikähtivät, toiset vihastuivat. Väärinymmärryksen määrää ei voi mitata. Erityisen suuttuneita olivat ne, jotka ymmärsivät suunnilleen oikein. Foucault ei puhunut lajista, homo sapiensista, vaan pikemminkin ihmisen käsitteestä ja antropologisuudesta ajattelussamme.

Me kysyimme 1700-luvun lopusta lähtien: Mikä on ihminen? Humanistit – sen ajan humanistit ja myöhemmät – tekivät ihmisestä tiedon kohteen ja loivat kuvaa ihmisluonnosta, ihmisen essentiasta, olemuksesta. Näillä pyrkimyksillä oli muitakin kuin inhimillisiä seurauksia. Puhe ihmisen kuolemasta ei ole ranskalaisajattelijan kauheaa julmuutta. Jos sitä voi kritisoida, sitä pitäisi arvostella pikemminkin toiveajattelusta. Ihminen on ehkä vieläkin liian keskeisessä asemassa ajattelussamme.

Ihmisen kuolema ja humanismin hylkääminen ei merkitse halua siirtyä totalitarismiin. Se merkitsee ennen kaikkea essentialistisen ja epähistoriallisen ihmiskäsityksen hylkäämistä. Oletetusti universaali, itsestään selväksi ajateltu ja normatiivinen malli on humanismia.

Sen uhka ei ole aina kovin näkyvää. Humanismi on monesti hyväätarkoittavaa; ihmisestä halutaan pitää huolta, häntä halutaan auttaa. Sen vaarallisuus on siinä, että se pyrkii olemaan universaalia ja se on normatiivista. Jos työtä pidetään ihmisluontona, on vaara, että työtätekemätön siirretään alempaan kastiin: hän on työtön, työnvieroksuja, laiska, loinen.

Ihmisen kuolema merkitsi kritiikkiä tai hyökkäystä epähistoriallista ihmiskäsitystä vastaan. Foucault oli ilkeä. Hän totesi, että 1900-luvun alussa naisen hyve oli osa universaalia humanismia. Katolisessa maailmassa naisen hyveellisyys oli kainoutta, puhtautta, avulaisuutta jne. Naisen hyveellisyys ilmeni ja pääsi täyttymykseen kotona, lasten kasvattamisessa. 2000-luvun humanismi ei välttämättä ole edes kuullut moisesta. Itse humanismi muuttuu koko ajan; sekin on  historiallista.

Humanisti on kuka tahansa, joka on varma, että hän tietää, mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Sellaisena hän on vaarallinen. Olen puhunut moneen otteeseen essentialismin vaarasta. Syötettäessä ihmisille ajatusta pysyvästä olemuksesta heille kerrotaan, että he toteuttavat itsensä ja olemuksensa seuraamalla tiettyjä kaavoja, lakeja, normeja. Essentialismi on radikaalisti universalistista ja ei-historiallista ajattelua; se olettaa historiattomia, ikuisia, universaaleja rakenteita, jotka ovat rikkomattomia ja ehdottomia. Ihmiselle luodaan kohtalo, tehtävä ja ohjelma. Essentialismi on mukana rasismista, toisin sanoen humanismi tukee sitä. Pierre Bourdieu kirjoitti vuonna 1983 ilmestyneessä artikkelissa: ”Tout racisme est une essentialisme...” (Kaikenlainen rasismi on essentialismia.) 

Humanismin (universaalin, itsestään selväksi ajatellun,  normatiivisen mallin, essentialismin) hylkääminen ei meitä tapa. Selvisimme ilman sitä ennen kuin se syntyi. Toinen, vaikeampi kysymys on, selviämmekö, jos se säilyy.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Stirner versus humanismi

 

Stirner

Filosofiakahvila 11.4./12.4./13.4.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Puhun liioitellen tai ainakin kärjistäen. Humanistisen käsityksen mukaan vapaus on vapautta jostakin pakosta. Max Stinerille se ei ollut vapautta jostakin, esimerkiksi pakosta, vaan siinä itse luo itsensä ja oman vapautensa harjoittamalla valtaa itseensä. Tämä on epäilemättä enemmän sukua kreikkalaisten kuin Immanuel Kantin ajattelulle, sillä kreikkalaiset halusivat hallita itseään ja välttää siten sen, että olisi orja, myös oman itsensä orja.

Humanistisen mallin vapautuminen merkitsee sitä, että ihminen vapautuu ulkoisista esteistä ja rajoista toteuttaakseen aidon itsensä, löytääkseen oman essentiansa, olemuksensa. Stirnerin tai kreikkalaisten ajattelussa vapaudumme tällaisesta olemuksesta ja illuusiosta että meillä on sellainen.

Molemmissa malleissa vapaus kytkeytyy valtasuhteisiin, mutta ne ymmärretään eri tavoilla. Humanistisessa mallissa valta vieraannuttaa ihmisen olemuksestaan. Vieraantumisen käsitettä voi arvostella. Sitä on arvostellut jopa yksi psykiatri, Pierre Janet (1859-1947), jonka mukaan se ei ole psykologian käsite; sana kuuluu poliiseille. Ollaksemme oikeudenmukaisia, termi alienatio oli alunperin teologinen. Se oli käännös kreikan sanasta kenosis, tyhjentyminen, se merkitsi sitä, että ihmisen tahto tyhjenee tai kuolee, sen sijalle tulee Jumalan tahto.

Tuomas Akvinolainen käytti käsitettä kielteisessä merkityksessä; alienatio merkitsi sitä, että sielu on paholaisen vallassa. 1800-luvulla käsitteen ottivat käyttöön Hegelin, Feurbachin ja Marxin innoittamat yhteiskuntatieteilijät, sitten lääkärit.  Janetin huomio on silti tärkeä. Puhuessamme vieraantumisesta emme ole vapauttamassa itseämme, olemme kutsumassa vallankäyttäjiä, esimerkiksi poliiseja, paikalle.

Jos emme ajattele olevamme vieraantuneita silloin kun emme ole vapaita, vaan ajattelemme olevamme orjia, emme etsi vapautta muualta kuin sen käytöstä. Stirner on jopa itämainen antiessentialismissaan. Hän varoitti fiksoituneista, liikkumattomista ja muuttumattomista ideoista. Ne voivat omistaa meidät, tehdä meistä orjia. Tämä muistuttaa tietynlaisen, kyseenalaistavan, ajattelun merkityksestä. Se muistuttaa myös siitä, että meidän on oltava avoimia kokemuksille, niiden opetuksille. Ollaksemme itämaisia, se muistuttaa Zhuangziin opetuksista.

”Aina tuntemattomalla pohjoisella merellä on kala nimeltään Kun...” Näin alkaa vanha kiinalainen teksti, jonka uskotaan olevan Zhuangzin kirjoittama. Hän eli 300 eea. Tekstin otsikko on Xiaoyaoyou. Englanniksi se on käännetty ninmellä  Free and easy wandering. Xiao merkitsee huoletonta mieltä tai irtaantumista, yao etäisyyttä, you liikettä tai vaeltamista. Taolaisen ajattelun mestarin monimielisen ja runollisen tekstin yksi idea saattaa olla se, että tavoiteltava tila, onnellisuus tai kauneus on irtaantumisessa etäisyyteen, yli rajojen, vaeltamisessa.

Humanismi oli alunperin kulttuurivirtaus, jonka edustajia olivat esimerkiksi Leonardo Da Vinci ja Erasmus Rotterdamilainen, joilla ei ainakaan päällisin puolin ole mitään tekemistä keskenään. Renessanssin humanismi oli varmasti raikas tuulahdus. Se oli uutta ajattelua. Myöhemmin humanismi on ollut jotain muuta. On kysyttävä, tarvitsemmeko mitään ismiä. Tarvitsemmeko mitään nimeä? Eikö se tee ideoista fiksoituneita? Aina pitää epäillä niitä, jotka huutavat: ”Vapaus! Vapaus”! Varsinkin he sitten sen nimissä sen meiltä riistävät...

  https://www.facebook.com/Filosofiakahvila