Dialogi

Ramón Llull

Ajankohtaista asiaa -kahvilaa SIIRTYY. Se on seuraavan kerran 5. maaliskuuta. 


Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 26.2. ja Fuengirolassa 27.2. 
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Casa de Juan de Antiguo (ent. Peña el Bujío), Av. Toré Toré 22.

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Kysymys dialogista erityisen mielenkiintoinen tänään, tässä maailmassa. Sitä pyydetään joka paikassa. Sitä halutaan. Sen puute on poliittinen ongelma, olennainen osa tilanteiden lukkiutuneisuutta.

Dialogi on – ja on ollut Sokrateesta lähtien – metodi filosofiassa. Se ei ole ollut pelkästään metodi, jonka avulla yritetään päästä totuuteen tai uuteen ideaan, vaan se on ollut olennainen osa kasvatusta ja itsensä kehittämistä. Kreikkalaisille jopa meditaatio oli dialogia itsensä kanssa niin kuin Pierre Hadot toteaa. Dialogilla on ollut suuri eettinen merkitys monen ajattelussa. Esimerkiksi mainittakoon Ramón Llull, Martin Buber, Mihail Bahtin ja Emmanuel Lévinas.

Keskustelu ei ole dialoginen sanan aidossa tai parhaassa merkityksessä, jos osallistujat kohtelevat toista vihollisena. Mitään uutta ei voi tulla esiin eikä mitään uutta luoda, jos dialogi ymmärretään pelkästään mielipiteiden vastakkainasetteluksi. Vastakkainasettelussa ja yhteentörmäyksessä yritetään selvittää, kumpi osapuoli on oikeassa ja kumpi väärässä. Dialogi on – tai se voi olla yhteistä etsintää. Se on kohtaamista, ei sotaa.

On mahdollista ja oikeutettua väittää, että tällainen kuva dialogista on idealisoiva. Keskustelu voi muuttua pahaksi riidaksi. Voi olla, ettei siinä luoda mitään uutta. Keskustelu voi tyrehtyä tai se voi lukkiutua. Olennaista on huomata, että siinä rakennetaan olosuhteita uuden luomiselle, koska osallistujat tunnustuvat toisten osallistujien täysiarvoisuuden. Toista pidetään täysiarvoisena subjektina ja tietoisuutena, täysivaltaisena olentona jonka itsenäisyyttä kunnioitetaan. Hänen odotetaan kuuntelevan ja vastaavan.

Dialogissa oma sana on vastausta toisen sanoihin ja se suunnistetaan toiselle vastausta varten. Tähän liittyy dialogin erityinen moraali. Toisin kuin yksinpuhelija yleisön edessä, dialogiin osallistuja ei jokaisessa sanassaan rakenna itselleen moraalista ja tiedollista auktoriteettia. Toisella on oikeus esittää kysymyksiä ja vasta-argumentteja.

Parhaassa tapauksessa dialogiin osallistujien kohtaaminen synnyttää uuden totuuden – sellaisen, jota osallistujilla ei aikaisemmin ollut.  Tämä uusi totuus tai näkökulma ei ole valmiina olemassa. Se tapahtuu dialogissa. Yksinpuhelija kohtaa toisen ihmisen. Hän jatkaa samaa yksinpuhelua, mutta huomaa, ettei puhe ole enää samaa. Äänensävy ja vastauksen odottaminen muuttavat sisältöä. Hän voi jo ennen vastausta nähdä asian eri tavalla kuin aikaisemmin.

Dialogi avaa ihmisen ja maailman. Maailma ei ole enää niin sulkeutunut ja hermeettinen; se toivottaa tervetulleeksi ihmisiä ja ajatuksia. Dialogiin ryhtyvä tulee kuorestaan, kotelostaan. Hän ei voi olla niin kuin Tšehovin kuvaama koteloitunut ihminen, joka eristää itsensä jopa vaatteiden avulla. ”Todellisuus kiihotti ja pelotti häntä, herättäen alituista levottomuutta, ja puolustaakseen arkuuttaan ja inhoaan nykyisyyttä kohtaan hän ylisti menneisyyttä ja sellaista, mitä ei milloinkaan ollutkaan.” Mies joka toivoo koko ajan, ettei vain mitään tapahtuisi. Dialogi voisi tehdä aivoista notkeammat.

Dialogi edellyttää kuuntelemista. Kuunteleminen edellyttää kärsivällisyyttä ja valmiutta asettaa omat näkemykset kyseenalaisiksi. Tästäkin syystä dialogi ymmärrettynä luovaa potentiaalia sisältäväksi kohtaamiseksi on opetus poliitikoille. Kun ratkaisua ongelmaan tai konfliktiin ei ole olemassa, se pitää rakentaa. Se rakennetaan yhteistyössä, dialogin kautta. Kun poliitikot vaativat dialogia ja sanovat sen olevan ratkaisu, he eivät tiedä mistä he puhuvat ja mitä vaativat itseltään.

AJANKOHTAISTA ESPANJASSA. Luentosarjan 2. osa 24. helmikuuta klo 16.30-17.45 Suomelan salissa. Camino Cantera 49, Los Pacos, Fuengirola. Luennoitsija: Pasi Färm

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kevään ohjelmasta

Tässä filosofiakahvilan kevätkauden 10 ensimmäistä aihetta:

1.Metodi filosofiassa 

2.Näkökulmien filosofía 

3.Ongelma  

4.Pseudo-ongelma 

5.Historian käyttö 

6.Nostalgian vaara 

7.Nuoli nykyisyyden läpi 

8.Dialogi 

9.Japanilainen esimerkki 

10.Käsitteet ja konkreettisuus 

Luvassa myös puistofilosofiaa - sekä Vélez-Málagassa että Fuengirolassa. Aihe tulee olemaan Ruumis, sielu ja kone. Ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Jos olet kiinnostunut luovasta kirjoittamisesta, ota yhteyttä pasifarm@yahoo.es


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Loputtoman puheen keskeyttäminen

Puhe, sanat, ovat minun ongelmani, muuri johon lyön päätäni. En ole ainoa. En ole yksin, ainoa jonka otsassa on haava. Yritys on saada sanojen ja tekojen välille harmonia. Mutta se harmonia ei ole mahdollinen, koska sanat eivät ole minun sanojani; ne ovat perittyjä, testamentissa meille määrättyjä. Sanat eivät aloita mitään; ne jatkavat loputonta keskustelua, loputonta puhetta.

Maurice Blanchot tarttui tähän ongelmaan teoksessaan L´Entretienne infini. Hän puhui huhusta, sen voimasta. Huhun voima on siinä, että kaikki, joka on sanottu, on jo sanottu, sanotaan jatkuvasti ja tullaan sanomaan loputtomasti, keskeytymättä.

Silloin kun puhe, keskustelu, on tällaista, ihmiset etsivät kärsimättömästi keskustelun jatkumista ja myös nopeita ratkaisuja, lohtua tai järjestystä. Me emme voi aloittaa mitään, koska ei ole taukoa, joka mahdollistaisi sen. Emme myöskään kuule mitään, koska järkevän ja ei-järkevän, tärkeän ja ei-tärkeän erottava järjestys rakennetaan tässä loputtomassa puheessa, jonka pelisääntöjä meitä ei päästetä rikkomaan tai muuttamaan: emme ole kuulleet naisia (koska heillä ei laskettu olevan järkeä), emme kuule lapsia, emme kuuntele ”hulluja”, emme usko ”villejä” intiaaneja (koska heillä ei ole samaa tiedettä, teknologiaa ja uskontoa).

Tällaisen puheen pyrkimys ja taipumus on tehdä maailmankuvaa, tehdä maailmasta ihmisen objektia ja ihmisen kuvaa. Maailma tehdään jo tiedetyksi, jo sanotuksi, yksinkertaistetuksi.

Pienin, huomaamattomin keinoin sanat tekevät joitakin asioita itsestään selvyydeksi, yhteisiksi totuuksiksi. Puhe nostaa jonkun asian esille, pitää sitä esillä ja se saa silloin aseman, pysyvän paikan mielessä ja kielessä. Asia on näin, koska niin sanotaan. Näin syntyy se mitä niin kaunistelevasti ymmärrykseksi sanotaan. Sitä vastaan pitäisi nousta. Kun esiin nostettu asia virittää meitä pelkoon, alamme hahmottaa kaiken ympärillämme sen kautta.

Dialogi, keskustelu, on liian usein sellaista, ettei mitään omiin olettamuksiin sopimatonta otettaisiin mukaan. Keskustelun ja keskustelijoiden ulkopuolelle rajataan niin lapset kuin villitkin.

Sanon kaiken tämän, jotta tekisin selväksi, että filosofian merkitys ja arvo voi olla vieläkin, niin kuin Platonin aikana, keskustelun häiritseminen, puheen keskeyttäminen, sanomisen tekeminen vaikeammaksi. Filosofia kieltäytyy luomasta yhteisöllistä doksaa, oppia, joka rakentaa yhteiskuntaa pelon ja sen vääristymien avulla. Ajatteleminen tuo eteen ongelman tai ongelmia, yrittää pysäyttää sellaisen dialogin, joka vastustelee pysähtymistä, tahtoo vain äkkiä ylittää ongelman, jotta sama keskustelu jatkuisi, sama viritys säilyisi.

Keskustelu pyrkii pitämään asiat ja oliot aloillaan. Siksi filosofian on tultava keskeyttämään keskustelu ja panemaan asiat ja oliot uudestaan liikkeeseen. Kaikki ajattelu, kaikki kysyminen ei onnistu tätä muuria, dirkurssin muuria, rikkomaan. Kysymys ei voi olla tuon jatkuvan keskustelun omaa järjestystä, sen omaa logiikkaa, samaa hermeneuttista kokonaisuutta. Blanchot tiesi, että usein toisenlainen, syvällisin kysyminen, saa fragmentaarisen muodon; se on vasta luonnosteleva, muotoaan etsivä luonteeltaan.

Ehkä filosofian pitäisi tunnustaa oma heikkoutensa – kyvyttömyytensä muodostaa kokonaisuuksia, vastauksia, ratkaisuja – ja sitä kautta keksiä uudelleen tähän liittyvä voima, uusi eetos, joka ilmenee haluttomuutena muodostaa kokonaisuuksia. Samalla filosofian pitäisi hyväksyä oma väkivaltainen pyrkimyksensä: yritys synnyttää katkoksia.