Myy itsesi!

 

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 26. maaliskuuta:

Harry Beckwith julkaisi vuonna 2008 teoksen You, Inc.:  The Art of Selling Yourself. Yksi opaskirja (self-help) muiden joukossa. Beckwith muotoilee ajatuksia, jotka ilmaisevat mikä ja millainen on nykyinen homo oeconomicus, sen nykyinen versio. Uusliberalistinen ajattelu oli jo paljon aikaisemmin ottanut tämän vanhan idean uuteen käyttöön, tulkinnut sen uudestaan, vienyt sen pidemmälle. Ihmisen kaikki toimet voi nähdä – ja ne täytyy nähdä – investointeina omaan itseen. Näin ihminen tekee itsestään sopivan markkinoille, muokkaa itsensä työllistettävissä olevaksi. Beckwith julistaa: ”Elämä on myymistä.”

Tässä ajatusmallissa, ihmisenä olemisen mallissa, elämäntavassa ei ole kyse vain siitä, että työ ja elämä samastuvat. Amerikkalainen Neil Miller puhuu tästä vuonna 2018 ilmestyneessä väitökirjassaan. Kun käytämme inhimillisen pääoman  käsitettä (human capital, Gary Beckerin käsite), omaksumme tietyn analysoimisen tavan, mutta se on myös ohjelma: tarkoitus on, että subjektit taipuvat tähän ajatukseen, omaksuvat sen.

Beckwith kertoo elämän ja myymisen (jotka ovat sama asia) salaisuuden. Ensimmäinen asia, jonka myyt, olet sinä itse. Käskevyys voi yllättää. Se on kuitenkin homo oeconimicuksen ydin. Siinä on aina mukana sääntö: ”Investoi itseesi eli elä rationaalisesti, siis ekonomian mukaan.”

Minua ei kiinnosta, ovatko ideat hyviä ja oikeita. Oikeastaan se ei kiinnosta uusliberalistejaan, esimerkiksi Beckeriä se ei kiinnostanut. Eikä minua pelota käskevyys. Kaikki puheet sisältävät imperatiiveja. En analysoi näitä ideoita idelogiana, koska minusta se ei ole osuva käsite. Näissä ideoissa ja käskyissä on kuitenkin jotain, joka voisi olla huomion ja ajattelun aihe. Niissä on jotain dogmaattista sanan tavanomaisessa merkityksessä. Ajatuksia ei voi arvioida, mittailla tai arvostella, jos se omissa lähtökohdissaan sulkee kaiken kritiikin pois. Arvostelija tai toisinajattelija on lähtökohtaisesti tuomittu. Jos et tahdo kehittää inhimillistä pääomaasi tai et halua myydä itseäsi, olet irrationaalinen, järjenvastainen. Ongelma on, että ajatuksesta tulee koskematon, pyhä.

Toinen huomionarvoinen asia on, että vastustaminen, toisinajattelu, on usein ilman suuntaa ja voimaa. Jos ihmiset vastustavat epäoikeudenmukaista lakia tai despoottista hallitsijaa, he tietävät mihin marssia. Tässä tapauksessa vihollinen on sinussa itsessäsi, ajatuksissasi. Sinä itse teet itsestä itsesi myyjän. Sinä itse kehität inhimillistä pääomaasi. Jos et tee niin, olet pulassa.

Aina on kuitenkin jotain, mitä voimme tehdä ennen kuin vaivumme epätoivoon. Jos tämä rationaalisuuden muoto ohjaa elämäämme, meidän olisi luotava toisenlainen elämäntapa, jos haluamme kapinoida. Jos tämän elämäntavan keskeinen elementti on erityinen suhde itseen ja omaan elämään investoinnin kautta, olisi luotava toisenlainen suhde omaan itseen. Jopa vaatimattomat, melkein mahdottomat, vähintään keskinkertaiset kapinayritykset, vaihtoehtoiset elämäntavat ovat mielenkiintoisia tästä näkökulmasta. Elämäntapaintiaanit ovat meitä opettamassa.

Ennen kuin palaamme 1800-luvulle ja teemme lääketieteestä ohjaavan rationaalisuuden muodon, käytännöllisen järjen ja moraalin ytimen, voimme myös kokeilla ekonomisen, kalkyloivan ajattelun toisenlaista käyttöä. Siitä löytyy amerikkalainen esimerkki 1800-luvulta: Henry David Thoreau. Hän ei hylännyt laskentaa, vaan sanoi: ”Lasketaan, lasketaan aina.” Hän ehdotti, että laskisimme, mitä menetämme tai mitä voitamme. Tehtävän kysymyksenasettelu oli kuitenkin toinen kuin Beckwithillä tai Beckerin viisaalla perheenperustajalla: ”Kuinka paljon puhdasta elämää häviän, kun ponnistelen saadakseni rahaa?” Thoreau, amerikkalainen sankari, oli huomannut, että rikkaat maksavat rikkaudestaan hinnan. Kova työ, unettomat yöt, väsymys ovat hinta...  

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofia ja fiktio

(Jorge Luis Borges)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla" (jos katettu terassi on auki), Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 13.2. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Mistä vaikenemme? Esimerkkeinä Jemen ja työttömyys.

Taru Jaakonkarin muistolle

Jorge Luis Borges tiesi, että metafysiikka on fantasiakirjallisuutta. Jos katsoo tarkemmin, melkein kaikki filosofiset tekstit vilisevät erilaisia taruolentoja: subjekteja, monadeja jne. Itse ”järki”, joka usein ymmärretään filosofien keskuudessa kyvyksi, on kuvitelma. Kuka on todistanut, että ihmisellä olisi jokin tuollainen kyky? Lisäksi järki filosofisissa teksteissä on usein jotain muuta, ihmisen ulkopuolella olevaa; se on eräänlainen asioiden sisäinen järjestys.

Näitä fantasioita ja fiktioita voi arvostella ja niitä ollaan arvosteltu. Minäkin haluan olla kriittinen, mutta lähden liikkeelle positiivisesta asiasta – tai vähintään välinpitämättömyydestä. Minulle on aivan sama, jos filosofian kirjat ovat sepitteitä.

Fiktio on asia tai tapahtuma, joka on luotu tai kuviteltu. Jos sanalla tarkoitetaan esimerkiksi kertomusta, sen tapahtumat ja henkilöt kuuluvat kuvitteelliseen maailmaan. Kääntäkäämme siis sana yksinkertaisesti kuvitelmaksi. Kuvitelma ei silti asetu niin yksinkertaiseen suhteeseen todellisuuden kanssa kuin usein kuvitellaan. Sillä voi olla vaikutuksia todellisuuteen. Yksinkertainen esimerkki on tämä: Luen vaikuttavan kertomuksen, jonka jälkeen näen todellisuuden toisin silmin.

Otetaan esimerkki filosofisesta sepitteestä: intressi.  On selvää, että joskus jotkut ihmiset tai ryhmät haluavat itselleen jotain. Intressiä ei silti ollut olemassa samassa mielessä kuin empiristit sen ymmärsivät ennen kuin filosofit loivat käsitteen ja erityisesti ymmärsivät, että on olemassa jokin eheä subjekti, jolla näitä intressejä on (subject of interest).

1700-luvun alusta lähtien on intressin käsite tärkeä erilaisissa poliittisissa, ekonomisissa ja filosofisissa kirjoituksissa. Järjen ja järkevän hallituksen kuului seurata intressin periaatetta. Kyse ei ollut vain yhden ihmisen tai valtion intressistä, vaan erilaisten intressien (yksilöiden, ryhmien) kokonaisuudesta, niiden yhteensovittamisesta. Nämä puheet ja tämä ajattelu merkitsi käytännössä, että hallitus tai johto määrittyi joksikin, joka manipuloi intressejä; niiden kautta vaikutettiin siihen mihin haluttiin vaikuttaa. Intressin käsite avasi tien toiselle luomukselle, jonka nimi oli ja on homo economicus.

Tämä luomus monella tavalla mielenkiintoinen yhteiskunnallisesti. Epäilemättä kyse on erilaisesta olennosta kuin suvereenin hallitsijan alainen tai suvereenin edessä oleva oikeussubjekti. Suvereenin valta haihtuu taloudellisen ihmisen edessä; he pelaavat liian erilaista peliä. Se ei silti tarkoita, että hahmon luojat olisivat vapauttaneet ihmisen vallankäytöstä. Homo economicus, esimerkillinen realisti, todellisuuden hyväksyjä (ks.Gary Becker), on täydellisen muokattavissa oleva; hän joustaa koko ajan, hän mukautuu ja sopeutuu. Missään ei ole olemassa yksilöä, joka olisi täydellinen homo economicus, mutta koska on olemassa tällainen idea, se voidaan yrittää löytää itsestä, siihen voi vedota toisessa. Sepite muokkaa todellisuutta.

Koska olen päättänyt tällä kertaa olla positiivinen, kysyn, millaisia fiktioita pitäisi tuottaa. Onko pakko olla niin, että niiden vaikutukset tekevät meistä enemmän hallittuja, tehokkaammin ohjattuja? Jos kuvitelma, sepite, voi tuoda maailmaan jotain, jota ei olla ennen nähty eikä kuultu, siihen täytyy sisältyä mahdollisuus muuttaa maailmaa. Mutta silloin puheen, fiktion, täytyy mahdollistaa puuttuminen tilanteeseen. Sen täytyy näyttää tilanne avoimena tai avata tilanne.

Theodor Adorno ja monet muutkin näkivät, että kysymykseen siitä, miten meidän pitää elää, on jo vastattu. Kysymykseen ollaan vastattu vallitsevissa, yleisissä elämänmuodoissa. Sanomatta niitä edes vieraantuneiksi tai epäinhimillisiksi voimme haluta niistä ulos. Emme ehkä tyydy valmiisiin vastauksiin, annettuihin kaavoihin. Esimerkiksi tällaista tilannetta varten voimme tarvita toisenlaista fiktiota. Kun Immanuel Kant pettyneenä havaitsi, että ihmiset antavat ohjata ja holhota itseään, hän loi oman fiktionsa, valistuksen. Faktisesti, historiallisesti, valistus on ollut jotain muuta. Kantille se oli itsenäistä ajattelua, rohkeutta ajatella: mahdollisuus päästä ulos itseaiheutetusta alaikäisyyden tilasta.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila