Tohtori Penis

Simone Weil

T.S. Eliot oli suuri runoilija, joka suositteli, että nuoriso lukisi Simone Weilin tuotantoa ennen kuin poliittinen propaganda pyyhkii pois heidän kykynsä ajatella. Eliot oli suuri runoilija, mutta ilmeisesti myös turhan optimistinen. Weilin lukeminen ei takaa mitään.

Jukka Hankamäki teki väitöskirjan Weilin ajattelusta. Rakkauden välittäjä: kulttuurikritiikki ja eettisen ihmisen ideaali julkaistiin 1997. Olen siteeranut kirjaa ainakin kohtaamista käsittelevässä muistiinpanossa, joka löytyy täältä:

https://koetinkivet.blogspot.com/2012/03/kohtaaminen.html?m=0

Myöhemmin filosofi on omistautunut puolustamaan Eurooppaa sellaisilta asioilta, joiden hän kokee uhkaavan sitä: islamilta, naisilta ja suvaitsevaisuudelta. Hän oli perussuomalaisten kansanedustajaehdokas vuonna 2019. Ei päässyt eduskuntaan. 

En kommentoi nyt Rakkauden välittäjää enkä analysoi tohtorin myöhempiä ajatuksia. Pistän vain pienen siteerauksen, jonka Saku Tuominen on löytänyt (teoksesta Enkelirakkaus: Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena). Tässä linkki Tuomisen blogiin: 

https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2020/06/10/rasismia-ja-naisvihaa/

Jukka Hankamäki kirjoittaa peniksen merkittävyydestä:

"Peniksen olemassaolosta seuraa erittäin merkittäviä ihmisen koko maailmankuvaa ja ajattelutapaa leimaavia asioita. Nainen ei ajattele samoin kuin mies, sillä hän ei suuntaudu maailmassa niin kuin mies. Myös filosofialle tunnusmerkillinen kyky argumentoida ja edustaa johdonmukaisia näkemyksiä perustuu peniksen olemassaoloon."

Tämän luettuani katsoin jalkojeni väliin uudenlaista ihailua tuntien. Ajattelin myös sitä, miten merkittävää on akateeminen koulutus. Se lisää ihmisen sanavarastoa. Koska tiedän, että kirjoittaja on kirjoittanut Simone Weilistä, ajattelin häntä. Weil oli nainen, juutalainen, pakolainen ja filosofi, joka osallistui vastarintaan fasismia vastaan.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kohtaaminen

(Luchino Visconti)

Mitä on kohtaaminen? Miten meidän pitäisi kohdata toinen? Jukka Hankamäki sanoo Simone Weilin ajattelua käsittelevässä teoksessaan (Rakkauden välittäjä), että etiikassa on kyse siitä, miten ihminen on kohdattava. Tekijä viittaa Weilin näkemykseen perustavasta olemassaolon kokemuksesta, joka muistuttaa meitä siitä, että toinen ihminen on taipumaton ja tyhjentymätön ulkoisen tahdon mukaisiin määrittelyihin ja määräysvaltaan. Ihmistä ei Weilin mukaan pitäisi pakottaa objektivoivien tulkintojen muottiin.

Mikä tekee kohtaamisen mahdolliseksi? Kohtaaminen Weilin tarkoittamassa mielessä ei ole mahdollista, jos ajattelemme luonnetta ja olemusta, jonka voimme määritellä. Olennaista ei ole oman itsen ja toisen olemukset, vaan se mikä on välissä, in-between.

Kohtaavat oliot eivät ole substanssia, palautettavissa johonkin ainekseen tai olemukseen. Kohtaamista määrittelee kohtaavien positio: ei vain heidän paikkansa (topos), vaan sijainti suhteena, asema. Tämä merkitsee sitä, että käytännöt, jotka ohjaavat meidät ajattelemaan kohdatun substanssina tai olemuksena – esineenä – estävät kohtaamisen, tekevät väkivaltaa meille ja muille. Olisi opittava huolehtimaan enemmän siitä mikä on välissä kuin siitä mitä on kohdattavan sisällä tai takana.

Mitä voisi merkitä ilmaisu ”olla oma itsensä”? Itse muuttuu koko ajan ja saa muuttua. Tällä ilmaisulla voi olla silti positiivinen merkitys, jos ”olla oma itsensä” ei merkitse ikuiseksi kuviteltuun olemukseen samastumista, vaan mahdollisuutta olla avoin ja teeskentelemätön muiden kanssa. Näin ymmärrettynä avoimuus, ”omana itsenä oleminen”, on kohtaamisen edellytys.

Kohtaamisen ja ”omana itsenä olemisen” voi nähdä myös toisin. Todellinen kohtaaminen voi olla tie ”omaan itseen”, mahdollisuuteen olla ”oma itse”. Näin ymmärrettynä kohtaaminen on tärkeintä mitä meille tapahtuu, parasta mitä meille voi tapahtua.

Kun kohtaamme jotain tai jonkun, jotain pakenee, tulee tavoittamattomaksi. Jos kärsimme tästä, me yritämme määritellä ja määrätä. Elämisen taito on harmonisen suhteen luomista siihen mikä pakenee, katoaa omaan tyhjentymättömyyteensä. Kun Luchino Viscontin elokuvan Kuoleman Venetsiassa päähenkilö, sairastunut säveltäjä, katselee rannalla unelmiensa kohdetta, nuorukaista, hän kurottauttautuu toista kohden. Tuskan hiki valuttaa hänen turhamaisuutensa värit hiuksilta kasvoille. Hän kurottautuu toista kohden, ei tavoita, mutta kohtaa ensimmäisen kerran tavoittamattomuuden ja kuolee.

Sekä kohtaaminen että ”omana itsensä oleminen” ovat vaikeita asioita. Ennen kaikkea: ne vaativat voimia. Mistä saada voimia, että voisimme jatkaa omalla tiellämme? Mistä saada voimia, jotta osaisimme kohdata toisen? Miten olla kuolematta kurottautuessa toista kohti?