Villi länsi

Filosofiakahvila 3.3./4.3./5.3. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Henry David Thoreau (1817-1862) oli amerikkalainen filosofi ja esseisti, klassikko. Hän on inspiroinut ihmisiä, jopa filosofeja, melkein 200 vuotta (Suomessa häntä on ahkerasti kääntänyt Antti Immonen, jonka käännös Vaellus vuorelle ja muita esseitä, on paitsi ansioitunut käännös myös oppinut toimitettu laitos). Erityisen tunnettu Thoreau on teoksestaan Walden – Elämää metsässä (1854). Se kertoo tekijän kokemuksista ja pohdinnoista elämästä luonnollisessa ympäristössä. Se on yksinkertaisen elämäntavan ylistystä.

En analysoi kirjaa tai sen vaikutusta. Käytän vain paria kohtaa hänen teoksestaan Walking (1862)  ja muutamia muita katkelmia luodakseni näkökulman johonkin. Thoreau toteaa kirjoituksessaan kävelemisestä, että ihmiset matkustavat itään ymmärtääkseen historiaa ja opiskellakseen taidetta tai kirjallisuutta. Länteen mennään etsimmään seikkailua ja tulevaisuutta. Länsi on jotain uutta, syntyvää. Thoreau samastaa lännen villiyteen (the wild).

Thoreau oli siis villin lännen keksijä, mutta hänen villi länsi oli jotain erilaista kuin westerneissä. Amerikan alkuperäisasukkaat eivät olleet hänelle vaara, vaan ihailun, jopa idealisoinnin kohde.

Vaikka amerikkalaisajattelija käänsi katseensa länteen, pois idästä, hänen ajatuksillaan on juuret Euroopassa. Puhuessaan alkuperäisasukkaista mieleen tulee väkisin Jean Jacques Rousseaun ja muiden ajatus jalosta villistä. Thoreaun yksinkertainen ja luonnonmukainen elämä, sivilisaation hylkääminen, tuo mieleen Rousseaun lisäksi antiikin kyynikkojen koulukunnan ja Diogenes Sinepolaisen.

Myös siinä, mikä on radikaaleinta hänen ajattelussaan, on muistumia Diogeneestä. Todellisen elämän etsintä merkitsi amerikkalaisajattelijalle tapojen ja jokapäiväisen elämän kritisoimista, tekopyhyyden valheiden paljastamista. Tämä oli kuin kyynikkojen kirjoittamattomasta käsikirjasta: alaston, autenttinen elämä, konventioiden hylkääminen.  

Vaikka Thoreaun ajattelussa on mukana kokonainen itäinen (siis eurooppalainen) traditio, hänen visionsa tiivistää jotain, alleviivaa tietynlaisen asenteen merkitystä:  Tärkeää eivät ole kirjat ja oppineisuus; tärkeää on elää. Thoreaulle eläminen oli jokaisen yksilön velvollisuus. Jos et tiedä, miten toimia, kysy aikomasi teon suhteen, voisiko sen tehdä joku muu. Vastauksen ollessa myönteinen, aikeesta pitäisi luopua. Elämistä ei voi tehdä toisen puolesta.

Kääntäessäään katseensa pois idästä, perinteestä ja kirjoista, Thoreau ei kieltänyt menneisyyden viisautta; hän heitti harteiltaan painon. Hän etsi keveyttä, jotta voisi kävellä. Hän halusi tyhjän pöydän ajatellakseen uudelleen.  Villi länsi oli kerran uusi alku.

Kun joku näkee mahdollisuuden – kuvitellun tai todellisen – hän inspiroi ihmisiä. Thoreau on inspiroinut amerikkalaisia ja ehkä omalta osaltaan vaikuttanut maanosan ns. dynaamisuuteen. Hänen individualismiaan on ihailtu (unohtaen konventioiden hylkääminen). Hänessä on nähty sankari, koska hän kieltäytyi maksamasta veroja, mutta tässä halutaan unohtaa, että Thoreau teki näin protestina sotapolitiikalle. Yksinkertaisen elämän tavoittelu tuskin on herättänyt paljon ihailua paitsi jossain hipeissä.

Ehkä tämä ei ole ainoa kerta, kun jonkun visio toteutuu parodiaversiona. Villi länsi, uusi alku, oli alkuperäiskansojen hävittämistä, ammuskelua, rosvoamista. Ehkä se oli sivilisaation hylkäämistä jonkun mielestä, mutta Thoreau olisi ehkä ajatellut toisin. Mutta häneltä ei enää voinut kysyä, onneksi.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Spinozasta, hipeistä ja politiikasta

 

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 5. maaliskuuta:

Filosofit ja muut itsestään huolehtivat oliot, askeetikot, ovat monesti ymmärtäneet, että täytyy oppia pois. He ovat halunneet oppia pois, päästä ulos opitusta. Se mistä on haluttu pois ja mikä on haluttu riisua itsestä on ollut doxa, se on voinut olla huonojen opettajien tai perheen vaikutus (teema oli läsnä Platonin teksteissä ja oli keskeinen pyrkimys kyynikoilla) tai opittuja paheita.

Joskus filosofi ei määrittele esteitä paheiksi, vaan tavanomaisiksi arvoiksi. Spinoza toteaa Ymmärryksen parantamisesta (Tractatus de intellectus emendatione) alussa, että pyrkimyksessä pysyvään onneen ihmistä estävät sosiaalisen maailman tavanomaiset arvot: rikkaudet, maine, aistilliset nautinnot. Nämä mielessään ihmisen on vaikea ajatella mitään erilaista.

Näin filosofit ja muut itsestään huolehtivat olennot tulevat vaarallisiksi. He murentavat jotain ympärillään ja itsessään. Heitä sanotaan nyt radikaaleiksi, pettureiksi ja punkkareiksi. Kun ajattelu on yritystä oppia pois, siitä on tullut kritiikkiä. Käytännön tasolla, toiminnassa, se voi ilmetä alakulttuurina (hipit, moottoripyöräjengit, down low) tai vastakulttuurina (boheemit, hipit, womyn’s land). Ehkä se vaarallisimmallaan on todellista antikulttuuria: hyökkäystä kaanonia, konventioita, hyväksyttyjä normeja vastaan (kyynikkokoulukunta, fransiskaanit, dadaismi, zen).

Kun opimme pois, meistä tulee tyhjiä. Meistä tulee kevyitä. Projekti ei ole kuitenkaan kokonaan negatiivinen. Me emme vain mene pois; menemme jotain kohti. Lisäämme itseemme jotain, tavoittelemme jotain tilaa tai parannusta. Esimerkiksi Spinoza ei tahtonut vain vetäytyä turhasta ja tyhjästä sosiaalisesta elämästä ja sen keinotekoisista arvoista. Hän halusi jotain muuta, josta hän käytti sanaa fortitudo. Latinan sana merkitsi voimaa, lujuutta, pelkäämättömyyttä. Latinassa voima ja rohkeus assosioituvat yhteen. Esim. adjektiivi fortis merkitsee sekä voimakasta että rohkeaa. Spinozan hyve oli mielenlujuuttua ja rohkeutta, jopa pelottomuutta.

Spinoza käyttää sanaa vain yhden kerran Etiikassa, mutta sillä on suuri merkitys. Fortitudo ei ole vain yksi hyve toisten joukossa, vaan se on kaiken hyveellisyyden perusta; se on mukana kaikissa hyveissä. Vaikka Spinoza oli erittäin intellektuaalinen ja ymmärrystä korostava ajattelija, ymmärrys oli vain hyveellisyyden perusta, joka ei yksinään riittänyt tekemään ihmisestä eettistä. Fortitudo voidaan nähdä ihmisen sitoutumisena elää sen mukaan, mitä hänen oma ymmärryksensä sanoo.

Fortitudo on selkeästi hyveisiin ja etiikkaan liittyvä käsite, lähtökohtaisesti kaukana politiikasta. Teoksessa Tractatus theologico-politicus Spinoza kirjoittaa: ”Animi enim libertas, seu fortitudo, privato virtus est; at imperii virtus, securitas. ” (Hengen vapaus tai lujuus on yksityinen hyve; valtion hyve on turvallisuus.) Tämän kohdan perusteella voi todeta, että eettinen ja poliittinen ovat erillisiä ja näiden elämänalueiden hyveet ovat erilaisia. Monet tulkitsijat ovat nähneet mielenlujuuden keskeisen roolin Spinozan poliittisessa ajattelussa. Etiikan (Ethica, ordine geometrcio demonstrata) lukijat ymmärtävät tämän hyvin. Spinozalle todellinen vapaus oli kyvykkyyttä. Sen vastakohta oli orjuutta, kyvyttömyyttä tehdä. Todellinen vapaus, kyvykkyys, oli näin lähtökohtaisesti poliittista vapautta ja se kytkeytyi voimallisesti lujuuteen (fortitudo).  

Ajattelijat ja poliittiset toimijat, jotka opettelevat pois, hylkäävät annetun ja perityn maailmankuvan ja normiston, saattavat (ainakin joskus) ottaa jotain tilalle, varustaa itseään jollakin uudella periaatteella, voimalla tai hyveellä. Spinozalle se oli mielenlujuus, rohkeus. Esimerkki nostaa esiin kysymyksen myös siitä, eikö tämä mielenlujuus ja rohkeus (fortitudo) ole myös edellytys sille, että oppii pois. Voimme todeta, että haluamme oppia pois, haluamme päästä ulos opitusta ja peritystä. Kysymys kuuluu, miten siihen päästään, miten otetaan askeleita kohti. Spinozan esimerkki tuo esiin näkökulman ja idean, josta voi olla hyötyä.

Elämme usein kaavan mukaan. Elämme uskossa. Kaiken pitäisi mennä suunnitelman mukaan. Mutta eikö meidän tosiaan pitäisi oppia pois kaavoista, uskosta, suunnitelmista? Ehkä me silloin vihdoinkin olemme valmiita sille, joka ei vielä ole syntynyt...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila