Ole kirkas

Mirkka Rekola 

Filosofiakahvila 27.10./28.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa (ei vielä) torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio). /Alkaa 5. marraskuuta.

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Monet Mirkka Rekolan runot ja aforismit ovat vaikeita. Niistä on mahdotonta puhua. Ei vain siksi, etten ymmärrä, vaan myös siksi, että nautinnoista on vaikea puhua. Olen suomalainen, mutta en pysty välittämään hiihtämisen iloa ja nautintoa, vaikka sen tavallaan ymmärränkin.

On kuitenkin yksi Rekolan aforismi, joka on ainakin näennäisesti helppo, suora ja yksinkertainen. Rekola kirjoitti:  ”Nouse, ole kirkas. Et voi ellet nouse.” Kehotuksessa on evankeelista voimaa. Vaikka tekstin sanoma tuntuu helpolta, emme tiedä, mitä on se kirkkaus, joka meidän tulisi tavoittaa. Ehkä sanalla on todellakin teologinen merkitys.

Ennen kuin ratkaisemme sanan salaisuuden, voimme ehkä kiinnittää huomiota siihen, ettei meitä kehoteta tekemään jotain, kun teksti puhuu kirkkaudesta; meitä kehotetaan olemaan kirkkaita. Tämä pitää sisällään ajatuksen, että voimme olla kirkkaita. Ollaksemme kirkkaita, meidän täytyy tehdä jotain, nousta.

Mitä nouseminen merkitsee? Ajattelen usein tekemisiämme ja olemistamme rakentamisena. Rakennamme itseämme, elämäämme. Jotta rakentaisimme, meidän on ryhdyttävä siihen, noustava ja tehtävä. Nouseminen on rohkeutta, aloittamista.

Elämänrakentaminen voi olla muutakin kuin omakotitalon rakentamista, auton järjestämistä pihaan, lasten silmienvärin valitsemista, uraputkea. Se on joskus ollut itsensä kehittämistä. Kun se on itsensä kehittämistä, siihen sisältyy valintoja ja työtä, joka koskee sitä, miten ihminen on. Se ei ole vain sitä, että pyrkii olemaan jotain niin kuin pankkiiri tai sähkömies. Ihminen, joka kehittää itseään tai rakentaa elämäänsä, pyrkii olemaan jotain niin kuin hyvä, puhdas, jalo tai kirkas.

Kieltämättä myös nousemisella voi olla teologisia tai uskonnollisia konnotaatioita. Jeesus sanoi: ”Ota vuoteesi ja kävele.” Kun ihminen valitsee tiensä, hän nousee. Kun hän saavuttaa paikan paratiisista, hän nousee taivaaseen. Nämä konnotaatiot eivät tee Rekolasta teologia tai uskonnollista kirjailijaa.

Yhdenlainen näkökulma tekstiin on se, että nouseminen ei ole vain väline, tapa tulla kirkkaaksi. Nouseminen samastuu kirkkauteen. Heti kun nousen, olen kirkas. Voimme ajatella ja toimia erottaen päämäärät ja keinot, mutta joskus voi olla tärkeää tajuta, että keinon, välineen, valitseminen saattaa olla erittäin ratkaisevaa päämäärän  tavoittamisessa. Reaalipolittinen ja sanan tavanomaisessa mielessä kyyninen ajattelu sanoo, että rauhan tavoittelijan täytyy valmistautua sotaan. Rekolan teksti pistää pohtimaan päämäärien ja välineiden suhteita.

Jos kirkkaudella olisi teologisia merkityksiä, se pysyisi yhä arvoituksena. Uskonnollisissa teksteissä Jumalan näkeminen on kirkkauden näkemistä, sokaistumista kirkkaudesta. Enkelit ovat kirkkaita. Mystisen kokemuksen saanut kuvataan kirkastuneena. Ehkä kirkkaus ei tule vain ulkopuolelta, Jumalasta. Emme kuitenkaan tiedä, mitä tämä kirkkaus on tai sitä, miksi taivaalliset olennot ovat kirkkaita.

Jää myös mahdollisuus, että kirkkaus, josta Rekola puhuu,  on vain kirkkautta. On mahdollista, että olemme sameita tai kirkkaita...

 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila