Laiskuuden hyödyllisyydestä

 

Filosofiakahvila 17.1./18.1./19.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Kreikkalaisilla oli sana hesykhia, rauhallisuus. Se oli jotain, josta roomalaiset myöhemmin käyttivät sanaa otium. Latinan sanasta tulee esimerkiksi espanjan sana ocio, ajanviete. Monesti sana otium käännetään joutilaisuudeksi, mutta se merkitsi erilaista asiaa kuin sirkus tai huvipuisto.

Joutilaisuus oli arvostettua, mutta se saattoi sisältää aktiviteetteja, sekä ruumiillisia että sielullisia harjoituksia. Roomassa vanhemmatkin miehet saattoivat käydä lenkillä ja he tutkivat itseään. Itsensä harjoittaminen ei ollut vain koululaisten asia. Epäilemättä tunnen nostalgiaa otiumin, joutilaisuuden, aikaa kohtaan. En kuvittele hakevani sitä kadonneesta menneisyydestä.

Myönnän, että nyt joutilaisuus on laiskuutta eikä länsimainen kulttuuri ole mitään muuta niin halveksinut. Ajattelun tehtävä on silti arvioida arvoja ja kääntää ne aika ajoin ylösalaisin. Sen takia puhun laiskuuden hyödyllisyydestä. Puhuminen hyödyllisyydestä tässä yhteydessä on kuin jumalanpilkkaa – ei vain laiskuuden kohottamista arvoon, vaan pyhän hyödyllisyyden halventamista, profanoimista.

Jos asiaa pysähtyy ajattelemaan, laiskuudesta on ilmeistä hyötyä, koska se johtaa esimerkiksi teknologisiin uudistuksiin. Ei jaksa tehdä, vaatii liikaa voimia, pakko keksiä jokin laite.

Tämän innovatiivisuuden ja luovuuden edellytys on laiskuus, mutta ei vain motivoivana voimana, vaan olosuhteina. Jos ihminen tekee töitä 12h, hän ei jaksa olla luova. Laiskotellessa myös ikävystyy ja se panee keksimään asioita, ei tietenkään aina hyviä asioita. (Työetiikan kannattajat, sekä porvarit että kommunistit, ovat aina tuominneet laiskuuden, koska laiskana saa paheellisia ideoita.)

Laiskuuden suurin hyöty on kuitenkin siinä, että aikaa todella merkityksellisille asioille. Burn outin tai muun sairauden takia pysäytetyt ihmiset pistävät (joskus) elämän uuteen järjestykseen; he keskittyvät muuhun kuin rahaan, uraan ja maineeseen. He löytävät puutarhanhoidon, eläinten pitämisen, erotiikan, käsityön, matkustamisen jne.

Kun on laiska – opettaa itsensä siihen – tajuaa, ettei ole mitään poliittisempaa kuin laiskuus. 1660-luvulla tehtiin poliittinen päätös. Pariisin kaduilta siivottiin suljettuihin laitoksiin 6000 laiskaa (heitä sanottiin hulluiksi).

Jos nykyisin laiskotteleva ihminen ei pelkää tällaista kampanjaa, hän ehtii huomata, ettei kukaan ohjaa ja hallitse häntä, ainakaan samalla tavalla kuin aikaisemmin. Meitä ohjataan ja hallitaan aikataulujen, kellokorttien, työaikojen avulla. Meille ei vain sanota, että meidän pitää olla jossain paikassa, vaan meille sanotaan, mitä meidän pitää tehdä tiettynä hetkenä.

 Jos laiskana on aikaa itselle, huomaa olevansa autonomisempi kuin aikaisemmin. Tällä on suuri eettinen merkitys, jos etiikka merkitsee suhdetta itseen ja suhdetta toiseen. En ole enää toisen orja, en ole enää toiselle työntekijä, vaan ihminen, vaikka huono. En ole enää itseni ruoskija, vaan itseni hellijä. Tottakai hallitus tulee myös sohvan äärelle ja haukkuu: “Sohvaperuna!” Mutta jos on maannut siinä tarpeeksi kauan, on voinut tulla filosofiksi ja osaa tehdä vastrarintaa: “Teen sitä mikä on kaikkein hyödyllisintä.”

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila