Laiskuuden huippu

Paul Lafargue

Puhuessani yhdestä filosofian klassisesta teemasta - hyveistä - tiedän, etten ole ainakaan kokemusasiantuntija. Aina haukutaan ihmisiä, jotka tekevät välttämättömyydestä hyveen, mutta minulle se on ollut melkein ainoa tapa löytää itselleni hyveitä. Tästä syystä olen yhden jos toisenkin kerran puhunut laiskuudesta hyveenä ja lainannut aika ahkerasti Paul Lafarguen teosta Oikeus laiskuuteen. Nyt lainaan kuitenkin itseäni, laiskuuden huippua. 

Kirjoitin vuonna 2015:  "Jos laiskuus ymmärretään paheeksi, se ei ole jotain mitä ihminen on valinnut. Varsinkin kun ympäristö vaatii muuta. Silloin on turha moittia. Jos se on henkilökohtainen valinta, valittu olemisen tapa, se on jo paljon enemmän eettistä. Se voisi olla myös syvällinen ymmärrys ajattelun historiasta, ilmaisu näkemyksellisyydestä. Voisi ottaa monta esimerkkiä, mutta Epikuros riittää. Hänen ajattelunsa oli varmasti yksi esimerkki joutilaisuuden ylistämisestä; hän ajatteli, että ihmisten ponnistelu on kovaa, rajatonta työtä turhien ja pinnallisten asioiden saamiseksi."

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Laiskuuden hyödyllisyydestä

 

Filosofiakahvila 17.1./18.1./19.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Kreikkalaisilla oli sana hesykhia, rauhallisuus. Se oli jotain, josta roomalaiset myöhemmin käyttivät sanaa otium. Latinan sanasta tulee esimerkiksi espanjan sana ocio, ajanviete. Monesti sana otium käännetään joutilaisuudeksi, mutta se merkitsi erilaista asiaa kuin sirkus tai huvipuisto.

Joutilaisuus oli arvostettua, mutta se saattoi sisältää aktiviteetteja, sekä ruumiillisia että sielullisia harjoituksia. Roomassa vanhemmatkin miehet saattoivat käydä lenkillä ja he tutkivat itseään. Itsensä harjoittaminen ei ollut vain koululaisten asia. Epäilemättä tunnen nostalgiaa otiumin, joutilaisuuden, aikaa kohtaan. En kuvittele hakevani sitä kadonneesta menneisyydestä.

Myönnän, että nyt joutilaisuus on laiskuutta eikä länsimainen kulttuuri ole mitään muuta niin halveksinut. Ajattelun tehtävä on silti arvioida arvoja ja kääntää ne aika ajoin ylösalaisin. Sen takia puhun laiskuuden hyödyllisyydestä. Puhuminen hyödyllisyydestä tässä yhteydessä on kuin jumalanpilkkaa – ei vain laiskuuden kohottamista arvoon, vaan pyhän hyödyllisyyden halventamista, profanoimista.

Jos asiaa pysähtyy ajattelemaan, laiskuudesta on ilmeistä hyötyä, koska se johtaa esimerkiksi teknologisiin uudistuksiin. Ei jaksa tehdä, vaatii liikaa voimia, pakko keksiä jokin laite.

Tämän innovatiivisuuden ja luovuuden edellytys on laiskuus, mutta ei vain motivoivana voimana, vaan olosuhteina. Jos ihminen tekee töitä 12h, hän ei jaksa olla luova. Laiskotellessa myös ikävystyy ja se panee keksimään asioita, ei tietenkään aina hyviä asioita. (Työetiikan kannattajat, sekä porvarit että kommunistit, ovat aina tuominneet laiskuuden, koska laiskana saa paheellisia ideoita.)

Laiskuuden suurin hyöty on kuitenkin siinä, että aikaa todella merkityksellisille asioille. Burn outin tai muun sairauden takia pysäytetyt ihmiset pistävät (joskus) elämän uuteen järjestykseen; he keskittyvät muuhun kuin rahaan, uraan ja maineeseen. He löytävät puutarhanhoidon, eläinten pitämisen, erotiikan, käsityön, matkustamisen jne.

Kun on laiska – opettaa itsensä siihen – tajuaa, ettei ole mitään poliittisempaa kuin laiskuus. 1660-luvulla tehtiin poliittinen päätös. Pariisin kaduilta siivottiin suljettuihin laitoksiin 6000 laiskaa (heitä sanottiin hulluiksi).

Jos nykyisin laiskotteleva ihminen ei pelkää tällaista kampanjaa, hän ehtii huomata, ettei kukaan ohjaa ja hallitse häntä, ainakaan samalla tavalla kuin aikaisemmin. Meitä ohjataan ja hallitaan aikataulujen, kellokorttien, työaikojen avulla. Meille ei vain sanota, että meidän pitää olla jossain paikassa, vaan meille sanotaan, mitä meidän pitää tehdä tiettynä hetkenä.

 Jos laiskana on aikaa itselle, huomaa olevansa autonomisempi kuin aikaisemmin. Tällä on suuri eettinen merkitys, jos etiikka merkitsee suhdetta itseen ja suhdetta toiseen. En ole enää toisen orja, en ole enää toiselle työntekijä, vaan ihminen, vaikka huono. En ole enää itseni ruoskija, vaan itseni hellijä. Tottakai hallitus tulee myös sohvan äärelle ja haukkuu: “Sohvaperuna!” Mutta jos on maannut siinä tarpeeksi kauan, on voinut tulla filosofiksi ja osaa tehdä vastrarintaa: “Teen sitä mikä on kaikkein hyödyllisintä.”

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Resepti

(Cristóbal Serra)

Syksyn viimeinen aihe oli laiskuus. Otsikko oli Laiskuus – Oikeus vai pahe? Aihe oli syksyn vaikein. Erikoista on, että olin jopa kohtalaisen selkeästi rajannut aiheen, luonut siihen näkökulman. Puheeni ei ollut erityisen raskas eikä tekninen. Eikä kukaan tarttunut lopussa antamaani mahdollisuuteen, eräänlaiseen takaporttiin; sanoin etten kehota henkiseen enkä moraaliseen laiskuuteen.

Oli kuin olisi ollut pakko puhua laiskuudesta. Ihmiset ajattelivat ehkä: ”Taas se Pasi teki tämän, pakottaa ajattelemaan jotain vastenmielistä...” Tilanne oli hullunkurinen: minä vaadin ponnistusta, ja laiskuuden vastustajat eivät suostuneet, eivät jaksaneet. Näin vähän yksinkertaistetusti sanottuna.

Olisin voinut olla paljon pahempi, ihan oikeasti. Olisin voinut ottaa otsikoksi Laiskuuden ylistys. Olisin voinut ottaa lähtökohdaksi tämän Cristóbal Serran (1922-2012) tekstin:

”Teit hyvin vapauttaessasi itsesi kuolleesta kirjaimesta ja kääntyessäsi henkiseen laiskuuteen. On tietty laiskuuden resepti, välttämätön hengen terveydelle. Joka ei toimi reseptin mukaisesti on tarttuvan taudin uhri. Säilytä siis koskemattomana laiskuutesi tietoisena siitä että olet varjeltu.”

Mutta lupaan, että keväällä kaikki aiheet ovat helppoja. Ihan totta.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Laiskuus - Oikeus vai pahe?

(Paul Lafargue)

Tämä on omistettu Ellenille

Paul Lafargue julkaisi vuonna 1880 teoksen Oikeus laiskuuteen (Le Droit a la paresse). Teos on klassikko, mutta aina, alusta lähtien myös marginalisoitu; se on yritetty unohtaa, vaikka aluksi se olikin yksi levinneimmistä teksteistä sosialistisessa maailmassa, joidenkin arvioiden mukaan sitä levinneempi oli vain Marxin ja Engelsin Kommunistinen manifesti. Lafargue ei imartele kuulijoitaan, työväenluokkaa. Hän sanoo, että työväenluokan on vallannut outo hulluus, rakkaus työhön. Lafarguen mukaan työn ei pitäisi olla tällaisen rakkauden kohde, sillä se johtaa älylliseen ja ruumiilliseen rappioon. Sivistyneestä Euroopasta hän löytää kuitenkin yhden esimerkin maasta, jossa ennakkoluulot eivät ole kitkeneet vihaa työtä kohtaan: Espanjan.

Lafargue siteeraa anonyymin englantilaisen kirjoittajan teosta An Essay on Trade and Comerce (1770), jossa haaveillaan eräänlaisesta vankilan ja tehtaan yhdistelmästä, jolle annetaan nimi ideal workhouse. Näissä laitoksissa olevat ihmiset pakotettaisiin tekemään 12 tuntia päivässä – mikä olisi hyväksi heille, etteivät lankeaisi paheisiin. 1848 ranskalaiset työläiset, aseet kädessä, tekevät vallankumousta ja pitävät suurena voittona sitä, että tehtaat eivät voi teettää töitä enemmän kuin 12 tuntia päivässä.

Lafargue analysoi oman aikansa tilannetta ja puhuu yllättävän tutusta tilanteesta, meidän tuntemasta maailmasta: koneistumisesta ja työläisen muuttumisesta kuluttajaksi. Koska porvarillisen vallankumouksen julistus ihmisoikeuksista ei tyydytä kirjoittajaa eikä häntä vaakuta myöskään vaatimus oikeudesta työhön, hän esittää, että vaadittaisiin oikeutta laiskuuteen.

Vaikka Lafargue puhuu työn oppia vastaan, työn rakastamista vastaan, laiskuuden puolesta, hänen näkemyksensä ei ole naiivi; pikemminkin se on hätähuuto. Hän ei vaadi laiskuutta kaikessa, kaikkialla. Hänen kirjoituksensa alkaa siteerauksella saksalaiselta ajattelijalta ja runoilijalta, Gotthold Ephraim Lessingiltä (1729-1781): ”Olkaamme laiskoja kaikessa paitsi rakkaudessa ja viinissä, kaikessa paitsi laiskuudessa.”

Vaikka Lagarguen kirjoitus on huuto, protesti, se nostaa esiin ongelman, joka on todellinen ja se vaatii aikalaisiltaan toisenlaista ajattelua, muutosta ajattelussa. Ongelma, jonka se nostaa esiin, on yhä sama, vaikka tilanne on muuttunut ja hallitukset vaihtuneet. Kirjoitus kyseenalaistaa väitteen, että työ on ihmisen olemus ja se myös osoittaa historiallisen materiaalin avulla miten uskomus ja oppi luotiin: sen loivat filantroopit, moralistit ja tehtailijat.

Nykypäivän olosuhteissa on paljon syitä nostaa esiin sama kysymys, sama vaatimus. Ei vain siksi, että olemme työn orjia ja koska uskomme, että työ on ihmisen olemus – josta ajatuksesta Marxkaan ei irtaantunut. Myös siksi, ettemme tiedä mitä on laiskuus, tuo pahin pahe siitä lähtien kun länsimainen ihminen keksi olla homo economicus. Emme tiedä myöskään, mistä roomalaiset, kun he ylistivät jotain mitä nimittivät sanalla otium, joutilaisuus.

Jos laiskuus ymmärretään paheeksi, se ei ole jotain mitä ihminen on valinnut. Varsinkin kun ympäristö vaatii muuta. Silloin on turha moittia. Jos se on henkilökohtainen valinta, valittu olemisen tapa, se on jo paljon enemmän eettistä. Se voisi olla myös syvällinen ymmärrys ajattelun historiasta, ilmaisu näkemyksellisyydestä. Voisi ottaa monta esimerkkiä, mutta Epikuros riittää. Hänen ajattelunsa oli varmasti yksi esimerkki joutilaisuuden ylistämisestä; hän ajatteli, että ihmisten ponnistelu on kovaa, rajatonta työtä turhien ja pinnallisten asioiden saamiseksi.

Minä en halua toivottaa tervetulleeksi sellaista älyllistä ja moraalista laiskuutta, joka sanoo, toistaa koko ajan: ”Mikään ei muutu, sama järjestys ja sama valta ahdistaa meitä.” Työ ei ole enää samaa, rakkaus siihen ei ole samaa...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ensi syksyn aiheet ja kiitokset

Filosofiakahvilan aiheet syksyllä 2015

”Filosofia on ajattelua, jolle mikä tahansa outo materiaali on hyvää. Lisäksi voisimme sanoa: minkä tahansa hyvän materiaalin pitää olla sille outoa.”- George Canguilhem

1.Mikä on tapahtuma?

2.Sota, rationaalisuus ja vastavoima

3.Elämä, erehdys

4.Totuus ja alastomuus

5.Epälopullisuuden periaate

6.Minä ja olosuhteet

7.Käytännöllistä filosofiaa: identiteetistä eroon

8.Sanat, asiat, käsitteet

9.Yksinkertaisuuden idea

10.Laiskuus – Oikeus vai pahe?

Kiitokset kaikille filosofiakahvilaan osallistuneille! Suunnittelen teille jo ohjelmaa pään vaivaksi...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila