(Rafael Sanzio: Ateenan koulu, yksityiskohta)
Monet filosofiaa opettaneet ovat joutuneet kysymään,
voiko filosofiaa opettaa. Käytännössä he silti jatkavat työtään, ehkä
varovaisina, toisinaan salaten epäilynsä. Tietyssä mielessä on mieletöntä
kysyä, voiko filosofiaa opettaa, kun sitä faktisesti opetetaan. Filosofiaa
opetetaan ymmärrettynä se joksikin opiksi, teoriaksi: opetetaan jonkun
filosofian – esimerkiksi husserlilaisen fenomenologian – sisältöjä. Opetuksen
voidaan ajatella myös siirtävän joitakin taitoja, joita voi käyttää päättelyssä
tai argumentoinnissa. Jos filosofia ymmärretään toiminnaksi tai asenteeksi, on
vaikeampi sanoa, voidaanko sitä opettaa.
On suhteellisen helppoa välittää tietoa siitä, mikä oli esimerkiksi
Immanuel Kantin filosofia: mitkä olivat hänen ongelmansa, teoriansa,
käsityksensä, käsitteensä. Jos filosofia on muuta kuin opillinen sisältö ja se
on enemmän toimintaa, filosofian opetus on enemmän esimerkin antamista siitä
miten voi toimia. Opettaja voi antaa omalla toiminnallaan esimerkin siitä,
miten Kantia voi lukea ja tulkita, miten Kantia (tai muuta filosofia) käyttää.
Toimiessaan näin – antaessaan esimerkin lukutavasta,
näyttäessään oman filosofisen katseen työssään – opettaja saattaa silti tuntea
jäävänsä puolitiehen: tässä yhä luetaan tekstejä, ollaan kiinni teorioissa.
Turhautunut oppilas saattaa miettiä mielessään, mihin hänen pitäisi mennä
näiden ”demonstraatioiden” kanssa.
Platonin Seitsemäs kirje on mielestäni yksi filosofian
historian merkillisimpiä ja mielenkiintoisimpia dokumentteja kenelle tahansa,
joka on kiinnostunut filosofian historiasta. En ota esiin tätä tekstiä
demonstroidakseni, miten voi lukea ja tulkita, vaan siksi, että teksti saattaa
viedä viedä kysymyksen filosofian opettamisen mahdollisuudesta vielä
pidemmälle.
Kirje on osoitettu Dionin ystäville ja hänen
sukulaisilleen. Dion on tyranni Dionysios II:n sukulainen ja Platonin oppilas. Lähtökohtana
on Platonin vierailut Sisilian Syrakusaan. Dion, joka on jo vastaanottanut
Platonin opetusta, houkuttelee häntä opettamaan myös Dionysiosta samalle tielle.
Dion ja Platon uskovat molemmat, että tämä on kairos, tilaisuus. Platon ottaa haasteen vastaan, lähtee matkalle ajatellen,
että häpeäisi itseään, jos olisi vain sanojen, ei myös tekojen, mies. Platon
yrittää olla kärsivällinen, toivoo Dionysioksen päätyvän haluamaan filosofista
elämää, mutta tämä toivoo vain Platonin ylistystä, imartelua. Opastus epäonnistuu;
johtaja on ja tulee olemaan tyranni. Puhutaan
siis opastamisen, opettamisen vaikeudesta. Tämä vain taustatietona. Kirjeen
tarina on kokonainen elokuva.
Tartun (tällä kertaa) yhteen kohtaan ( 341 b-d), varsin
tunnettuun ja kommentoituun. Platon kuulee, että Dionysios on kirjoittanut
Platonin opetusten inspiroimana filosofisista kysymyksistä. Tämän Platon katsoo
selväksi merkiksi siitä, ettei Dionysios ymmärrä mitään ja ole todella
kiinnostunut filosofiasta. Hän sanoo myös, ettei tule itse koskaan
kirjoittamaan ”näistä kystymyksistä”. Tämä avaa nähdäkseni vielä pidemmälle
menevän, vielä problematisoivamman näkökulman kysymykseen siitä, voiko
filosofiaa opettaa. Platon ei sano, ettei filosofiaa voisi opettaa; hän sanoo,
ettei sitä voi kirjoittaa.
Mitä merkitsee se, ettei filosofiaa voi kirjoittaa? Se
merkitsee ennen kaikkea sitä, ettei filosofiaa voi levittää huolettomasti,
kaikille, kenelle tahansa. Platon ei todellisuudessa koskaan kirjoittanut
”filosofiaansa”, mutta voimme olettaa, että hän puhui siitä harvoille ja
valituille. Tämä teema on keskeinen seitsemännessä kirjeessä: kysymys siitä,
kenelle ja missä tilanteessa voi puhua, ketä opettaa.
Eikö ole kovin vaikeaa sanoa, kenelle voi opettaa? Mistä
voi tietää, kenellä on korvat? Toinen, tähän liittyvä, kysymys on se, kuka ja
mikä on filosofi. Jos filosofiaa opetetaan vain harvoille, emmekö tee
filosofeista jotain omaa, erillistä kastia? Ovatko filosofin pää ja elämä
sisällöltään erilaista kuin muiden ihmisten? Eikö ole kyse enemmän aste-erosta,
innostuksen määrästä?
Voimme myös nähdä, ettei filosofian ainoa tapa tulla
esiin, tulla teoiksi, ole opetus. Filsofia ei ole aina vain askel askeleelta
etenevää, tietämättömyydestä tietämiseen edistyvää, opetusta. Filosofian
vaikutus ei ole aina pedagoginen. Joskus kun filosofi sanoo totuuden, heittää
sen ihmisten eteen, seuraus on raivo. Dion tapetaan, Platon myydään orjaksi.
Silti tällaisenakin brutaalina ja raivostuttavana tekona sen kautta voi oppia,
vaikkei se opetusta olekaan eikä mitään didaktista ohjelmaa seuraakaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti