Oma itse: prosessi

(Pindaro)

”Tule siksi mikä olet.” Jotkut ovat ottaneet tämän lauseen motokseen. Monet ovat sitä kommentoineet. Nämä sanat (enoi enoi oios essi) ovat Pindaron (n.520-440 eaa) oodista. Todellisuudessa on kyse puutteellisesta tai osittaisesta käännöksestä. Toisenlainen, tosin tulkinnanvarainen käännös olisi: ”Tule siksi mikä olet oppinut olemaan.”

Kun filosofi tarttuu näihin sanoihin, hän näkee heti epäloogisuuden. ”Miten voi tulla siksi, mitä jo on?” Tämä on ristiriitaista, tässä on paradoksi, sanoo filosofi. Vaikka kukaan ei halua tulla siksi mitä ei ole, ristiriita jää. Ristiriidan jäämiseen, sen sinnikkyyteen, on syynä se, että logiikkamme on sama kuin Aristoteleellä: joku asia joko on tai ei ole. Tämä oli syynä siihen, miksei Aristoteles voinut käsittää Herakleitosta, jolle kaikki oli tulemista. Mahdottomuus ymmärtää lausetta loogisena johtuu länsimaisen ajattelun tavasta sotkeentua sanaan ”olla”.

Lausetta ja sen sanomaa voi lähestyä toisinkin ja kysyä, mikä on se ”oma itse”, joka puhuteltu jo on ja joksi hänen pitäisi tulla. Jos oma itse on telos, päämäärä, lause näyttäytyy yhä paradoksaalisena. Päämäärä on jotain, joka on ajallisen etäisyyden päässä. Miksi minun pitäisi kulkea kohti päämäärää, jos olen jo siellä – eli olen jo se mikä olen? Oma itse koetaan intuitiivisesti päämääräksi, keksittäväksi asiaksi, koska oletetaan, että se substanssi - jonkinlainen olio, jotain jolla on olemus. Jos nähdään, ettei oma itse ole jotain annettua, valmis olio ja olemus, se näyttäytyy prosessina.

Jos oma itse on prosessi, ei annettu, se pitää luoda. Oma itse muotoutuu suhteessa itseensä, ja oma itse, johon olemme suhteessa, on suhde itse. Silloin oma itse ei ole substanssi, vaan muoto, sillä muodon voi ymmärtää ja määritellä suhteeksi. Mitä Pindaron sanat nyt sanovat? Ihminen ei todellisuudessa voi olla oma itsensä, ellei hän tule omaksi itsekseen, sillä oma itse ei ole valmiina. Olemme aina tulemisen tilassa, olemme prosessi.

Eivätkö sitten Pindaron sanat implikoi, että on jokin todellinen itse, josta ihminen tulemisen prosessissa voi harhaantua? Ei, koska oma itse ei ole valmiina, mutta ilmaisu varoittaa silti jostakin: voi tulla joksikin muuksi kuin omaksi itseksi. Mitä se voisi tarkoittaa?

Se voisi tarkoittaa esimerkiksi, että jos prosessi ei etene, jos se ei käynnisty, jäät tulemasta itseksi: silloin olet kuollut, olemassaolematon. Pitäisi tehdä tekoja, pitäisi toimia. Esimerkiksi jos lahjakas viulisti ei soita, hän ei ole se mikä hän on, ei tule siksi mikä hän on: lahjakas viulisti.

”Joksikin muuksi tuleminen” voi merkitä myös laiskaa, mukautuvaa asennetta. Ihminen hukkaa itsensä, koska sopeutuu, mukautuu, tekee niin kuin kaikki muut. Silloin hän on kuka tahansa. Olla oma itsensä – tulla omaksi itsekseen – merkitsee sitä, että on vertaamaton. Friedrich Nietzsche, yksi joka tahtoi lihallistaa Pindaron sanat, puhuttekeekin Iloisessa tieteessä niitä, jotka elävät tullakseen omaksi itsekseen ja sanoo heitä vertaamattomiksi; he ovat niitä ”jotka luovat omat lakinsa, luovat itsensä”.

Nietzschenkin huomautus alleviivaa sitä, että omaksi itseksi tulemisen prosessi on itsensä luomista. Tulla itsekseen on luoda itseään, ja itsensä luominen on kuoleman estämistä.

Silleen jättäminen

Tunnustin taannoin ystävälleni: ”Jonkinlainen lyönpä päätäni seinään -asenne, ajatusten pyörittäminen pakkomielteenomaisesti ollut päällä, mutta eilen menin tekojärvelle ja kävelin kukkien ja humisevien puiden keskellä vuorien voimaa keräten... ja aloin jo voida paremmin. Hiljaisuus ja kuunteleminen... Eivätkö nämä ole unohdettu tehokkaammin kuin se Heideggerin oleminen? Vai onko kyse samasta asiasta?” (Kysymykseni viittasi Heideggerin teesiin ”olemisen” unohtamisesta, kaiken tekemisestä välineelliseksi.)

Ystäväni vastasi: ”Olet silleen jättänyt mikä heideggerin arvostama metodi olla. Päivä nousee kuitenkin huomenna ja sitten taas tapahtumat tempaavat mukaansa.”

Martin Heidegger käytti käsitettä silleen jättäminen puhuessaan laskevan ajattelun ja mietiskelevän ajattelun erosta. Kalkuloiva ajattelu, laskeminen, kiinnittyy haluumme ottaa haltuun, käyttää; se on sitä mitä Heidegger kutsui teknologiseksi ajatteluksi. Silleen jättäminen ei ole passiivisuutta; se on mietiskelevä asenne, mietiskelyä, joka viipyilee, etsii merkitystä, mutta ilman ennaltamäärättyä tavoitetta. Se asettuu laskemista, laskeskelevaa ajattelua vastaan.

Nähdäkseni silleen jättämiseen kuuluu kuunteleminen, erityinen kuuntelemisen muoto: sellainen, missä kuulija ei määrää ja ohjaa, vaan antaa tapahtuvan tapahtua. Olematta heideggerilainen ja tajuamatta tarpeeksi hänen ajattelustaan voi väittää, että jotain merkityksellistä hän epäilemättä tavoitti.