Filosofiakahvila 24.2./25.2./26.2.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Kun nykyisin keskustellaan
yhteiskunnallisista kysymyksistä, esiin nousee silloin tällöin radikaalin
hahmo. Riippumatta puhujan ideologiasta, radikaali on melkein aina jotain hyvin
negativiista, ainakin vaarallista. Se samastuu ääriliikkeisiin, jopa
terrorismiin. Jos radikaali on vaaraton, hänet leimataan idealistiksi,
haaveilijaksi. Ryhtymättä puolustusasianajaksi haluaisin tehdä muutaman huomautuksen,
ihan vain rauhallisemman, historiallisesti osuvamman kuvan luomiseksi.
Ihmisiä haukutaan tai kehutaan
radikaaleiksi, kun he vain päästävät suustaan joitakin valmiita muotoiluja tai
jopa kuluneita iskulauseita. Tämä tulee erityisen selväksi, kun katsoo ja
kuuntelee, mitä tapahtui kommunistisissa liikkeissä. On kuitenkin ollut niitä,
joiden näkemyksen mukaan radikaalisuus vaatii enemmän; se on oman elämänsä
pistämistä peliin ja se on henkilökohtaisen sitoutumisen jopa fyysistä
ilmenemistä. Tällaista näkemystä ei voi puolustaa puhtaan teoreettisesti tai
abstraktisti. Sen täytyy ruumiillistua ja täytyy löytää eläviä esimerkkejä.
Esimerkkejä löytyy, sympaattisia ja antipaattisia.
Ilman että yrittäisin abstraktisti
puolustaa tätä näkemystä, täytyy todeta, että sanan radikaali pohjana on latina
sana radix, juuri. Radikalismi on juuriin
menemistä. Tässä mielessä teoriakin voi olla radikaali. Jollakin
filosofilla voi olla jokin termi tai käsite, jonka myöhemmät filosofit
radikalisoivat; he vievät sen pidemmälle, enemmän perusteisiin.
Antiikin filosofisista koulukunnista
radikaaleimpia olivat skeptikot ja kyynikot. Kyynikot ovat tietyssä mielessä
ilmeinen esimerkki: he eivät kirjoittaneet, teoretisoineet, vaan yrittivät
ruumiilistaa oppinsa (jos mistään opista voi edes puhua). Diogenes Sinopelainen
näki ja koki, että hänellä on missio. Hän taisteli, muttei vain itsensä tähden;
hän halusi auttaa koko ihmiskuntaa, tehdä siitä vapaamman, ehkä onnellisemman.
Koska hän taisteli kaikkia konventioita vastaan, se oli hyvinkin aggressiivista
ja skandaalimaista. Olen muotoillut kyynikkojen periaatteen näin: Ihmiskunnan
puolesta, ihmiskuntaa vastaan.
Kuvittelen, että tämä muotoilu
soveltuu ainakin joihinkin muihinkin radikaaleihin. Näin voisi sanoa
esimerkiksi Pentti Linkolan taistelusta, tosin muotoilun ensimmäinen kohta (ihmiskunnan
puolesta) oli hänen tapauksessaan hyvin suhteellista.
Radikalismista ja radikaaleista
puhutaan vain ideologisella tasolla. Tämän yksi seuraus on, että vastustajat
sanovat radikaalin olevan väärässä tai ainakin menevän liian pitkälle. Ns.
radikaalit joutuvat samaan peliin ja yrittävät oikeuttaa toimintansa tai
sanansa. Kun he yrittävät oikeuttaa tekemisensä, heistä tulee ideologeja, he
viittaavat arvoihin, puhuvat abstraktisti, toisin sanoen ovat vähemmän
radikaaleja.
Kun lähtökohta on ihmiskunnan puolesta
ja ihmiskuntaa vastaan, näemme ehkä joitakin arvoja toiminnassa, mutta yhtä
olennainen, toiminnan sydämessä oleva sana on vaara. Jos joku varoittaa
ydinaseista, hän ei välttämättä ole ideologi, esimerkiksi pasifisti. Hän voi
olla ydinfyysikko. Tietenkin hänen puheissaan on arvoja. Hän pitää parempana,
ettei ydinaseita käytettäisi. Jollakin tasolla hän pitää elämän säilyttämistä
tavoittelemisen arvoisena.
Ääriliikkeistä ja radikalismista
puhuminen kriittisesti on joskus tarpeen, mutta puheet lankeavat usein
poleemisuuteen. Poleemisuus ei synnytä mitään uutta. Radikaalisuus saattaa
joskus olla tarpeellista – ei vain siksi, että on hyvä, että joku varoittaa
meitä vaaroista, vaan myös vastarinnan tai kritiikin tehokkuuden lisäämiseksi.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti