Käsitteet ja konkreettisuus

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 11.3. ja Fuengirolassa 12.3. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Casa de Juan de Antiguo (ent. Peña el Bujío), Av. Toré Toré 22.

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Nuorella miehellä on idea rakkaudesta. Hän puhuu todellisesta rakkaudesta. Kun hän kohtaa rakkauden, hän huomaa, että jokin tulvii yli. Konkreettinen tapahtuma, rakkaus, hajottaa jotain; valmiina ollut käsite ei vangitse sitä. Todellisen maailman rakkaudessa on nuorelle miehelle jotain loukkaavaa, haavoittavaa ja jopa sopimatonta. Filosofeille tapahtuu aika ajoin samalla tavalla kuin tälle nuorelle miehelle. Kohdatut asiat eivät välitä siitä mitä niistä ajatellaan tai miten ne käsitteellistetään. Äkkiä käsitteelliset jäsennykset tuntuvat turhilta tai mielettömiltä. Monta kertaa – ainakin 1900-luvulla – konkreettisuus ei ole ilmaantunut filosofeille rakkautena, vaan sotana.

Sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan jälkeen oli nähtävissä, että monet filosofit suhtautuivat aikaisempaa epäluuloisemmin esimerkiksi uuskantilaisten liian abstrakteilta tuntuviin käsitejärjestelmiin. Tästä johtui melkein liioiteltu kiinnostus Hegeliin, Marxiin ja eksistentialismiin.

Käsitteet ovat ikkunoita tai linssejä, joiden avulla näkee maailmaan. Ne ovat filosofin metodin tärkein työkalu. Joskus sattuu, että konkreettinen maailma vyöryy yli. Silloin työkalut tuntuvat mitättömiltä. Käsitteet eivät enää haltuunota maailmaa. En aio ratkaista tätä ongelmaa tai poistaa käsitteiden ja konreettisen välistä jännitettä. Otan tämän huomioon ja otan sen lähtökohdaksi. En vain ”hyvän metodin” luomiseksi. Otan sen tilanteena, jossa ihminen rakentaa elämäänsä.

Tiivistän mitä olen sanonut aikaisemmin käsitteistä. Ihminen järjestää ja hahmottaa asioita käsitteellisesti. Käsite ei ole sama kuin sanan määritelmä, mutta käsite on vähintään sana ja sen määritelmä, niiden yhdessä muodostama kokonaisuus. Käsite kytkeytyy ongelmaan; se ilmaisee ongelman. Käsite tuo esiin – se ikään kuin ehdottaa – ongelmia.  Siihen liittyy aina kysymys tai kysymyksiä. Käsitteen määritteleminen merkitsee ongelman muotoilemista. Käsite on mentaalinen konstruktio tai projektio, jonka kautta ymmärrämme kokemuksiamme.

Näinkin lyhyen luennehdinnan valossa voimme todeta, että käsitteet ovat osa elämää ja tilanteita, joita kohtaamme. Ne ovat myös ajattelua, jonka avulla kohtaamme tilanteet, maailman konkreettisuuden. Se että käsitteet eivät ole kotoisin käsiteavaruudesta ja leijaile maailman yläpuolella, ei vielä poista kuvaamaamme jännitettä. Luennehdinta auttaa silti ajattelemaan tätä jännitettä.

Konkreettisuus toimii koetinkivenä käsitteelle. Testin seurauksena se voi joutua pois käytöstä, osoittautua vanhuuttaan höperöksi. Joissakin tapauksissa käsite ei katoa kotonaan; se vain muuttuu. Opimme myös, että konkreettisuus pakottaa synnyttämään uusia käsitteitä. Näemme konkreettisuuden muunakin kuin käsitteet murskaavana kivenä. Konkreettisuus on niiden syntypaikka, oikea kasvualusta. Se on vaatimus käsitteille. Jos ilmaisemme käsitteiden avulla vain yleisyyksiä, emme vastaa konkreettisuuden haasteeseen.

Filosofiset kysymykset – ainakin osa niistä – pysyvät ja toistuvat. Se ei tarkoita, ettei niihin olisi vastattu. Se ei merkitse edes, että kysymys toistuisi täysin samana. ”Miten pitäisi elää?” joku kysyi. Kysymys on toistunut, joskus tunnistamattomaksi muotoiltuna. Tämä joku, kysyjä, on aina konkreettinen yksilö ja se merkitsee, että kysymys esitetään tiettynä historiallisena aikana, erityisissä olosuhteissa. Toisen maailmanosodan jälkeen monet filosofit ja ajattelijat kysyivät vieläkin, miten pitäisi elää. He kysyivät kysymyksen sotien, köyhyyden, kommunismin ja fasismin ja kärsimyksen määritteleminä tai ahdistamina.

Jumalat olivat vetäytyneet jo kauan sitten. Ajattelijan kysymys sai muodon: ”Miten elää tässä maailmassa, joka on  ilman armoa ja ilman oikeudenmukaisuutta?” Kysymys esitetään konkreettisissa olosuhteissa ja suhteessa niihin. Kysymys toistuu, koska sen on muututtava ja siihen on vastattava uudestaan. 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kevään ohjelmasta

Tässä filosofiakahvilan kevätkauden 10 ensimmäistä aihetta:

1.Metodi filosofiassa 

2.Näkökulmien filosofía 

3.Ongelma  

4.Pseudo-ongelma 

5.Historian käyttö 

6.Nostalgian vaara 

7.Nuoli nykyisyyden läpi 

8.Dialogi 

9.Japanilainen esimerkki 

10.Käsitteet ja konkreettisuus 

Luvassa myös puistofilosofiaa - sekä Vélez-Málagassa että Fuengirolassa. Aihe tulee olemaan Ruumis, sielu ja kone. Ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Jos olet kiinnostunut luovasta kirjoittamisesta, ota yhteyttä pasifarm@yahoo.es


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ajattelu, käsitteet, elämä

(George Canguilhem)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 6.3. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Suukapulalaki yms.

Ikivanha teema, kysymys ajatuksen ja elämän välisestä suhteesta. Joskus kohtaa vieläkin näkemyksiä, joista kuulee, että sielu ja ruumis on erotettu toisistaan. Vieläkin kuulee väitteitä, joiden mukaan ajatus on jotain elämästä erillistä, jotain korkeampaa; se on tullut hillitsemään eläimellisen elämän impulsseja. Tartun tähän teemaan voidakseni lähteä liikkeelle, pysyäkseni liikkeessä, voidakseni sanoa jotain ajattelun tärkeydestä...

a)Käsite ja ongelma

Mikä on käsite? On mahdollista sanoa, että se on sanan tai ilmaisun merkityssisältö. Tämä ei merkitse sitä, että se olisi sama asia kuin sanan määritelmä, mutta käsite on vähintään sana ja sen määritelmä, niiden yhdessä muodostama kokonaisuus. Havainnollisten esimerkkien avulla voi huomata, ettei tässä sanottu vielä näytä, miten käsitteet toimivat. Hyvinkin ulkoiset maailmaa koskevat havainnot ovat käsitteellisiä yksinkertaisesti siksi, että ihminen järjestää asioita käsitteellisesti – ja nämä käsitteelliset järjestelyt toimivat selityksinä joillekin asioille.

Esimerkki 1: Näemme auton. Näkemämme auto ei ole mikä tahansa auto; se on poliisiauto. Se selittää sen aiheuttaman metelin ja jopa sen värin. Käsitteellinen hahmotuskyky tässä tapauksessa saattaa synnyttää tietynlaisia reaktioita, varovaisuuden lisääntymistä jne.

Esimerkki 2: Monimutkaisemmissa järjestelyissä kuten juridiikassa näemme, että lakitekstissä tehdään samaa kuin tieteessä tai filosofiassa: termit määritellään. Se ei tietenkään tee lakitekstistä tieteellistä; tämä käytäntö on vain järjestelty niin, että siinä tehdään jotain samantapaista kuin tieteessä (osittain samasta syystä).

Esimerkki 3: Käsitteet tieteissä. Tukeutuen osittain George Canguilhemin tieteenfilosofiseen ajatteluun (historialliseen epistemologiaan) voi sanoa, että tieteessä käsite kytkeytyy aina ongelmaan; se ilmaisee ongelman. Tässä tullaan jo lähemmäksi toisenlaista käsitteen määritelmää; se on enemmän kuin merkityssisältö erotettuna esimerkiksi elämyksen kautta käsitetystä ei-kognitiivisesta sisällöstä. Tämä toinen määritelmä voisi olla vaikka seuraavanlainen: Käsite on mentaalinen konstruktio tai projektio, jonka kautta ymmärrämme kokemuksiamme.

Canguilhemin hengessä tekemäni huomio sisältää jo sinänsä mielenkiintoisen käsitteen, ongelman.  Jos ja kun käsite kytkeytyy ongelmaan, käsitteen toiminta maailmassa muodostuu erilaiseksi. Sen toiminta ei pysähdy silloin siihen mihin se pysähtyy, kun kyseessä on ihmisen käsitteellisistä järjestelyistä erilaisissa käytännöissä (paloauto, juridiikka). Käsite tuo esiin – se ikään kuin ehdottaa – ongelmia. Siihen liittyy aina kysymys tai kysymyksiä. Käsitteen määritteleminen merkitsee ongelman muotoilemista.

Käsitteiden historia (jollaiseksi Canguilhem käsitti tieteen historian) voi tuoda esiin yllättäviä, lähes ”skandaalimaisia” asioita. Refleksin käsite – sen kehittyminen – liittyi ongelmaan, joka koski tahdonalaisten ja tahdottomien liikkeiden tai toimintojen erottelua. Tämä ongelma kytkeytyi luonteeltaan vähemmän tieteelliseen kysymykseen syyllisyydestä ja vastuusta, sillä tämä erottelu oli tehty muualla kuin fysiologiassa: erottelua oli tulkittu uskonnollisesta, eettisestä ja juridisesta näkökulmasta.

Käsite ”tekee” eri asioita, kun se kytkeytyy ongelmaan, mutta tämä ei merkitse, että näin tapahtuu vain tieteissä. Ihminen on ajattelevana olevana ongelmien luoja. Joku liikkuu metsässä ja liikkuessaan väistää puita, kiviä jne. Hänellä on erityisiä vaikeuksia; täytyy ylittää joki. Vuosien ajan hän ylittää joen kastellen itsensä. Aika ajoin hän sairastuu tämän seurauksena. Ajattelevana olentona hän voi pysähtyä, ajatella, tehdä joenylityksestä ongelman.

Tässä tapauksessa se saattaa saada seuraavan kysymyksen muodon: ”Onko minun pakko kastella itseni ja vaarantaa siten terveyteni?” Ongelma on vastaus tilanteeseen. Se ei ole välttämätön, väistämätön reaktio; se ei ole kiroilua. Ongelma on tilanteen avaamista, elämän avaamista määrittelemättömälle tulevaisuudelle, koska se on tavanomaisen keskeytymistä. Enää ei jatketa samalla tavalla, aina kengät kastellen. Kysymyksessä oleva sana ”pakko” on jo menettänyt voimansa.

Kysymykseen voi antaa monenlaisia vastauksia. Toinen joenylittäjä päättää rakentaa talonsa uuteen paikkaan, lähemmäksi työmaata tai metsästysmaita. Toinen taas päättää rakentaa sillan. Olennaista ei ole nyt arvioida, onko tuo tai tämä vastaus oikea. Huomaamme, että vastaukset – aivan erilaiset – liittyvät samaan ongelmaan. Vastaukset ja niiden vaikutukset voivat olla syvällemeneviä; ne muuttavat koko elämäntavan. Elämäntapa on käsitteellistä: käsitteellisesti hahmotettua ja muokattua.

Ajattelu on elämää, se muokkaa sitä. Jos tahdomme uudenlaisia vastauksia, meidän täytyy keksiä uudenlaisia kysymyksiä. Uudenlaiset kysymykset vaativat uudenlaista käsitteellistämistä.

b)Filosofia ja elämäntapa

Jos puhumme käsitteistä näin, on vaikea käsittää, miten filosofia eroaisi tieteistä sen takia, että filosofia olisi käsitteiden luomista ja tieteessä luotaisiin jotain muuta (Deleuze ja Quattari puhuvat funktioista). Kysymykseni ei kuitenkaan koske tätä. Deleuze´n ja Quattarin määritelmä filosofialle on tämä: Filosofia on käsitteiden luomista. Tämä määritelmä näyttää sotivan Pierre Hadot´n käsityksiä vastaan. Hadot puhuu antiikin filosofiasta ja määrittelee sen ensisijaisesti elämäntavaksi – valituksi elämäntavaksi.

Määritelmien vastakkaisuutta, keskinäistä sotaa, tukee Hadot itse. Hän tuntuu irtisanoutuvan jyrkästi Deleuze´n ja Guattarin käsityksestä. Sota on silti näennäinen. Deleuze ja Quattari viittaavat teoksessaan (Mitä on filosofia?) Nietzschen käsitykseen siitä, että filosofia on ”olemassaolon mahdollisuuksien luomista”. Vaikka sitä ei sanota suoraan, se samastuu käsitteiden luomiseen. Deleuze sanoo Maurice de Gandillacille omistetussa kirjoituksessa (1985) hyvin suoraan: ”Filosofiset käsitteet ovat luojalleen ja vastaanottajalleen myös elämisen muotoja...”

Voimme siis esittää väitteen, että nämä kaksi määritelmää filosofiasta eivät ole keskenään ristiriidassa, vaikka ne ovat hyvin erilaiset määritelmät. Voimme sanoa myös (kiinnittymättä Deleuze´n käsitykseen käsitteistä), että käsitteet ja elämäntapa kiinnittyvät yhteen. Niin kuin sanoimme: elämäntapa on käsitteellistä. Voimme siis kysyä, mikä on filosofian ja elämäntavan suhde. Voimme sanoa niin kuin Hadot antiikin filosofiasta, että on filosofia on elämäntapa. Mutta millainen elämäntapa? Jos vastaamme, että siinä filosofiset käsitteet muokkaavat elämäntavan, järjestävät elämän, emme sano paljon mitään, jos emme erikseen onnistu määrittelemään, mikä kussakin tapauksessa tekee käsitteistä filosofisia. On muutakin ajattelua kuin filosofista ajattelua.

c)Ajattelusta huolehtiminen

Edeltävän pohjalta nousevat kysymykset saavat minut tekemään luonnoksen, joka on enemmän ehdotus kuin hypoteesi. Se on ehdotus siitä, millaisen tehtävän tai roolin filosofia voisi ottaa suhteessa käsitteisiin, ongelmiin ja elämäntapaan.

On mahdollista sanoa, että filosofia on käsitteiden luomista. Käsite on ongelman muotoilemista, ja ongelma on tilanteen avaamista, sen tekemistä ei-annetuksi. Se mitä elämämme on, miten sitä elämme, on sidoksissa siihen, millaisia ongelmia asetamme ja miten muotoilemme kysymyksen. Jos filosofia tahtoo kysyä, miten pitäisi elää, se joutuu tarttumaan käsitteisiin ja luomaan uusia. Jos ajattelulla ja sillä millaisia ongelmia asetamme, on seurauksia ja vaikutuksia elämässämme, on syytä kiinnittää huomiota ajatteluun, yrittää vaikuttaa siihen. Tämän pyrkimyksen nimi on kritiikki ja sen väline filosofia.

Filosofian rooli on käsitteiden luominen, jotta voitaisiin esittää uusia kysymyksiä. Niitä on syytä esittää, jos tahdomme elää toisin. Elämää ei säädä ja säätele vain taloudelliset ja sosiaaliset olosuhteet, vaan myös ajatus. Siksi filosofian tehtävä on huolehtia ajattelemisesta.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

Sanat, asiat, käsitteet (Filosofista hassuttelua)

(Ludwig Wittgenstein)

Miksi filosofiassa käytetään niin vaikeita sanoja? Sokrates ja kumppanit ottivat keskustelunaiheeksi kaikenlaisia asioita, todellisia ja kuvitteellisia, ja yrittivät päästä yksimielisyyteen siitä, mistä he puhuvat. Tästä alkoi filosofien vimmainen halu määritellä. Jossain vaiheessa tietysti unohtui, miksi he sitä tekevät. Sokrates ja kumppanit kohtasivat sanojen vellovuuden, häilyvyyden, monimerkityksisyyden. Myöhemmin jotkut filosofit ovat ratkaiseet tämän monimerkityksisyyden antamalla sanalle oman merkityksen, määritelmän; silloin he ovat luoneet käsitteen. Käsite on aina enemmän kuin sana: se on sana ja määritelmä, vähintään. Joskus he ovat keksineet myös uusia sanoja, uusia termejä. Filosofian vaikeat termit ja käsitteet ovat syntyneet vaikeuden poistamiseksi, selkeyden luomiseksi.

En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että filosofiset ongelmat ovat pseudo-ongelmia. Näin ajattelevat taipuvat ajattelemaan niin kuin Wittgenstein, että kyse on epäselvästä, huonosta, kielenkäytöstä. Tämä johtaa pohtimaan sanoja, ei muuta. On kuin nämä filosofit olisivat unohtaneet, miten koomisia Sokrateen ympärillä käydyt keskustelut olivat: nuoret ja vanhat partaiset miehet määrittelivät sanoja eivätkä päässeet tuloksiin.

Filosofinen ongelma, kysymys: Miten pitäisi elää? Tämä ei ole kielenkäytön surkeutta. Mutta vaikka tämä olisi pysyvä, merkittävä filosofinen ongelma, voi olla, että kysymyksen voisi asettaa toisin, muotoilla paremmin. Se on mitä filosofi tekee: nostaa esiin ongelman, muotoilee kysymyksen toisin. Toisin muotoiltu kysymys on ratkaisu, tie ulos kysymyksestä.

Ajatellaan sumuisasti, että sanat viittaavat johonkin asiaan, objektiin. Jopa wittgensteinilaisesti edeten huomataan, että tilanne on hiukan monimutkaisempi.  Sanon: ”Kissa.” Mihin sana viittaa? Johonkin tiettyyn eläimeen, lajiin? Useimmiten ihmiset voivat ymmärtää minua vain jossakin kontekstissa. Näemme kissan ja sanon: ”Kissa.” Viittaan tuohon tiettyyn eläimeen. On vaikeampia tapauksia, hankalampia sanoja ja monimutkaisempia konteksteja. Kissayksilö kuuluu kissojen lajiin. Mutta lajin käsite on biologiassa yllättävän häilyvä. Entä sitten, kun alamme puhua rakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta, rohkeudesta niin kuin Sokrateen kumppanit?

Tietenkin tuberkuloosia aiheuttava bakteeri oli olemassa jo ennen kuin biologia keksi koko bakteerin käsitettä. Tietenkin oli olemassa ihmispopulaatio ennen kuin sanaa alettiin käyttämään 1700-luvulla hallitsemisen taitoa ja ekonomiaa käsittelevissä kirjoituksissa. Populaatio vaurauden lähteenä, työvoimana, ilmaantui ja alettiin synnyttää erilaisia tekniikoita sen valvomiseksi: valvottiin syntymiä ja kuolemia, ruokailutottumuksia jne. Sekä bakteerin että populaation käsitteet olivat ja ovat operatiivisia: bakteerin ja populaation todellisuus muuttuvat.

Luodessaan käsitteen filosofi tuo maailmaan samantapaisen operatiivisen toimijan tai ikkunan. Mutta aina ei ole olemassa sitä asiaa, objektia niin kuin olivat bakteeri ja populaatio. Joskus filosofi operoi virtuaalisessa maailmassa. Operoidessaan virtuaalisessa maailmassa hänen käsitteellään voi olla vaikutuksia todellisuudessa, täysin konkreettisia vaikutuksia. Tässä on siis toinen syy siihen, miksi filosofit käyttävät niin vaikeita sanoja: Heidän sanansa ovat ilman asiaa.

Leikitään, että filosofi luo uuden todellisen rakkauden käsitteen. Hän ei välttämättä ole ajatellut avioliittoaan ja ystäviensä avioliittoja ja luonut sitten niihin sopivaa määritelmää. Silloin hän olisi sosiologi tai jotain pahempaa. Kuvitellaan, että tässä todellisen rakkauden käsitteessä todelliseksi sen tekee tuntemattomien, aavistamattomien maailmojen ruokkiminen toisessa. Käsite voi siis toimia ikkunana toiseen elämään, toisenlaiseen tapaan olla toisen kanssa. Tietenkin käsite voi turmeltua, pahentua, toisin sanoen muuttua ideaaliksi. Tässä yksi filosofien pahe: ideaalit.

Filosofinen ongelma ei ole siis sana tai sanat. Se ei myöskään ole asia. Filosofia ei etsi bakteerin tai populaation käsitteiden määritelmää, sitä oikeaa. Se ei myöskään tutki bakteeria tai populaatiota. Tieteenfilosofia voisi tarttua näihin käsitteisiin ja sen ongelma voisi olla näiden käsitteiden historia. Meillä voi olla käsillä myös toisenlainen tapaus, virtuaalisen maailman todellinen rakkaus. Kummassakin tapauksessa – käsitteiden historiassa tai virtuaalisessa rakkaudessa – on kyse ongelmasta, sillä käsitteeseen liittyy aina ongelma. Filosofin ongelma ei ole sana, sen määrittely tai maailmassa oleva esine, objekti, asia, vaan ongelma.

Mikä on siis ongelma? Se on tapahtuma ajatuksessa, ajattelussa. Olemme koko ajan ympäristössä, jossa kohtaamme enemmän tai vähemmän vaikeuksia. Voimme elää vaikka kuinka kauan vaikeuksien kanssa ennen kuin kysymme kysymyksiä, problematisoimme. Ongelma on problematisoinnin seuraus, ja problematisointi on vapauttamme, sen käyttöä. Olemme syntyneet tänne, elämme elämäämme, tuskassa ja ilossa, mutta sitten vavahdumme, pysähdymme, kysymme: ”Miten pitäisi elää?” Kysymyksen jälkeen elämä ei ole enää annettua; se on ongelma.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ensi syksyn aiheet ja kiitokset

Filosofiakahvilan aiheet syksyllä 2015

”Filosofia on ajattelua, jolle mikä tahansa outo materiaali on hyvää. Lisäksi voisimme sanoa: minkä tahansa hyvän materiaalin pitää olla sille outoa.”- George Canguilhem

1.Mikä on tapahtuma?

2.Sota, rationaalisuus ja vastavoima

3.Elämä, erehdys

4.Totuus ja alastomuus

5.Epälopullisuuden periaate

6.Minä ja olosuhteet

7.Käytännöllistä filosofiaa: identiteetistä eroon

8.Sanat, asiat, käsitteet

9.Yksinkertaisuuden idea

10.Laiskuus – Oikeus vai pahe?

Kiitokset kaikille filosofiakahvilaan osallistuneille! Suunnittelen teille jo ohjelmaa pään vaivaksi...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila