Husserl
Filosofiakahvila 24.11./25.11./26.11.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Kreikan
sana epokhe merkitsee keskeyttämistä
tai lakkauttamista. Skeptisen koulukunnan edustajat, esimerkiksi Pyrrhon (360
eaa-270 eaa) ja Sekstos Empeirikos (ensimmäisen vuosisadan lopusta) käyttivät
käsitettä viitaten arvoarvostelmasta pidättäytymiseen. Skeptikot epäilivät
tietoa tai uskoivat, ettemme voi saada sitä. Siksi he katsoivat parhaaksi olla
väittämättä mitään.
Edmund
Husserl (1859-1938 ) otti sanan
uudestaan käyttöön ja laajensi sen merkitystä. Epokhe ei merkinnyt hänelle vain
pidättäytymistä arvoarvostelmista tai väitteistä; se oli maailman pistämistä
paranteesiin (Einkammerung). Eli tietyssä mielessä Husserlin tarkoitus oli
radikalisoida skeptikkojen idea. Voi tietysti kysyä, mitä tämä irtaantuminen
todellisuudesta tai maailmasta merkitsee.
Husserlille
epokheen harjoittaminen oli merkittävä askel itsetuntemuksessa. Ihminen
”menettää maailman” tullakseen tietoiseksi itsestään. Husserl jopa siteeraa
Augustinusta, joka kehottaa kääntymään pois
ulkopuolesta, koska totuus asuu sisäisessä
ihmisessä: “Noli foras ire, in te redi, in interiore homini habitat
veritas.”
Sekä skeptikoille
että Husserlille käsitteellä oli merkitystä tieto-opillisesti. Skeptikoille
sillä oli tiettyä eettistä merkitystä, koska se helpotti ataraksian (mielenrauhan) saavuttamisessa. Husserlille sillä laajempi, mahdollisesti
moraalinen, merkitys, koska sen avulla ihminen saavutti itsetuntemuksen ja
”puhtaan tietoisuutensa” (Husserlin tekstit ovat välillä kuin kristillisiltä
mystikoilta, vaikka sitä hän ei ollut.) Joku – esimerkiksi minä itse – voisi
alleviivata merkitystä, jota eivät skeptikot eikä Husserl alleviivaa. Epokhe
voisi olla ennen kaikkea pidättäytymistä tuomitsemasta.
Vaikka
meitä on kehotettu olemaan tuomitsematta, olemme sitä usein tekemässä. Välillä
se vaikuttaa keskeisimmältä aktiviteetiltamme. Epäilemättä tällaisella
kieltäytymisellä on – tai voisi olla – moraalinen merkitys: ainakaan ei tekisi
vääriä tai hätiköityjä tuomioita. Epokhe voisi kehittyä lähtökohdaksi
työskennellä itsensä kanssa päämääränä se, että välttää varmuuden. Viimeistään
Descartesista lähtien filosofit ovat tahtoneet varmuutta, mutta siitä on syytä
varoa. Mitä muuta dogmaattisuus on kuin varmuutta? Varmat ihmiset heittävät
kiven, myös sen ensimmäisen.
Jos
antaisimme epokhelle tällaisen merkityksen ja tekisimme siitä tällaisen
käytännön, kohtaisimme uudestaan, ainakin tietyllä tavalla erilaisella tavalla,
kysymyksen uskosta, sen merkityksestä. Mitä on uskominen? Onko se vaarallista?
Onko uskominen yhteen tai toiseen entiteettiin tai ideaan vähemmän vaarallista
kuin johonkin toiseen?
Kysymykset
voivat olla vaarallisia kysyjille. Tiettyjä ideoita, periaatteista ja
uskomuksia puolustetaan kynsin ja hampain. Joillakin vartijoilla on puoliautomaattiset
aseet, mahdollisesti jotain raskaampaakin aseistusta. Kysymykset ovat
vaarallisia myös niiden kuulijalle. Hän saattaa kohdata silmästä silmään oman
ideansa kestämättömyyden tai ehkä jopa sen kauhistuttavuuden.
Vaikka
tieto ja usko ovat eri asioita, myös tietoon voi olla uskoa; se on luottamusta,
jopa varmuutta. Epokhe, skeptikkojen työkalu, voisi tehdä meistä epäileväisiä
kaikessa, kaikkialla. Tarpeeksi kauan kun harjoittaa jotain, tulee paremmaksi,
sukeltaa syvemmälle. Ehkä epokheen harjoittaja oppii elämään ilman kestävää
pohjaa, varmuutta, uskoa, ilman myyttiä ja ilman ideologiaa...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti