Spencer
Filosofiakahvila 19.11./20.11./21.11.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Modernia aikaa
määritteli vielä muutama vuosikymmen sitten usko ja toivo. Uskottiin
edistykseen, oltiin jopa utopistisia; ajateltiin, että tulevaisuus voi olla
paratiisi. Tällainen usko vaikutti myös filosofiassa, erityisesti historian
filosofiassa. Turgot (1727-1781), fysiokratian isä, Hegel tai Herbert Spencer
(1820-1903) olivat optimistisia. He näkivät kehitystä, parantumista,
täydentymistä.
Tässä
kehitysuskossa oli varmasti mukana kristinuskosta perittyä teleologisuutta ja
ajatus paratiisiin, vaikka maanpäälliseen, pääsemisestä. Kristinuskossa oli
ainakin jossain vaiheessa kuitenkin apokalyptisyyttä. Alussa oli paratiisi,
lopussa maailmanloppu. Nykyisyys oli tyhjä; se oli vain katastrofin
odottamista. Yksilön tasolla nykyisyys oli vain taivaaseen pääsemistä edeltävä
siirtymävaihe. Hegelin tai Spencerin maailmassa nykyisyys oli askel, välitila,
nousua kohti parempaa.
Sodat,
teknologisen ja tieteellisen kehityksen tuomat haitat ovat murentaneet tätä
uskoa. Tietyllä tavalla olemme palanneet apokalyptisyyteen, nykyisyyden
tyhjenemiseen. Tulevaisuus on nykyhetkeä huonompi tai se on jotain
katastrofaalista: ekokastrofi, ydintuho, ihmiskunnan nälkiintyminen.
Maailmanloppua ei enää ennusta pappi, vaan joskus tiedemies tai insinööri,
tekoälyn kehittäjä.
Jos tutkisimme
menneisyyttä toisin (etsimättä järkeä, logiikkaa, välttämättömyyttä tai kaavaa)
suhteemme myös nykyisyyteen ja tulevaisuuteen voisi muuttua. Kun näen, että
menneisyydessä oli toisin, en näe ainakaan aina, että nyt on paremmin (en siis
löydä todistetta edistymisestä). Tästä erosta voin silti suodattaa ajatuksen,
että se mikä nyt näyttäytyy itsestään selvänä, pysyvänä tai välttämättömänä, ei
sitä ole.
Voin myös
etsiä menneisyyden tapahtuman, joka tietyssä mielessä läpäisee tämän ajan, on
siinä mukana, toistuu siinä. Jostain yksilöstä sanottiin, että hän on
vääräoppinen ja hänet karkotettiin tai poltettiin. Sanaa “vääräoppinen” ei
ainakaan yhtä yleisesti käytetä, ihminen on keksinyt uusia, hienoja, sanoja,
mutta tulos on sama, vaikka nimenomaan elävältä polttamista ei käytetä enää
neutralisoinnissa. Voin yrittää tuoda nämä mekanismit esiin, jotta toistaminen
loppuisi tai ainakin tulisi vaikeammaksi.
Menneisyydestä
voi löytää myös salatun tai unohdetun esimerkin, innoituksen lähteen. Monesti
toimimme menneisyyden toiminnasta, taistelusta, käsin; menemme kohti tulevaa
menneisyydestä käsin. Tätä ei ole pakko uskoa. Mutta sensorit, virallisen
historian kirjoittajat ja joskus elokuvantekijät uskovat siihen eli he haluavat
aktiivisesti unohtaa tai viestittää, ettei sitä toimintaa tai taistelua
menneisyydessä ollut. On muistettava, että muistia kontrolloidaan ja ohjataan.
Kun nykyisyys
ei ole tyhjä eli aika eletään toisin, voimme ainakin uskoa tulevaisuuteen: se
on sitä mitä teemme siitä, ainakin jossain määrin. Tämä ei merkitse, ettemme
tekisi nykyisinkin ja tulevaisuudessa erehdyksiä ja virhearvioita. Ehkä meidän
ei tarvitse heittää toivoa ja toivon periaatetta roskiin. Tottakai meidän
täytyy olla valppaita ja varovaisia, koska myös meidän toivoamme voidaan
käyttää meitä vastaan.
Lähtökohtaisesti
voisi sanoa kuitenkin – ainakin itselleen – neuvoksi: ”Älä ole huolissasi
tulevaisuudesta, tutki menneisyyttä.” Voisi puhua tietysti nietzscheläisemmin.
Elä nykyisyys toisin, jotta toimit tulevaisuuden puolesta...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti