Ketä kuunnellaan?

 

Filosofiakahvila 27.1./28.1./29.1. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Platon Valtion kuudennessa kirjassa  (488a-489b) on kohta, jossa kysytään, ketä ihmiset kuuntelevat puhujien hälinässä.  Platonin synkän käsityksen mukaan ihmiset kuuntelevat viettelijöitä, petkuttajia ja imartelijoita. Puhujat, jotka puhuvat totta, ärsyttävät ja synnyttävät vihaa.  Heidän kohtalonaan on kosto ja rangaistus.

Platon tekee omassa kulttuurissaan perinteellisen vertauksen. Hän vertaa kaupunkia (valtiota, yhteiskuntaa) laivaan, jonka johdossa on hyvä, mutta vähän sokea kapteeni. Kapteeni on kansa. Miehistö vain yrittää keksiä keinoja, miten saada laiva valtaansa. Miehistöllä viitataan demagogeihin, kansanvillitsijöihin. Päästäkseen päämääräänsä miehistö imartelee kapteenia. Miehistö (demagogit) eivät tietenkään johda laivastoa merenkulkuun liittyviin tietoihin nojautuen; heitä ohjaavat heidän omat intressinsä.

Tämä oli ja on puhumisen ongelma. Tämän kreikkalaiset kohtasivat monesti. Puhujalla, joka puhuu asiaa, totta, ei ole sijaa yhteiskunnassa, demokratiassa. Häntä ei kuunnella. Pahimmassa tapauksessa hänet eliminoidaan. Ihmiset kuuntelevat imartelijoita, demagogeja. Vaikka meidän tilanne ei olisi samanlainen ja monet yhteiskunnat olisivat ylittäneet kuvatun tilan, kysymys saattaa olla yllättävän elävä, jos se uskalletaan kysyä. Pahinta on, että meillä tuntuu olevan vähän ideoita ja mielikuvitusta ongelman ratkaisemiseen.

Haaveilematta lopullisesta ratkaisusta kysyn, mitä voisimme tehdä. Platonin teksti antaa ainakin joitakin vihjeitä, jos olemme tarkkoja. Laivan miehistö, demagogit, eivät pidä ohjenuoranaan merenkulkuun liittyviä tietoja. Viimeisinä vuosikymmeninä tai viimeisen vuosisadan aikana ollaan nähty erilaisia versioita anti-intellektuellismista, joka on vihamielisyyttä älymystöä ja intellektuelismia vastaan. Vihamielisyyden osoittajat sanovat edustavansa tavallista kansaa ja älymystön vieraantuneen tavallisten ihmisten ongelmista. Epäluottamus kohdistuu koulutukseen, tieteeseen, filosofiaan jne.

Tällä voi olla kohtalokkaita seurauksia. Purjehtimisessa täytyy pitää mielessä periaatteita ja tehdä myös rationaalista tilannearviota. Ensimmäinen koulutunti kuuntelemisen opiskelijalle olisi siis tämä: Täytyy vältellä ja varoa anti-intellektuelismia itsessä.

Miehistö, siis demagogit, jotka saattavat nykypäivänä olla yhdenlaisia tai toisenlaisia populisteja, esimerkiksi anti-intellektuelleja, ajavat omaa etuaan, eivät yleistä etua. Meidän saattaa olla vaikeaa huomata, jos puhuja ajaa vain omaa asiaansa, mutta siitä saattaa olla jotain merkkejä.  Ei tietenkään ole mitään takuuta siitä, että yleisen edun ohjaama puhuja ei kerran harjoittaisi valtaa vahingollisella tavalla, ohjaisi alusta karikolle. Kuuntelijan tulisi kuitenkin pysyä valppana, kallistaa korvansa yleistä etua ajavalle.

Platonin kuvitteleman laivan kapteeni on hyvä, mutta sokea. Tämän takia hän kuuntelee miehistöä. Jos hän näkisi ja ajattelisi itse, hän saattaisi silti kaivata neuvoa, mutta hän osaisi ehkä paremmin erottaa jyvät akanista. Tästä seuraa vaikein kysymys kuuntelijalle: Miten vähentää sokeuttaan? Joku –esimerkiksi Platon – voi sanoa, että täytyy filosofoida. Minä sanon: Täytyy avata silmät. Vaikka se ei riitä...

Silmien avaaminen ei ehkä onnistu, jos ei tee työtä itsensä kanssa. Ensin täytyy vastata kysymykseen, mikä tekee meistä sokeita tai miksi pidämme silmämme kiinni. Pidämme silmät kiinni, koska pelkäämme tai on liian työlästä pitää ne auki. Täytyy siis rohkaista itseään ja voittaa oma henkinen laiskuutensa. Monesti emme näe jotain, koska se on liian tuttua tai tavallista. Totesin kolme vuotta sitten, ettei näkemistä estä vain ennakkoluulo, vaan myös tottumus...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Jagon kuiskaus

 

Filosofiakahvilan aihe 3.10./4.10./5.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Jago kuiskaa isäntänsä Othellon korvaan: “Vaimosi Desdemona pettää sinua.” Niin kauan kuiskaa, että Othello, joka ei ensin usko Jagon sanoja, lopulta tappaa vaimonsa, sitten itsensä. Jago on demoninen ääni, hän on manipuloija. Hän vihaa Othelloa ja tuhoaa hänet juonittelun avulla, puheella.

On tärkeää kuunnella toisia, mutta William Shakespearen hahmo muistuttaa meitä siitä, että joidenkin kuunteleminen on vaarallista.  Jos katsomme , analysoimme miten Jago puhuu, voimme saada esiin varoitusmerkkejä. On syytä olla epäileväinen, kun meidän tunteisiin vedotaan ja meitä houkutellaan rakastamaan, vihaamaan, halveksimaan tai ihailemaan.

Jagon puhe naamioituu informoinniksi. Osaammeko erottaa mainoksen ja informaation, mielipidekirjoituksen ja uutisen? Nämä ovat meidän jokapäiväisen elämän vaikeuksia.

Jagon kuiskaus johtaa vihaan, omistushaluun, murhaan. Shakespearen näytelmän oivaltavuus ja kauheus on siinä, että kyseessä on kuiskaus - ei huuto, ei torilla pidetty kansaa villitsevä puhe. Tästä seuraa meille erityinen ongelma. Miten pysyä valppaana, kun puhe ei ole tavanomaista populismia, vaan ystävän tai uskotun jokapäiväisiä sanoja?

Kun joku sanoo, että on lukenut lehdestä, että niin ja näin, on syytä kysyä, onko hän todella lukenut. Ihminen ei valehtele; hän uskoo lukeneensa. Ehkä hän on lukenut otsikon ja arvailee sen pohjalta, mihin lehti pyrkii tai mihin se on syyllistynyt valitessaan uutisen (sovinismi, vihervasemmistolaisuus). On siis syytä epäillä kaikkia hyväntahtoisiakin ja rehellisiä, ennen kaikkea. On syytä varoa itseään.

Jago nähdään kierouden, manipuloinnin, kaunaisuuden ruumiillistumana. Mutta Othello kallistaa korvansa hänen suutaan kohti. On hyvä haukkua lehdistöä, poliitikkoja, kansainvillitsijöitä. Omaan itseen ei käännä katsettaan kukaan.

Jago puhuu paljon. Hän puhuu enemmän kuin Hamlet. Tekstiä on 1097 riviä. Tämä voisi olla ensimmäinen varoitusmerkki, joka meidän olisi syytä pitää mielessä: Paljon puhuva yrittää jotain.

Toinen varoitusmerkki on se, että Jago imartelee Othelloa. Joku on sanonut, että Othellon alaotsikko voisi olla Pluarakhoksen tunnetun kirjoituksen otsikko: Miten  erottaa imartelija ystävästä? Täytyy muistaa, että Jagon on taitava. Tehtävä ei ole helppo.

Onko syytä kuunnella filosofia? Ei välttämättä, jos uskomme Cristóbal Serraa (1922-2012), joka julkaisi vuonna 1999 pienen kirjasen, jonka nimi oli Nótulas. Yksi opuksen äpäräteksti on seuraavanlainen:

"Älä mene filosofin luokse. Mene nuorallatanssijan luokse ja tee samoin kuin hän: mene kävellen löysällä köydellä. Katso jos filosofi herää horroksestaan. Eikö sinusta vaikuta, että hän on kovin uninen?"

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kuunteleminen ja kategoriat

Sigmund Freudin sohva

Filosofiakahvila on ollut minulle tärkeä kokemus. Olen ainakin itselleni onnistunut artikuloimaan joitakin ajatuksia tai jopa periaattteita, joita olen seurannut, vaikken ole niitä aikaisemmin osannut ilmaista. 

Filosofiakahvila on keskustelua. Kuunteleminen on tärkeä osa keskustelua. Erityisen tärkeää se on silloin, kun ei toista ymmärrä. Yhä useammin huomaan, että on hyvä kuunnella toista toisen omilla ehdoilla. Jos ja kun kuuntelen kategorioiden valossa, ihmistä ei kohdella erityisen oikeudenmukaisesti, vaikka käyttämäni kategoriat olisivat olevinaan oikeudenmukaisuuden käsitteitä. 

Kun minua hallitsee lääketieteellien kategoria, toisen puhe on minulle oiretta...  

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Missä meitä kuunnellaan?

 

Rasputin

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 11.00 (Casa Juande, Av. Toré Toré)

Filosofiakahvila Fuengirolassa aloittaa myöhemmin torstaisin 

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Job puhuu ja valittaa, mutta ei tule kuulluksi. Grigori Jefimovitš Rasputin vastustaa sotaa. Häntä ei kuunnella, Venäjä lähtee sotaan. Voiko tulla kuulluksi, jos nimi on Rasputin?

Voimme saarnata sata vuotta ja voimme esittää, että on hyvä pitää korvat auki ja sydän avoimena. Kuunteleminen ei siitä lisäänny. Epäilemättä kuuntelemista voi harjoitella, mutta on syytä tehdä kaksi muutakin asiaa kuuntelemisen lisäämiseksi. Toinen on analysointi. On analysoitava, ketä kuunnellaan ja ollaan valmiita kuuntelemaan kulloisessakin tilanteessa. Toiseksi meidän olisi luotava olosuhteita sille, että myös ne, joiden puhetta ei haluta kuunnella, voisivat tulla kuulluiksi.

Jobia ei kuunnella, koska hänen sanansa sotivat vallitsevaa kulttuuria ja hallitsevia käsityksiä vastaan. Jos Job kärsii, hänen on täytynyt tehdä syntiä. Rasputinia ei kuunnella, koska hän on siperialainen musikka. Vain tiettyyn luokkaan ja asemaan kuuluvan sana oli painava. Rasputin piti tappaa, koska hän oli rikkomassa järjestystä, jossa vain tiettyyn luokkaan ja asemaan kuuluvan puhe oli huomionarvoista.

Toistuva surkuttelun aihe on, ettei pientä tai tavallista ihmistä kuunnella. Suhteellisen pientä ja tavallista ihmistä kuunneltiin jopa salaa DDR:ssä. Jos meitä kuunnellaan kotona, se ei merkitse, että kaikki on hyvin. Kun Job, Rasputin, vähemmistö tai hylkiö haluaa tuulla kuulluksi, emme tarkoita mitä tahansa kuuntelemista. Tahdomme, että kysymys, valitus tai totuus keskeyttää käynnissä olevan puheen ja murtaa vallitsevien käsitysten vartiomuurin. Kun Marlon Brando lähetti Sacheen Littlefeatherin noutamaan Oscarinsa vuonna 1973, aktivisti oli oikeassa osoitteessa. Protesti oli (osittain) suunnattu Hollywoodia vastaan. Olosuhteet eivät kuitenkaan olleet otolliset. Häntä piti suojella, ettei häntä olisi lynkattu.

Käytännöllinen ja taktinen kysymys olosuhteiden luomisesta on vaikea. Voinko sanoa sen mikä minun täytyy sanoa? Missä voin sanoa sen? Missä meitä kuunnellaan? Välillä sanoille järjestetään näyttämöitä, jolle astuvat ihmiset uskovat tulevansa kuulluiksi, vaikka niiden tehtävä on toinen. Joskus ihmiset pistetään puhumaan. Heitä halutaan kuunnella.  Heidän annetaan puhua ja kaikki on järjestetty niin, että heitä kuultaisiin. Mutta vaikutukset ovat toiset.  Puhe neutralisoituu tai muuttuu merkiksi erehdyksestä, väärästä asenteesta, mielenterveydellisestä ongelmasta.

Hiljaisuus, aktiivinen korvien heristely, huomion kiinnittäminen ovat välttämättömiä. Olen aikaisemmin viitannut Cristina Campon tekstiin Attenzione e poesia, jossa runous on huomiota, huomion omistamista, todellisuuden eri tasojen lukemista. Campon kuvaama ja kehittämä huomio, attenzione, on vaativa asenne. Siinä ajatus on tyhjä ja alaston. Se avautuu kohteen alastomalle totuudelle. Samalla kun pyrimme kultivoimaan hiljaisuutta ja huomiokykyämme itsessämme, meidän on syytä etsiä keinoja parantaa niiden asemaa maailmassa.

Ensimmäinen askel on rikkoa vallitsevat skeemat ja kyseenalaistaa kategoriat, jotka aktivoituvat heti, kun joku puhuu. Ei saa olla itsestään selvää, ettei alaikäinen voi puhua asiaa. Toinen askel on vielä sotaisampi. On valloitettava näyttämöt tai tehtävä uusia näyttämöitä, joissa uudet kysymykset ovat mahdollisia. Tuota valloitustyötä ei tehdä yhdellä kertaa. Sekä naisten asemaa että ympäristöä ja ekologiaa koskevat kysymykset etsivät teitä, väyliä ja huomiota kymmenien vuosien ajan, etsivät yhä.

Missä meitä kuunnellaan? Jos pitäisi kritisoida mediaa, sen kritiikin pitäisi tapahtua mediassa. Paikka näyttää epätodennäköiseltä. Meitä pitäisi kuunnella, koska olemme kansalaisia. Tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä, koska me olemme enemmän kuluttajia. Itselle on tehtävä selväksi, etteivät oikeudet merkitse mitään, jos niitä ei käytä. Olisi näytettävä, että maailma on epäoikeudenmukainen, kun se mitätöi joidenkin puhujien sanat...

 

Cristina Campo

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Keskeyttämisen tärkeys

 

Tämä blogi on syntynyt filosofiakahvilan oheistuotteeksi. Suurin osa tässä julkaistuista teksteistä on muistiinpanoja alustuksia varten (paitsi kesällä), ei muuta. Filosofiakahvila on keskustelua. Monologieni tarkoitus on toimia yllykkeenä. 

Filosofiakahvilassa tapaavat erilaiset ihmiset ja pelkään pahoin, että minä annan vaikutelman hyvin sivistymättömästä henkilöstä. Minä nimittäin keskeytän ihmisiä. Suomalainen keskustelukulttuuri, jonka olemassaolosta voidaan kiistellä, korostaa (kauniisti) kuuntelemista, toisen kunnioittamista. Minä olen asunut Espanjassa yli 20 vuotta ja oppinut pahoille tavoille. Espanjassa keskeytetään ja puhutaan päällekkäin.

Viime aikoina olen tarkastellut pahettani toisesta näkökulmasta. Kun kuuntelen poliitikkojen haastatteluja, sanon usein: "Keskeytä se, keskeytä se!" Hyvät toimittajat eivät vain kysy hyviä kysymyksiä, vaan keskeyttävät poliitikkojen loputtomat monologit. Keskeyttäminen on joskus edellytys keskustelulle. Yksinpuhelut ovat monesti epäkunnioittavampia kuin keskeytykset.

P.S. Tämä ei tarkoita, etten yrittäisi parantaa pahoja tapojani tai yrittäisi tulevaisuudessa kuunnella paremmin ja tarkemmin.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Dialogi

Ramón Llull

Ajankohtaista asiaa -kahvilaa SIIRTYY. Se on seuraavan kerran 5. maaliskuuta. 


Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 26.2. ja Fuengirolassa 27.2. 
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Casa de Juan de Antiguo (ent. Peña el Bujío), Av. Toré Toré 22.

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Kysymys dialogista erityisen mielenkiintoinen tänään, tässä maailmassa. Sitä pyydetään joka paikassa. Sitä halutaan. Sen puute on poliittinen ongelma, olennainen osa tilanteiden lukkiutuneisuutta.

Dialogi on – ja on ollut Sokrateesta lähtien – metodi filosofiassa. Se ei ole ollut pelkästään metodi, jonka avulla yritetään päästä totuuteen tai uuteen ideaan, vaan se on ollut olennainen osa kasvatusta ja itsensä kehittämistä. Kreikkalaisille jopa meditaatio oli dialogia itsensä kanssa niin kuin Pierre Hadot toteaa. Dialogilla on ollut suuri eettinen merkitys monen ajattelussa. Esimerkiksi mainittakoon Ramón Llull, Martin Buber, Mihail Bahtin ja Emmanuel Lévinas.

Keskustelu ei ole dialoginen sanan aidossa tai parhaassa merkityksessä, jos osallistujat kohtelevat toista vihollisena. Mitään uutta ei voi tulla esiin eikä mitään uutta luoda, jos dialogi ymmärretään pelkästään mielipiteiden vastakkainasetteluksi. Vastakkainasettelussa ja yhteentörmäyksessä yritetään selvittää, kumpi osapuoli on oikeassa ja kumpi väärässä. Dialogi on – tai se voi olla yhteistä etsintää. Se on kohtaamista, ei sotaa.

On mahdollista ja oikeutettua väittää, että tällainen kuva dialogista on idealisoiva. Keskustelu voi muuttua pahaksi riidaksi. Voi olla, ettei siinä luoda mitään uutta. Keskustelu voi tyrehtyä tai se voi lukkiutua. Olennaista on huomata, että siinä rakennetaan olosuhteita uuden luomiselle, koska osallistujat tunnustuvat toisten osallistujien täysiarvoisuuden. Toista pidetään täysiarvoisena subjektina ja tietoisuutena, täysivaltaisena olentona jonka itsenäisyyttä kunnioitetaan. Hänen odotetaan kuuntelevan ja vastaavan.

Dialogissa oma sana on vastausta toisen sanoihin ja se suunnistetaan toiselle vastausta varten. Tähän liittyy dialogin erityinen moraali. Toisin kuin yksinpuhelija yleisön edessä, dialogiin osallistuja ei jokaisessa sanassaan rakenna itselleen moraalista ja tiedollista auktoriteettia. Toisella on oikeus esittää kysymyksiä ja vasta-argumentteja.

Parhaassa tapauksessa dialogiin osallistujien kohtaaminen synnyttää uuden totuuden – sellaisen, jota osallistujilla ei aikaisemmin ollut.  Tämä uusi totuus tai näkökulma ei ole valmiina olemassa. Se tapahtuu dialogissa. Yksinpuhelija kohtaa toisen ihmisen. Hän jatkaa samaa yksinpuhelua, mutta huomaa, ettei puhe ole enää samaa. Äänensävy ja vastauksen odottaminen muuttavat sisältöä. Hän voi jo ennen vastausta nähdä asian eri tavalla kuin aikaisemmin.

Dialogi avaa ihmisen ja maailman. Maailma ei ole enää niin sulkeutunut ja hermeettinen; se toivottaa tervetulleeksi ihmisiä ja ajatuksia. Dialogiin ryhtyvä tulee kuorestaan, kotelostaan. Hän ei voi olla niin kuin Tšehovin kuvaama koteloitunut ihminen, joka eristää itsensä jopa vaatteiden avulla. ”Todellisuus kiihotti ja pelotti häntä, herättäen alituista levottomuutta, ja puolustaakseen arkuuttaan ja inhoaan nykyisyyttä kohtaan hän ylisti menneisyyttä ja sellaista, mitä ei milloinkaan ollutkaan.” Mies joka toivoo koko ajan, ettei vain mitään tapahtuisi. Dialogi voisi tehdä aivoista notkeammat.

Dialogi edellyttää kuuntelemista. Kuunteleminen edellyttää kärsivällisyyttä ja valmiutta asettaa omat näkemykset kyseenalaisiksi. Tästäkin syystä dialogi ymmärrettynä luovaa potentiaalia sisältäväksi kohtaamiseksi on opetus poliitikoille. Kun ratkaisua ongelmaan tai konfliktiin ei ole olemassa, se pitää rakentaa. Se rakennetaan yhteistyössä, dialogin kautta. Kun poliitikot vaativat dialogia ja sanovat sen olevan ratkaisu, he eivät tiedä mistä he puhuvat ja mitä vaativat itseltään.

AJANKOHTAISTA ESPANJASSA. Luentosarjan 2. osa 24. helmikuuta klo 16.30-17.45 Suomelan salissa. Camino Cantera 49, Los Pacos, Fuengirola. Luennoitsija: Pasi Färm

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kaksi lainattua katkelmaa (Plutarkhos ja Larra)

Larra

TIISTAIN RYHMÄ(T) EIVÄT KOKOONNU (ainakaan toistaiseksi)

Filosofiakahvila keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 

Plutarkhos (n.45-n.125): Kuuntelemisesta (Peri tou akouein):

(hänen täytyisi)... käyttää kaikki tarkkaavaisuutensa luodatakseen sanojen syvää merkitystä ja puhujan tarkoitusta sekä suodattaa niistä se mikä on hyödyllistä ja edullista; hänen pitäisi muistaa, ettei hän ole tullut teatteriin tai konserttiin, vaan kouluun ja luokkahuoneeseen tarkoituksenaan korjata elämäänsä sen avulla mitä siellä sanotaan. Tästä seuraa, että kun hän tutkii ja arvostelee luentoa, hänen pitäisi aloittaa itsestään ja omasta mielentilastaan ja ponnistella arvioidakseen, onko mikään hänen tunteistaan vähemmän intensiivinen, painaako jokin hänen huolistaan vähemmän hänen hartioitaan, onko hänen luottamuksensa ja korkea tavoitteensa vahvemmalla pohjalla, onko hän saanut innostusta hyveeseen ja hyvyyteen. Yleensä kun hän nousee lähteäkseen parturista hän seisoo peilin edessä, tunnustelee päätään, tutkii leikkausta ja eroa, jonka siistiminen on saanut aikaan. Luonnollisesti olisi häpeällistä, jos hän palatessaan kotiin luennolta tai akateemisista harjoituksista ei katselisi itseään ja pistäisi merkille, onko hän päässyt eroon joistakin henkensä rasituksista ja pinnallisuuksista ja tullut kevyemmäksi ja hyväntuulisemmaksi. Sillä niin kuin Ariston sanoo: ei kylpy eikä puhe ole minkään arvoinen, jos se ei poista epäpuhtauksia.  

Mariano José de Larra (1809-1837): Madridin elämä (La Vida de Madrid):

Olen journalisti ja kuten kaikki julkaisevat kirjoittajat käytän suurimman osan ajastani sellaisen kirjoittamiseen mitä  en itse ajattele ja uskotellen muille sellaista mihin en itse usko. Ei voi kirjoittaa muuta kuin ylistäen! Toisin sanoen elämäni on supistunut siihen, että haluan sanoa mitä toiset eivät halua kuulla.

TULOSSA SEMINAARI TORRE DEL MARIIN: TULEVAISUUS EI OLE ENTISELLÄÄN (luennoitsijoina Marjatta Jabe, Sam Sandqvist, Jenni Spännäri, Pasi Färm). 16.3. klo 13.00.-17.00, paikka. La Sorrentina  C/Paseo Maritimo de Poniente (Camping Laguna Playa)

Lisätietoja, ilmoittautumisia (olisi mukava, jos ilmoittaisi myös, aikooko syödä, niin osaavat ravintolassa pistää työkalut ja pöytäliinat sen mukaan) otetaan vastaan pasifarm@yahoo.es

SAM SANDQVIST LUENNOI ILMASTONMUUTOKSESTA TORRE DEL MARISSA 16.HELMIKUUTA. KLO 16.30. LA SORRENTINA, C/PASEO MARITIMO DE PONIENTE (CAMPING LAGUNA PLAYA)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Plantagenet´n kysymys

(Malcolm Lowry)

Malcolm Lowryn kertomuksessa Lunar Caustic kysyy mielisairaalaan joutunut päähenkilö tohtori Claggartilta: ”Etkö näe ihmisen tuhoutumisen hyväksymisen kauheutta? Monet, joiden oletetaan olevan hulluja täällä... ovat yksinkertaisesti ihmisiä, jotka näkivät... muutoksen välttämättömyyden itsessään.” Kysyjä, Plantagenet, selittää siis, että ongelma on itsensä ja maailman orjamainen hyväksyminen.

Tohtori Claggartin nimi ei sattumanvarainen; se tulee Herman Melvillen teoksesta Billy Budd, jossa Claggart on perusteettomasti viatonta Billyä syyttävä upseeri. Tohtori Claggart näkee, että Plantagenet´n  valitukset sairaalan epäinhimillyydestä ovat vain merkki siitä, ettei hän hyväksy auktoriteettia ja tämän näkemykset potilaiden tarpeesta uudelleensyntymiseen ovat hänen oman neuroosinsa ilmentymää.

Jos kuuntelemme näin, emme voi mitään. On vain tämä huomion puute ja tarkkaamattomuus, joka on pahimmillaan horrosta, ei muuta.

Kuuntelemisesta

(Kierkegaard)
(Tämä on aiheena Torre del Marissa 5.12.)

Voimmeko oppia kuuntelemaan? Voisimmeko olla jonain päivänä niin kuin Kierkegaardin rukoilija? ”Mies rukoili ja aluksi hän ajatteli, että rukoileminen on puhumista. Mutta hän tuli yhä hiljaisemmaksi ja lopulta hän tajusi rukoilemisen olevan kuuntelemista.”

Kun haluaa harjoittaa itseään, on hyvä kuunnella. Joku voi sanoa jotain tärkeää: kohdattu ihminen tai luonto. Täytyy oppia kuuntelemaan. Mikä tahansa kuuleminen tai kuunteleminen ei auta. Monet antiikin ajattelijat korostivat hiljaisuuden ja kuuntelemisen merkitystä, varsinkin sen jälkeen kun sokraatikkojen meluisat keskustelut eivät olleet enää ainoa menetelmä kehittää itseään. Plutarkhosin mukaan hiljaisuudessa on jotain syvää ja salaperäistä. Hän sanoo jumalien opettaneen hiljaisuuden ihmisille.

Filosofit olivat myös huolissaan siitä, millaisia kuulijoita heillä oli. Epiktetos ei halunnut kuulijoidensa joukkoon parfymoituja nuorukaisia. Kuunteleminen oli myös erittäin poliittinen teema. Tyranniksi ajateltiin sellainen hallitsija, joka ei halunnut tai kyennyt kuuntelemaan totuudellisesti puhuvia neuvonantajiaan.

Kun kuulen äänen, jotain tunkeutuu minuun ja se keskeyttää minussa jotain. Kuuntelemisen taito voisi olla sitä, että kuunteleminen kumoaa tuttuuden, tunnistettavuuden; se pyyhkii pois pohjan, jonka varaan rakennetaan tuttuus. Olen kokenut, että kuuntelemisen taitoa on hyvä harjoittaa kuuntelemalla itselle, omalle kultuuriperinnölle, vierasta musiikkia. Myös vieraan ihmisen kuunteleminen on opettavaista; häntä en ymmärrä puolesta sanasta.

Kuuntelemista voi harjoitella. Kuunteleminen itsessään on harjoitus. Vaikeus on siinä, että vastaanotettu pitää toivottaa sillä tavalla tervetulleeksi, että se resonoi meissä, vaikuttaa meissä. Olisi luotava olosuhteita kuulemiselle. Lasta ei kuunnella, jos häntä lähtökohtaisesti halveksitaan siksi, että hän on lapsi. Hallitsija ei kuuntele ihmisiä, koska ajattelee heidän olevan lapsia. Jotta aikuinen kuuntelisi lasta tai hallitsija kuuntelisi ihmisiä, näiden suhteiden on täytynyt muuttua. Olosuhteiden luominen kuulemiselle on suhteiden muuttamista.

Totumme – meidät totutetaan – kuuntelemaan tietyllä tavalla. On opittava kuuntelemaan toisin. Oppia kuuntelemaan toisin on oman itsensä, oman subjektiviteetin, muuttamista.Mitä me kuuntelemme ja mitä me kuulemme, kun teemme kuuntelemisesta askeesia, harjoitusta? Se voi olla joskus meidän oma tarinamme, mutta toisella tavalla kuultuna – toisenlaisena, vieraana, yllättävänä. Silloin voimme muuttaa suhdetta itseemme, irtaantua itsestämme. Tämä irtaantuminen itsestä voi merkitä sitä, ettemme enää suhtaudu niin kiintyneesti itseemme tai se voi merkitä uudenlaista lempeyttä, pääsemistä vihasta ja itsesyytöksestä.

Wim Wendersin Paris, Texasin loppupuolella on kohtaus, jossa mies (Harry Dem Stanton) ja nainen (Nastassja Kinski) kohtaavat peep-showssa, lasi välissään. Asiakas alkaa kertomaan tarinaa, ja nainen lasin toisella puolella alkaa kuunnella. Hän ei näe miestä, vaan oman peilikuvansa. Puhelimeen puhuva mies ei katso naista; hän kertoo heidän tarinaansa niin kuin se olisi joidenkin muiden tarina. Nainen ei tiedä kenen kanssa hän keskustelee ja hän on tottunut kuuntelemaan.

Arkinen, teatraalinen ja keinotekoinen tilanne mahdollistaa, että nainen kuulee oman tarinansa. Lasi välissä mahdollistaa miehelle anonyymiyden ja sen ansiosta kuuntelijan. Kohtaus dramatisoi menneisyyden kohtaamisen, sovinnon, puhumisen ja kuuntelemisen vaikeuden. Voisiko nainen kuunnella, jos välissä ei olisi lasia? Pystyisikö hän kuulemaan?

Kenellä on korvat?

(Yksi syksyn filosofiakahvila-aiheista tulee olemaan kuunteleminen, toisin sanoen kuuntelemisen taito.) 

Monet historian hahmot, jotka ovat minua kiinnostaneet, kärsivät kuulijan puutteesta. Monesti he ovat paradoksaalisesti olleet harvinaisen paljon esillä olleita, karismaattisia puhujia, vaikuttajia. On monta erilaista esimerkkiä: markiisi de Sade joka tahtoi estää giljotiiniteloitukset, Rasputin joka halusi estää sodan, Bill Hicks joka tahtoi näyttää manipuloinnin vääristävät vaikutukset...

Monesti heitä kuunneltiin, mutta monesti ei kuultu. Monesti kuultiin, muttei kuunneltu. Kenellä on korvat? Missä ovat korvat, jotka kuulevat? Puhujana joutuu ihmettelemään, miten voisi tulla kuulluksi. Se edellyttää niin monia asioita! Kun ihmisille sanoo jonkun sanan (esimerkiksi ”rakkaus”, ”talvisota”) he menevät sekaisin ja kuulevat vain oman sisäisen monologinsa.

Perinteet, tieteellinen käsitejärjestelmä ja poliittinen järjestys luovat suodattimia, joiden kautta kaikki kuullaan. Jotkut ihmiset yksinkertaisesti kieltäytyvät kuulemasta mitään mikä heilauttaisi heitä paikoiltaan.

Kenellä on korvat? Miten ne kasvatetaan?